Mitä syntyy, kun pannaan yhteen verinen islamismi, holokaustin muistot, veljesrakkaus ja lähiöiden Pariisi?

Algerialaisen Boualem Sansalin Hyvitys (Into 2012) on koukuttava kudelma historiaa, nykypäivää, uskonnollista kiihkoa ja rujolla tavalla koskettavia ihmissuhteita. Se pitää punaisena lankana Rachelin ja Malrichin veljessuhdetta sekä heidän pyrkimystään päästä isänsä elämäntyön jäljille.

Rachel on periaatteessa mallisiirtolainen: hyvin tienaava ja elämässään menestynyt mies, jolla on kaunis vaimo. Pikkuveli Malrich on puolestaan kiivas, tuuliajolla ja löytämässä sisäisen taistelijansa pariisilaislähiön jihadistimoskeijassa. Miesten kohtaloihin tulee käänne, kun heidän Algeriaan asettuneet vanhempansa surmataan.

Hyvityksen runsaat päiväkirjamerkinnät ovat vuosilta 1995-97. Sukellus menneisyyteen saa vauhtia, kun aseellinen islamilaisryhmä teurastaa Algeriassa kokonaisen Ain Debin kylän. Se on veljesten kotikylä, ja surmattujen joukossa ovat heidän vanhempansa. Rachel alkaa kiinnostua isänsä, saksalaistaustaisen Hans Schillerin elämästä. Se on jäänyt vieraaksi, sillä pojat on lähetetty pieninä Pariisiin ottolapsiksi laajasydämiselle Ali-sedälle.

Isä-Hansin jäämistöön kuuluvasta salkusta löytyy Hitler-Jugendin kunniamerkki, Wehrmachtin myöntämä urheusmitali ja Waffen-SS:n arvomerkki. Edelleen sotilaspassista selviää, että Hans Schiller oli kemiantekniikan insinööri, joka saavutti sotilasuralla kapteenin arvon. Samalla paljastuu, mikä oli vienyt hänet hiljaiseen algerialaiskylään: isä oli oikeutta piileskellyt sotarikollinen!

Rachel alkaa matkustella ja hahmotella isänsä elinkaarta, opiskelua, värväämistä natsijoukkoihin, osallisuutta juutalaisten tuhoamiseen keskitysleireillä ja lopulta maanpakoa Algeriaan. Kun vaiheet paljastuvat koko karmeudessaan, Rachel joutuu keskelle valtavia omantunnon tuskia. Ne käyvät sietämättömiksi, eikä Rachel löydä muuta ulospääsyä kuin isänsä töiden hyvittämisen oman käden kautta. Rachel haluaa kärsiä, kuten juutalaisetkin kärsivät.

Kirja on sisällöllisesti kudottu kaksiin kuoriin. Samalla kun Rachel etsii isänsä perintöä, kirjailija kertoo limittäin, mitä tapahtuu Malrichille, joka lukee isoveljensä päiväkirjoja. Malrich joutuu kohdallaan punnitsemaan, mikä on jihadistien päämäärä ja haluaako hän sittenkään olla osa päättymätöntä koston kierrettä.

Kirjassa verrataan islamismia juutalaisten tuhoamiseen. Se on Algerian pääkaupungissa Algerissa asuvalta Boualem Sansalilta rohkea samaistus. Sisällissodassa vuosina 1991–2002 maassa kuoli yli 100 000 ihmistä. Sota alkoi, kun hallitus keskeytti parlamenttivaalit, joiden voittajaksi oli nousemassa Islamilainen pelastusrintama.

Kirjassa ei ole paljon valoa. Hyytävimmillään se on kuvatessaan seikkaperäisesti Rachelin matkaa Auschwitziin, tutustumista siihen järjestelmälliseen tuhoon, jota keskitysleireillä harjoitettiin. Sansal tuntuu kysyvän, kuinka kaukana julma rotuoppi ja väärästä uskosta syntyvä viha lopulta ovat toisistaan. Aatteiden radikalisoituminen ja suvaitsevaisuuden ja ihmisarvon unohtaminen ovat maailmanhistoriassa harvoin johtaneet kestävään lopputulokseen.

Hyvitys on Boualem Sansalin ensimmäinen suomennettu romaani. Kuinka ollakaan, tositapahtumiin perustuva kirja on kielletty Algeriassa.

Gretchen Rubin: Onnellisuusprojekti (Nemo) 336 s.

Tässä kirjallisuusblogissa käsitellään harvoin elämäntaito-oppaita. Niitä kuitenkin ilmestyy käännöksinäkin sen verran paljon, että lienee syytä paneutua Lukupiirissäkin esimerkinomaisesti yhteen niistä. Myönnän heti kättelyssä, että tartuin vastikään suomennetun newyorkilaisen Gretchen Rubinin Onnellisuusprojektiin suuresti epäillen. En ole elämäntaito-oppaiden kuluttaja, mutta jos naistenlehdissä kirjoitetaan henkistä kasvua käsittelevistä asioista kuten vaikka onnellisemmaksi tulemisesta, silmäilen kyllä mielelläni artikkelin lävitse.

Rubinin projekti vaikutti kuitenkin monia vastaavia oppaita järjellisemmältä. Hänen tavoitteensa oli tehdä itsestään aiempaa onnellisempi – aikaa oli vuosi –·ja tätä projektia hän seuraa kirjassaan. Rubinin uskottavuutta nosti silmissäni ensinnäkin se, että hän on koulutukseltaan asianajaja, jonka uskoin näkyvän tekstissä vähintään jonkinlaisena kriittisyytenä, jollei jopa tieteellisyytenä. Toisekseen Rubinin keinot onnellisempaan mielentilaan pääsemisessä olivat yllättävän tavalliset, kun kirjaa alkoi lukea. Kyse ei ollut yliluonnollisista tempuista tai epämääräisestä psykologisesta sanastosta, joka lukijan pitäisi omaksua muuttuakseen onnellisemmaksi. Itse asiassa kirjan parasta antia oli Rubinin havainto, että ihminen voi muuttaa elämäänsä muuttamatta elämäänsä. Onnellisuuden lisäämiseksi ei – välttämättä –·tarvitse tehdä suuria muutoksia kuten vaihtaa ammattia, työpaikkaa tai luopua kaikesta maallisesta. Rubinin sanoma on, että suhteellisen onnellinenkin ihminen voi tehdä itsestään onnellisemman pientenkin muutosten avulla –·tosin ei hän tarvittaessa kiellä suurienkaan muutosten tekemistä.

Kirjan suurin pettymys liittyi samalla neuvojen tavallisuuteen: Rubin pyrki lisäämään onnellisuuttaan esimerkiksi menemällä aikaisemmin nukkumaan, järjestelemällä kaappejaan tai käyttämällä aikaa hassutteluun. Ne ovat aika odotettuja neuvoja, varsinkin silloin kun halutaan lisätä ihmisten onnellisuutta elämänhallinnan kautta.

Rubinin keskeinen väite on, että ihminen voi lisätä onnellisuuttaan omalla toiminnallaan. Sen hän perustaa tarkemmin määrittelemättömään nykytutkimukseen, jonka mukaan ihmisen onnellisuutta määrittävät 50-prosenttisesti geenit, 10–20-prosenttisesti elämäntilanne ja loppu eli 40–30 prosenttia on seurausta siitä, miten ihminen toimii ja ajattelee. Ihminen voi siten omalla toiminnallaan nostaa itsensä vaihtelualueensa huipulle tai painaa itsensä sen pohjalle. Ja tietysti jokainen haluaisi pysyä vaihtelualueen huipulla. Kriittistä lukijaa lähdeviitteiden puuttuminen ärsyttää kovasti, mutta Rubinin teos ei ole tieteellinen. Lopussa on kuitenkin lista suositeltavasta lukemistosta, jonka kautta pääsee Rubinin ajattelun lähteille.

Jos aiemmin tykkäsit afrikkalaisesta Mma Ramotswesta, saatat hyvinkin mieltyä myös brittikirjailija Tarquin Hallin luomaan tukevaan punjabilaiseen yksityisetsivään Vish Puriin. Mitä yksityisimmät etsivät Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Vish Puri ratkoo sarjatyönä mysteerejä Intian Delhissä ja Rajastanissa. Hyvän vaimonsa varoituksista huolimatta hän nauttii töiden lomassa runsain mitoin tulisia pakoroita ja polttavaa chutneytä, ja hänen itseluottamuksensa on Hercule Poirot’n luokkaa.

Vish Purilla on asiakkaita kaikista Intian yhteiskuntaluokista, niin kieroilevista poliittisista piireistä kuin golfkentillä aikaansa tappavien uusrikkaiden joukosta. Varsinainen dekkarijuoni jää aika ajoin lähes taka-alalle Tarquin Hallin kuvaillessa intialaisen elämänmenon eri käänteitä, mutta siitä huolimatta Kadonneen palvelijattaren tapaus saadaan toki kirjan loppuun mennessä tyydyttävään päätökseen. Kiitos tästä kuuluu paitsi etsijän oveluudelle, myös pullukan salapoliisin omatoimisille avustajille. 

Vish Puri ja kadonnen palvelijattaren tapaus sopii lukemiseksi paitsi dekkarin ystäville, myös kaikille intialaisesta elosta kiinnostuneille. Jos suunnittelet Intian-matkaa, harkitse Kadonneen palvelijattaren tapausta matkalukemiseksi! Kirjan takaosassa on bonuksena pieni sanasto, jossa on keskeisiä ruokaan ja kulttuuriin liittyviä ilmauksia.