Taannoinen kehittämispäivä oman työtiimin kesken, jossa saimme mieltä virittäviä ajatuksia futuristi Elina Hiltuselta, sai minut jatkamaan pohtimista heikoista signaaleista ja villeistä korteista, joista tuon päivän aikana puhuimme. Hiltunen määrittelee heikot signaalit pieniksi merkeiksi asioista, joista voi mahdollisesti joku päivä tulee aikamme trendejä, jopa megatrendejä. Joistakin vain hetkellisiä villityksiä tai ei sitäkään. Erilaiset heikot signaalit voivat auttaa tulevaisuuden ennakoinnissa tai innovoinnissa. Saimme päivän aikana pohtia miten päihde- ja mielenterveystyölle voi mahdollisesti tulevaisuudessa käydä? Mihin kaikkeen tulisi varautua? Mahdollisimman pienillä resursseilla mahdollisimman kattava varautuminen villeihin kortteihin sekä villityksiin ja megatrendeihin. Villi kortti on Hiltusen mukaan jokin yllättävä iso tapahtuma, jolla on yleensä negatiiviset seuraukset.

Päivän päättyessä totesimme jokainen vuorollaan kuinka tärkeää heikkojen signaaleiden, ’outojen’ asioiden ja tapahtumien dokumentointi onkaan. Tai ylipäätään kaikkien asioiden dokumentointi. Heikkoja signaaleja saattaa kukin arjessaan huomata, mutta kiinnitämmekö niihin tarpeeksi huomiota tai tiedostammeko ne? Entä mitä tapahtuu yhteiskunnallisella tasolla, kun pienistä oudoista asioista onkin päässyt muodostumaan megatrendi?

Erilaiset skenaariot, joita mietimme kehittämispäivän aikana, sai minut miettimään entistä pidemmälle pahimpia mahdollisia skenaarioita, jos asiat etenevät kuten ne ovat tähän mennessä edenneet. Päällimmäiseksi jäi kysymys; tuleeko syrjäytyminen ja eriarvoistuminen vain kasvamaan entisestään?

Kuinka paljon heikkoja signaaleja on esimerkiksi nähty aikamme megatrendistä eriarvoisuudesta, mutta siihen ei ole valmistauduttu kovinkaan hyvin vai onko ollenkaan?
Megatrendin määritelmänä on Hiltusen mukaan pitkäaikaisuus ja se, että jokainen on luultavasti kuullut siitä, verrattuna esimerkiksi trendiin tai villitykseen. Kaikki siis oletettavasti ovat hyvinkin tietoisia eriarvoisuudesta ja myös sen tuomista seurauksista.
Seuraukset näkyvät palkkatuloina, tuloeroina ja köyhyytenä. Vaikuttavin ero koskee kuitenkin ihmisarvoa, syrjäytymistä ja sosiaalista jakautumista, kuka saa tarvitsemaansa palvelua, kuka ei. Ajankohtaisena esimerkkinä eriarvoisuuden seurauksista on Lontoossa vastikään puhjenneet mellakat
Puheiden tasolla nuorten syrjäytyminen, vanhusten yksinäisyys, itsemurhat, aukot palvelujärjestelmässä saavat tilaa, mutta mitä konkreettista asioiden edistämiseksi on tehty? Onko vastareaktiona näihin sosiaalisiin ilmiöihin vain arvojen koventuminen ja kukkaron nyörien kiristyminen?

Eriarvoistumisen heikot signaalit on nähty jo vuosikymmeniä sitten eikä sen pysähtymiselle ole vieläkään löytynyt keinoja tai tahtotilaa. Kuinka pitkälle eriarvoistumisen täytyy mennä, että sen lievittämiseen löytyy keinot? Mikä on tässä suhteessa se villi kortti, joka voi yllättää tai olla yllättämättä, mutta johon ei kuitenkaan ole osattu tai haluttu varautua?

Kristiina Hyytiälä
Välittäjä 2009 – hanke

Lisää heikoista signaaleista:

Elina Hiltunen, What’s Next Consulting

http://www.whatsnext.fi/

Moni asia voi lähteä lapasesta, hyvässä ja pahassa. Vappuna oli virkavalta liikkeellä teho-tarkastusten merkeissä ja takavarikoi alaikäisiltä 1400 litraa juotavia. Maahan ne meni. Ja tässä oli siis vain pieni osa siitä, mitä nuoret ovat tuona juhlaviikonloppuna kuluttaneet. Seurasin tuolloin hetken aikaa muutaman nuoren toimintaa, joilla oli enemmän juotavaa kuin mitä omat kädet ja polkupyörän tarakka kykeni kuljettamaan. Heillä ainakin lähti lapa-sesta. Katselin sitä määrää ja muistelin omaa ensimmäistä humalaa, joka tuli kahdesta olutpullosta. Olin suunnilleen saman ikäinen kuin nuo näkemäni nuoret. Heillä juomia oli vähintään kymmenkertainen määrä henkilöä kohden. Mistä nuo maahan valutetut ja kur-kusta alas kaadetut juomat ovat tulleet? Toivottavasti sinä et ole välittänyt alaikäiselle juo-tavaa. Ehkäisevän työn seutukoordinaattoria Susanna Leimio-Reijosta lainaten: ”Vastuu on aina aikuisella”. Ehkäisevä työ Päijät-Hämeen seudulla on lähtenyt ihan lapasesta. You tube –kampanjaa, media näkyvyyttä, verkostot vaan laajenee, Estä överit –kampanjaa… Aivan huikeaa! Käy katsomassa: http://phehkaisevatyo.pbworks.com (Päijät-Hämeen eh-käisevän mielenterveys- ja päihdetyön verkostowiki)

Meillä täällä Välittäjä 2009 –hankkeen Hämeen osahankkeessa moni asia on lähtenyt la-pasesta, esimerkiksi yhteistyötahojen kanssa ideointi on tuottanut aivan lapasesta lähteviä suunnitelmia ensi syksylle. Olen ollut tekemässä oppilaitosyhteistyön kehittämistä Lahden ammattikorkeakoulun kanssa ja olemme jo nyt saaneet aikaiseksi jotakin sellaista, mitä ei muualla ole vielä keksitty tehdä ja meno menee aina vaan hullummaksi! Ensi syksynä his-torian lehdet saavat todenteolla kyytiä. Aivan huippua! Lahden terveyskeskuksista kuuluu myös kummia, sielläkin on kehittämistyö lähtenyt ihan lapasesta ja tullut osaksi normaalia työtä! Mahtavuutta! Ja erityisen mahtavaa on se, että esimiehet mahdollistavat tämän työn kehittämisen. Kehittämistarpeita on, eivätkä ne häviä ellei työntekijöitä ja johtoa päästä vähän lapasesta. Väitän että oma ikäpolveni jopa vaatii sitä, että omaa työtä saa ja voi kehittää tai muuten he lyövät lapaset tiskiin ja vaihtavat maisemaa (työpaikkaa).

Hanketiimissämme lähtee jutut usein lapasesta. Rikas mielikuvitus, huipputyypit, hyvä il-mapiiri ja mielenkiintoinen työ suorastaan ruokkii tätä lapasesta lähtöä. Olemme varsinai-sen kehittämistehtävämme lisäksi onnistuneet kehittämään monenlaisia vekottimia, vips-taakkeleita, tapoja ja menetelmiä työn tueksi tai ihan muuten vaan. Usein tämä lapasesta lähteminen päättyy siihen, että nauramme kaikki vedet silmissä ja ihmettelemme miten ikinä päädyimmekään tähän. Tuntuu hyvältä, antaa vaan lähteä lapasesta. Kiitos rakkaat työtiimiläiset näistä naurulapasista!

Myös hukka on lähtenyt lapasesta. Se on aivan täynnä. Toukokuussa on käyty kovasti keskustelua siitä ovatko Suomen leijonat hukassa? Ja sitä myötä myös Suomen nuoriso, joka leijonien juhlintaa katseli ja myös siihen osallistui. Kuulin, että ei voi olla, koska hukka on jo täynnä. Siellä on niin paljon asioita, ihmisiä ja ilmiöitä, ettei sinne yksinkertaisesti mahdu yhtä joukkueellista leijonia saati niitä kannustavia faneja. Keskustelua päihteiden käytöstä ja päihtyneenä esiintymisestä syntyi ja keskustelu on aina hyvä asia. Tosin sekin taisi lähteä jossain kohdin lapasesta. Sosiaalisessa mediassa joutui melkoiselle tulilinjalle jos uskalsi olla jotakin mieltä ja kirjoittaa sen toisten näkyviin. Surullista tässä minulle on se, että kansa kohahtaa paheksuen kun joku kohujulkkis esiintyy päihtyneenä ja silloin ollaan valmiita osoittelemaan sormella, mutta kun voitat maailmanmestaruuden on päihty-neenä esiintyminen hyväksyttävää ja jopa asiaan kuuluvaa. ”Mitä muita tapoja voisi olla juhlistaa maailmanmestaruutta” kysyttiin yhdessä radio-ohjelmassa. Soittaja ei tähän osannut vastata mitään. Juhlimisen vaihtoehtoiset tavat eivät siis lähteneet lapasesta vaan sukelsivat siinä kohtaa pulloon kovaa kyytiä. Aina ajoittain tule valopilkkuja siitä, että ta-pamme juhlistaa erilaisia asioita olisi muuttumassa jotenkin terveempään ja päihteettö-mämpään suuntaan mutta tämä ei ollut se kohta. Asenne tuntuu olevan edelleen todella kostea.

Uusi terveydenhuoltolaki astui tovi sitten voimaan. Nyt käydään joillain foorumeilla keskus-telua siitä, lähteekö terveyskeskusten vaihtaminen lapasesta? Miten käy pienillä terveys-asemilla jos asiakkaita tuleekin ovista ja ikkunoista. Auttaisikohan se, että palvelisi mah-dollisimman huonosti, tekisi virheitä, jättäisi tekemättä, hoitamatta, kohtelisi asiakkaita epäkunnioittavasti ja epäinhimillisesti. (Hmm, olenkohan joskus käynyt tuollaisessa terve-yspalveluja tuottavassa pisteessä.) Tällähän voisi saada aikaan säästöjäkin kun potilaat eivät viitsisi hakeutua huonon palvelun piiriin tai heitä ei vain sinne otettaisi. Keväällä kuu-lin ikäväkseni puhuttavan ”turhista käynneistä” ja ”turhista ihmisistä” terveyskeskuksessa. Uskallan väittää, ettei ihmistä ole rakennettu siten, että se tekisi asioita turhaan, ainakaan terveyskeskuksessa. Joku syy taustalla on aina kun sinne hakeudutaan. Sama palvelu-kaava voisi päteä myös sosiaalipalveluihin. Mennään vaan nykyisellä palvelutasolla, kau-kana ihmisistä ja heidän arjestaan ja luokitellaan osa suoraan turhiksi jos kehtaavat tulla hakemaan apua. Noh, nyt lähti oma ajatus lapasesta. Kauheaa on silti huomata, että visi-oidessani palvelujen huonoa hoitamista havaitsen itse käyneeni moisenlaisissa palveluis-sa. Olen ollut turha. Entinen kotikuntani säästi minussa monesti kun en vaivautunut edes kokeilemaan saisiko apua. Olin turha. Turhana oleminen satuttaa. Minä menen sinne jossa en ole turha, jossa minut kohdataan, asiani otetaan vakavasti ja saan apua ja ohjausta. Uskon ja tiedän että niitä paikkoja vielä on. Toivottavasti muutkin ne löytävät.

Terveyserojen kaventamisen ja hyvinvoinnin lisäämisen keskustelu on lähtenyt lapasesta. Se on hyvä. Ajatus ongelmakeskeisyydestä alkaa hiljalleen kääntyä ehkäisevään suun-taan. Joko nyt olisi opittu että ennen ongelmia on jo tapahtunut melkoinen määrä asioita? Jo pelkästään toukokuun aikana olen ollut monessa tilanteessa, jossa tämä teema on ollut tarkastelun alla ja keskustelussa. Päihde- ja mielenterveysasioita ei näissä tilanteissa ole paljoakaan sivuttu, esimerkit ja esiin nostot ovat olleet enemmänkin terveydenhuollon puo-lelta. Päihde- ja mielenterveysteemat pitäisi nostaa aktiivisesti näissä tilanteissa esiin kun puhutaan terveydestä ja hyvinvoinnista. Päihteet ja mielenterveys nousevat keskusteluun useimmiten vain niiden ongelmien kautta, mutta miten nämä asiat voisi huomioida ennen kuin niistä tulee ongelmia? Toivottakaamme siis itsemme tervetulleeksi samaan keskuste-lupöytään diabeteksen, liikalihavuuden ja tupakoinnin vähentämisen kanssa. Rohkeutta päihde- ja mielenterveysalojen parissa toimivat! Suut auki näiden asioiden puolesta aina kun se vaan on mahdollista.

Kesä on myös lähtenyt lapasesta. Kaikkialla on vihreää ja lämmölläkin on meitä jo hellitty. Ei pöllömpää, antaa lähteä vaan! Anna terveiden ja hyvien asioiden lähteä lapasesta! Pidä päihdekäyttösi myös kesällä lapasessa! Hyvää ja ”kohtuullista” kesää sinulle.

Silja Wahlsten
Suunnittelija Välittäjä 2009 -hankkeessa

Lue lisää:

Poliisin sivuilla uutinen takavarikoista:
http://www.poliisi.fi/poliisi/hallitus/home.nsf/PFBD/3E08EAE75C471032C22578840034233E?opendocument

Päijät-Hämeen ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön verkostowiki:
http://phehkaisevatyo.pbworks.com

Välittäjä 2009 hankkeen Hämeen osahankkeen hankekortit:
http://elgg.valittajahanke.fi/pg/pages/view/928/

Yksi sadoista kommenttipalstoista Leijonien kultajuhlinnan jälkeen:
http://www.ess.fi/?article=325558

Tietoa terveydenhuoltolaista:
http://www.stm.fi/vireilla/lainsaadantohankkeet/sosiaali_ja_terveydenhuolto/terveydenhuoltolaki

Omakohtaiset negatiivissävytteiset kokemukset asiakaspalvelusta viime ajoilta ovat herättäneet pohtimaan asiakaspalvelua yleensä tänä päivänä linkittäen sen samalla päihde- ja mielenterveyspalveluihin. Olen kiinnittänyt huomiota miten usein arkipuheessa keskustelun aiheena on asiakaspalvelu ja siinä onnistuminen. Hyvin usein lopputulos on, että siinä ei onnistuta. Asiakkaat pahoittavat mielensä epäasiallisesta kohtelusta ja organisaatio saa huonon asiakaspalvelun takia leiman otsaansa. Negatiiviset asiat muistetaan aina paremmin kuin positiiviset.

Asiakaspalvelutilanteista, jossa asiakas koetaan tietojensa ja tarpeidensa kanssa vähäpätöiseksi, tietämättömäksi ja vaikeaksi, kuulee harmillisen usein nykyään. Usein ihmiset myös muistelevat saaneensa ennen enemmän arvostavaa ja kunnioittavaa asiakaspalvelua. Varmasti tämänkin asian suhteen aika on kullannut muistoja, mutta sitä tosi asiaa tuskin on kieltäminen, että asiakaspalveluasenteissa on tapahtunut muutoksia.

Onko syynä työn urautuminen, se että työ ei herätä ammattiylpeyttä tai että työtä ei koeta tarpeeksi kiinnostavana ja motivoivana. Omaa työtä ei arvosteta tai ihmisten kanssa työskentely koetaan raskaaksi? Toisilla asiakaspalvelu on suuremmassa roolissa omassa työssä kuin toisilla, mutta lähes jokainen tekee jollakin tavalla töitä asiakaspalvelun piirissä. Ihmissuhdetyötä tekevien piirissä asiakkaan inhimillisen kohtaamisen merkitys korostuu entisestään.

Mitä varten työtä tehdään? Tehdäänkö työtä vain elääkseen, jolloin tärkein motivaattori on palkan ilmestyminen kuukausittain tilille. Keitä varten menemme arkiaamuisin töihin ja teemme sitä mitä työtehtäviimme kuuluu? Vastauksen pitäisi olla ihminen. Teemme työtä ihmistä varten.

Hyvä asiakaspalvelu kertoo organisaation laadusta. Arvostava ja inhimillinen kohtaaminen on asiakaspalvelun kulmakivi. Asiakaspalvelu koostuu hyvin paljon asenteesta. Usein asiakkaan omaa tietämystä asioista vähätellään eikä niitä kuunnella. Puhuttaessa päihde- ja mielenterveyspalveluista, kuka voisi olla parempi asiantuntija kertomaan tilanteestaan kuin asiakas itse?

Monelle kiusallisten asiakaspalvelukokemusten ylitsepääseminen on helppoa; ne korkeintaan jäävät kiukuttamaan mielialaa kyseisenä päivänä, mutta eivät vaikuta elämänlaatuun kovinkaan mittavasti. Tilanne voi olla toinen niiden henkilöiden kohdalla, jotka ovat elämäntilanteessaan hyvin vähäisten voimavarojen varassa ja joille yksikin puhelinsoitto voi vaatia viikkojen tai kuukausien valmistelua. Jos vastaansa saa tuossa vaiheessa väheksyntää, pallottelua paikasta toiseen, epäluuloa ja huonoa kohtelua, mikä on todennäköisyys, että asiakas ottaa uudelleen yhteyttä avun tarpeessa? Tai ylipäätään saa tarvitsemaansa apua.
Sosiaalinen verkosto voi olla siinä vaiheessa yhden ihmisen varassa; työntekijän, jonka on tarkoitus ottaa hänet asiakkaana vastaan ja kuunnella hänen avuntarpeensa. Tällaisessa tilanteessa huonosti asiakastaan kohtaava työntekijä voi saada omalla käytöksellään mittavatkin seuraukset aikaan tämän yhden ihmisen kohdalla. Se paikka, josta apua ja tietoa pitäisi saada siitä kuinka jatkaa ja päästä elämään taas kiinni, voi viedä vähäisetkin voimavarat ja motivaation hakea apua.

Oman ammattiroolinsa taakse ei tulisi piiloutua niin, että keskitytään vain yksipuoliseen asiantuntijuuteen ja unohdetaan tärkein eli ihminen. Parasta asiakaspalvelua on työntekijän ja asiakkaan sujuva yhteistyö, jossa molempien näkökannat otetaan huomioon, molemmat kuuntelevat toisiaan ja molemmille jää hyvä mieli yhteisestä hetkestä. Pyrkimys tällaiseen asiakaspalveluun palvelee mielestäni kaikkien etua ja hyvinvointia, niin asiakkaan, työntekijän kuin organisaationkin.

Kristiina Hyytiälä

Välittäjä 2009 -hanke

Mitä lisäarvoa runsas päihteiden käyttö tuo joulun viettoon? Onko tunnelma rennompi ja rauhallisempi? Onko joululahjat isompia ja parempia? Tai tonttulakki ja pukin nuttu punaisempi? Onko ihmisen helpompi lähestyä toista päihtyneenä ja kertoa omista tunteistaan? Onko hän itse lähestyttävämpi?

Vaikka itse ajattelisimme, että muutumme juotuamme parempaan suuntaan, voivat läheiset olla asiasta hyvinkin eri mieltä. Itsestä hulvattoman hauskat vitsit, rempseä käytös, yli-iloisuus tai syvälliset pohdinnat voivat tuntua joltain ihan muulta kuin mitä ne ovat muiden silmin katsottuna. Oletko kysynyt läheisiltäsi mitä sinun päihteidenkäyttösi heissä aiheuttaa, miten se vaikuttaa, mitä tunteita se herättää? On hyvä pysähtyä pohtimaan omaa päihteiden käyttöä läheisten ja erityisesti lapsen näkökulmasta.

Legendaarisen yhtyeen Leevi and the Leavingsin sanoittaja Gösta Sundqvist on pohtinut otsikon teemaa jo ennen minua. Kappaleessa esitellään monelle perheelle tuttu tilanne, jossa perheen pää onnistuu omalla päihteiden käytöllään pilaamaan joulun läheisiltään. Monessa perheessä on tuttu tuo tilanne, jossa isä, äiti tai molemmat vanhemmat ovat lasten suuresti odottamana juhlapyhänä reippaassa humalassa.

Lapselle vanhemman päihtyminen näyttäytyy ensisijaisesti vanhemman käytöksen muutoksena. Turvallisen vanhemman toiminta muuttuu ennalta arvaamattomaksi, äänekkäämmäksi, tunteikkaammaksi, turvattomaksi ja kiusalliseksi. Jo hyvin pienikin määrä alkoholia vaikuttaa toimintaan, esimerkiksi tapaan, jolla kosketamme tai osoitamme hellyyttä. Jokainen kokee tuon muutoksen yksilöllisesti. Lapselle turvattomuuden tunne syntyy siis jo satunnaisesta vanhemman humalatilasta, puhumattakaan jos tuo tila on usein nähty ja koettu. Itsensä voi päästää helpolla ajattelemalla, ettei alkoholi kuulu lapsille ja siksi siitä ei tarvitse keskustella. Silti sitä käytetään heidän nähtensä ja he kokevat pienetkin alkoholin käytön aiheuttamat muutokset voimakkaammin kuin aikuiset. Lapselle tulee tässä hyssyttelyn ilmapiirissä vinoon kasvanut kuva alkoholista, eikä hänkään asiaa ota puheeksi kun omat kokeilut tulevat ajankohtaiseksi, kun aikuisetkaan eivät ole asiasta hänen kanssaan keskustelleet.

Joululahjaksi itsellesi voisit pohtia mikä on sinulle sopiva määrä alkoholia, jotta et käytölläsi aiheuta itsellesi tai läheisillesi haittaa, kiusaantunutta ja turvatonta oloa tai tule korostaneeksi päihteen merkitystä itsellesi tai juhlalle. Kohtaa itsesi ja oma suhteesi päihteisiin rohkeasti ja pohdi mitä on viisas ja vastuullinen juominen omalla kohdallasi.

”Sen voi huomata että sua jännittää
Kun lahjaliiveissä näkyviin nännit jää
Kai sä odotat taas sydän syrjällään
Olenko mä jouluaattona kännissä

Ehkä vieraiden ilmeet sua hämmentää
Kun rintaliiveihin ujuttelen kämmentä
Sukulaisetkin pohtivat mielissään
Taasko se on jouluaattona kännissä

Sitä aina ei huomaa juodessa
että joulu on kerran vuodessa
Ja Aulikki tädin kotiviinistä
Koko suku jouluaattona kännissä
Jouluaattona kännissä

On koko väki joukolla leipää jonoteltu
Turkisliikkeen ikkunaan monoteltu
Moni pudonnut on pois tästä leikistä
Ja liian moni jouluaattona kännissä

Jos vain riippuvan jostain köyden nään
Kiedon kaulani ympäri köyden pään
Olenkohan uutenavuotena hengissä
Kun örisen jo jouluaattona kännissä

Sitä aina ei huomaa juodessa
että joulu on kerran vuodessa
Ja Aulikki tädin kotiviinistä
Koko suku jouluaattona kännissä
Jouluaattona kännissä”

Tahdon toivottaa sinulle ja läheisillesi rauhallista joulua!
Silja Wahlsten

Lue ja kuuntele lisää:

“Saako lapsen seurassa humaltua?” –THL:n tutkijan Mira Roineen haastattelu aiheesta.

Jouluaattona kännissä –Leevi and the Leavings

Käy lukemassa tietoa, tekemässä testejä ja osallistumassa keskusteluun:
http://www.lasinenlapsuus.fi/fi-FI/kotikanava
http://www.lastenseurassa.fi/

Vastuullinen juomistapa ottaa lapsen huomioon –Teuvo Peltoniemen artikkeli

Testaa ja arvioi omaa juomistasi AUDIT-testillä

Mitä on kohtuus? –Päihdelinkin tarjoamaa tietoa kohtuullisesta alkoholin käytöstä

Nuorten päihdekäyttäytyminen ja päihdeongelmat ovat olleet viime aikoina paljon esillä julkisessa keskustelussa. Nuorten juominen on polarisoitunut eli kahtiajakautunut, sillä nykyään yhä useammat nuoret kertovat olevansa raittiita, mutta myös päihteiden ongelmakäyttäjien määrä nuorissa kasvaa.

Me ihmiset olemme hyvin usein taipuvaisia ajattelemaan, että on turha toimia ennen kuin on tapahtunut jotain sellaista mihin voi todella puuttua. Jälkeenpäin on myös herkullista etsiä syyllisiä. Aina löytyy joku jonka niskaan voidaan kaataa vastuun taakka, tai joku josta tehdä syntipukki. Ehkäisevälle työlle saa usein, asiassa kuin asiassa, etsiä puolustavia syitä paljon enemmän, kuin korjaavalle työlle.

Kenen vastuulla on puuttua lasten ja nuorten päihteiden käytön ongelmiin? Vahvasti alkoholikeskeinen ja -myönteinen kulttuuri periytyy mallioppimisen ja sosiaalistumisen kautta suoraan seuraavilla sukupolville. Se malli, minkä lapsesta asti opimme, juurtuu meihin syvälle ja opittuja tapoja on tunnetusti hyvin vaikea muuttaa toisenlaisiksi, varsinkin jos toisenlaista mallia ei ole saatavilla. Jos tämän ylisukupolvisen ketjun katkeamiseen ei satsata tarpeeksi resursseja, sama oravanpyörä jatkuu luontevasti sukupolvi toisensa jälkeen. Tämän vuoksi olisikin tärkeää puuttua muun muassa odottavien äitien päihteiden käytön vähentämiseen sekä lasten ja nuorten alkoholikäyttäytymiseen.

Useimmissa tutkimuksissa on tuotu ilmi että nuoret itse kokevat, että aikuiset sulkevat välinpitämättömästi silmänsä nuorten päihteiden käytöltä. Nuoret kaipaisivat aikuisia ottamaan vastuuta ja puuttumaan ongelmalliseen päihteiden käyttöön. Mistä johtuu aikuisten välinpitämättömyys nuorten päihteiden käyttöä kohtaan? Usein ajatellaan, että päihteiden kokeilu kuuluu nuorten elämään, mutta raja normaalin kulutuksen ja ongelmallisen kulutuksen välillä on vanhempien usein hyvin vaikea havaita.  Aikuisen on myös helpompi omaksua kaverillinen ja kaiken hyväksyvä asenne nuoriin kuin ottaa vastuuta ja asettaa rajoja. Vanha viisaus rajoista ja rakkaudesta ei ole kulunut mihinkään. Se pitää hyvinkin paikkansa edelleen.

Nykyään painotetaan paljon yksilön vastuuta omasta elämästä ja elämään liittyvistä valinnoista. Kuinka suuri vastuu on alaikäisellä nuorella, joka on vasta sosiaalistumassa yhteiskuntamme jäseneksi ja jonka elämälle antavat hyvin paljon suuntaa sosiaalinen ympäristö, varsinkin ystäväpiiri? Laajoja yhteiskunnallisia ongelmia ei voida selittää yksinomaan yksilön vastuulla ja tekemisillä, vaan myös yhteiskunnan rakenteet vaikuttavat merkittävästi yksilöiden elämänlaatuun ja terveyteen. Kenen vastuulla on turvata lapsille ja nuorille sellainen elinympäristö, jossa on turvallista kasvaa ja tulla osaksi yhteiskuntaa?

Päihteiden ongelmakäyttö on yksi iso riskitekijä nuorten syrjäytymisessä. On tärkeää pitää jokaisesta nuoresta kiinni ja ehkäistä nuoria syrjäytymästä yhteiskunnasta. Mikä on se hinta, minkä joudumme maksamaan, ellemme puutu ajoissa lasten- ja nuorten päihteiden käytön tuomiin ongelmiin? Euroissa laskettuna yhden nuoren syrjäytymisen hinnaksi on laskettu miljoona euroa. Mutta voiko kaikkea edes muuntaa rahaksi, kun puhumme yksilöiden hyvinvoinnista ja terveydestä?

Kristiina Hyytiälä

Välittäjä 2009 -hanke

Mainiemen päihdetyön kehittämisyksikkö

Lähteet:

Nuorten syrjäytymisen ehkäisy, Valtiontalouden tarkastusviraston toiminnantarkastuskertomus 146/2007

“Nuoret ovat aivan normaaleja, jotka haluavat nähdä elämää eri näkökulmista” – artikkeli, Terveys ry.

Kirjassaan Yksilön ääni – Hyvinvointivaltio yhteisöjen ajalla Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen haastavat ajatteluun otsikossaan: Kuinka minusta tuli minä ja meistä me. Kirjoittajat toteavat: ”Hyvinvointivaltio tarjoaa vaikeiden elämäntilanteiden varalle lähinnä taloudellista turvaa. Sillä ei kuitenkaan jatkossa ylläpidetä yhteiskunnallista luottamusta ja tulevaisuuden uskoa. Siksi me tarvitsemme uusia sosiaalisia innovaatioita.” Tulevaisuuden kuvana Mokalla ja Neuvosella on se että seuraava suuri sosiaalinen innovaatio on se, jonka seurauksena julkiset palvelut alkavat tuottaa ihmisille tapoja vaikuttaa omaan ja yhteiseen hyvinvointiin sekä antaa ihmiselle mahdollisuuden tuntea olevansa hyödyllinen yhteisön kannalta.

Mutta miten saavutamme sen yhteisöllisyyden tason, jossa voimme ihmisyyden- ja tieteenhistoriankin tuntien jakaa aidosti yhteiskunnan käyttöön tietomme ja taitomme? Miten takaamme että asenneilmapiirimme on niin salliva että tuo ”naapuritieteenalan” tutkijakin saa ymmärryksemme ja kunnioituksemme? Jotkut vastaavat varmasti että saavuttaminen on täysin mahdotonta ja epärealistista mutta jotakin toista näkökulmaa edustavat ovat sitä mieltä että tämä kaikki on jo hyvin lähitulevaisuutta – realistista ja jokapäiväistä.  Mikä on Sinun visiosi ja näkysi?

Moniosaajien monitieteisessä yhteisössä eläminen on auttanut ainakin minua hahmottamaan paremmin sitä kokonaiskuvaa yhteiskunnasta, jonka uskon pystyvän saavuttamaan yhä uudelleen ja uudelleen erilaisia päämääriä. Olemmehan erityisesti Suomen itsenäistymisen jälkimainingeissa luoneet erilaisia yhteisöllisiä innovaatioita urheiluseuroista ja päivähoidosta ammattiyhdistystoimintaan, puhumattakaan viimeaikojen teknologis-yhteisöllisistä innovaatioista jotka ovat vieneet kohti globalisaatiota.

”Moraalista on tullut myös markkinatavaraa” kirjoittaa Maija-Riitta Ollila teoksessaan Moraalin tuolla puolen. ”Rehdillä maineella on liikemaailmassa oma arvonsa vaihdon välineenä…” Miten moraali ja arvot kohtaavat kansainvälisessä maailmassa? Miten moraali ja arvot kohtaavat moniosaajien joukossa? Päihdetyö on ihmisen kokonaisuuden äärelle pysähtymistä. Varsinkin herkässä tilanteessa, muutoksen syövereissä olevan ihmisen – asiakkaan, potilaan kuten me tapaamme sanoa – kuuntelemiseen ja kohtaamiseen vaikuttaa niin kuulijan oma persoona kuin se taustakonteksti josta hän tulee. Mielestäni vain aidolla vuorovaikutuksella ja kiinnostuksella toisen ihmisen todellisuuteen voimme olla osallisena täysipainoisesti tilanteessa ja oppia siinä samalla kenties jotakin uutta. Rehdin kuulijan maine on hyvä maine.

Jään miettimään hyvän puhujan ja hyvän kuulijan yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Mielestäni molempia tarvitaan, niin erillisissä ihmisissä kuin yhden ihmisen ominaisuuksina. Hmm…

Helena Heinonen

Välittäjä 2009 -hanke

Hämeen osahankkeen uutishuone

Kun marraskuussa 2005 hallituksen iltakoulussa ilmaistiin, että suomalaisten juomista halutaan vähentää rajoittamalla alkoholin mielikuvamainontaa, alkoi tapahtumaketju, jossa kansanterveyttä ja liike-elämää edustavat tahot ottivat toisistaan mittaa. Odotetusti tämän valtataistelun hävisi kansanterveys luvuin 2-0.

Iltakoulun ehdotus mainonnan rajoittamisesta pysyi pitkään hallituksen toimenpidelistalla, mutta suorien lakimuutosten sijaan päätettiin yllättäen muodostaa erillinen työryhmä, jossa kuudesta jäsenestä neljä edusti tahoja, jotka hyötyivät alkoholin myynnistä ja mainonnasta. Syksyllä 2009 perustettiin uusi työryhmä ja sama toistui toisen kerran, vaikka jäsenten määrä oli tasan kansanterveys-liike-elämä -akselilla.

Surkuhupaisaksi tilanteen tekee se, että samanaikaisesti, kun liike-elämän edustajat ilmoittavat, että mainonnalla ei uskota olevan merkittävää vaikutusta nuorten alkoholin käyttöön, on heillä kova kiire ajaa alas kaikki ne ehdotukset, joilla pyritään rajoittamaan alkoholin mielikuvamainontaa. Mielenkiintoinen on myös uusimman työryhmän muistion argumentti, jossa todetaan, että markkinoinnin lisärajoitukset voisivat siirtää alkoholin mainontaa enenevästi sääntelemättömiin ympäristöihin kuten internetiin ja samanaikaisesti Suomessa Otto-lonkeroa markkinoidaan internetissä tavalla, joka ei jätä arvailujen varaan sitä, mikä on kyseisen juoman markkinointiviestinnän haluttu kohdeyleisö.

Miksi sitten kiitän Suomen panimoteollisuutta ja niitä liike-elämän edustajia, jotka ovat tehneet edellä kuvatusta työryhmäruljanssista suoraan sanottuna kaksinaamaisen? Ensinnäkin kiitän panimoteollisuutta siitä, että se on toiminnallaan tuonut esiin sen, että hyvinvoinnin edistämisessä ei ole kysymys vain yksilön valinnoista ja elämäntapojen muuttamisesta, vaan myös teollisuudesta, joka toimii vastavoimana hyvinvoinnin edistämisen tavoitteille. Toiseksi kiitän panimoteollisuutta siitä, että toimillaan se on nostanut alkoholipolitiikan julkisuuteen tavalla, josta nykyisen ja jo päättyneen alkoholimainonnan työryhmän asiantuntija Markku Soikkeli toteaa seuraavaa:

Tarkasteltavana oleva operaatio kaikessa tökeryydessään nostaa tahattomasti alkoholipolitiikan periaatteet julkisen keskustelun ja politiikan agendoille, vaikka tarkoitus oli haudata keskustelu työryhmään, josta ei mitään ehdotuksia tulisi julkisuuteen. — Toivon sosiaali- ja terveysministeriön alkoholimainonnan rajoittamista selvittäneen työryhmän raportin löytävän tiensä tuhansien kiinnostuneiden lukijoiden käsiin.

Mitä tähän enää lisäämään muuta kuin sen, että linkki Alkoholimainonnan rajoituksia selvittävän työryhmän muistioon löytyy sekä yllä olevasta tekstistä että alla olevasta lähdeluettelosta.

Sami Metsäranta
Välittäjä 2009 -hanke
Mainiemen päihdetyön kehittämisyksikkö

Lähteet:
Voima / 9:2009
Alkoholimainonnan rajoituksia selvittävän työryhmän muistio

Tervetuloa ESS.fi-blogit. Tämä on ensimmäinen viestisi. Muokkaa viestiä tai poista se, sitten voit aloittaa bloggaamisen!