Vappua edeltävän viikonlopun sain olla parhaassa mahdollisessa seurassa. Yksin. Mies lähti lasten kanssa perjantaina reissuun. Minä jäin kotiin purkamaan stressiä. Eli siivoamaan lastenhuoneen lattiasta kattoon ja joka nurkan. Tältä se näytti, kun ei hetkeen sitä jaksanut, viitsinyt tai halunnut siivota.

Tältä se näytti, kun kirjahyllyt ja kaapit oli käyty läpi. Kaikki selvättävä keskellä lattiaa. Ai kamala…

Tässä on lopputulos.

Tavarat on taas paikoillaan. Ajatukset kohdillaan. Paljon on stressiä purkaantunut tuon työn myötä.

Ja hiljaisuuden. (Ah. Korvat saivat levätä. Kukaan ei pyytänyt mitään. Kukaan ei kiukunnut mitään. Eikä kyllä kukaan jakanut suuria salaisuuksiakaan…)

Ja laulamisen. (Jukka Poika lauloi kanssani koko viikonlopun. Voisin heittää keikan hänen kanssaan koska vaan. Osaan Yhdestä puusta -levyn kaikkien kappaleiden sanat. Ah. Niin hyväntuulista musiikkia.)

Ja sauvakävelyn. (Lenkillä kävin aamuin illoin. Puolen tunnin lenkkiä jätevedenpuhdistamon ohi. Ja tunnin lenkkiä varuskunnan ympäri. Hiki lensi. Aurinko paistoi. Linnut lauloi. Ja pää tyhjeni.)

Ja stressiä tuli purettua myös parhaassa mahdollisessa seurassa. Eli yksin ollessa. (En halunnut nähdä ketään. En käydä erityisesti missään. En olla kenenkään kanssa. Halusin ja sain olla yksin. Joskus se on parasta mahdollista seuraa. Ei tule riitoja, ei väärinkäsityksiä, ei esittämistä.)

Sunnuntaina ystäväni (toiseksi parasta seuraa heti itseni jälkeen!) toi urakkani keskellä tsemppi-lahjan: mansikoita ja shamppanjaa! Niitä nautin illalla siivousurakan päätyttyä vaahtokarkkien kera. Missäs muualla kuin lastenhuoneen lattialla…

KIITOS tästä viikonlopusta!