Miljazz jälleen!

MILjazz on jälleen täällä!


Perjantaina 7.6.2013 klo18 pärähtää Upseerikerhon puistossa taas mahtavat musiikit soimaan. Paikalla on jälleen myös Lahden Sotilaskotiyhdistys munkkien kanssa.

 Koko perheen musiikkipicnic Upseerikerhon puistossa. Esiintyjinä Savon sotilassoittokunta, solistina trumpetisti Esko Heikkinen, Panssarisoittokunta, solistina saxofonisti Jukka Perko ja Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan Show Band, solistina laulaja Mikael Saari. Lapsille omaa ohjelmaa jo klo 17.15. Vapaa pääsy!

TERVETULOA!

Jää hyvästi Kirjasto!

Jää hyvästi Sotilaskotimme Kirjasto!

Tein eilen viimeisen kirjastovuoroni Sotilaskodissa.

Olo on haikea.

Niin monta iltaa olen siellä saanut istua kirjojen keskellä. Palvella Isänmaatani, varusmiehiä ja sisaria. Onpa sinne joskus joku sotilaskin eksynyt. Itse olen paljon tuon kirjaston kirjoja lukenut. ja sanomalehtiä etenkin. Ympäri Suomea. On hauska lukea saman päivän lehdet monelta eri paikkakunnalta. Eri paikkakunnilla kerrotaan asioita eri sävyyn ja eri asioita korostaen.

Niin monta kertaa olen myös saanut Kirjaston hiljaisina hetkinä käydä mielenkiintoisia keskusteluja varusmiesten kanssa. Ja vihreiden sisarten kanssa. Varusmiehille harvemmin olen tarkoituksella paljastanut omaa asepalvelustani saati sitten kotonani olevaa Sotilasta. Mutta niin usein olen kysynyt liian tarkkoja kysymyksiä tai antanut liian teräviä kommentteja, että olen jäänyt kiinni ja paljastunut.

Niin montahyvää kirjaa olen tästä Kirjastosta lainannut ja lukenut. Viimeiseksi lainakseni jäi Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike. Kirjastokorttini on ihan täyteen lainattu. Nyt sen saa poistaa…

Ikävä tänne jää…

Mutta mutta.
Ties vaikka uudella paikkakunnalla paikallisen varuskunnan kupeessa paikallinen Sotilaskoti vetäisi puoleensa. Ja kirjastokin siellä…
Aika näyttää.

Mutta nyt sanon hyvästi täällä tälle Kirjastolle.

Jää hyvästi Kirjasto!

Listaa haaveista

Uuden kodin lisäksi minua on moni kehoittanut miettimään mitä elämältäni haluan. Kannattaisi kuulemma listata asioita mitä haluaisin alkaa tekemään ja harrastamaan sitten uudessa paikassa. Niitä haaveita, mitä en ole ehtinyt tai voinut täällä tehdä. Ja muutenkin elämää helpottavia tekijoitä. Voisin vaikka kilpailuttaa paikalliset siivousyrittäjät ja ottaa itselleni viikkosiivoajan.

Niin. Jotenkin tuntuu siltä, että moni kuvittelee meidän saavan miljoonia lakkautuksen myötäjäisinä. Vähän niinkuin loton päävoiton. Vaikka kolmetoistamiljoonaa.

Ei, ei tässä lottovoittoa olla todellakaan saamassa. Ei ainakaan rahallisesti.

(Miehellä on takuupalkka. Eli hän tulee saamaan työtehtävästä riippumatta lakkautuksen jälkeen uudessa paikassa tietyn kuukausimäärän sitä palkkaa mitä saa täällä lopun lähestyessä. Mutta minulla ei ole mitään takuuta mistään. Palkasta varsinkaan… Meidän on täytynyt jo hetki säästää sitä varten, että pärjäämme minun mahdollisen työttömyysajan. Minun irtisanomisajat ovat sen verran kinkkiset, että hyvinkin voin joutua täällä työttömäksi ennen lähtöämme. Ja sitten uudessa paikassahan ei ole minulla mitään automaattisesti odottamassa. Että enpä oikein osaa miettiä viikkosiivoojaa ja kovinkaan paljon harrastuksia… Saati sitten ruuan tilaamista mistään.)

Mutta olisihan meidän unelmien talossa siivooja tarpeellinen. Samoin kodinhoitaja, kokki ja puutarhuri. Personal trainer ja psykoterapeutti. Tai edes keittiöpsykologi. Hellapoliisi löytyy ihan omasta takaa…

Ja ne asiat mistä olen täällä haaveillut, että sitten kun lapset ovat isompia niin sitten voisin, niin eipä niitä kovin pienessä kunnassa tehdä. Tai siis ne haaveet liittyy tänne ja tämän kaupungin tarjontaan. Enhän minä voi niitä haaveita missään muualla toteuttaa… Lauletaan Viittoen kuoroa ei ole muualla kuin täällä. Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat ry:kin on täällä. Huuliltalukua voi harrastaa ja opetella täällä.

En minä muista paikkakunnista tiedä. Enkä osaa haaveilla. Ehkä.

Mutta.
Olen nettisivuilta löytänyt, että Säkylässä seurakunnalla on kuoro. Josko pyrkisi mukaan laulamaan?! Pitkästä aikaa. Olen joskus nuoruudessani laulanut kolmessakin kuorossa yhtä aikaa. Ja tottavie olen kaivanut sellaista harrastusta! Kuorolaulaminen kun kuulemma ehkäisee masennustakin. Ja olen kyllä kuullut yhdestä ikkunanpesuringistä. Itseasiassa olen nähnyt kyseisten pesijöiden tanssiesityksenkin. Sain yhden fani-liinankin! Että ties vaikka siihen rinkiin pääsisi mukaan, kun on liinakin valmiina… Ja Sotilaskoti on aina siellä missä on varuskuntakin. Uintiakin olisi taas hyvä alkaa säännöllisesti harrastamaan. Varuskunnan uima-altaan olen jo testannutkin. Ja sen puolipyöreän saunan. Ja aina voin neuloa hyväntekeväisyyteen… Joulupukkijuoksuun osallistun ainakin!

Että eihän minulla mitään hätää tule olemaan… Haaveita täytyy olla. Ja haaveitaan voi toteuttaa ihan missä vaan! Eikä niihin miljoonia tarvita. Uskallusta vain ja rohkeutta ripaus…

Vuosipäivän aatto

Tänään on vuosipäivän aato. Meidän suuren, murskaavan uutisemme vuosipäivän. Puolustusvoimien säästökamppanjan julkituomisen vuosipäivän.

Nyt olemme vuoden verran saaneet sulatella, käsitellä ja elää tämän tiedon kanssa. Asian, joka tulee muuttamaan arkemme, juhlamme ja elämämme.

Minun vuoteni vaihtuu nyt. Tänä yönä. Ei silloin kuin kuopuksen paras kaveri juhli rakettien loisteessa syntymäpäiväänsä. Eikä silloin kun laskimme Kuljetuseskadroonan kyltit alas. Minun uuden ajanlaskuni mukaan vuosi vaihtuu tänä yönä.

Ei räsky raketit. Ei pauhaa paukkujen äänet. Ei ole ilma sakeana uuden vuoden ylevistä lupauksista. Eikä puhelin piippaa uuden vuoden viestejä.

Vaan mielessäni sytytän kynttilän jokaiselle tänävuonna lakkautettavalla varuskunnalle ja jokaiselle lakkautettavalle soittokunnalle.

Valot Ristinkirkossa. Melkein kauniimmat kuin kynttilä.

Vietän jälleen hiljaisen hetken jokaiselle sotilaalle, puolisolle ja lapselle. Unohtamatta Sotilaskotisisaria.

Kynttilöiden loistaessa en lupaa mitään. En haaveile mistään. En suunnittele mitään.

Olen vain hiljaa.
Ja kiitän.
Kiitos tästäkin päivästä. Ja kiitos siitä vuoden takaisestakin päivästä.
Kiitos, että meiltä viedään vaan varuskuntia, soittokuntia ja Sotilaskoteja, eikä koko Puolustusvoimia.

Ja ajattelen: Tästä tulee hyvä.
Tämän täytyy olla parasta meille, koska tämä meille annetaan!

Myyjäiset Sotilaskodissa

Sotilaskotityö on tärkeää. Niin varusmiehille, sotilaille kuin vihreille sisarillekin.

Meidän vihreiden sisarten vuoden yksi tärkeimmistä tapahtumista on isänpäivän aaton perinteiset myyjäiset. Silloin kaikki pääsevät käymään Sotilaskodissa, vaikka ketään tuttua varusmiestä ei palveluksessa juuri nyt olisikaan. Myyjäiset ovat täällä hyvin suosittu tapahtuma. Toivottavasti suurella yleisöllä kiinnostusta riittää vielä näinä varuskunnan viimeisinäkin vuosina. Sotilaskotiyhdistyshän tänne tulee jäämään. Ja työ varusmiesten hyväksi tulee jatkumaan varuskunnan lakkautuksen jälkeenkin. Myyjäisiä on siis jatkossakin!

Myytävänä on jälleen kerran munkkeja. Ja niiden lisäksi hernekeittoa! Sitä aitoa tykissä keitettyä. Parempaa hernekeittoa saa hakea… Sisaret ovat ahkeroineet käsitöiden parissa koko vuoden. Taitavissa käsissä on syntynyt isoäidin neliöistä peittoja ja pipoja. Ja arpajaisvoittojakin on kerätty pitkin syksyä. Munkit ovat taatusti tuoreita ja maistuvia.

Olemme koko sydämillämme tehneet vapaaehtoistyötä varusmiestemme eteen. Ja nauttineet siitä.

Tervetuloa nauttimaan nyt tästä kaikesta meidän kanssa!

Ja taas tapahtuu

Ilmeisesti meistä viedään kaikki edustusmehut pois ennenkuin täältä loppuu varuskunta…

Nyt täällä on Turvallisuus ja Puolustus 2012 -messut. http://www.lahdenmessut.fi/tupu2012/

En tiedän onko tämä ja sotilas-5-ottelut kohtalon ivaa. Vai miksi ne on juuri tänä vuonna täällä kaikki…

Ja samalla tuntuu hyvältä, kun saamme olla nyt niin monessa mukana. Ja että Puolustusvoimat on täällä nyt niin paljon esillä. Ja Sotilastkoti. Samaan aikaan tuntuu siltä, että halutaanko nyt näyttää se kaikki mihin meistä täällä on ja olisi ollut jatkossakin jos me täällä vielä olisimme. Ja taas eihän tämä ole meidän eikä kenenkään paikallisen päätös… Paikallisille jää vaan mietittäväksi mitä Rykmentin tiloille tehdään…

Mutta siis tälläistä täällä nyt on. Mennään! Nähdään! Ja nautitaan! Otetaan opiksemme ja oppaaksemme tulevaan.

Turvallisuus on tärkeää. Niin arjessa kuin juhlassakin. Ja puolustus etenkin. Isänmaan puolustus varsinkin…

Jotain pysyvää

Tämän kaiken keskelle mieli halajaa johonkin pysyvään. Johonkin, joka ei ikinä muutu mihinkään. Ei, vaikka muu maailma hyppäisi jonkun uuden ja hienon perään. Ja hypätessään huutaisi kysyen: vieläkö korkeammalle?

Sotilaskodin kirjasto.

Se on ja pysyy. Juuri sellaisena kuin se on. Ikiaikaisten systeemiensä kanssa. Käsin tehdään kaikki. Kirjastokortit. Lainaukset. Palautukset. Varaukset. Tärkeät viestit. Käsin, omalla käsialalla. Ihan kaikki.

Siellä sielu lepää. Mikään ei myllerrä. Mikään ei kuohu. Mikään ei huuda.

Kirjat tuoksuu eri aikakausille. Joku on jo aivan pölyinen. Joku on juuri tuuletettu. Joku on aivan uusi ja tuore. Tuoksuu koskemattomalle, juuri painetulle paperille.

Sieltä löytyy klassikot ja legendat. Mutta sieltä löytyy myös aivan uudet ja nykyaikaiset.

Kirjastossa on ollut jo jonkin aikaa kärry, josta saa ottaa itselleen luettavaa. Ihan ikiomaksi. Kirjastosta poistettuja kirjoja. Lupasin itselleni, että yhden kirjan saan ottaa muistoksi. Sellaisen missä on kirjastomme leima. Sellaisen, jolla on jotenkin muutenki tunnearvoa.

Tämä tarttui mukaani. En tiedä, saanko tätä koskaan luettua. Mutta aihe on ainakin aikaan sopiva…

Siellä kaikkien kirjojen keskellä sielu lepää, hengähtää ja nauttii. Vaikkakin tietäen, ettei tätä kestä enää kauaa. Mutta se kantaa tätä hetkeä siihen tulevaan. Antaa nyt olla vaan ja levätä. Ja silti samalla saa palvella Isänmaataan ja varusmiestä. Olla hetken aikaa tekemässä muillekin hyvää.
Ihan vapaaehtoisesti.

Hiljainen hetki

Nyt se on sitten virallista ja varmaa.

Puolustusministeriö on tehnyt 15.6.2012 päätöksen lakkautettavista varuskunnista ja soittokunnista.

Vuoden 2013 loppuun mennessä lakkautetaan:

Pohjois-Karjalan Prikaati, Kontiolahti
Kotkan Rannikkopataljoona, Kotka
Ilmavoimien teknillinen koulu, Halli

Panssarisoittokunta, Hämeenlinna

Satakunnan Sotilassoittokunta, Kankaanpää
Savon Sotilassoittokunta, Mikkeli
Pohjanmaan Sotilassoittokunta, Vaasa
Karjalan Sotilassoittokunta, Kontiolahti
Kainuun Soitilassoittokunta, Kajaani
Pohjan Sotilassoittokunta, Oulu

Vuoden 2014 loppuun mennessä lakkautetaan:

Hämeen Rykmentti, Lahti
Pioneerirykmentti, Keuruu
Lentosotakoulu, Kauhava

Samalla näiden varuskuntien Sotilaskotiyhdistyksiltä viedään kodit ja pojat.

Otan lakin päästäni. Painan sen sydäntäni vasten. Vietän hiljaisen hetken jokaisen lakkautettavan varuskunnan vuoksi. Ja jokaisen lakkautettavan soittokunnan vuoksi. Ja jokaisen kodittomaksi ja pojattomaksi muuttuvan Sotilakodin vuoksi.

Samalla muistan jokaista sotilasta, puolisoa ja lasta.

Hiljaisesta hetkestä tulee muuten pitkä…

Kunniamerkkejä

Puolustusvoimilla on oma ylenemis- ja palkitsemisjärjestelmänsä työntekijöille. Aina Puolustusvoimain lippujuhlapäivänä ja Itsenäisyyspäivänä saa lehdestä lukea ketkä on ylennetty ja keitä on palkittu. Niin töissä kuin reservissäkin. Sotilaskotiyhdistykset palkitsevat myös jäseniään eli Vihreitä Sisaria omien kriteereittensä mukaan.

Jokaisessa työpaikassa ei ole ylenemismahdollisuutta. Ja harvemmassa kai ketään enää palkitaan. Riittävää palkintoa olkoon, ettei joudu irtisanotuksi. Mutta kun kaikki meistä tarvitsisi kiitosta, kannustusta, tunnustusta ja tsemppausta…

Sotilaskotimme kellarista löytyi laatikollinen poistettuja olkapoletteja. Ratsumiesten keltaisia, soittajien sinisiä ja huollon tummansinisiä. Mitä näillekin tehdään? Keltaista väriä ei kohta enää ole kuin rakuunoilla Lappeenrannassa. Uusiokäyttöön?

Sotilaskotiyhdistyksellämme on vuotuisena perinteenä pitää myyjäiset isänpäivää edeltävänä lauantaina. Siellä on munkkien ja arpojen lisäksi myynnissä myös käsitöitä. Mitäs uutta sinne keksittäisiin tänävuonna? Jotain mitä ei vielä muualla ole…

Näitä kolmea asiaa työstin aamulenkeilläni päässäni. Ja tässä on tulos:

Kunniamerkkejä

Tehty vanhoista olkapoleteista, pitsinpätkistä, satiininauhoista ja tölkkien avausnipsuista.

Jokainen voin nyt palkita itsensä! Puolisonsa, lapsensa, ystävänsä, naapurinsa, kumminsa ja kaimansa ihan itse valitsemastaan ansioista.

Näitä saa ostaa MILjazzissa Soden myyntiteltasta. Ja isänpäivämyyjäisistä. Jos tavaraa riittää… Ei jälleenmyyjille.

Suru jäässä

Kaikkea mahdollista olen surrut. Ja joskus jopa jotain järjetöntäkin.

Mutta yksi osa on vielä ihan jäässä. Ihan kertakaikkiaan. Tajusin sen tässä muutama päivä sitten saadessani sieltä postia.

Sotilaskoti. Vihreät Sisaret. Lahden Sotilaskotiyhdistys.

Olen kyllä kirjoittanut Sodesta ja munkkeista moneen kertaa. Näitä palveluja käyttää koko perheemme aika ajoin.

Mutta minun Vihreänä Sisarena olemista en ole pystynyt prosessoimaan yhtään. En ollenkaan. En kertakaikkiaan.

Tästä olen hyvin hämmentynyt.

Että mikä tässä on niin vaikeaa, että olen ihan jäässä. Kertakaikkiaan surun ensimmäisessä vaiheessa. Kiellän koko asian aivan täysin. Minulta viedään Vihreänä Sisarena oleminen täällä. Minusta ei koskaan tulekaan Lahden Sotilaskotiyhdistyksen kirjastojaoston vetäjää. En saakkaan koskaan niitä isoja saappaita täyttää. Enkä pääse ideoitakin kirjastossa toteuttamaan.

Mutta tätä en pysty suremaan. En.

Innoissani teen kirjastovuoroni. Olen siellä aivan kuin ennenkin. En päästä edes haikeutta mieleeni. Kevään kävin Sisarten kuntojumpassa aina kun vaan pääsin paikalle. Ei sielläkään mitään haikeutta. Huomasin vaan, että kamppailusalin tiiliseinätkin haisevat hielle. Lattian hajun olin huomannut jo aikaisemmin. Puitiin siellä kyllä jumppaamisen lomassa Rykmentin loppua. Ja jonkun kyyneleen pirautimmekin. Into piukeana olen mukana uudessa Käsityöryhmässä. Olen suitsuttanut, että nyt pitää luoda toimintaa, mikä jatkuu kun Rykmentti loppuu. Sillä eihän Sotilaskotiyhdistys mihinkään kuole. Toiminta vaan muuttaa aika radikaalistikin muotoaan. Mutta varusmiesten eteen tehdään silloinkin töitä. Se vaan ei ole enää samanlaista. Ei silloin enää olla tiskin takana munkkeja myymässä tai kirjoja lainaamassa. Silloin tehdään jotain muuta. (Ja silloin kyllä työstä puuttuu ihan todella paljon. Kun ei ole enää omaa kotia. Ei varusmiehiä. Ei henkilökuntaa.)

Minä pidän erittäin paljon Sotilaskotisisaren hommista. Minulla on täällä oma tehtäväni. Minulla on oma paikkani näiden Sisarten keskellä.

Minulle on jo luvattu suosituksia, että pääsen jossain toisessa yhdistyksessä toimintaan mukaan. Minulle on jo luvattu puhua paikkaa ja tehtäviä. Minut otettaisiin muissakin yhdistyksissä vastaan. Minulle riittäisi muuallakin hommia hoidettavaksi. Ei missään Sotilaskotiyhdistyksessä ole liikaa sisaria.

Mutta. Voi olla, että en ole minkään yhdistyksen tavoitettavissa. Voi olla, että jäämme tänne, joten minulla ei ole enää kirjastovuoroja. Voi olla, että muutamme muualle, mutta emme välttämättä aivan varuskunnan viereen. Jos matka on autolla kuljettavan pituinen, niin minulta jää sisarena oleminen pelkän kannatusjäsenyyden varaan. Enkä sitä halua todellakaan.

Haluan olla mukana. Rivissä. Ja palvella!

Mutta tämä on jotenkin niin iso ja suuri suru, että kiellän sen täysin. Olen sen jäädyttänyt. En pääse siihen käsiksi. Se ei lähdä purkaantumaan mistään päästä.

Enkä ymmärrä miksi.

Kun voisin olla vihainen. Ja käydä kauppaa. Ja vaikka masentuakin.

Mutta tässä asiassa en pysty. En.

Vaikka ehkä jo haluaisinkin…