Toisin kuin pahat kielet kylillä väittävät, käsityökerhomme Nastolan Näppärät ei ole näivettynyt,vaan kokoontuu edelleen paikallisen ABC-liikenneaseman kahvilassa joka kuukauden ensimmäinen torstai. Sinne ovat tervetulleita muutkin kuin me reilun kymmenen muijan erikoisjoukko.

Eilen oli taas kässäilta ja jos joskus tuntuu siltä, ettei jaksaisi lähteä ajelemaan naapurikylään iltaa istumaan, voi muistella vaikka eilistä iltaa. Kässäkerhomme rikkaus on se, ettei siellä kysellä nimiä, ei ammatteja, ei tulotasoja eikä yhteiskunnallisia statuksia. Niinpä Näppäriin kuuluu monenlaista mammaa.

Nyt illan keskusteluteemana olivat neuleratikka, käsityömessut Lahti vastaan Tampere  ja eriparinen nykymuoti.

Neuleratikka on käsityötempaus, jossa neulovat harrastajat ajelevat kaksi tuntia ratikalla ympäri Helsinkiä ja menevät sitten loppuhuipentymana maatalousnäyttelyyn Elmaan. Käsityömessuista puhuttiin, että onpa kurjaa kun Lahden Kätevässä ei ollut tarvikemyyjiä, ei ainakaan kunnon lankaosastoja. Mutta Tampereella onkin! Ja siellä pitää ostaa heti jos jotain kivaa näkee, koska yleensä siellä kaikki myyvät tiskit tyhjiksi.

No, en ole tilaisuudessa läsnä, koska matkailen 13.-15. marraskuuta, mutta toki tilaus lähti: tuokaa villaa, tuokaa kasvivärjättyjä lankoja, tummanpunaista ja tummanvihreää kiitos.

Mutta sitten se eriparisuus: se oli illan suola, sokeri, huutomerkki ja piste iin päälle. Rouvat puhuivat nykymuodista, siitä, miten nyt on hienoa käyttää eriparia olevia sukkia. Toiseen jalkaan sininen, toiseen vihreä. Tai raidallinen ja pilkullinen. Miten mahtava muoti! Nyt voi paritella kaikki parittomat sukat keskenään ja olla muodikas.

Yksi rouva innostui siitä muistelemaan hauskaa tarinaa eri paria olevista kengistä.

“Siihen aikaan, kun kaatopaikalle sai viedä itse tavaraa, monet myös hakivat sieltä kaikenlaista käyttökelpoista. Vein kerran kuormaa ja siellä oli kovasti ihmisiä tönkimässä. Kysyin että mitäs kaivelette. No, kenkiä. Kaatopaikalle oli tullut suuri erä mallikenkiä, tosin useimmista vain parin toinen kenkä. Mutta sopivasti kaivamalla saattoi löytää samaa kenkää parin, tosin eri värisinä”, kertoja alusti.

“Minäkin aloin tonkia ja löysinkin sieltä jotain. Itselleni otin talvilenkkariparin, tosin toinen oli punainen ja toinen keltainen. Kävin ne jalassa lenkillä ja ai että ihmiset tuijottivat ja osoittelivat sormella.”

“Olin löytänyt sieltä parin miesten lenkkareita, toinen sininen ja toinen valkoinen. Elettiin markka-aikaa ja myin niitä kirpparilla kympillä. Ai että sain monta kertaa nauraa itsekseni, kun joku mies sovitti toista kenkää ja pyysi sitten paria. Näytin toista, eriväristä, ja sanoin että siinä se pari on. Kuuntelin kuulkaa monta esitelmää aiheesta eripariset kengät. Mutta minä vastasin aina, että ei ne kengät sulle sovikaan, kun niitä voi käyttää vain, jos on hyvä itsetunto, niinkuin minulla.”

Tässä kohtaa nauraa hekotimme tarinalle vedet silmissä, mutta jatkoa tuli.

“Kannoin niitä kenkiä kuulkaa varmaan pari vuotta mukanani, kirpparilta toiselle, sellaisissa missä itse myytiin. Ja aina niistä riitti puhetta. Kerran tuli sitten mies, joka taas pyysi paria. Taas sanoin, että siinä se on, erivärisenä mutta kukas sitä näkee, jos mökillä kuljet eri paria olevissa lenkkareissa, vaikka halkoja hakkaat. Ja että pitää kuule olla hyvä itsetunto. Mies mietti hetken aikaa, sanoi että oikeassa olet ja osti ne!!”

Nauroimme mainiolle esitykselle niin hervottomina, että käsityö meinasi pudota näpeistä. Vesi valui silmistä ja mahaan sattui.

Mitä opimme? Että ei eriparisten kenkien käyttäjä välttämättä ole hullu, vaan käytönnöllinen ja ekologinen. Siellä ne lenkkarit vieläkin maatuisivat kaatopaikalla, elleivät olisi saaneet uutta mahdollisuutta.  Ja toinen asia: käsitöiden tekeminen on pirun kivaa. On se kivaa yksin, saatikka sitten värikkäässä rouvaporukassa.