Me ollaan Siiman eli Vuorion Jarin kanssa kannatettu Pelicansia jo vuosia. Jarihan on itse pelannutkin ja meidän molempien lapset on pelannut niin on tullut seurattua Pelicansia jo pitkään.

Meidän fanien päivä alkaa siten, että mennään ensin aamukahville huoltoasemalle. Siellä me saadaan tehdä päivän ensimmäiset spekuloinnit. Yleensä me kommentoidaan edellistä peliä tai uutisia, mitä nyt milloinkin on spekuloitavana.

Kello 10.20 me suunnistetaan Lämäriin syömään ja seuraamaan harjoituksia. Harjoituksista nähdään ketkä on joukkueessa mukana, eli siitä suurin piirtein tietää kuka illalla pelaa ja kuka ei. Siima aina sanookin, että jos ei pelaajilla aamuharjoitukset maita niin ei se maita pelikään. Minustakin se on juuri niin. Lämärissä me analysoidaan tiukasti joukkueen otteet ja keskustellaan muidenkin paikalla olijoiden kanssa siitä miltä harjoitukset näyttävät.

Seuraavat analysoinnit tapahtuu lakisääteisen kahden kahvitauolla. Me ehditään puolituntia pohtia ja jakaa mielipiteitä illan tulevasta pelistä. Siitä meidän tiet Siiman kanssa sitten erkanevat. Ikävähän siinä ehtii analyysikaveria tulla, mutta jos tiukka paikka tulee, soitetaan toisillemme vielä ennen peliä. Siima katsoo kotona vielä SM-liigan sivuilta kokoonpanot ja minä kuuntelen Radio Voimalta vähän tunnelmia pelistä.

Me ei olla sellaisia faneja, että tultaisiin viirien ja paitojen kanssa hallille, mutta siinä kuuden jälkeen me istutaan kausikorttipaikoille ja odotetaan mitä tuleman pitää. Pelin aikana minä en juuri huutele mitään, mutta Siima saattaa huutaa, mutta lähinnä tuomareille. Kyllä minäkin sitten huudan, jos tulee todella törkeä taklaus tai muu. Reilua peliä sen jääkiekonkin pitää kuitenkin olla. Välillä me Siiman kanssa kinastellaan pelin aikana pelaajien otteista, kun molemmilla on omat suosikkipelaajat, mutta niinhän se pitää ollakin. Hyvä, kun saadaan keskustelua aikaiseksi.

Pelin jälkeen kotimatkalla kuunnellaan jälkihöpinät autoradiosta ja minulle se kotiin tulo on sama kuin uuden sivun kääntö. Kyllähän siinä tulee vielä katsottua maalikoosteet televisiosta, mutta muuten se on taas keskityttävä seuraavaan peliin. Siima lukee vielä internetistä keskustelupalstoja ja katsoo tuloksia. Hän kertoo minulle seuraavana päivänä mitä on sieltä netistä lukenut.

Vaikka Pelicansin peli huonolta joskus näyttää, silti me istutaan hallilla ja kannatetaan. Hyvin vähän on meillä kotipelejä jäänyt väliin ja niin se pitää ollakin, kun kunnon faneja ollaan.

Make-setä, pitkän linjan Pelicans-kannattaja.

Fanien aamutapaaminen lämärissä

Pelipäivän aikana on niin paljon erilaisia rutiineja, että täytyy ihan tarkkaan miettiä mitä me tehdäänkään, jotta osaa eritellä kaikki hommat.
Pelipäivänä tullaan aamulla seitsemän aikaan hallille. Ensimmäisenä minä ja Reijo jaetaan pelaajille pyykit ja katsotaan, että heillä on kaikki tarvittavat kamat saatavilla. Sen jälkeen minä alan teroittamaan luistimia. Tarkistan aina jokaisen pelaajan luistimet, että jos niissä on pahojakin kolhuja, ne täytyy huoltaa, mutta yleensä keskustellen pelaajien kanssa luistinten teroittamisesta. Jotkut haluaa, että luistimet teroitetaan ennen peliä, toiset taas toivovat teroitusta ehkä kerran-pari viikossa.

Luistimet teroittuvat helposti uudella laitteella

Aamulla hallilla pitää katsoa myös, että kaikki pelaajien varusteet ja pelipaidat ovat kunnossa. Mikäli niissä on jotain parsittavaa tai kursittavaa, me hoidetaan nekin. Lanka ja neula pysyy kädessä, ja onhan meillä myös ompelukoneetkin käytössä. Vaikka kaikki muut tarvikkeet laitetaankin pojille niin mailoihin me ei kosketa. Ne jokainen pelaaja hoitaa itse omalla tavallaan.

Seuraavaksi me laitetaan pukuhuone kuntoon siten, että jokaisen pelaajan kohdalla on heidän pelipaitansa ja muut varusteet. Pukuhuoneessa on myös kahvit, hedelmät ja virvoitusjuomat valmiina. Me hoidetaan myös vierasjoukkueelle pyyhkeet, peseytymistarvikkeet, jumppapallot, kuntopyörät, hedelmät ja juomat  valmiiksi heidän koppiin. Näin me ollaan toisten joukkueiden huoltajien kanssa sovittu. Se helpottaa paljon, kun ei tarvitse kaikkia edellä mainittuja tuoda mukanaan omalta hallilta.

Vieraspelipäivinä meidän hommiin kuuluu myös pakata auto ja muistaa ottaa mukaan kaikki tarvittava pukuhuoneen nimilapuista varamailoihin. Me ajetaan vieraspeleihin yleensä aina meidän pakettiautolla ja ollaan paikanpäällä ennen pelaajia, jotta ehditään laittaa pukuhuone kuntoon. Ouluun asti ei enää ajeta itse vaan mennään bussilla jo edellisenä päivänä.

Pelin aikana minä olen vaihtoaitiossa. Siellä aina toivoo, että ei tule paljon hommia pelin aikana, koska se tarkoittaa, että on tehnyt työnsä hyvin ennen peliä. Välillä täytyy antaa jääpussia tai varamailaa, mutta muuten aika rauhassa saa pelin aikana olla. Reijo on silloin pukuhuoneessa. Hän laittaa sinne energiajuomat ja muut valmiiksi, jotta kun pelaajat tulevat, kaikki on taas valmiina.

Pelin jälkeen me kerätään likapyykit ja laitetaan koneet pyörimään. Päivän aikana tulee pestyä noin 12 koneellista pyykkiä. Sitten päivä onkin kasassa. Kotiin pääsee hyvällä tuurilla ennen puoltayötä.

Oma intohimo lajiin on sen verta suurta, että meitä ei haittaa vaikka yöunet välillä jääkin hyvin lyhyiksi. Koskaan ei ole tunnetta, että tulisi töihin aamulla, koska meille harrastuksesta on tullut työ. Näin hyvässä organisaatiossa on helppoa ja mielekästä työskennellä.

Me ollaan Reijon kanssa pyöritty Pelicansissa yhdessä jo vuosia ja nähty paljon muutoksia. Mutta vaikka pelaajat ja valmentajat vaihtuvat, huolto ei. Täällä me ollaan, huomenna taas seitsemältä hallilla.

Pelicansin huoltajat, Martti Malinen & Reijo Loukiainen

Huoltajien boksin ylpeät omistajat: Reijo ja Martti

Jussi Hyvärinen

VV ja JJ

On mielenkiintoista seurata sivusta nykyistä urheilujournalismia niin jääkiekon kuin monen muun lajin osalta.

” Kiireessä viehelyöntienmäärä kasvaa, mutta kiire on kiire!”, sanoi Uuno Turhapuro kirjoittaessaan puhtaaksi Vänrikki Naaperon höpinöitä. Tämä lainaus koskee mielestäni myös nykyistä urheilujournalismia.

Virheiden ja asiasisällön puutetta kirjoituksissa on yhä enemmän kirjoittajien ja julkaisukanavien lisääntymisen myötä. Kirjoituksia julkaistaan liian helposti tutkimatta aihetta riittävästi, ilman kirjoittajan omaa asiantuntemusta tai luotettavaa tietolähdettä. Haluasin joskus jakaa urheilutoimittajille vastavuoroisesti lampaita kun eteen tulee artikkeli jolla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. En halua sekoittaa tähän mielipidekirjoituksia tai keskustelupalstojen antia vaan painettua valtamediaa ja nettisivustoja. Näihin kirjoittavilta odottaisi joskus ammattimaisempaa suhtautumista lajiin ja lajissa toimivia kohtaan siinä missä he odottavat hyvää palvelua urheiluväeltä heitä kohtaan missä ikinä liikkuvatkin. Mitä jos toimittajille tosiaan alettaisiin ilmaisten pullien, kahvien ja V.I.P- lippujen sijaan jakamaan lampaita artikkelien osuessa pitkin kaukalon laitoja? Tai vaikkapa aina silloin tällöin annettaisiin potkut kun lukijat ja tilaajat katoavat?

Kysyn, että miten joku toimittaja voi kirjoittaa kahden sivun artikkelin jostain joukkueesta nähtyään muutaman pelin kaudessa tai parhaimmillaan vain pari erää? Yleensä moinen artikkeli sisältää arvioita valmennuksen toiminnasta pelitapaan, analyyseja pelaajista sekä organisaatiosta. En arvostele tässä ketään henkilökohtaisesti ja varsinkaan vuosia ammattitoimittajina toimineita, mutta haluasin tietää monilta nuorilta toimittajilta ammattisilmänne salaisuuden. Miten näette ja arvioitte pelin, taktiikan, pelaajien lajitekniset ominaisuudet, pelitaidot sekä henkiset ominaisuudet niin nopeasti?

Vertailuksi tässä ammatin parissa toimivien ajankäyttö samaisen materiaalin suhteen. Pelaaja-arvioinnissa ammattitarkkailijoilla ja pelaajakoordinaattoreilla menee kymmeniä pelejä yhden pelaajan tarkkailuun raportoidessaan hänestä työnantajalleen. Pelaajasta kerätään juniorivuosista lähtien tietoa kehityksestä sekä mm. testituloksista. Vanhoilta valmentajilta, vanhemmilta, agenteilta sekä pelaajalta itseltään saadaan tietoa henkisistä ominaisuuksista.

Otteluihin valmistautuessa valmentajat tarkkailevat vastustajasta pari-kolme ottelua ennen keskinäistä peliä. Joukkueista, pelaajista ja maalivahdeista kerätään koko sarjan ajalta tietoa mahdollisia playoffeja varten. Lisäksi tarkkailua helpottaa vuosien tuntemus eri valmentajien ja pelaajien toiminnasta liigassa, kansainvälisissä peleissä sekä juniorisarjoissa.

Kun tämä tieto yhdistetään realismiin että monestikkaan joukkueen henkilökemioista, harjoittelusta ja ilmapiiristä kirjoittava toimittaja ei näe kauden aikana yhtään harjoitusta. Eivtkä he kauden aikana istu kilometriäkään joukkueen bussissa tai minuuttia pukukopin penkillä. Silti he tietävät jotain mitä me emme tiedä. Emmekä me lajissa toimivat, heidän mielestään, koskaan opi huolimatta vuosien työ- ja pelikokemuksesta tai koulutuksesta.

Mutta minä tiedän yhden asian heitäkin paremmin ja sanon sen teille kaikille jakamatta yhtään lammasta, leijonaa ja tikkaria. Jääkiekko on vain peli, urheilu on osa yhteiskuntaa ja kulttuuria jonka näyttämönä on media sekä viestintävälineet. Varsinainen elämä alkaa kun hallin ovi menee kiinni. Kaikki ei lopulta olekaan niin vakavaa…

Jussi Hyvärinen

Kinkut on syöty ja työt jatkuvat. Tässä joulutaon aikana on ollut ilo seurata viestintä- ja sosiaalisenmedian suhtautumista seuran markkinointiin. Pelicans- markkinointi ja Mainostoimisto Ilme ovat onnistuneet löytämään hienon tavan tavoittaa kansa iskevällä mainonnalla. Arvostan tapaa jossa heitetään pelaajat ja valmennus esille kiekolle epätyyppiseen tapaan humoristisella tavalla pelkäämättä omien kasvojen menetystä. Ja se toimii!

Tämä on asia jolla haluaisin oman sarjamme pelaajien ja valmentajien arvostusta lisätä, miksei myös Mestiksessä. Heitä voi tuoda esille muutenkin kuin potkujen tai lampaiden jaon myötä. Humoristinen, itseironinen ja nuorekas esiintulo vetoaa Putouksen ja stand up:in tyylistä komediaa  sekä Youtubea seuraavaan sukupolveen. Kiekkotykki ja Taklaus ovat puhuneet ja muuttaneet jäykkäilmeiset kiekkomainokset uudelle suunnalle, kysymys kuuluu miten brändäystä saadaan jatkettua?

Ja sitten toiseen asiaan. Tauolla ratkesi tammikuun tasauksen otteluparit ja kevään mittelöt Kalpan kanssa lisääntyivät neljään. Tammikuun lopun kahden ottelun järjestelyt ovat hyvä esimerkki siitä mitä taustalla pitää hoitaa että joukkue saa työrauhan.

Kun matka venyy lähes neljään tuntiin suuntaansa,  ja kun pelataan kahtena päivänä peräkkäin on tärkeää osata suunnitella matka-aikataulu tarkasti. Pitää osata optimoida aika levolle ja ruokailuille otteluiden sekä harjoitusten välissä jotta tehot saataisiin jäällä irti. Tämä tarkoittaa varmistuksen varmistusta ja varauksen varausta. Ja mikä tärkeintä, hyviä elokuvia.  Mutta se onkin jo täysin eri asia, niitä ei nimittäin ole! Joukkueen epäkiitollisin homma eli elokuvien valinta on nuorten pelaajien vastuulla. Itsekin tulokkaana toissa kaudella mietin hikisesti mikä leffa toimisi kunnes nyt kolmen vuoden jälkeen olen oppinut,  että kaikki mitä bussissa näytetään on täyttä p… Mikään ei kelpaa!

Otamme suosituksia vastaa jos löydät tähän listaan sopivan leffan. Ei komediaa ennen peliä. Koska äänenvoimakkuus on pidettävä alhaalla nukkuvien vuoksi niin sota ja raju toiminta on poissuljettu. Samoin romanttiset draamat ovat kiellettyjä. Kauhua ei kukaan halua katsoa. Suomielokuvia ei haluta näyttää koska Kummelit ja Pikku Pojat väärentää ulkomaalaisillemme suomikuvaa. Ei saa olla tylsä, mutta genrenä ei voi toisaalta olla ns. Scary Movie- parodiat. Elokuva saisi mielellään olla uutuus koska joku muistaa aina et tämä oli jo viime kaudella tai edellisellä kaudella mukana jollakin matkalla jonnekin. Ai niin, joku voisi nyt päätellä et animaatiot sopii listaan. Kokeile astua animaatio kädessä ”lätkäbussiin” niin voit olla varma että kuljet omalla autolla perässä.

Onneksi sain kirjoja joululahjaksi. Kiitos siitä! Ai niin, hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Jussi Hyvärinen

Ollaan jo edetty joulutauolle asti. En uskonut jatkavani bloggaamista, koska ensimmäinen kirjoitukseni hävisi bittiavaruuteen tai toimituksen jalkoihin enkä uskonut että se koskaan julkaistaan.

No kun kerta ollaan sorvin ääressä niin painetaan tulee. Onhan tässä ollut aikaa miettiä koko tunneskaalan läpi kiekkoilun arkea yhä syvemmältä. Ja kun riittävän kauan miettii asiaa niin kaiken takana on vain yksi vastaus eli yksilö, ihminen.

Unohdamme joskus tässä maailmassa ja arjessa jossa elämme sen että kaikkien ratkaisujen takana on ihminen. Jokainen torjuttu laukaus tai torjumaton, jokainen hallittu maali tai ohilaukaus, jokainen vedetty harjoitus tai mediatapahtuma. Jokainen niistä on jonkun yksilön, ihmisen suorittama. Jopa jäähoidosta ja mailojen valmistuksesta vastaa joku henkilö.

Se henkilö voi olla kuka tahansa meistä. Avioeron kourissa painiva perheenisä, eronnut poikamies,  varusmies, alkoholisoituneen perheen erakko, peliongelmainen alkoholisti. Hän voi olla se joka on juuri tuossa ratkaisemassa koko tämän kiekkoperheen ja yleisöm silmien edessä tapahtuvaa näytelmää. Hän, jonka kihlattu petti hänet edellisenä viikonloppuna, on avoimessa paikassa takatolpalla…

Lista voisi jatkua ikuisesti, mutta asia jota emme jääkiekossa puhu tai urheilumaailmassa ovat tunnetilat joita kontrolloimme kaiken tuloksen tai suorittamisen takana. Harjoittelu, kokemus ja henkinen vahvuus auttavat suorituksien onnistumisessa kovankin paineen alla, mutta jokaisella on myös rajallinen kyky hallita tunne-elämän asioita.

Meillä suomalaisilla on jokaisessa ammattikunnassa kuten urheilussa omat tigerwoodsit joilla joskus lopulta tulee raja vastaan henkisen kantokyvyn kanssa.  Enkä nyt vertaa edellä mainitun tapaan rikkoa hänen henkinen kapasiteetti ja julkisuuskuva vaan miten jokainen tuntee ja käyttäytyy eri tilanteissa. Toiselle epäonnistuminen urheilusuorituksessa voi juotaa läheisen menetyksestä tai huonosti sujuvasta parisuhteesta, kun taas toisella kasetti hajoaa jo alkuverryttelyssä vastujan katseen alla.

Onnistuminen urheilussa , työelämässä sekä parisuhteessa on ihmisten, yksilön ponnistelujen tulos. Kukaan ei meistä ole kone, jokaisella on rajansa. Me suomalaiset vaan emme niistä puhu, eikä vika ole koskaan omassa itsessään?

Mutta näin se vain on, me johdamme kohta maailmassa itsemurhatilastoja mutta urheilussa ei meiltä enää maailman huippuja tule. Siinä on mielestäni murheellinen ironia.

Jussi Hyvärinen

” 16.9.2010, kello 23.20, jossain Päijät- Hämeen alueella! Olemme matkanneet huhtikuusta tähän hetkeen 5 kuukautta ja huomenna lopulta pääsisimme kohteeseemme. Olemme valmistautuneet hyvin kohdataksemme kaiken vihollisen toiminnan tuolla tuntemattomassa…” Näin aloittaisi Kapteeni Spock lokikirjansa jos kyse olisi avaruusmatkailusta, mutta kun ei ole, tämä on jääkiekkoa.

Siispä palataan arkeen ja lopetetaan mielikuvittelu. Huomenna se siis alkaa, SM-Liiga. Suomen seuratuin urheilu- ja samalla ainoa todellinen ammattilaissarja. Mutta mitä minulla on tekemistä tuon ison tuotteen kanssa. Kierolla savolaisella joka ei osaa nauraa itselleen eikä todennäköisesti naurata ketään muutakaan startrekkimäisillä vitseillään. Minustahan piti tulla golfammattilainen ja nyt olen 6 vuotta ammattilaisena kiekkosarjoissa. Ja mitä teen tähän aikaan yöstä hereillä kun muu kaupunki hiljenee.

Ei, en katso Big Brother 24/7 enkä snookerin loputtomia koosteita Eurosportilta, tai tuhoa lopullisesti älyäni katsomalla  Jersey Shorea MTV:ltä.

Odotan syyspimeässä, kuunnellen seinien läpi kantautuvaa naapurien iltaleikkiääniä, että avauskierroksen otteluvideot tulevat nettipalvelimelle josta saan ne ladattua koneelleni editointia varten. Tämän yöllisen prosessin jälkeen, muutama energiajuoma nautittuna ja naapurien huohotukseen kyllästyneenä, koostan pätkät huomisesta vastustajasta valmentajien käyttöön ennen ottelupäivän aamujäätä. Kun lopulta iltapäivällä ottelupalaveri on saatu päätökseen on aika hieman levätä ennen bussimatkaa.

Mutta mitä jos nettitikku sakkaa tai otteluvideot tuottava yritys ei saa videoita ajoissa palvelimelle? Mitä jos videoheittimestä palaa lamppu palaverissa tai jään sitä ennen auton alle? Mitä jos emme pääsekään Isku Areenalle palaveriin kun ne pirun kattohälyttimet alkavat taas huutaa remontin vuoksi kun nyt ei ole lumikaan haitaksi? Mitä jos…

Mitä sitten? Joukkue ja jokainen pelaaja on kunnossa sekä hyvin valmistautunut, sen aistii joka puolelta. Silloin kaikki muutkin palaset loksahtavat kohdalleen. Tästä on hyvä lähteä! Me ollaan valmiita! Ovatko muut? No naapurit ainakin…

 Jussi Hyvärinen

VV ja JJ