Meitä televisionkatsojia on tässä kevättalven aikana hellitty kello 17 tv-sarjalla, jossa Hercule Poirot ratkoo inhoja rikoksia. On ollut surmaa ja turmaa, kadonneita jalokiviä ja asiakirjoja. On ammuttu, myrkytetty, anastettu. Periaatteessa siis aika kamalia asioita, mutta voi miten ihanan hienotunteisesti tuo belgialainen etsivä on ne ratkonut.

En ole ainoa, joka on hurahtanut Hercule Poirotin charmiin. Meitä on muitakin. Minä olen täydellisen viehättynyt hänen pienistä eleistään. Tavasta kohentaa ruusuketta, koskettaa hattuaan, pieniin tapoihin,  jotka kaikki korostavat hänen hienotuneisuuttaan keskustelukumppania kohtaan. Hän on herrasmies ja voi pojat, olisipa mahtavaa tavata tuollainen ihminen tänä päivänä!

Ja voi miten innoissamme olemme olleet,  kun Poirotista on näytetty se “villi” puoli. Ensin hän rakastui rikolliseen kreivittäreen ja päästi tämän pälkähästä – tosin kreivitär palautti anastamansa jalokivet ensin - ja seuraavana päivänä Poirot jo tanssii charlestonia. Me repesimme riemusta!! Tai kun näytettiin nuori Poirot, poliisin uniformussa! Woohoo!

Elokuva-alan koulutusta saanut ystäväni on seurannut kuvaa toisin silmin. Toki olemme yhdessä huokailleet autoja, naisten hattuja ja kampauksia, upeita funkiskoteja sisutuksineen… että ne englantilaiset sitten osaavatkin tehdä asiat hyvin. Mutta enpä ollut koskaan kiinnittänyt huomiota valaistuksen dramatiikkaan ja siihen, miten sillä on esimerkiksi häivytetty liian nykyaikainen maisema.

Olemme katsoneet tarkalla silmällä myös Jeevesiä ja Woosteria. Wooster sählää ja Jeeves ratkaisee. Aah jälleen, ne autot ja talot ja puheenparsi ja musiikki… nämä kaksi sarjaa ovatkin herättäneet ystäväjoukossa mahtavan innostuksen 1900-luvun alun vuosikymmeniin, 1920- ja 1930-lukuihin. Taannoisessa burleski-illassa saimme toteuttaa tätä aina nimiä myöten. Nyt suunnitteilla on vappu 1920-luvun hengessä. Veivattava grammari ja jazzia savikiekoilta löytyykin jo.

Miksi nämä kaksi asiaa ovat nyt niin tärkeitä, herrasmiehineen ja huolettominen keikareineen? Koska ne luovat niin täydellisen vastakohdan tälle laman ankeudelle, kamalalle talvelle ja tulevalle loskaiselle keväälle. Niitä on ollut ihana katsoa, sillä niissä on asiat aika kivasti… kyllä minä voisin olla hemmoteltu 20-lukukainen varakkaan tehtailijan tai kartanonomistajan tytär.

Nyt Poirot lopettaa, mutta onneksi Sherlock Holmes tulee tilalle! En tosin haluaisi vaihtaa Poirotin raflaavaa funkis-elämäntyyliä nokiseen Lontooseen, mutta pakkohan se on, kun Yle niin päättää.

Mutta: olemme jo ottaneet selvää, millaisella autolla Wooster ajaa ja laskeneet killinkejä, josko edes kimpassa saisimme sellaisen… Jolly good, tuumaamme, eiköhän osteta myös irlanninsusikoira! Indeed, sir, se voisi olla hyvä idea. N’est pas, mon ami? I say!