Käväisin työasioissa Helsingissä. Ajelin sinne junalla ja koska jäi kivasti reilu tunti aikaa ennen juttukeikan alkua, menin Stockmannille. Sinne on avattu uusi, ihan älyttömän kokoinen ruokaosasto. Se sopi päivän keikkaan, olin näet menossa kokkikoulu Espaan tekemään ruokaa ruokatoimittajien kanssa. Pääsin kivasti fiiliksiin siinä matkan varrella.

On se kuulkaa iso se uusi Herkku. Ja koska minulla oli vain tunti aikaa, en ehtinyt syventyä koko tarjontaan, mutta tsekkasin pari juttua. Ensimmäinen aihe: onko valikoimiin palannut maailman parhaisiin maustesekoituksiin kuulunut Holey Smoke. Ei ollut. Nyt jos Kikka lukee tätä siellä Englannissa, niin menepä teidän isoon kauppaan ja katso maustehyllyyn. Jos siellä on Holey Smokea niin pistä tulemaan. Kun ei tästä peräkylämaasta saa edes mausteita! Puhuttiin siellä kokkikoulussakin tästä mausteesta ja paikalliset olivat tietysti hamstranneet sitä purkkikaupalla, kun se oli poistumassa Stokkan valikoimasta. Jos joku miettii, että mikä siinä nyt on niin ihanaa, niin vastaus on että mausteiden, tumman sokerin ja hikkoripuulastujen savun yhdistelmä. Täydellinen kaikkeen, mihin haluaa hieman BBQ-aromia.

Niin, ei ollut. Ja tietysti Nomu-mausteista on lopetettu se paras eli tandoori. Hetken punnitsin kädessäni, voisiko kokeilla Nomu Peri-Periä, mutta nääh… korvikkeet eivät ikinä tyydytä himoa, jos on alkuperäinen mielessä.

Niinpä vaeltelin kinkkutiskille. Ostin syksyllä Tukholmasta Cajsa Wargin kaupasta ihanaa, valmiiksi siivutettua ja ohuisiin kelmuihin käärittyä ilmakuivattua kinkkua, siis oikeaa parmankinkkua. Näin pakattuna ilmaa hieman paksummat kinkkuviipaleet on helppo erottaa toisistaan. Sillä ON merkitystä. Ah, takaisin aiheeseen. Kysyin nuorelta miesmyyjältä, missä mahtaa olla se oikea tiski parmankinkun hankintaan. Hän saatteli minut paikalle ja haki minulle jonotusnumeron. Tiskillä toinen nuori mies palveli avuliaasti ja erittäin kohteliaasti. Sen kyllä huomaa. Olin otettu.

Jatkoin matkaa yrityksen mainiolle leipätiskille. Entisenä leipomonmyymälän hoitajana arvostan palvelevaa leipäpistettä. Ostin rusinapullia (niitä ranskalaistyyppisiä) ja tiedystelin neidiltä, onko sitä ihanaa rusinaleipää, jota yläkerran paistopisteestä on saanut. Kyllä, se on edelleen oman leipomon valikoimassa ja sitten on toinen rusinaleipä, tumma ja hedelmäinen, minulle kerrottiin. No mutta! Otin molemmat! Elämä risaiseksi, tuumasin huumassa, jota tunsin, kun tunsin itseäni tärkeäksi.

Ja kun kassaneitikin vielä kohteli minua kuin ihmistä, olin liikutuksen partaalla. Menin vielä hekumoimaan makeispisteeseen ja ostin belgialaisia konvehteja. Oi, miten suklaakaupan myyjätär minua helli ystävällisyydellään.

Kävelin keikalle läpi harmaan, likaisen Helsingin. Silmäni osui mieheen, jolla oli pinkki paperikassi. Häntä tervehti nainen. Englantia puhuivat. “Oh, dear, oletko todella ehtinyt jo Designmuseoon” “Oh, kyllä”, pinkkiä kassia kantanut mies esitteli. Jotain hän oli ehtinyt ostaakin. Kas, Pohjoinen Esplanadi alkoi näyttää ihan kivalta, kansainväliseltä ja viihtyisältä paikalta.

Minun tuli hyvä mieli ja sen saivat aikaan nuoret, asiakaspalvelussa olleet ihmiset, joiden mielestä minä, köyhä, olin arvokas. Sillä he tiesivät, kuka minä olin.

Minä olin maksava asiakas.

Olen viime päivät ollut aivan totaalisesti burleskin lumoissa. Minulla on useita ystäviä, jotka harrastavat sitä, ja olen seurannut sivusta heidän mielettömiä asuhankintojaan ja varustautumistaan alan kemuihin.

Kun kuulin, että Lahteen saadaan vihdoin oma burleski-ilta, sovimme heti kavereiden kanssa, että sinne mennään. Ostimme ennakkoliput ja nyt on mietitty vaatetyyliä, että 20-luvun flapper vai 50-luvun pin-up….

Tällä viikolla tein aiheesta juttua paperilehden puolelle. Sain haastatetavakseni nuoren naisen: kuvissamme esiintyvä Anu on taas yksi niistä, joista paljastuu yllättäviä puolia. Anu harrastaa villin lännen leirielämää 1700-1800-luvun tyyliin.. tiesittekö edes, että sellaistakin Suomessa harrastetaan? Nyt Anusta paljastui uusi puoli: tuo ensivaikutelmaltaan hiljainen neito paljastui hehkeäksi pin-up -tytöksi.

Lueskelin myös burleskin historiasta kertovaa kirjaa. Ja yhtäkkiä minulle kirkastui, mikä minua siinä viehättää. Viattomuus. Ajattelen sen näin: nykyisin maailmassa alastomuutta, pornoa ja suoranaista rivoutta on nähtävillä joka paikassa, ja sitä haluavalle joka tuutin täydeltä. Kuitenkin Anu kertoi, että burleski-illassa pelkkä olkapään vilahdus saa yleisön kohahtamaan innostuksesta: siinä ei ole edes tarkoitus kiihottaa yleisöä pornahtavilla esityksillä, vaan pikemminkin palauttaa arvoonsa pieni vilahdus, joka voi saada yleisön oman mielikuvituksen villiin laukkaan. Kaikkihan tietävät, että loppupelissä viekoittelevinta on se, mikä EI näy. Otan tämän ilmiön tervetulleena vastaan.

Juttukeikalla vintage-putiikki Autiotalossa tarvittiin kuviin täytettä, joten raapaisin tangosta korsetin, tyllihameen ja liian isot korkokengät. Ja ette kuulkaa usko, mutta olen esiintynyt mallina jo 13-vuotiaana, eli osaan keimailut ja keikistelyt mennen tullen. Pistin sitten kuvia varten vähän kinttua ristiin ja helmaan liikettä. Siitäkös putiikinpitäjä Tanja innostui: nyt on mietinnän alla, lähteäkö vielä tässä iässä malliksi burleski-illan muotinäytökseen vai ei.

Toisaalta mieli sanoo että älä nyt, anna nuorempien ja laihempien hoitaa sekin homma, mutta toisaalta: burleski on siitä ihana asia, että se arvostaa kaikenlaisia naisia. Kuten Anukin sanoi, burleskilavoilla näkyy paljon selluliittia ja se on vaan hieno juttu. Ja ne tuliset pyörivät tasselit… niitä pyöritti kuulemma kuusikymppinen daami! Tasseleita pyörittämään minusta ei ole, mutta kellohame ja sen alta pursuava tyllikerros, saumasukat, korkokengät… hmmm… vaikka mallikeikka jäisikin nyt väliin, niin onneksi yleisökin saa pukea päälleen kaikkea totaalisen ihanaa!