“Merwi. I thought you liked me, but now I know that you hate me”, sanoi nuori puolalainen mies minulle viime viikonloppuna. Oli hyvin myöhäinen hetki, paikkana Turku. Olimme olleet istumassa iltaa terassilla ja siinä sitten keksittiin hyvä idea, että nyt viedään puolalaiset tutustumaan suomalaiseen ruokakulttuuriin. Siis nakkikioskille.
Miten sanotaan nakkikioski englanniksi? Käytin sanaa “grill” , koska meillähän puhutaan grillikioskeista. Vieraamme innostuivat, koska luulivat meidän menevän johonkin kivaan bbq-paikkaan… Pian seisoimme kokemassa elämystä pikkutunteina mittavassa jonossa. Noin tunnin jonotuksen huipuksi tilasin pojille paikan erikoisuuden eli lihapullaperunat valkosipulimajoneesilla. Olimme näet Mantun grillillä, joka on kenties paras maan spudareistä, mutta eihän se ruoka mitään gourmeeta ole… Mantun grillillä syövät kuitenkin kaikki. Sen seiniä koristavat julkkisten kuvat ja nimikirjoituksella varustetut julisteet. Siellä ovat einehtineet niin Kari Tapiot kuin Jari Sillanpäätkin, oikein nimmarin kanssa. Ja talon majoneesit ovat maankuuluja. Reseptiä on turha pyydellä.
Puolalaiset vieraamme eivät ymmärtäneet jutun hienoutta. Ranskanperunoita ja lihapullia sinappi-ketsuppi-sipuli-kurkku-majoneesi-sotkun keskellä.
“You hate me”. Puolalaisen ystävän sanat kaikuvat korvissani. Vakuutin, että tämä oli elämys, ainutlaatuinen kokemus, tapaus jota hän ei unohda. Ja että tästä on vain yksi suunta; ylöspäin.
Seuraavana iltana hän jo maisteli niin lohet, saaristolaisleivät, sienisalaatit kuin pariloidut porotkin. Tervajäätelöä myös, olimmehan jo maistattaneet muut kansalliset erikoisuudet kuten salmiakkikossun ja tervasnapsin. Kerroin aterian aikana puolalaisesta kerman kera tarjotusta hedelmäsalaatista, jonka kerran sain heidän kauniissa kotimaassaan: noin litra kermavaahtoa, koristeena neljä palaa hedelmää. Melkoinen yllätys oli sekin, jos bylllikset eli lihapullaperunatkin olivat. Tai puolalainen kahvi! Kuppi täynnä poroja ja siitä seasta olisi pitänyt ryystää kahvitilkka. Olen Puolassa nähnyt kahvin, jossa lusikka todellakin seisoo pystyssä!
Seuraavana aamuna sain mukillisen hyvin tehtyä puolalaista kahvia. Kuppiin laitettiin perinteistä kahvinporoa, sitten ohrasta tehtyä kahvia ja kuuma vesi päälle. Jep, purut ovat kupissa, niitä ei suodateta. Se, mikä jää pohjalle, on nimeltään suo. Siis suokahvia. Makeutusaineeksi tarjottiin oman perheen valmistamaa hunajaa.
Koska puolalaiset vieramme saivat omituisen käsityksen ruokakulttuuristamme, tänään pistän parasta kesäpöytään: uusia perunoita, hyvää silliä, voita ja avotulella grillattua lihaa. Katsotaan, alkaako maine parantua.
Kioskikokeilu johti siihen, että olemme saaneet vastakutsun Puolaan lounaalle. Opin tämän pienen ruokamaaottelun myötä hienon asian: nämä nuorukaiset ovat ylpeitä omasta maastaan ja siitä mitä heillä on. Mahtava asenne! Meillä on nyt kaksi päivää aikaa antaa paras mahdollinen kuva omasta maastamme, jotta kotiin palattuaan nämä puolalaiset sanovat, että “grilliruoka on ihan karseaa, mutta muuten siellä on oikein kivaa.”