Yhdysvalloissa 1935 syntynyt mutta Kanadassa aikuisuutensa viettänyt Carol Shields aloitti kirjoittamisen yli 40-vuotiaana ja ehti julkaista lukuisia romaaneja, novellikokoelmia, näytelmiä ja runoja ennen kuin hän vuonna 2003 menehtyi rintasyöpään. Kanadassa Shields, viiden lapsen äiti, työskenteli muun muassa Canadian Slavonic Papers -nimisessä lehdessä ja toimi kirjallisuuden professorina Ottawan, Brittiläisen Kolumbian ja Manitoban yliopistoissa. Shieldsin läpimurtoteoksena pidetty ja palkittu Kivipäiväkirjat ilmestyi vuonna 1993.

Näin kertoo Shieldsistä Otava, hänen kirjojensa suomennosten kustantaja:

”Shieldsin teokset käsittelevät ihmisten vuorovaikutusta, elämän haurautta ja sattumanvaraisuutta. Shields tarkastelee usein naisten elämää ja sisimpiä tunteita, ja hän kirjoittaa herkästi, pehmeästi ja hauskasti kiinnittäen lukijan huomion moniin pieniin yksityiskohtiin.

Esikoisteos Small Ceremonies ilmestyi vuonna 1976. Carol Shieldsin läpimurtoromaani Stone Diaries (Kivipäiväkirjat, 2000) ilmestyi vuonna 1993. Hän sai teoksestaan sekä Kanadan huomattavimman kirjallisuuspalkinnon vuonna 1993 että Pulitzer -palkinnon vuonna 1995. The New York Times Book Review arvosteli kirjan näin: ”Kivipäiväkirjat muistuttaa  meitä siitä, miksi kirjallisuus on merkityksellistä.”

Larry’s Party (Larryn juhlat, 2000), hauska kuvaus kanadalaisen poikamiehen elämästä, voitti arvostetun Orange-palkinnon vuonna 1997. Shieldsin vuonna 2001 ilmestynyt Jane Austen -elämäkerta sai samaten paljon tunnustusta.”

Daisy Goodwill, tavallinen ihminen, elää melkein 1900-luvun mittaisen erikoisen elämän, josta Carol Shields on kirjoittanut romaanin, Daisyn omaelämäkerran, jonka kaikki yhdeksän vuosikymmentä rakentuvat pienistä palasista. Kertojan muistiin ei voi aina luottaa, sillä toisinaan hän uppoutuu pienimpiin yksityiskohtiin, toisinaan johdattaa lukijansa kokonaisen vuosikymmenen yli muutaman lyhyen kommentin avulla. Apua tarjoavat toiset näkökulmat: kirjeet ja läheisten kertomukset, luettelot ja jopa valokuvat.

1900-luvun alun kanadalaisen pikkukaupungin ja sen arkiaskareiden kirjo on pikkutarkasti läsnä, kun Daisy Goodwill syntyy ja hänen lyhytonninen äitinsä kuolee. Kivenhakkaajaisä, paikalle osuva ohikulkija ja naapuri, josta tulee myös yksi romaanin keskeisistä naishahmoista, joutuvat todistamaan surullista ja uskomatonta tapahtumaa. Daisyn elämä alkaa tyhjästä hetkestä. Ensimmäinen luku on ytimekkäästi nimeltään Syntymä, ja sama jatkuu muissakin luvuissa: Lapsuus, Avioliitto, Rakkaus, Äitiys ja niin edelleen. Menneistä sukupolvista kerrotaan siis tarkasti, mutta Daisyn omasta elämästä lukijalle liikenee toisinaan vain viitteitä.

Surun murtama, vastasyntyneen Daisyn naapurin kasvatettavaksi jättävä isä rakentaa monumentin kuolleen vaimonsa kunniaksi. Daisy kertoo: ”Siinä missä oli ennen äitini syrjäinen hauta kohoaa yli yhdeksän metriä korkea ontto torni, ja se kasvaa edelleen. Kivet on valittu niiden lujuuden ja kauneuden mutta myös sen perusteella miten ne sopivat kokonaissuunnitelmaan.” Daisy viettää nuo isänsä suuren surutyön vuodet toisaalla, mutta kivi – sen louhinta, siitä rakentaminen, sen pysyvyys – kuuluu hänenkin elämäänsä läpi vuosien, vaikka hän purkaa tarmonsa kodin ja puutarhan hoitamiseen.

Daisy Goodwillin elämän kymmenvuotiskaudet eivät ole yhteismitallisia: kummallinen nuoruus isän kanssa Yhdysvaltain puolella Indianassa, epäonninen pika-avioliitto, jonka jälkeen lukija kadottaa hänen elämästään hyvinkin yhdet kymmenen vuotta. Daisy palaa Kanadaan, ja hänestä tulee rouva Flett, niin kuin kertojakin hänet tuona ajanjaksona nimeää. Rouvan itsensä näkökulma ei ole ainoa, vaan yksi vuosikymmen kerrotaan kirjeiden kautta (Daisyn vuodet paikallislehden avustajana) ja toinen lasten ja muiden sukulaisten sanoin, kuin henkilödokumentissa, jossa läheiset ihmiset saavat kertoa päähenkilön vaiheista omat tulkintansa (Daisyn masennuksen kymmenvuotiskausi). Uusien sukupolvien myötä henkilöitä tulee yhä lisää, dokumentinomaisuutta tuovat kirjaan lisätyt valokuvat.

Vanhuusvuosien halki kuljetaan ihmeen kepeästi, vaikka keho rappeutuu, muisti heikkenee, vanhat ystävät kuolevat ja uudet ilmestyvät Daisyn korttipelipöytään. Yksi avainsana onkin muisti: mitä ihminen muistaa, mitä hän haluaa omasta elämästään muistettavan, missä kohtaa tahtoo peittää tai kiertää, missä kohtaa keksiä tai liioitella. Vaikka Daisya ympäröivät lapset, lastenlapset ja ystävät, hänen lapsuutensa tyhjät kohdat ovat tehneet hänestä yksinäisen ja juuret alkavat kiinnostaa häntä yhä enemmän, kun hän vanhenee.

Yhtäällä on siis on kivi, pysyvä ja silti muokattavissa oleva elementti, isien ankara työ, ja toisaalla kukoistavat kasvit ja Daisyn rakastama puutarha, hänen melkein oikea työnsä paikallislehden puutarhakolumnistina. Kivi ja kasvit yhtyvät lopulta alkujuurilla, Orkneyn saarilla, missä sukulaistyttö Victoria etsii fossiileista todisteita varhaisesta kasvikunnasta ja Daisy haluaa löytää merkkejä miehensä kadonneesta isästä. ”Rouva Flett tajuaa vähitellen, miten petollista on Orkney-saarten vihreys. Se mikä näyttää hedelmälliseltä monen jaardin syvyiseltä mustalta multapeitteeltä on vain ohut maakerros kalliokerrostumien päällä. Kiveä nämä saaret ovat, kevyttä peruskallion kalkkikiveä, joka halkeaa helposti liuskeiksi ja lohkoiksi ja joka on vaivatonta työstää; sitä on kaikkialla.”

Luin Kivipäiväkirjat nyt toisen kerran. Onneksi! Mitä te muut olette löytäneet Kivipäiväkirjojen sivuilta?