Yksi kommentti kirjoituksesta “Jenni Linturi kirjastolla

  1. Kourallinen kiinnostuneita pääsi eilen illalla kuulemaan Jenni Linturin ajatuksia romaanin Isänmaan tähden kirjoittamisesta, kun Helena Tuomela haastatteli häntä pääkirjaston auditoriossa. Alkujaan harjoitustyöstä – konfliktitilanteen kuvaamisesta – lähteneestä idusta kasvoi romaani, joka rakentaa aikaisempien sotakirjojen päälle taas jotakin uutta. Linturin sukupolvi on riittävän kaukana sodasta, jotta sankarimyyttien purkamista voidaan jatkaa. Sodan kokeneeseen sukupolveenkin saatiin hienolla tavalla yhteys, kun mukana illan tilaisuudessa oli Jenni Linturin isoäiti, jolle hän on kirjansa omistanut.

    Puheena oli mm. kirjan nuorten miesten motivaatio Waffen-SS-joukkoihin lähtemiselle. Erityisesti kirjan päähenkilöiden kaltaiset, maaseudulta Helsinkiin opiskelemaan tulleet nuorukaiset olivat värväyksen kohteena. Heitä mukaan ajoi toki isänmaan asia, mutta myös pyrkimys nousta ylöspäin suomalaisen yhteiskunnan portaita. Moraalin kehittyminen oli vielä kesken, ja keskinäinen kilpailu johti järkyttäviinkin seurauksiin. Palatessaan he eivät olleet sankareita. Linturi kuitenkin huomautti, että kirjan serkukset, vanhoiksi eläneet Antti ja Kaarlo, ehtivät elää pitkän ja onnellisen elämän sodan ja vanhuuden välillä. Kirja kertoo sodasta ja sen tuottamasta häpeästä ja ristiriidasta, mutta miesten elämässä on ollut paljon muutakin: tavallista, hyvää arkea.

    Lukijat saivat myös valaistusta muutamiin yksityiskohtiin, jotka heitä olivat askarruttaneet. Esimerkiksi kirjan kolmen henkilön nimeäminen Erkiksi tuli perustelluksi: Erkit voidaan nähdä sotakirjallisuuden kolmena eri vaiheena. Toki heidät voidaan ajatella myös yhden henkilön eri puoliksi.

    Ehkä yllättäenkin Jenni Linturi kertoi, että hänen on nuorena naisena ja feministinä helpompi kirjoittaa miehen näkökulmasta ja kaukaisemmasta ajasta kuin nykynaisesta tässä hetkessä. Niinpä seuraava työkin sijoittuu historiaan, vuoteen 1917.

    Lahtelaisia lukijoita tekisi mieli kannustaa reippaammin mukaan näihin tilaisuuksiin, joita kirjasto iloksemme järjestää. Myös harrastajakirjoittajille tekisi hyvää kuulla, miten ihan oikeat romaanit ovat syntyneet.

    Kiitos osallistujille, järjestäjille ja erityisesti Jenni Linturille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


+ 3 = 6

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>