Lisää draamasukellusta

Lahden kaupunginteatterilla keskustellaan taas. Torstaina 3.11. Vincent River -esityksen jälkeen ohjaaja Mikko Roiha ja näyttelijät ovat paikalla puhumassa näytelmän tematiikasta, esityksen herättämistä kysymyksistä ja seksuaali- ja muiden vähemmistöjen asemasta ja oikeuksista. Keskustelutilaisuus alkaa noin klo 20.45 eli heti esityksen jälkeen.

Kirjailija Philip Ridleyn näytelmän, Vincent Riverin, tapahtumat sijoittuvat Lontooseen. Näytelmän kulku keskittyy Vincent-nimisen homomiehen murhan selvittämiseen. Murha ja sen taustat paljastuvat Vincentin äidin ja nuoren pojan keskusteluissa. Menneisyys, homofobinen ympäristö ja Vincentin tappo ovat traumatisoineet näytelmän henkilöt. ”Nothing matters” – tai kuten näytelmän suomentaja Sami Parkkinen on sen sattuvasti kääntänyt: ”Vitut me muista!”

Lue lisää Teatteri-lehden 7/2010 nettiartikkelista, kuinka esitys on syntynyt.

http://www.teatterilehti.fi/2484-kaksi-synnytysta/

Marraskuun kirjana Timo Sandbergin Kalmankokko

Lukupiirissämme vallataan kerralla kaksi uutta aluetta: dekkarit ja paikallisuus. Seuraavana kuukauden kirjana on Timo Sandbergin Lahteen sijoittuva rikosromaani Kalmankokko, joka ilmestyi viime talvena. Keskustelu avataan torstaina 3.11. Myös kirjailija itse on luvannut osallistua keskusteluun.

Suomalainen Kirjakauppa tarjoaa Kalmankokkoa lukupiiriläisille hintaan 15,95.

Ne Isot Messut

Ensi viikolla Helsingin Messukeskuksessa hulinoidaan taas. Neljä päivää kirjamessuja! Ohjelma on ladattu täyteen haastatteluja, keskusteluja, kirjojen esittelyä. Monella lavalla tapahtuu yhtä aikaa, aplodit kaikuvat, äänentoisto ja kuulijoiden korvat ovat koetuksella. Muistan, että viime syksynä jouduin pakenemaan hälyä ja tungosta kesken kaiken, vaikka kiinnostavaa kuultavaa ja nähtävää olisi ollut loputtomasti. Silti olen taas innostuneena lähdössä matkaan.

Mitä tällainen kirjanystävien suurtapahtuma antaa teille? Onko se paratiisi vai painajainen?

Jari Tervo: Layla

Jari Tervo on tunnustettu kirjailija, Jari Tervo on julkkis, Jari Tervo taitaa olla äijä. Mutta entä nämä uudet määritteet: naisasiamies, ihmisoikeusaktivisti. Tervo on kirjoittanut romaanin, jossa ei kierrellä eikä kaarrella, vaan jännittäväksi äityvän juonen ja kirjavan henkilögallerian kautta kerrotaan siitä, miten huonosti naisia voidaan kohdella, niin kurdikulttuurissa kuin suomalaisessa Suomessa.

Lukijan ei tarvitse pitkään odotella, ennen kuin raaka tarina lyödään kasvoille. Se kerrotaan sekä viattoman nuoren Turkin kurdin, ”kehdossa kihlatun” Laylan, ja hänen perheensä ja pakotovereidensa että muutaman kovaonnisen suomalaisen silmin. Laylan tyrmistyttävän kohtalon sanelee hänen asemansa kurdiklaanin jäsenenä, tyttärenä, epäonnistuneena morsiamena. Samaan aikaan Helsingissä hairahtunut Helena turvautuu prostituoidun hommiin saadakseen takaisin arvonsa ihmisenä ja varsinkin äitinä. Mukaan kudokseen punotaan muut hahmot: pelottavan breivikiläistä ideologiaa viljelevä opiskelija, Krunikan meluisat kebabturkkilaiset, aiemmissa liiketoimissaan epäonnistunut parittaja poikineen, prostituutiotoimien liepeillä roikkuvat amatöörit ja ammattilaiset. Ketterästi kirjailija kietoo toisiinsa kaikkien näiden ihmisten vaiheet ja saa lukijansa samalla jännittämään, kulkevatko takaa-ajetut tarpeeksi nopeasti ehtiäkseen turvaan. Ja turvaahan ei sitten ole eikä tule.

Kirjailija on tehnyt työnsä, opiskellut kurdien historiaa ja selvittänyt tämän päivän ihmiskauppaa. Kurdiperheen, myös viattomista viattomimman Laylan, elämään hän solahtaa luontevasti kertomalla arjesta: ruoasta, lampaista, valokuvista kodin seinällä. ”Leipova nainen levittää taloon rauhaa. Kukaan ei leivo vain itselleen.” Suomessa kuljetaan tutuissa opiskelijasoluissa, raitiovaunuissa ja kapakoissa. Lämmitetään pakastepitsaa ja katsotaan televisiosta ampumahiihtoa.

Mustavalkoisuus on romaanista kaukana, vaikka mies enimmäkseen onkin vain kamala, niin kurdien ikiaikaisissa kunniakäsityksissä kuin suomalaisessa puolivillaisessa paritusbisneksessäkin. Hyvien ja pahojen raja ei kulje uskontojen, kulttuurien tai lopulta edes sukupuolten välillä. Hyvissä on pahaa ja pahoissa hyvää. On tietämättömyyttä ja pelkoa – tai sitten vahvaa ideologiaa, joka ankaran sysäyksen tullen saattaa kääntyä vastakohdakseen. Muslimikammoinen opiskelija Jaussi ”oli korottanut ääntään yli maan kattavan nettimuminan. Nyt häntä kuunneltaisiin.” Lopulta fanaatikko löytää tarkoituksen sieltä, mitä vastaan halusi taistella. Jumala on sama, ”vanhojen miesten näköinen”, nimitettiin häntä sitten Allahiksi tai Jumalaksi.

Kirjaa on jo ehditty kiittää monella suunnalla, sitä on pidetty jopa Tervon tärkeimpänä teoksena ja ainakin kirjailijankuvan huomattavana laajennuksena. On vaikea kuvitella, että kukaan voisi lukea sitä viilein sydämin. Antti Majander tiivistää Helsingin Sanomissa osuvasti: ”Kirjailija katsoo ympärilleen, ei pidä näkemästään, ja sanoo sen sitten näin.”

Lue, järkyty ja kerro lukemastasi.