Minulla on harrastus. Sen takia olen päätynyt muutamia kertoja markkinoille kauppaamaan erilaisia tuotteita. Tunnen monia taitavia käsityöläisiä, jotka ovat taitavia tekijöitä, mutta eivät niin kovia kauppamiehiä ja minulla taas on se kaupanteko verissä, joten ryhdyin harrastekauppiaaksi. Kaverit ovat mielissään ja minulla on puuhaa.

Parhaat markkinat ikinä taisivat olla pari vuotta sitten Turussa musikaalin ensi-illan yhteydessä. Teatteri oli polkaissut musikkikappaleen ympärille ison tapahtuman ja ihmiset tulivat sinne asian takia. Kauppa kävi, puhua pärpätin pronssikoruista siihen malliin, että toisena markkinapäivänä puoli Turkua seisoi vanhat Kalevala-korut kädessä pyytämässä hinta-arviota mummun antiikkikoruista. Se oli mahdottoman hauskaa.

Karmeimmat markkinat ovat olleet Ruotissa. Taalasin viikon svenskaksi että smykkeä olisi tässä, hautalöytöihin perustuvat, ektaa silveriä ja bronzzia. Ruottalaiset sanoivat että “jahhaa ja fiint”, mutta eivät ostaneet. Kelpasi svenssoneille ja anderssoneille tina ja messinki. Yök. Epäaitoa krääsää. Koneen tekemiä.

Kesällä olin taas Suomen Turussa. Meitä oli siinä useita käsityöläisiä edustettuna samalla myyntikojulla. Menee sitten siinä ukko ohi ja katsoo jotain pientä ja edullista, jonka kotimaiset kädet ovat alusta asti itse tehneet. Sanoo sitten sen lauseen, jota en halua kuulla. “Joohooo, onhan ne hienoja, mutta on niin kovin tyyristä.” Pim. Päässä naksahti ja pidin ukolle ripityksen aiheesta “suomalainen käsityö ei ole koskaan tyyristä, että millä hinnalla teet itse tunnin töitä, mitä!”

Kiinalaista sontaa ovat markkinat täynnä, mutta sillä ei pidetä meidän kansantalouttamme eikä käsityötaitoja yllä. Pitää ajatella kaksi kertaa ennen kuin lähtee tinkimään työstä, josta tekijä kehtaa pyytää koko euron verran tuntipalkkaa! Pitäisikö se tuote antaa ilmaiseksi?

Pahimmin hermostuin Hämeenlinnassa. Myin taas kavereiden käsityötaidetta. Tulee sitten ukko tivaamaan että “tiedätkö mikä on tärkeintä teflonpannussa”. Mitä? Miten teflonpannu liittyy neulakintaaseen, lautanauhaan, lasihelmiin ja puulautasiin? Heppu vänkäsi ja vänkäsi vastausta. Vastasin lopulta, että minä kyllä tiedän, mutta mikä mahtaa olla se hänen vastauksensa… no, että ei saa laittaa kuutoselle, pitää laittaa vaan kakkoselle. Ahaa… seuraavaksi keskusteltiin siitä, saako elefantteja ampua. On kuulemma liikaa, tekevät haittaa pienemmille eläimille. Siksi hän saa mennä ampumaan niitä Afrikkaan. Frouva vieressä säesti että niin kerta. Pim. Meni maltti ja sanoin että jos jotain, joka tekee kiusaa pienemmille eläimille on liikaa, niin vastaus on miljardi ihmistä. Me olemme maapallon pahin uhka ja meitä on ihan liikaa. Mies kiljui että “sä olet juuri tuollainen, et pysty edes keskustelemaan asioista”. Onneksi tämä tuikituntematon ”asiakas” poistui paikalta – kauppiasta sadatellen.

Olen tehnyt monenlaista työtä ja muun muassa opiskellut erikoismyyjäksi. Meille sanottiin, että asiakas ei ole aina oikeassa, mutta ei sitä saa aina asiakkaalle kertoa. Kyllä saa! Jos myyjän pitää aina olla asiallinen, sitä samaa on oikeus edellyttää myös asiakkaalta. Jos palvelussa ja tuotteessa on jotain huomauttamista, sen voi sanoa asiallisesti ja vaikka hyvin perustellen. Sellaiseen palautteeseen voi vastatakin.