Rahasta, vallasta ja motiiveista

Kampanjabubjettini on ehkä Suomen suurimpia yksittäisen ehdokkaan budjetteja.

Olen tehnyt kampanjaa suurella sydämellä ja isolla työllä. Jos budjettiin lasketaan kampanjan vuoksi menetetyt palkkatulot ja useiden ihmisten vuoden intensiivinen työ – loppusummaa ei edes voi laskea. Miksi?

Kokoomuksen arvot ja niiden mahdollisuudet ovat hurmanneet minut. Ihmisiin voi pettyä, aatteeseen pitää ja kannattaa uskoa. Uskon unelmiin, toivoon ja siihen, että elämässä selviää pelaamatta.

En ole rikas, köyhä, vailla työtä tai koulutusta eikä valta minua houkuttele. En siis tarvitse eduskunnasta ”suojatyöpaikkaa.” Olen aina halunnut tehdä elämässä niitä asioita, joita sydän on ohjannut.. Sitä, mihin on intohimoa. Lähdin politiikkaan motiivinani maailmanparannus…Olen rakentanut elämäni politiikan ehdoilla ja tehnyt yhteisten asioiden parhaaksi paljon työtä, tuloksellisesti. Perheeni on joustanut äidin ”harrastuksen” takia paljon ja parissa vuodessa eri puolueiden taholta on osoitettu työtäni kohtaan kunnioitusta ja arvostusta ja tukijoita on yli puoluerajojen.

Minkä teen, teen sen kunnolla. Kun minut nimettiin eduskuntavaaliehdokkaaksi, pidin sitä sekä arvostuksen osoituksena puolueelta ja mahdollisuutena saada rakkaista harrastuksista ammatti. En pidä puolinaisista ratkaisuista, en osaa olla asioissa vain hiukan mukana. Halusin satsata kampanjaan paljon, koska minusta on vaikea uskoa, että 4, 8 tai 12 vuoden kuluttua jaksaisin tehdä taas vuoden kampanjaa ja käyttää kymmeniä tuhansia rahaa. Palkkatyötäkin on joskus tehtävä Suomessa elääkseen ja politiikan kehäraakkeja on nähty tarpeeksi.

Olen tehnyt kampanjani osalta 2 strategista päätöstä.

Rahoitan itse kampanjani, onhan kyse minun työnhakuprosessistani. Tukea olen saanut muutoin sekä henkisesti ja konkreettisesti. Kun rahallisia sidoksia ei ole, en ole myös velkaa kenellekään. Voin tehdä arvoistani politiikkaa ja rehellisiä ratkaisuja kansalaisten parhaaksi ilman odotuksia rahoittajilta.  Pieniä yksityisiä lahjoituksia toki on tullut. Olen myynyt omaisuuttani ja myös lainaan rahaa. Vaalien jälkeen elämässä alkaa joko aika, jolloin voin tehdä kutsumustyötäni eli yhteisten asioiden hoitoa ja saan työnhakuun käyttämäni rahat vuosien kuluttua takaisin. Toinen vaihtoehto vaalituloksesta riippuen on se, että rahoitin mukavien ehdokaskollegoideni ja kokoomuksen kampanjaa ja palaan työhöni lääketeollisuuteen. Tällöin paikallispolitiikankin osalta täytyy tehdä ajankäytön määritys. En halua varastaa palkanmaksajaltani työaikaa enkä tehdä asioita vasemmalla kädellä. Siksi toivon, että saan kansalaisilta valtakirjan jatkaa politiikan kentässä kokopäivätoimisesti.

Toinen strateginen päätökseni oli, että en syötä /juota kansalaisia tai anna helppoja vaalilupauksia. Minua ei äänestetä tarjoamieni sirkushuvien takia tai viime hetkellä tekaistujen vaalisloganien vuoksi. Sari Niinistöä äänestetään siksi, että hän lupaa hoitaa yhteisiä asioitamme oman arvomaailmansa kautta parhaalla mahdollisella tavalla. Olen käyttänyt rahani ja aikani kampanjassa arvojeni ja sisältöjeni kertomisiin. En jaa kampoja, kyniä enkä muuta tavaraa. Jaan lehtiäni, esitteitä, kirjojani ja olen ihmisten tavattavissa ja valmiina kohtaamisiin – ja uskon, että tätä pelkistettyä työtä arvostetaan. Minä en jaksa uskoa, että äänestäjät ovat ostettavissa. Jos asiat ja ihminen eivät riitä – olen ymmärtänyt tehtäväni väärin.

Toivon talkoot eivät ole vielä ohi – viikon verran jatketaan työtä unelmien toteuttamiseksi ja kokoomuksen arvojen edistämiseksi. Sitten työ joko jatkuu entistä tehokkaammin kansalaisten valtakirjalla tai ehdokas Niinistö päivittää kalenterinsa liike-elämän ehdoille. I think about it tomorrow.

Demekratian malli Hämeenlinnassa

Suomessa on vapaa markkinatalous ja demokratia toimii. Näitä kahta perusasiaa Hämeenlinnan kaupunki vaarantaa ja kyseenalaistaa toiminnallaan. Vaalimainonta on kielletty kaupungin omistamissa mainospaikoissa ja maa-aluilla. Vaalimainonta voidaan kieltää kaupungissa paikallisella päätöksellä. Toiminta ei ole lain vastaista, mutta eettisesti arveluttavaa ja kyseenalaistaa demokratian ja sananvapauden toimivuuden. Hämeen vaalipiirissä Hämeenlinna on ainoa, joka on katsonut parhaaksi, että vapaassa myynnissä olevat paikat eivät ole vaalimainontaan ostettavissa. Kuitenkin ehdokkaina olevien kuntapäättäjien mainoksia on ympäri kaupunkia, päättäjien suostumuksella. Nykyinen järjestelmä mahdollistaa mainonnan vain niille, joilla on hyvät suhteet kaupungin yksityisyrittäjiin/päättäjiin.

Omat vaalimainokseni Hämeenlinnan alueelta peruttiin siinä vaiheessa, kun mainospaikat oli jo varattu ja mainokset suunniteltu. Sain tiedon, vaalimainonta on kiellytty kaupungissa. Tilanne on johtanut äänestäjien kannalta mielenkiintoiseen tilanteeseen. Kaupunkilaiset tuskin tietävät, että yksipuolisen mainonnan taustalla on kaupungin päättäjien oma päätös.

En kannata kampanjakattoja enkä mainosrajoitteita vapaan markkinatalouden maassa. Hämeenlinnan kaupungin linjaus on erikoisuudessaan lyhytnäköinen. Onko seuraava askel uskonnonvapauden rajoittaminen tai liiketoiminnan kannalta elintärkeän mainonnan kieltäminen?

 

Sari Niinistö

lahtelainen, entinen hämeenlinnalainen

kansanedustajaehdokas, kok

Palveluseteli toimii omaishoidossa

Ilkka Viljanen kirjoitti 31.3 ess omaishoidosta. Tulevan eduskunnan ajankohtaisimpiin tehtäviin kuuluu huolehtia omaishoitajien asemasta niin, että omaishoidon tuen kriteerit ovat kaikissa kunnissa yhdenvertaiset. Nykyisessä tilanteessa kuntien taloustilanne ja päättäjien arvomaailma määrittävät kunnissa omaishoitajan aseman. Valtakunnallinen oikeudenmukaisuus kriteereissä ja rahoituksen varmistamisessa kunnille on ensiarvoisen tärkeää.

Viljanen toivoi palvelusetelin käyttöönottoa Lahdessa alle 65-vuotiaiden tilanteissa. Kaupunginhallituksen myöntämän kehittämisrahan turvin on/ ollaan käynnistämässä palvelusetelin käyttö myös omaishoidon vapaiden järjestämiseen alle 65 –vuotiaille Tällöin ensisijaisia muotoja ovat tilapäinen palveluasuminen yksityisten palvelujen tuottajien palveluissa, kotiin annettava apu ja kuntoutuskeskuksen palvelut.

 

Alle 65-vuotiaita omaishoidon tuen piirissä on Lahdessa noin 100 henkilöä. Ikäihmisiä omaishoidon tuen piirissä on noin 450 henkilöä. Palvelusetelit ovat toimineet hyvin Lahdessa omaishoidon tuen päivätoiminnassa ja omaishoidon vapaan järjestämisessä kotiin hankittavan palvelun avulla yli 65-vuotiaiden tilanteissa jo pitkään.

Sosiaalitoimen erityispalvelut/ vammaispalvelut ja kehitysvammaisten palvelut hoitavat alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen asiakkaita Omaishoitajien lakisääteisiä vapaapäiviä toteutetaan henkilöiden iän ja palvelutarpeen mukaisesti asumispalveluissa, tilapäisessä perhehoidossa, kuntoutuskeskuksen palveluina ja kotiin annettavina palveluina.

Omaishoidon arvostusta on kasvatettava, ikäryhmistä riippumatta rakkaudesta läheiseen työtä vuorotta tekevät ihmiset ansaitsevat työlleen konkreettista tukea ja apua.

Sari Niinistö, Lahden sosiaali- ja terveyslautakunnan pj, eduskuntavaaliehdokas, kok

Sisäistä turvallisuutta

Sisäinen turvallisuus muodostuu monista  tekijöistä. Sellainen yhteiskunta, jossa jokainen voisi nauttia oikeuksista ja turvallisuuden tunteesta on ihanneyhteiskunta. Sisäistä turvallisuuttamme uhkaavia tekijöitä on monia, erityisesti työttömyyden, päihteiden, mielenterveysongelmien ym vuoksi tapahtuva syrjäytyminen ja yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen voi aiheuttaa arvaamattomia asioita

Syrjäytyminen on ehkä sisäisen turvallisuutemme suurin uhka Väestöryhmien väliset suhteet monikulttuurisessa yhteiskunnassa asettavat myös haasteita turvallisuudelle. Alkoholi ja muut päihteet lisäävät väkivaltaa ja rikollisuutta – ja ovat myös syy ja seuraus syrjäytymiselle.

Sisäisen turvallisuuden parantamiseen tähtääviä tärkeitä menetelmiä on paljon. Alkoholihaittojen torjumiseksi alkoholiveroa on nostettava kulutuksen alentamiseksi ja varhaisen puuttumisen malleja päihde- ja väkivaltarikosten ennaltaehkäisyyn on luotava ja mahdollistettava. Turvallisuustutkimukseen pitää myös satsata. Väkivallan ehkäisemiseksi on tiedettävä, miten tilanteet syntyvät ja miten niihin päästään parhaiten vaikuttamaan. Rasistisiin rikoksiin ja rasismiin ilmiönä on puututtava tehokkaasti ja asennetasolla. Väkivallan tunnustaminen ja siihen puuttuminen myös kodeissa, perheissä ja parisuhteissa on tehtävä asenne- ja lainsäädännön kautta helpoksi.

Turvallisuutta edistetään parhaimmillaan kotien turvallisuudella, asuin ja elinympäristön turvallisuudella, toimivilla peruspalveluilla ja tietoisuudella siitä, että apua on tarvittaessa saatavilla, jos uhkia syntyy. Yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta on se, että tiedetään rikoksiin syyllistyneiden joutuvan edesvastuuseen teoistaan. Rangaistuksien uhka ei aina estä tekoja, mutta rikoslainsäädännöllä vaikutetaan asenteisiin ohjaavasti. Jokaisella meistä on oikeus omaan sisäiseen turvallisuutemme, oikeuteen elää ja tuntea omassa lähipiirissämme olomme turvatuksi. Jokaisella meillä on oikeus turvalliseen kotimaahan.

Kehitysyhteistyöstä

Alivaltiosihteeri Ritva Koukku-Ronde puhui tänään Hämeenlinnassa  mm. kehitysyhteistyöstä ja sen mahdollisuuksista. Äärimmäisen köyhyyden poistaminen on kehityspolitiikan tärkein tavoite myös uudella vuosikymmenellä .Maailmassa on miljoona absoluuttisesti köyhää ihmistä..Suurimmat maan sisäiset tuloerot ovat Namibiassa.  

Suomi on sitoutunut saavuttamaan YK:n ODA-tavoitteen eli 0,7 % bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä. Vuonna 2010 Suomen kehitysyhteistyömäärärahat ovat 0,55 % BKT:stä. Tasainen kasvu kohti 0,7% tavoitetasoa edellyttää vuosittain 0,03% lisäystä tähän määrärahatasoon. Mielestäni kehitysyhteistyöhön käytettäviä varoja ei ole syytä vähentää, vaan meidän tulee määrätietoisesti pyrkiä kohti tavoitetasoa.

Kehitysyhteistyöllä on laaja kansalaisten tuki. 80% suomalaisista pitää kehityspolitiikkaa tärkeänä. Erityisesti tukea halutaan suunnata koulutukseen, terveyteen, tasa-arvon edistämiseen , vesi ja sanitaatiojärjestelmien kehittämiseen. Suomen panostuksilla on saatu maailmalla aikaan paljon hienoja kehityskaaria esimerkiksi uusiutuvan energian hankkeiden parissa.

Kehitysyhteistyörahoitus on kuitenkin vain osa kehitysyhteistyön kokonaisuutta.. Kehitystä ei saada aikaan ilman maitten omaa tahtoa ja visioita. Kehitysmaiden tulolähde on usein maa- ja metsätaloudessa ja tällöin myös tärkeä osa kehitysyhteistyötä on juuri maaseudun kehittyminen/kehittäminen. Naisten aseman parantaminen esim. koulutuksen kautta on tärkeää.

Suomalaisten on tärkeää ymmärtää se, että maailmassa hyvällä on tapana kertautua ja määrätietoinen globaali kehitysyhteistyö on kaikkien etu. Lähimmäinen on myös maamme rajojen ulkopuolella.

Taide tuo merkityksiä elämään

Taide tuo merkityksiä elämään. Taidetta ovat ihmisten luomat teokset, jotka tuottavat esteettisiä elämyksiä. Taide on ilmaisun, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline. Taide voi saada ihmisen hetkeksi unohtamaan arjen ja kokemaan, että elämässä on jotakin suurempaa. Taide liittyy ihmisten elämässä arvoihin ja merkityksiin. Taide voi opettaa inhimillisyyttä ja toisista välittämistä. Taide ei avaudu, jos sen ääressä ei pysähdy ja anna mahdollisuuksia sen kokemiseen. Taide avaa ikkunan  –  ihminen voi ajatella vapaasti.

Dosentti Markku Partinen sanoo taideaineiden parantavan keskittymiskykyä ja edistävän aivojen kykyä luoda erilaisia visioita ja mielikuvia. Hän luonnehtii taiteen merkitystä olennaiseksi ihmiselle. ” Systemaattista tutkimusta taideaineiden merkityksestä ihmiselle pitäisi tehdä enemmän, vaikka se on vaikeata ja kallista”, hän toteaa.

Kulttuurin ja taiteen harrastaminen edistää ihmisen terveyttä ja kykyä selviytyä elämässä erilaisista tilanteista. Siksi kulttuuri- ja taidelähtöiset menetelmien pitää olla osa jo lasten kasvatus- ja koulutusympäristöä. Keskustelu taideaineiden määrästä ja paikasta on oleellinen yhteiskunnallinen kysymys. Taideaineisiin satsaaminen nuorilla on investointi tulevaisuuteen. Ilmaisun hyvinvointia lisäävä vaikutus toimii myös syrjäytymistä ennaltaehkäisevänä toimintana, joka tuo myös taloudellista säästöä. Taiteen ympäröimänä kasvanut lapsi ja nuori ymmärtää kulttuurin merkityksen myös myöhemmin elämässään.

Taide toimii sivistyneessä yhteiskunnassa kulttuuriperimän välittäjänä ja uudistusvoimana. Taide antaa kansalaisille henkistä perusvoimaa. Taidetta ei voi suorittaa ja siksi sen merkitystä nykyisessä hektisessä, tehokkuutta korostavassa maailmassa ei voi liikaa korostaa. Taiteen kautta kehittyvät ajattelun välineet, mielikuvat ja kieli.

Kuvataide on merkittävä osa taidemaailmaa.. Kauneus on katsojan silmässä ja kuvataiteen tekijän kädessä. Erilaisissa elämäntilanteissa erilainen taide voi puhutella ja antaa merkityksiä. On vaarallista ja erikoista, jos joku alkaa määrittää muiden puolesta millainen taide on arvostettavaa ja kannatettavaa. Viime päivinä uutisotsikoihin on kantautunut tiettyjen poliittisten ryhmien mielipiteitä siitä, mikä on yhteiskunnassa arvostettava taiteeksi ja mikä ei. Tuollaiset määritelmät eivät kuulu sivistysvaltion toimintaan. Valinnanvapaus taiteen kokemiseen, tekemiseen ja opettamiseen ja esittämiseen tulee säilyttää. Taide on osa ihmistä ja elämää, ulottuvuutta arjen yläpuolelle.

Yrittäjyys kantaa Suomea

Suomen yrityksistä suurin osa on pienyrityksiä; yksinyrittäjiä, perheyrityksiä, mikroyrityksiä jne. Yritykset ja niiden työpaikat muodostavat talouskasvumme perustan. Kansalaistemme hyvinvointi siis rakentuu kannattavan yritystoiminnan varaan. Päätöksentekijöiden tulee ymmärtää, että mahdollistamalla yrittäjien toimiminen mahdollistamme myös julkisen sektorin toiminnan. Luomalla kannusteet yritystoiminnalle vähennämme työttömyyttä ja lisäämme hyvinvointia.

 Mikä on yrittämisen suurin riski? Se, että yritys jää perustamatta. Jokainen menetetty potentiaalinen yrittäjä on kansantaloudellinen menetys. Yrittäjän suurin riski on ylityöllistyminen, koska työntekijän palkkaaminen on iso kynnys.

Mikä yrittämisessä sitten kiehtoo? Mahdollisuus toteuttaa omaa ideaansa ja tehdä työtä työajoista välittämättä. Mahdollisuus tarjota itselleen/perheelleen mielekästä tekemistä, mahdollisuus menestyä. Rikastumisen halu on harvojen motiivi. Yrittäminen on elämänasenne, jonka tuloksena joskus syntyy myös menestyviä suuryrityksiä. Ne taas tuottavat menestystarinoiden ohella paljon kansantaloudellista hyvää.

Politiikassa yrittämistä ja työn tekemistä pitää arvostaa enemmän. Valtionhallinnon ja kuntien päätöksien yritysvaikutuksia pitää selvittää nykyistä tehokkaammin. Verotuksella voidaan vaikuttaa ohjaavasti. Siksi verotuksen tulee olla yritysten kasvuun, työllistämiseen kannustavaa. Yritysten verotuksen tulee olla kilpailukykyinen verraten palkansaajan verotukseen. Yrittäjän mahdollisuutta palkata työntekijä tulee helpottaa kaikin keinoin. Nykyisessä tilanteessa työntekijän näkökulma ohittaa monesti yrittäjän näkökulman. Tämä johtaa siihen, että tarvittavaa työvoimaa ei edes palkata. Tilanne vääristää tekijän, työttömän ja valtiontalouden tilannetta -harmaa talous saa lisää kasvualustaa. Työnantajayritysten määrä on pysynyt samana jo 10 vuotta. Yhden henkilön yrityksiä on syntynyt lisää. Päättäjänä pitäisi erityisesti keskittyä kynnyskysymykseen: Miten luomme parhaat edellytykset yksinyrittäjälle ryhtyä työnantajaksi? Vastauksia on, lisää kaivataan ja erityisesti vastausten käytäntöön saattamista tarvitaan pikaisesti.

Yrittämiseen liittyy oleellisesti mahdollisuus menestykseen, mutta myös epävarmuus ja riskit. Riskit kuuluvat yrittämiseen, mutta niiden parempi hallinta toisi varmasti lisää ideoita käytännön yrityselämään. Myös yrittäjälle on luotava elämän edellytykset ja mahdollisuus epäonnistumistenkin jälkeen onnistua. Yrittäjyys kantaa Suomea.

 

Kirjani: Avoimin mielin Lahden kirjamessuilla

Julkaisen messuilla kirjan, joka syntyi ystävien ideoimana ja kannustamana. Julkistuksen kunniaksi haluan luovuttaa nimikoidun painoksen 100 ensimmäiselle molempina messupäivinä. Kirjan hinta 15 €/kpl. Kirja on ostettavissa www.sariniinisto.fi sivujen kautta tai Sarin vaalitapahtumissa.

Olen ajatellut kirjoittavani elämänkerran tai julkaisevani runokokoelman, mutta aina elämä on vienyt eteenpäin ja asian työstäminen on jäänyt. Vuoden vaihteessa 2010 ystäväni heittivät minulle haasteen – kokoa kirja teksteistäsi joita on syntynyt paljon vuosien varrella.

Kirjan tavoitteena on tuoda esiin arvomaailmaani ja tavoitteitani. Olen ehdokkaana kevään eduskuntavaaleissa ja kirja tarjoaa myös äänestäjälle erinomaisen mahdollisuuden tutustua ajatuksiini.

 

Kokoelma Avoimin mielin sisältää kolumnejani, blogikirjoituksiani ja runojani.
Olen kerännyt kirjaani kirjoituksia eri elämänalueilta ja kannanottojani erilaisiin yhteiskunnallisiin ja inhimillisiin asioihin. Tekstejä yhdistävä tekijä on niiden pyrkimys hahmottaa elämää ja sen monimuotoisuutta. Kirjoittaminen on aina ollut minulle tapa työstää tunteitani ja ajatuksiani.
Tekstit voivat avautua lukijalle eri tavalla kun kirjoittajalle. Se on kirjallisuuden rikkaus. Kirjan ja tekstin voi lukea aina uudelleen ja jokaisella lukukerralla voi kosketuspinta olla erilainen. Toivon lukijoilleni antoisia lukuhetkiä, avoimin mielin löytää enemmän.

Lahden Kirjamessut 19.-20.2.2011 Sibeliustalossa, tervetuloa!

Uuteen tapahtumapaikkaan siirtynyt Lahden Kirjamessut ilahduttaa helmikuussa niin alan harrastajia kuin ammattilaisiakin. Kauniissa Sibeliustalossa Vesijärven rannalla on viikonlopun aikana 19. – 20.2.2011 ohjelmassa muun muassa mukaansatempaavia keskusteluja, kirjailijahaastatteluja ja -tapaamisia, sukellusta dekkarikirjailijoiden salaiseen maailmaan, kirjauutuuksia ja helmiä kirjahankintoja silmällä pitäen unohtamatta perheen pienemmille tarjottavaa ohjelmaa.

Sari Niinistö on tavattavissa osastolla P2

Eläin ystävämme

Ystävämme kissat, koirat ja muut kotieläimet

Eläimet ovat ystäviämme ja ansaitsevat hyvän kohtelun. Eläinten hyvinvointiin on kiinnitettävä huomiota ja eläimillä on oikeus hyvään elämään. Lakien avulla on vaikutettava yhteiskunnassa niin, että eläimillä on mahdollisimman hyvä olla. Samalla vaikutetaan ihmisten asenteisiin. Vapaaehtoistyö eläinten parissa on arvostettavaa ja eläinsuojeluyhdistysten tarkoituksena on herättää ihmisten myötätuntoa eläimiä kohtaan ja toimia käytännössä eläinten parhaaksi.

 Ystävänpäivänä 14.2 diakonissa, kansanedustajaehdokas Sari Niinistö tarjoaa konkreettista apua kotikaupungissaan Hämeenlinnassa toimivalle kissatalo Kattilalle. KISSAT OVAT ALTTIINA ERILAISILLE SAIRAUKSILLE, JA TARVITSEVAT TERVEYDENHOITOA AIVAN KUTEN ME IHMISET. Kodittomien kissojen, löytökissojen kohtalona on ollut jäädä ilman kotia. Kissatalo tekee hienoa työtä auttaakseen viattomia eläimiä ja taistelee jatkuvasti resursseistaan. Työpanosta, tavaraa jne tarvitaan jatkuvasti. Niinistö lahjoittaa ystävänpäivänä eläinlääkäri Anna-Mari Heikinheimon työpanoksen päiväksi talolle. Tarkoituksena on, että eläinlääkäri TARKASTAA KISSOJEN TERVEYDEN JA ANTAA NIILLE TARVITTAVAT ROKOTUKSET. Arvokkaan lahjoituksen lisäarvona on, että Niinistö on mukana kuulemassa niitä viestejä, joita kissatalon toimijoilla on lähetettävänään päättäjille. Mitä asioita halutaan esim. eläinsuolejulakiin tulevalla hallituskaudella?

 

Tempaus alkaa klo 10,  JOLLOIN TERVETULLEITA OVAT PAIKALLISET TIEDOTUSVÄLINEET. PÄIVÄ JATKUU KISSOJEN ROKOTTAMISELLA, joka tehdään rauhassa ilman ulkopuolisia henkilöitä, JOTTEI TOIMENPIDE AIHEUTA KISSOILLE YLIMÄÄRÄISTÄ STRESSIÄPaikalliset toimijat  Hämeenlinnan seudun eläinsuojeluyhdistys ja kissatalo Kattila ottavat kiitollisena avun vastaan. Yhteistyössä suunnitellun tempauksen ajatuksena on herättää ihmisiä ystävänpäivänä muistamaan myös eläinystäviä ja toimimaan käytännössä eläinten hyvinvoinnin puolesta.

 

Kateus, kauna ja kosto

Kun Jyri Häkämies vieraili Hämeessä, hän mainitsi puhuessaan osuvasti kolmen K:n kuluttavan voiman – osaa suomalaisista ohjaa toimissaan kateus, kauna ja kosto.

Kun lähdin mukaan politiikkaan, oli motiivini maailmanparannus. Kun minut nimettiin eduskuntavaaliehdokkaaksi, en palannut hoitovapaalta palkkatyöhön, vaan jäin kotiin saadakseni aikaa politiikalle ja samalla myös perheelle. Keväästä asti olen aktiivisesti kiertänyt Hämeen piirissä erilaisissa toritapahtumissa ihmisiä kuunnellen. En ole voinut välttyä ajatukselta, että  aiheeton kateus ja kauna vaivaa monia ihmisiä. Kun esittäytyy kokoomuslaisena kansanedustajaehdokkaana, osa ihmisistä katsoo oikeudekseen ”käydä rinnuksiin” kiinni, koska ”te rikkaat ja hyväosaiset epärehelliset poliitikot viette Suomea perikatoon ja riistätte köyhiä”. Väitteet tuntuvat epäoikeudenmukaisilta niin henkilökohtaisella kuin yleiselläkin tasolla. Kuluvalla hallituskaudella on perusturvaa ja heikommassa asemassa olevien ihmisten asemaa kohennettu monella tavalla. Pienimpien sosiaaliturvaetuuksien korotuksia on vuositasolla tehty n.730milj.euron edestä. Edellisellä hallituskaudella näiden etuuksien parantamiseen käytettiin 250milj.euroa. Nykytilanteessa on siis käytetty kolminkertaisesti rahaa kaikkein köyhimpien tilanteen parantamiseen. Kokoomus on halunnut olla edistämässä tasa-arvoa ja ihmisarvoa. Perusturvaetuudet sidotaan indeksiin seuraamaan kustannusten nousua, opintorahoja on korotettu ja pienituloisimpien eläkeläisten suurin tasokorotus koskaan toteutuu takuueläkkeiden myötä. Tuloveron kevennykset on kohdistuttu nimenomaan pieni- ja keskituloisille. Työn kannustavuutta on siis lisätty. Kokoomuslaiset ovat siis olleet myös köyhän asialla ja yhteisvastuullisuutta löytyy sinivalkoisissa väreissä. Poliittisen keskustelun kiihtyessä vaalien lähestyessä toreilla ja toivoisin ihmisiltä hiukan enemmän malttia. Eri mieltä saa ja pitääkin olla, mutta faktat ovat faktoja. Hämeenlinnassa, Kalvolassa, Orimattilassa, Nastolassa, Kärkölässä, Sysmässä, Hartolassa, Heinolassa, Padasjoella, Hämeenkoskella, Asikkalassa, Lammilla, Lopella, Ypäjällä, Rengossa, Hattulassa, Janakkalassa, Hauholla, Hausjärvellä, Humppilassa, Forssassa, Jokioisilla, Riihimäellä, Tammelassa, Tuuloksessa, Hollolassa ja Lahdessa käydään ennen kevään vaaleja vielä monia kiivaita keskusteluja.  Kokoomuslaisena hyvinvointimallina ja mahdollisuutena on perusajatus siitä, että ihmisillä on vapauksia, oikeuksia ja mahdollisuuksia pitää huoli itsestään ja läheisistään. Avun tarpeessa olevia on sitten autettava oikeasti. Tasapäistäminen, kateus, kauna ja kosto voivat toimia toisilla, mutta minä uskon yhä enemmän aitoon maailmanparannusvoimaan ja hyvään tahtoon ja niiden mahdollisuuksiin.