Vahva kunta on mahdollisuus

Keskustelu kuntauudistuksesta on käynnistynyt kiihkeänä. Ennen kuin selvitys/esitys ammutaan alas puoluepoliittisista syistä, tunnekiihkon vallassa, omaan henkilökohtaiseen tilanteeseen tai aluepolitiikkaan vedoten on syytä miettiä Suomea ja sen tilannetta nyt ja tulevaisuudessa. Valtiolta ei ole odotettavissa kunnille lisää apuja, lakiin perustuvia vaatimuksia kylläkin. Kaikkia tehtäviä kunnista ei voi siirtää valtiolle. Vahva peruskunta lienee ainoa mahdollisuus pelastaa Suomi sellaiseen muotoon, että kestämme tulevaisuuden. Jos meillä kunnissa nyt tuntuu siltä, että rahat eivät riitä, tulevaisuudessa ei ole tätäkään vähää jäljellä. Luulen, että aika harvassa valtiossa ollaan Suomen kaltaisessa tilanteessa. Tarkoitan mahtavaa palveluarsenaaliamme suhteutettuna palveluiden maksajien määrään. Kuinka moni työikäinen on yksityisellä sektorilla töissä eli tuo ”ulkopuolelta” rahaa kuntapalveluiden järjestämiseen ja kuntapuolen palkkojen maksamiseen? 1970 – luvulla tilanne oli se, että meillä oli 50 lasta tai senioria 100 työikäistä kohti. 2025 tilanne on 70 lasta tai senioria / 100 työikäistä. Puhumme siis hienoilla termeillä huoltosuhteesta ja heikkenemisestä.

Kuntauudistus on mahdollisuus pelastaa hyvinvointivaltio nimeltä Suomi. Kuntarakennetta on muutettava ja tiivistettävä ja verojakin joka tapauksessa korotettava ja menoja leikattava. Tuskin kuntauudistusta voidaan perustella siten, että pystyttäisiin parantamaan palveluita. Pikemminkin on kyse siitä, että jotain palveluita ylipäätään voidaan säilyttää. Kunnissa leikkaukset eivät tule riittämään, vaan palveluita on järjestettävä uudelleen. Kuntatasolla puhutaan nykyään helposti lillukanvarsista ja pika-avuksi päättäjät käyttävät juustohöyläystä menoihin. Se ei valitettavasti riitä enää pitkään, vaan kyse on lähinnä pään pistämisestä pensaaseen. Vahvan peruskunnan positiivinen asia on päätösvallan ja rahojen keskittyminen samaan paikkaan. Nykytilanteessa kuntayhtymien ylläpitäminen on jossain määrin uhka demokratialle ja johtaa päätösvallan etääntymiseen. Meidän on nyt aidosti mietittävä sitä, mitkä ovat kuntiemme tehtävät ja miten pystymme ne hoitamaan?

Meidän päättäjien tehtävä on mahdollistaa perusoikeuksien toteutuminen kaikille kansalaisille. Erot kuntien välillä ovat kasvaneet ja ei ole oikein ajatella tilannetta vain oman napansa ja kuntansa kannalta. Jos minä voin nyt kohtuullisen hyvin, viis naapureista. Me kuntapäättäjät emme itseksemme pysty ratkomaan nykyisillä välineillä kuntiemme tilanteita. Näen kuntauudistuksen yhtenä mahdollisuutena kohti tasa-arvoisempaa Suomea, jossa hallinto kevenee ja palveluita pystytään tarjoamaan niitä tarvitseville. Minä en pelkää sitä, että palvelut siirtyisivät kauemmas, pelkään sitä että ne loppuvat kohta kokonaan. Menen mielelläni terveysasemalle tai kirjastoon vähän kauemmaskin, jos tiedän, että näin myös lapsilleni voidaan turvata kyseiset mahdollisuudet. Pelkällä velanotolla ja verojen korotuksilla emme tilanteista selviä. Parinkymmenen vuoden kuluttua iso osa kuntatyöntekijöistä jää eläkkeelle ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tarve kasvaa huikeasti. Kuntauudistus on mahdollisuus luoda talouskasvulle edellytyksiä, vähentää hallintoa ja turvata palveluita. Näin haluan uskoa. Siksi toivon kuntauudistuskeskusteluun järkeä, tietoa, malttia ja halua katsoa asioita pitkälle tulevaisuuteen. Sotien jälkeen rakennettiin hyvinvointivaltiomme ja meidän kunnia asiamme on nyt rakentaa se tuleville sukupolville 2000 – luvun mahdollisuuksien mukaisesti, lapsiamme ajatellen.

Sari Niinistö, kuntaliiton valtuutettu (kok)

Lahden seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa 5.10 yksi valtuutetuista teki aloitteen alle 15-vuotiaitten hautamaksujen poistamisesta. Valtuusto päätti lähettää asian kirkkoneuvoston käsiteltäväksi ja selvitettäväksi. Asian ratkaiseminen ei ole lain mukaan yksinkertainen, se todettiin myös aihetta ESS – käsitelleessä jutussa 7.10. Lain ja talouden tutkimisen lisäksi asiasta pitää käydä ennen päätöksentekoa myös arvokeskustelua. Asia ei ole eettisesti yksiselitteinen.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategiassa vuoteen 2015 puhutaan kirkon arvoista. Yksi niistä on oikeudenmukaisuus. Oikeudenmukaisuudella tarkoitetaan sitä, että kirkossa asiat pyritään ratkaisemaan tasapuolisesti ja kaiken tarkastelun kestävästi ja heikkojen ja syrjäytyneiden asemaa puolustetaan. Jotta kyseisessä asiassa päästään oikeudenmukaisuustarkasteluun, voidaan asettaa ainakin seuraavia kysymyksiä:

Mikä on seurakunnan perustehtävä? Millä teoilla tai asioilla edistetään perustehtävän toteutumista?Millaista tukea lapsensa menettänyt seurakunnalta tarvitsee ja odottaa? Miten siihen tarpeeseen vastataan? Onko lapsen kuolema suurempi tragedia kuin muun lähiomaisen kuolema? Mikä on lapsen ja lapsuuden päättymisen ikäraja? Onko se 15 vuotta?

Aloitteen esittäjä perusteli esitystään siten, että lapsensa menettäneillä on monesti sairaalalaskuja paljon ja tuolloin hautamaksut tuntuvat suurilta. Tämä peruste on ymmärrettävä, mutta hautamaksujen poiston osalta vain sosiaalisen tarvearvion ja harkinnan kautta. Taloudellisessa ahdingossa olevat surevat voivat hakea hautakuluja sosiaalitoimesta toimeentulotukena tai seurakunnasta avustusten kautta. Nykyinen käytäntö on toimiva ja järkevä. Seurakunnan talous edellyttää samoin kuin kuntien ja valtion talouskin tiukkaa seurantaa.

Lasten hautamaksujen poistoa voidaan perustella myös inhimillisyydellä. Lapsen kuolema on yksi suurimmista suruista, joka ihmistä voi kohdata. Toisaalta, surun määrää ei voi mitata eikä verrata. Hautamaksuista voisi toisin priorisoiden vapauttaa inhimillisin perustein myös vaikkapa lapsettomat parit, iäkkäät ihmiset, omaishoitajat, työttömät jne. Yhteiskunnassamme vallitsee paljon arvoja, joiden lähempi tarkastelu voi osoittaa ne eettisesti arveluttaviksi niiden hyvästä tarkoitusperästä huolimatta. Lapsen priorisointi itseisarvoisesti aina etusijalle voi olla juuri sellainen arvo. Miksi lapsisyöpäpotilas ansaitsee/ ansaitsisi paremman hoidon kuin joku muu? Miksi lastenklinikoilla on kummeja, mutta kummeja on harvoin vaikkapa iäkkäillä kroonisesti sairailla ihmisillä? Miksi erilaiset keräykset kohdistuvat usein juuri lapsille?nHenkilökohtaisten ulottuvuuksien ja intressien sijasta päätöksenteossa tulee pyrkiä objektiivisesti tarkastelemaan asioiden tarkoituksenmukaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. On varmistettava, että inhimillinen teko ei aiheuta epäinhimillisyyttä toisaalla.

Jos menettäisin lapseni, millaista tukea silloin seurakunnalta tai seurakuntalaisilta odottaisin?  Todennäköisesti henkistä ja hengellistä olkapäätä, terapiaa, sielunhoitoa, vertaistukea ja ehkä käytännön neuvoja. Toivoisin, että seurakunta ja sen sanoma olisi koskettanut lapseni arkea hänen eläessään. Sitä, että sanoma enkeleistä, Jumalasta ja taivaasta olisi välittynyt ennen kuoleman saapumista. Se on seurakunnan ydintehtävä – toivon välittäminen.

kirkkovaltuutettu Sari Niinistö

Aikuiskasvatuksen ja koulutuksen haasteet ovat muuttumassa ikärakenteen muuttumisen myötä. Kun aikuiskasvatus käsitetään elinikäisen kasvatuksen käsitteen kautta, merkitsee se sitä, että oppiminen ulottuu jatkuvana kasvuprosessina koko eliniän.

Yhteiskuntamme on muuttunut suhteellisen lyhyessä ajassa maatalousyhteiskunnasta informaatioyhteiskunnaksi. Nuoret ja nuoret aikuiset ovat kasvaneet aivan erilaisessa yhteiskunnassa kuin heidän vanhempansa ja isovanhempansa. Teknologia, internet ym. ovat keskeisellä sijalla erilaisissa yhteiskunnan toiminnoissa ja tieto siirtyy yhä useammin verkon kautta. Ikäihmisille teknologia on usein vierasta ja vaikeaa. Etelä-Suomen sanomien 21.9.2011 mukaan esim. 75 – 89 vuotiailla vajaalla neljänneksellä on tietokone.  Joka viidennellä vanhuksella ei ollut käytössään mitään tietoteknistä välinettä. Voidaan perustellusti kysyä: Miten ikäihmisillä nykymuotoisessa yhteiskunnassa säilyy yhdenvertainen asema muiden kanssa opiskella, kasvaa ihmisenä, etsiä ja saada tietoa? Miten aikuiskoulutus ja kasvatus voi huomioida vanhusten tarpeet? Syrjäytyvätkö ikäihmiset osin teknologian takia yhteiskuntamme ulkopuolelle kasvatuksellisesti? Muodostuuko yhteiskuntaamme teknisesti taitavien nuorempien työikäisten opiskelijasukupolvi ja syrjäytynyt ikäihmisten reservi? Kuka on kiinnostunut tutkimaan aikuiskasvatusta ja ikäihmistä – kun he eivät ole ”tuottavia” ihmisiä työelämän rattaissa? Miten koulutuksellinen tasa-arvo voidaan ikäryhmittäin turvata?Millaiset resurssit ovat ns. vapaan sivistystyön parissa järjestöissä vastata elinikäisen kasvun tarpeeseen ja haasteeseen? Voidaanko ikäihmisten oppimista ja koulutusta toteuttaa ikäihmisten tarpeista lähtien vai eteneekö aikuiskasvatus markkinatalouden arvoista tai työelämän tarpeista lähtien?

Elämme maailmassa joka olettaa ja edellyttää ihmisiltä kykyä ja halua opiskella, opiskella uusia ammatteja, uudistaa ja täydentää osaamistaan. Miten voimme varmistaa sen, että jokin sukupolvi ei jää paitsi tiedoista, taidoista ja osaamisesta yhteiskunnan nopean formaalisen muuttumisen myötä? Nyt ikääntyvä sukupolvi on erityisessä asemassa siksi, että vaarana on väliinputoaminen. Sille sukupolvelle, joka ei ole kasvanut info/teknologiayhteiskuntaan jo nuoresta, pitää turvata tiedon ja opiskelun mahdollisuus heille totutuilla tavoilla. Kaikki eivät opi kaikkea ja kaikki eivät halua oppia uutta. Jos esim. sanomalehdet kallistuvat entisestään, lähipalvelut muuttuvat sähköiseksi asioinniksi nopealla tahdilla, opiskelu menee verkkoon ja aikuiskoulutus toimii liiaksi ainoastaan työelämäkoulutuksen ehdoilla, voivat vanhukset syrjäytyä tiedollisesti. Kannustaminen ja uusien asioiden opettaminen ja opiskelun mahdollistaminen ikäihmisille on tärkeää ja osa varmasti oppii uutta ja pääsee mukaan teknologiaan. On muistettava kuitenkin, että ikäihmisillä on yhdenvertainen oikeus oppia kuin muilla, on oltava vaihtoehtoja. Koulutuksen, tiedon, taidon, oppimisen ja yhteiskunnan osana olemisen on oltava mahdollista niillekin ikäihmisille, jotka eivät hallitse nykyteknologiaa. Tilanne muuttuu tulevaisuudessa, kun tämän päivän nuorista ja työikäisistä kasvaa uusi ikäihmisten sukupolvi, joka on oppinut jo peruskoulussa tietotekniikan salat.

Eremitusprofessori, aikuiskasvatustieteilijä Kari E. Nurmi puhuu geragogiikasta eli vanhusväestölle tarkoitetun pedagogiikan tarpeesta. Ikääntyvässä Suomessa, eliniän pidentyessä ja työelämän muuttuessa on tutkittava ikääntyvän väestön oppimistarpeita. Nurmi kaipaa aikuiskasvatustieteilijöitä, jotka voisivat soveltaa esim. aivotutkimusta ja genetiikkaa aikuiskasvatukseen. Ikärakenne Suomessa muuttuu ja sivistysvaltiossa ikäihmisten oppiminen ja sen mahdollistaminen on oltava luonnollinen osa pedagogista ajattelua ja käytäntöjä.

Suomalaiset lapset ja aikuiset ovat maailman parhaita lukijoita. Monet suomalaiset kamppailevat kuitenkin myös heikon luku- ja kirjoitustaidon kanssa.
Erikoistutkija Sari Sulkusen mukaan 10 prosentilla 16-65-vuotiaista suomalaisista on niin heikko luku- ja kirjoitustaito, etteivät he välttämättä pärjää arkielämän haasteista ilman ulkopuolisten apua. Heitä voikin kutsua lukutaidottomiksi, koska heidän taitonsa eivät vastaa yhteiskunnan vaatimuksia.
Tilastokeskuksen mukaan 10 prosenttia 16-65-vuotiaista tarkoittaa noin 360000 henkilöä.

Kunnissa kamppaillaan  niukkojen verovarojen kanssa ja  mietitään  – mitä palveluja kuntalaisille voidaan tarjota?  Etusijalle  laitetaan usein koulutukseen, päivähoitoon ja sosiaali- ja terveyspalveluihin panostaminen. 

Kukaan ei kiistä kulttuurin ja liikunnan merkitystä hyvinvoinnille, mutta kuntien taloustiukkuus on todellista.  Kulttuurin, kielen, oppimisen, ihmisyyden ja sivistyksen näkökulmasta hyvä luku- ja kirjoitustaito ja  mahdollisuus siihenpitää olla jokaisen suomalaisen mahdollisuus ja etuoikeus. Siksi kirjastopalvelut ovat kulttuuripalveluista minun ykköskorissani.

Laadukkaat kirjastopalvelut ja niiden maksuttomuus  pitää säilyttää kunnissa peruspalveluna, jota ei edes kyseenalaisteta. Kirjastot tarjoavat kaikille lapsille, nuorille, aikuisille ja ikä-ihmisille varallisuudesta riippumatta mahdollisuuden  oppimiseen, mielikuvitusmatkoihin, oman ja muiden kulttuurien ymmärtämiseen . Kirjastopalveluiden laadullinen kehittäminen on tärkeää. Kirjastorakennusten määrän ei pidä olla itseisarvo. Lahdessa ei mielestäni välttämättä tarvita muuta kuin laaja, laadukas pääkirjasto ja tehokas kirjastoautoverkosto. Lähikirjastojen merkitys kokoontumispaikkana on kiistaton, mutta kirjaston aineistojen merkitys ja niiden jatkuva kehittäminen ja maksuttomuus on tärkeämpää kuin lainaamon sijainti. Jokaiselle suomalaiselle on tarjottava mahdollisuus kielellisen kehittymisen polulle, keskitettyjen ja liikkuvien palveluiden myötä.

Tekstitön maailma on tyhjä.  Sanoitta tieto tai tunne ei  löydä majapaikkaa.  Kirjastopalveluilla on pyrittävä mahdollistamaan jokaiselle suomalaiselle  tulla juuri niin ahkeraksi lukijaksi, kirjoittajaksi, oppijaksi ja ymmärtäjäksi kuin haluaa. Se on arvo sinänsä ja väline uusiin valtakuntiin. Lukeminen kannattaa aina.

Mika Waltari sanoi sen näin:

”Ilman kirjoja minun olisi vaikea elää. Ne tarjoavat minulle koko elämän rikkauden, ihmisajatusten rannattoman valtameren. Uupuneina hetkinä ne tarjoavat paon mielikuvituksen maailmaan, huumausaineen, jonka jälkeensä jättämä kohmelo on kohmeloista viattomimpia. Mutta oman kehityksen juuttuessa tavan ja ajatustottumusten kuolleeseen pisteeseen ne tarjoavat räjähdyspanoksia, jotka laukaisevat kehitystä sulkevan ruuhkan ja katkovat mielestä ennakkoluulojen ja auktoriteettiuskon sitkeät kahleet. Kirjat ovat tarjonneet minulle rajattoman vapauden, määräämättömän onnen, etsimisen ja löytämisen rajun riemun.”

Sirpalepäätöksistä kokonaisuuksien kehittämiseen haaste liittyy sekä viranhaltijoitten että päättäjien työhön. Jotta voisimme tehdä kaupunkilaisten kannalta järkeviä ratkaisuita ilman liiallista velan kasvattamista tarvitsemme päätöksien perustaksi ”palvelu- ja investointipankin”. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että päättäjillä ja viranhaltijoilla on käytettävissään yli toimialarajojen tietopaketti kaikesta kaupungin tuottamasta toiminnasta ja niiden hintalapuista. Pankista pitää löytyä myös tieto siitä, onko toiminta lakisääteistä vai ei. Sama koskee investointeja. Hintalaput investoinneille ja kaikki investoinnit arviointiin samalle viivalle. Tällöin pääsemme käymään aitoa arvokeskustelua irrallisten esityksien sijaan. Kun lastemme velkataakka kasvaa joka päivä, on meidän pakko käydä pikainen arviointi siitä, mitkä palvelut ja investoinnit ovat pakollisia. Sinänsä hyviä hankkeita on paljon, mutta kaikkeen ei ole varaa. Oma ajatukseni investointien osalta on se, että peruspalveluiden tuottamiseen liittyvät investoinnit ja korjaushankkeet ovat tärkeitä. Se tarkoittaa esim. homekoulujen ja päiväkotien saneerauksia ja terveyspuolen hankkeita. Kaupungin talouden ja elinvoiman kehittämisen kannalta keskustan kehittäminen on myös välttämätöntä. Elävä keskusta ja toimivat peruspalvelut ovat vetovoimatekijöitä, jonka äärelle myös muut toiminnot voivat hakea paikkaansa. Ehkä muutoinkin, kun kunnan rahoittamina.

Sosiaali- ja terveystoimen budjetti Lahdessa on yli puolet koko kaupungin budjetista. Suuruusluokka kuluissa ei kuitenkaan ole vertailukelpoinen mielenkiintoon ja keskusteluun  kaupungin muiden kehittämishankkeiden tai toimien rinnalla. Olen lautakunnan puheenjohtajana  ihmetellyt sitä miten asiat päätyvät esim. valtuuston tiedotustilaisuuksiin. Monia asioita olen toivonut kaikille valtuutetuille tiedoksi. Valtuusto ja lautakuntatyöni aikana terveyspuolen kehittämissuunnitelmat, investoinnit tms ovat vain muutaman kerran päätyneet valtuuston infotilaisuuksiin. Kaupungissa on omat kirjoittamattomat arvojärjestyksensä jotka periytyvät varmasti jo pitkältä ajalta ennen omaa päättäjän historiaani. Päättäjien on huomattavasti helpompi saada tietoa vaikkapa kaavoituksista ja ympäristöhankkeistä kuin terveyspuolen haasteista.

Kaupungissa on paljon asioita, joista päättäjien on hyvä tietää. Asioiden priorisointi myös tiedotusmielessä voi olla vaikeaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että käytettävissä olevan tiedon määrä vaikuttaa tietenkin käytävän keskustelun sisältöön ja päätöksentekoon. Kun tietoa kokonaisuuksista ja kehittämissuunnista puuttuu, on päättäjien helppo takertua vaikkapa yksittäisiin virkakysymyksiin tai muihin toiminnan/kokonaisuuksien kannalta pieniin asioihin. Poliitikkojen tärkein tehtävä on arvioida kehittämisen suuntia ja päättää niistä.  Kaupunkimme terveyspalvelut ovat lakimuutosten, talouspaineiden, työttömyyden, ikääntymisen ym takia niin kovissa paineissa, että  informaation määrää muidenkin kuin lautakuntatyöskentelyyn osallistuvien päättäjien suuntaan on kyseisissä asioissa pakko lisätä.  Silloin saamme isoille muutosprosesseille voimaa ja ripeyttä.

Millaisia munia on matkalla kaupastasi jääkaapin kautta pöytääsi? Munalla ja kanalla on tarinansa ja munan kuorta rikkoessa kannattaa munan matkaa hieman pohtia. Elämä on elämää myös munilla ja kanoilla. Euroopan kanalat kokevat toivotun ja odotetun muutoksen vuodenvaihteeseen mennessä. Perinteiset kanahäkit on vaihdettava virikehäkkeihin.

Jokainen sydämellään näkevä ja tunteva tietää, että uudistus on elämää kunnioittava ja tarpeellinen. Ahtaassa häkissä munitut stressimunat tekevät kyllä kauppansa, mutta onneksi yhä useampi kuluttuja katsoo jo munapakettiaan kaupassa tarkasti. Olen, siis ajattelen…enkä osta muita kuin vapaan kanan munia.

Tehotuotanto eläinten ja luonnon kustannuksella ei ole sellaista elinkeinoelämän tukemista, jossa haluaisin olla mukana. Suurten volyymien, massan, nopeuden ja rahan alttarille ei loputtomasti tuoda murskattua elämää. Teho ja tuho kääntyy ekosysteemissä myös ihmistä itseään vastaan. Esimerkiksi elävien kananpoikien murskaaminen rehuksi on osoitus tunteettomasta tuotannosta, jossa elollisesta on tullut itsekkyyden väline. Munien tuottaminen ahtaissa häkkikanaloissa on myös eettisesti arveluttavaa. Häkkiuudistus on toki kallis ja osa tuottajista varmasti luopuu tuotannostaan. Samalla kuitenkin ohjeistuksella kirjoitetaan uusi piirto eläinten oikeuksille ja ihmisen vastuulle luomakunnan kruununa. Ihmisen tehtävä on tuottaa ja toivoa kasvua. Maan viljeleminen ja varjeleminen on eri asia kuin hyväksikäyttö.Vapaasti kuopsuttavan kanan munia on lupa syödä hyvällä omallatunnolla.

Munasta syntyy uusi elämä. Siksi siinä on pääsiäisen ja kevään sanoma yksiin kuoriin puristettuna. Valkoisena ja hauraana.

Toivon täytteistä pääsiäistä!

Kampanjabubjettini on ehkä Suomen suurimpia yksittäisen ehdokkaan budjetteja.

Olen tehnyt kampanjaa suurella sydämellä ja isolla työllä. Jos budjettiin lasketaan kampanjan vuoksi menetetyt palkkatulot ja useiden ihmisten vuoden intensiivinen työ – loppusummaa ei edes voi laskea. Miksi?

Kokoomuksen arvot ja niiden mahdollisuudet ovat hurmanneet minut. Ihmisiin voi pettyä, aatteeseen pitää ja kannattaa uskoa. Uskon unelmiin, toivoon ja siihen, että elämässä selviää pelaamatta.

En ole rikas, köyhä, vailla työtä tai koulutusta eikä valta minua houkuttele. En siis tarvitse eduskunnasta ”suojatyöpaikkaa.” Olen aina halunnut tehdä elämässä niitä asioita, joita sydän on ohjannut.. Sitä, mihin on intohimoa. Lähdin politiikkaan motiivinani maailmanparannus…Olen rakentanut elämäni politiikan ehdoilla ja tehnyt yhteisten asioiden parhaaksi paljon työtä, tuloksellisesti. Perheeni on joustanut äidin ”harrastuksen” takia paljon ja parissa vuodessa eri puolueiden taholta on osoitettu työtäni kohtaan kunnioitusta ja arvostusta ja tukijoita on yli puoluerajojen.

Minkä teen, teen sen kunnolla. Kun minut nimettiin eduskuntavaaliehdokkaaksi, pidin sitä sekä arvostuksen osoituksena puolueelta ja mahdollisuutena saada rakkaista harrastuksista ammatti. En pidä puolinaisista ratkaisuista, en osaa olla asioissa vain hiukan mukana. Halusin satsata kampanjaan paljon, koska minusta on vaikea uskoa, että 4, 8 tai 12 vuoden kuluttua jaksaisin tehdä taas vuoden kampanjaa ja käyttää kymmeniä tuhansia rahaa. Palkkatyötäkin on joskus tehtävä Suomessa elääkseen ja politiikan kehäraakkeja on nähty tarpeeksi.

Olen tehnyt kampanjani osalta 2 strategista päätöstä.

Rahoitan itse kampanjani, onhan kyse minun työnhakuprosessistani. Tukea olen saanut muutoin sekä henkisesti ja konkreettisesti. Kun rahallisia sidoksia ei ole, en ole myös velkaa kenellekään. Voin tehdä arvoistani politiikkaa ja rehellisiä ratkaisuja kansalaisten parhaaksi ilman odotuksia rahoittajilta.  Pieniä yksityisiä lahjoituksia toki on tullut. Olen myynyt omaisuuttani ja myös lainaan rahaa. Vaalien jälkeen elämässä alkaa joko aika, jolloin voin tehdä kutsumustyötäni eli yhteisten asioiden hoitoa ja saan työnhakuun käyttämäni rahat vuosien kuluttua takaisin. Toinen vaihtoehto vaalituloksesta riippuen on se, että rahoitin mukavien ehdokaskollegoideni ja kokoomuksen kampanjaa ja palaan työhöni lääketeollisuuteen. Tällöin paikallispolitiikankin osalta täytyy tehdä ajankäytön määritys. En halua varastaa palkanmaksajaltani työaikaa enkä tehdä asioita vasemmalla kädellä. Siksi toivon, että saan kansalaisilta valtakirjan jatkaa politiikan kentässä kokopäivätoimisesti.

Toinen strateginen päätökseni oli, että en syötä /juota kansalaisia tai anna helppoja vaalilupauksia. Minua ei äänestetä tarjoamieni sirkushuvien takia tai viime hetkellä tekaistujen vaalisloganien vuoksi. Sari Niinistöä äänestetään siksi, että hän lupaa hoitaa yhteisiä asioitamme oman arvomaailmansa kautta parhaalla mahdollisella tavalla. Olen käyttänyt rahani ja aikani kampanjassa arvojeni ja sisältöjeni kertomisiin. En jaa kampoja, kyniä enkä muuta tavaraa. Jaan lehtiäni, esitteitä, kirjojani ja olen ihmisten tavattavissa ja valmiina kohtaamisiin – ja uskon, että tätä pelkistettyä työtä arvostetaan. Minä en jaksa uskoa, että äänestäjät ovat ostettavissa. Jos asiat ja ihminen eivät riitä – olen ymmärtänyt tehtäväni väärin.

Toivon talkoot eivät ole vielä ohi – viikon verran jatketaan työtä unelmien toteuttamiseksi ja kokoomuksen arvojen edistämiseksi. Sitten työ joko jatkuu entistä tehokkaammin kansalaisten valtakirjalla tai ehdokas Niinistö päivittää kalenterinsa liike-elämän ehdoille. I think about it tomorrow.

Suomessa on vapaa markkinatalous ja demokratia toimii. Näitä kahta perusasiaa Hämeenlinnan kaupunki vaarantaa ja kyseenalaistaa toiminnallaan. Vaalimainonta on kielletty kaupungin omistamissa mainospaikoissa ja maa-aluilla. Vaalimainonta voidaan kieltää kaupungissa paikallisella päätöksellä. Toiminta ei ole lain vastaista, mutta eettisesti arveluttavaa ja kyseenalaistaa demokratian ja sananvapauden toimivuuden. Hämeen vaalipiirissä Hämeenlinna on ainoa, joka on katsonut parhaaksi, että vapaassa myynnissä olevat paikat eivät ole vaalimainontaan ostettavissa. Kuitenkin ehdokkaina olevien kuntapäättäjien mainoksia on ympäri kaupunkia, päättäjien suostumuksella. Nykyinen järjestelmä mahdollistaa mainonnan vain niille, joilla on hyvät suhteet kaupungin yksityisyrittäjiin/päättäjiin.

Omat vaalimainokseni Hämeenlinnan alueelta peruttiin siinä vaiheessa, kun mainospaikat oli jo varattu ja mainokset suunniteltu. Sain tiedon, vaalimainonta on kiellytty kaupungissa. Tilanne on johtanut äänestäjien kannalta mielenkiintoiseen tilanteeseen. Kaupunkilaiset tuskin tietävät, että yksipuolisen mainonnan taustalla on kaupungin päättäjien oma päätös.

En kannata kampanjakattoja enkä mainosrajoitteita vapaan markkinatalouden maassa. Hämeenlinnan kaupungin linjaus on erikoisuudessaan lyhytnäköinen. Onko seuraava askel uskonnonvapauden rajoittaminen tai liiketoiminnan kannalta elintärkeän mainonnan kieltäminen?

Sari Niinistö

lahtelainen, entinen hämeenlinnalainen

kansanedustajaehdokas, kok

Ilkka Viljanen kirjoitti 31.3 ess omaishoidosta. Tulevan eduskunnan ajankohtaisimpiin tehtäviin kuuluu huolehtia omaishoitajien asemasta niin, että omaishoidon tuen kriteerit ovat kaikissa kunnissa yhdenvertaiset. Nykyisessä tilanteessa kuntien taloustilanne ja päättäjien arvomaailma määrittävät kunnissa omaishoitajan aseman. Valtakunnallinen oikeudenmukaisuus kriteereissä ja rahoituksen varmistamisessa kunnille on ensiarvoisen tärkeää.

Viljanen toivoi palvelusetelin käyttöönottoa Lahdessa alle 65-vuotiaiden tilanteissa. Kaupunginhallituksen myöntämän kehittämisrahan turvin on/ ollaan käynnistämässä palvelusetelin käyttö myös omaishoidon vapaiden järjestämiseen alle 65 –vuotiaille Tällöin ensisijaisia muotoja ovat tilapäinen palveluasuminen yksityisten palvelujen tuottajien palveluissa, kotiin annettava apu ja kuntoutuskeskuksen palvelut.

Alle 65-vuotiaita omaishoidon tuen piirissä on Lahdessa noin 100 henkilöä. Ikäihmisiä omaishoidon tuen piirissä on noin 450 henkilöä. Palvelusetelit ovat toimineet hyvin Lahdessa omaishoidon tuen päivätoiminnassa ja omaishoidon vapaan järjestämisessä kotiin hankittavan palvelun avulla yli 65-vuotiaiden tilanteissa jo pitkään.

Sosiaalitoimen erityispalvelut/ vammaispalvelut ja kehitysvammaisten palvelut hoitavat alle 65-vuotiaiden omaishoidon tuen asiakkaita Omaishoitajien lakisääteisiä vapaapäiviä toteutetaan henkilöiden iän ja palvelutarpeen mukaisesti asumispalveluissa, tilapäisessä perhehoidossa, kuntoutuskeskuksen palveluina ja kotiin annettavina palveluina.

Omaishoidon arvostusta on kasvatettava, ikäryhmistä riippumatta rakkaudesta läheiseen työtä vuorotta tekevät ihmiset ansaitsevat työlleen konkreettista tukea ja apua.

Sari Niinistö, Lahden sosiaali- ja terveyslautakunnan pj, eduskuntavaaliehdokas, kok