Terveiset Tanskanmaalta ja Kööpenhaminasta. Neljässä päivässä kävi selväksi, että aika pienellä vaivalla voisi ruveta tanskalaiseksi. Olutta voi juoda julkisesti, kellään ei taida olla kiire, ruoka on sopivasti rasvaista ja suolaista, kaikki ihmiset ovat hirveän kivoja, palvelu pelaa… tanskalaiset ovat kuulemma maailman onnellisin kansa. Okei, ne kuolevat nuorempina kuin vaikkapa me suomalaiset, mutta kyllä pari vuotta voisi tinkiä sieltä loppupäästä, jos tämä aktiiviaika olisi mukavaa.

Tanskalaisilla on erityisesti yksi asia, jonka soisi leviävän laajamittaisesti tänne Suomeenkin. Lahdesta voisi aloittaa. Se on polkupyöräilyn suosio ja sen mukainen pyöräteiden verkosto.

Olen kevään aikana polkenut työmatkoja ja kiroillut moneen kertaan, miten hankalaa se on. Tanskalaisilla on autokaistan ja kävelytien välissä fillarikaista, jolla liikenne sujuu. Ne osaavat siellä käyttää käsimerkkejä ja esimerkiksi huitoa sillä lailla, että muut näkevät koska pyöräilijä aikoo pysähtyä. Aivan mahtavaa. Kävelijät eivät käytä pyöräkaistaa eivätkä siis hetken mielijohteesta heittäydy fillarin eteen.

Olisipa hienoa, jos meilläkin olisi pyöräkaistoja! Ja isoa pyöräparkkeja! Ja vähemmän metelöiviä autoja keskellä kaupunkia. Ja kilometrien mittaisia kävelykatuverkostoja täynnä ihmisiä ja katusoittajia ja kahviloita! Vähemmän hehtaarimarketteja pelloilla, lisää pieniä kulmakauppoja! Haloo ihmiset, se on meistä itsestämme kiinni. Vaaditaan tilaa fillareille, aikaa elämälle, lupa ottaa vähän rennommin!