pirjon ja purjon tyyliblogi

Me intouduimme vanhojentansseissa niin, että laitoimme parasta päälle ja kiipesimme salin tuolille kuvattaviksi. Pirjolla on kaksikerroksinen hame, jonka alaosa on vaaleanvihreää satiinia ja toinen kerros valkoista brodyyria, jossa on liimattuna pikkuruisia “timantteja”. Kaulaansa hän halusi aitoja smaragdeja (siis niitä, joita Afrikan tähdessäkin etsitään, pieniä vihreitä kiviä). Purjon asu on vaaleansinistä viskoosia, helmassa ja kaula-aukossa valkoinen satiininauha. Hänellä on kaulassaan aito helminauha, joka sointuu tismalleen satiinin hohteeseen.

Koko iltapäivä on kiidetty pitkin parkettia menuetin ja valssin ja muidenkin epätavallisten tanssien tahdissa. Helmat ovat heilahdelleet, korut ovat kiiltäneet ja on ollut oikein ihanaa. Tätä ei ole tarvinnut harjoitella seitsemää viikkoa, sillä koreografiat ovat olleet ihan omia ja katsomossakin on istunut vain muutama nalle. Halpaa hupia tämä on verrattuna oikeisiin tansseihin: ei ole tarvittu suihkurusketusta, kosmetologia eikä kampaajaa. Kenkiäkään ei ole, paljain jaloin on kipitelty ja kikatettu.

Siellä ihan oikeissa vanhojentansseissa Suurhallissa ihastelimme ihan kaikkia mekkoja. Erityisen paljon pidimme niistä, joissa oli rusetteja, kirjontaa, ruusuja ja liehukkeita. Enemmän koristelua ei koskaan voi olla liikaa! Kunhan mekin saisimme vannehameet, niin emme enää mahtuisi yhdessä samaan kuvaan. Ehkä ensi vuonna… Aivan hurjasti vaivaa ne tanssijat olivat nähneet tehdäkseen ikimuistoisen kokemuksen myös meille katsojille. Ja kyllä me huomasimme, miten solmioita ja paitoja oli soinnutettu tanssipartnerin mekon väreihin. Pienet yksityiskohdat ovat tärkeitä meille pienille.

Nyt on koettu melkein kaikki! Tänään uimakoulupäivänä vilkuilimme isompien altaaseen ja siellä vipelsi väkeä edestakaisin juoksusauvat kädessä. Ensin oli se juoksuvyö ja sitten keksittiin vesijuoksukengät ja nyt on siis päästy sauvoisin asti. Seuraavaksi kai käyttöön tulevat vesijuoksukypärä ja heijastinliivi. Uimisesta on tullut välineurheilua.

Ulkona on sellainen viima, että nenäänsä ei kovin pitkäksi ajaksi viitsi oven toiselle puolelle laittaa. Siksi olemme kerrankin viettäneet monta tuntia nettikaupoissa etsimässä mahdollisimman turhia tavaroita. Oikeastaan me olemme edelleenkin täysin lumoutuneita perjantaisista vanhojentansseista ja kaikista ihanista prinsessapuvuista, joten aika paljon on ihasteltu vanhojentanssiasuja ja erilaisia juhlapukuja. Täytyy olla röyhelöä ja rusettia ja silkkiä ja satiinia ja kimallusta ja kaikkea oikein paljon!

Netistä ostaminen on helppoa, mutta jostain syystä suomalaiset nettikaupat ovat hirvittävän hitaita pakettien lähettämisen kanssa. Jos maanantaina tilaa ja samantien maksaa tuotteen niin kotimaisesta kuin USAlaisesta nettikaupasta niin torstaina posti jo kiikuttaa perille amerikanpaketin, mutta suomalainen nettikauppa on ihan hiljaa. Ja on hiljaa vielä seuraavallakin viikolla. Sitten voi sähköpostiin tulla viesti, että tilaus on otettu vastaan, ja jos hienosti käy niin siitä kahden viikon kuluttua tulee paketti.  Joskus ei tule vielä silloinkaan.

Mutta jonkinlaista kokosyrjintää löytyy juhlapukuliikkeitten sivuilta: ei yhtäkään strassimekkoa meidän kokoamme. Kaikissa, jopa morsiustyttöjen mekoissa, pitää olla ainakin 74 cm mittainen. Ihan vähän epäreilua!

Meillä on mielipide, vakava sellainen. Siksi olemme pukeutuneet sinisiin villakangastakkeihin, joissa on tarrakiinnitys ja helmikoristenapit. Hatut vedimme syvälle silmille tehostaaksemme asian vakavuutta. Melkein voisi luulla, että olemme saarnaustehtävissä ovelta ovelle, mutta ei sentään.

Tai siis ensin meillä oli mielipide, mutta sitten me huomasimme, että ei nukella oikeastaan voi mitään mielipidettä olla, joten ehkä olemmekin ihan hiljaa siitä, mitä ajattelemme.

Mutta näissä takeissa sitä tulee vähän sellainen olo kuin olisi armeijassa tai edes Pelastusarmeijassa. Kumpikin on meille oudompi juttu, paitsi että sinne armeijaan pitäisi kohta mennä miesten ja naisten. Meidän mielestämme se on hauska tapa täyttää käyttämättömät kasarmit ja samalla työllistää ihan valtava määrä erilaisia hoitoalan kouluttajia. Sitähän voi kohta valita, että meneekö asepalvelukseen vai hoitotehtäviin ja todennäköisesti moni valitsee ne hoitamiset.

Sitten ei enää päiväkodissa olisi harjoittelijoita vaan kansalaisvelvollisuuttaan suorittavia. Halvaksikin se tulisi: nyt harjoittelija saa 25 e/vrk, kansalaispalveluksessa saman kuin puolustusvoimissa eli 5 e/vrk.

Hieno ehdotus tuo “kaikkien armeija”. Saadaan melkein ilmaista väkeä töihin ja nuorisotyöttömyys pienenemään.

Hyvää huomenta!

Tänään me halusimme kuvaan mukaan hyvän ystävämme Nallen, joka kuvaamisen kunniaksi sitoi kaulaansa rusettinauhan. Niin että sanokaapa heippa hei meidän Nallelle, kiitos.

Me olemme vielä yömekoissa, mutta ihan kohta laitamme päivävaatteet, sillä on aika lähteä kerhoon. Laskiaistiistain kunniaksi on mäenlaskua ja makkaranpaistoa ja lämmintä mehua  ja mukaan saavat tulla vanhemmat ja sisaruksetkin, jos siltä tuntuu ja on aikaa.

Yleensä meillä ei ole samanlaisia vaatteita päällä, koska se on vähän tylsää. Nyt osui molemmille samankuosinen yömekko, mutta resorit ovat eri väriä. Näissä mekoissa  on muuten tarrakiinnitys olkapäillä pukemisen helpottamiseksi, meidän kätemme kun eivät taivu kovin hyvin. Joskus olemme kokeilleet asua, joka vain vedetään pään yli, mutta silloin sitä on loppupelissä kaivattu aikuista apuun pukemisessa.

Mekkojemme helmassa on rilla tai röyhelö, mitä nimeä siitä nyt kukin haluaa käyttää. Se on mahdottoman kätevä keksintö silloin, kun kangasta on kummallisen mallinen pala eikä siitä saa oikein millään oikean mittaista vaatetta. Niin kävi näitäkin leikattaessa: yömekosta oli tulossa aivan liian lyhyitä, kunnes keksimme, että neuleen/langansuunta ei ole niin tarkka näissä röyhelöissä: ne on leikattu kankaan reunaan jääneestä soirosta, joka oli ihan liian kapea oikeastaan mihinkään muuhun käyttöön. Ja kas – niin yksinkertaisesti saatiin varpaat piiloon. Jos kangasta ei ole tarpeeksi, voi helman somistaa vaikka leveällä pitsillä tai resorien värisestä trikoosta leikatulla kaistaleella.

Ei ehkä ihan järkevän nuken touhua tällainen hangessa seisominen ja vielä paljain käsin! Mutta kun kuulimme, että nyt kuvataan niin tumput huis nurkkaan ja äkkiä hyppy lumeen. Huppu sentään oli jo päässä.

Haalarit ovat samaa mallia. Pirjolla yläosassa on kuvia autoilevista eläimistä, Purjolla Marimekon miniunikkoja. Molemmilla on kypärämyssy pitämässä korvat suojassa. Ne tumput olisivat olleet molemmilla punaiset, mutta siellä ne nyt ovat eteisen nurkassa.

Tänään on vuorossa ulkoilua ja jälkien tunnistamista. Kuvastakin voisi erottaa ainakin jäniksen jäljet, mutta lisäksi pihasta löytyy lisäksi kaikenlaisia askelkuvioita. Osa on kissojen ja koirien, osa hiirien ja fasaanien, mutta löytyy sieltä sellaisiakin jälkiä, jotka eläinkirjan mukaan kuuluvat ihan selkeästi ilvekselle ja hevoselle, vaikka ihan oikeasti meillä ei sellaisia ole näkynyt. Itse ajattelimme tehdä muutaman enkelin lumeen, mutta ensin ne tumput käteen!

Taas käytiin uimassa! Tästä alkaa jo tulla tapa. Vesi oli märkää, kiitos kysymästä, ja altaassa, ei avannossa.

Muuten on ollut ihan tavallinen lauantai. On herätty liian myöhään, siivottu liian vähän ja syöty liikaa herkkuja. Koska erilaiset ruuanlaittoblogit ovat niin suosittuja, niin kerromme oman erityisreseptimme.

Mennään kauppaan ja ostetaan sieltä pakastealtaasta löytyvät paketti joulupiparitaikinaa ja paketti murotaikinaa. Mennään kotiin ja annetaan niiden sulaa sopivasti (aika lukee siinä kääreessä). Kaulitaan ensin piparitaikina ja sen päälle murotaikina. Saadaan aikaan kaksikerroksinen levy, joka kääritään rullalle ja leikataan noin 1 cm paksuisia paloja. Paistetaan ne uunissa, ajat ja lämpötilat voi taas katsoa niistä kääreistä. Syödään. Kuvia ei ehdi ottamaan, koska leipomukset katoavat aika nopeasti parempiin suihin.  Ja jos näin syö usein, ei enää mahdu uimapukuun.