Viime viikolla saimme kotona tarpeeksemme television katselusta. Huomasimme, että hirveästi kallista sähköä kuluttava laajaplasmamegatoosamme oli meillä vain jatkuvana taustamölynä, ilman että sitä kukaan oikeasti katsoi. Pällistimme televisiosta todellisuudessa vain muutaman ohjelman viikossa.

Ensimmäiset päivät menivät ihan kivasti käsitöitä tehdessä. Kolme, neljä iltaa… pientä vieroitusoiretta. Käsi hamusi ihan vaistomaisesti kaukosäädintä. Mutta onneksi oli radio! Kuuntelimme järkyttävän huonoja iskelmäsanoituksia, klassikkokuunnelmia kuten Knalli ja sateenvarjo sekä Jörn Donnerin iskän matkakertomuksia Siperiasta. Älyttömän mukavia iltoja!

Televisiottomuus rauhoitti ainakin vähän. En nimittäin siedä huonoja tv-mainoksia. Joudun raivon valtaan siitä mainoksesta, missä akka valittaa terapeutille että mies ei puhu, sitten mies ottaa pastillin ja alkaa nylkyttää ahterillaan… ällöttävää ja vastenmielistä.

Jouduin minä radionkin kanssa hermostumaan. Kaupallisten kanavien radiomainokset ne vasta huonoja ovatkin ja sitten ne iskelmien sanoitukset…. miten kukaan voi laulaa että “selän takanani” , kun nainen on ollut petollinen hänen selkänsä takana. Ja sitä rataa. Puhumattamaan Veripalvelun varainhankintavalituksesta “artistit verenluovutuksen puolesta” tai vastaavaa. Jösses! Olen verenluovuttaja, mutta sen biisin kuultuani veri hyytyi.

Siispä oli aivan valtaisan fantsua, kun perheen päämies oli maanantaina, televisiolakon viidentenä iltana, harvinaisen huonolla tuulella. Oli ollut päivällä jotain kränää. Mies heittäytyi rajuksi ja ilmoitti, etä “ja nyt minä kyllä katson telkkaria”. Wuhuu! Töllötimme sähköisen huuman vallassa aivan luvattoman huonon kloonielokuvan ja menimme puolen yön aikaan nukkumaan kutakuinkin koomassa.

Todellinen tv-riemu koettiin kuitenkin vasta tiistai-iltana. Euroviisujen ensimmäinen semifinaali! Haahhaaaaa! Mahtavaa! Minusta tuli viisufani sinä vuonna, kun Laura Voutilainen edusti Suomea Tallinnassa. En minä niistä biiseistä välitä, mutta viisukulttuuri on vastustamattoman hauskaa. Helsingin mittelöissä olin taas juttukeikalla – mahtava viikko pelkkää muovista viisukulttuuria. Tekee ihmiselle hyvää olla edes joskus niin pois tolaltaan.

Moskovan keikasta ei tarvinut edes haaveilla, mutta seurataan nyt miten meidän käy lauantain finaalissa. Sitä ennen pitää katsoa torstain toinen semifinaali… ja voi, kunpa tulisi edes pari mehevää skandaalia!

Ensi viikolla voi sitten taas palata tylsään totiseen arkeen. Iltapäivälehtien lietsomaan sikainfluenssa-paniikkiin, eurovaaleihin… mutta sitä ennen hörhöillään viisukatsomossa oikein kunnolla. Eläköön makeimmista makein mauttomuus.