Meidän keskimmäinen, tuleva tokaluokkalainen poika, haluaisi muuttaa jo. ”Eikö me jo lähdettäisi täältä? Muutettaisiin. Iskän uuden työpaikan lähelle.”

Kysyttiin, että minkä ihmeen takia.

”Haluan nähdä maailmaa!”

Niin. Siinä on asenne kohdallaan.

Toki hän haluaa myös aikuisena ostaa matkailuauton. Asuntoauton. Olisi koti aina mukana! Sinne tv, pleikka ja joku toinen pelikone. Jääkaappi ja vessa. Ei kuulemma mies muuta tarvitsisi.

Eikö edes vaimoa? Pientä ja kaunista.

Ei kuulemma.

Eikö edes rumaa ja isoa?

No ei todellakaan!

Mutta jos saisi asuntoauton ja pleikan niin onni olisi kohdillaan. Voisi talvet olla töissä karkkitehtaalla. Ja kesät jäätelötehtaalla. Asua voisi kotonaan asuntoautossa. Ja sitä voisi siirtää aina sen mukaan, kenelle huvittaisi mennä suihkuun. Ja saunaan. Onneksi sisaruksia riittää. Ja ainahan on äiti ja iskä. Ja kun iskän työt vaihtaa paikkaa niin asuntoautolla voisi tulla perässä.

Voi kulta pieni, kun se olisikin niin helppoa…

Ja taas toisaalta, miksi ei olisi?!