Mieheni Erik Kakko pelaa huomenna torstaina 700. SM-liiga ottelunsa. Hänestä tulee silloin 16. suomalainen jääkiekkoilija, joka ylittää tuon 700 SM-liigaottelun rajapyykin. Seitsemän sataa ottelua sisältää yhteensä 15 kautta SM-liigassa, alkaen kaudesta 1990–91.Viidestätoista SM-liigakaudesta hän on pelannut kasvattajaseurassaan Lahdessa yhteensä yhdeksän kautta. Ammatikseen Ekku on pelannut jääkiekkoa 20 vuoden ajan. SM-liigaotteluiden lisäksi noihin vuosiin sisältyy viisi Ruotsissa ja Sveitsissä pelattua kautta, yhteensä 227 pääsarjatason runkosarjan ottelua siellä.
Äkkiseltään tuo 700 ottelua ei kuulosta kovinkaan isolta luvulta, mutta kun sitä alkaa purkaa vuosiin ja kausiin, alkaa luku muodostaa isomman yhtälön. Kun mukaan lasketaan kaikki pääsarjatasolla pelatut ottelut koti- ja ulkomailla, ja niihin lisätään myös playoffs-ottelut, nousee pelattujen otteluiden määrä yli tuhanteen. Puhumattakaan kaikista lukemattomista harjoituskerroista ja -otteluista.
Olen itse seurannut Ekun ammattilaisuraa läheltä alkaen vuodesta 1993. Noihin pelivuosiin ja otteluihin mahtuu monia voittoja ja paljon saavutuksia, mutta myös karvaita tappioita ja pettymyksen hetkiä. Niihin sisältyy myös paljon työtä ja tuskaa sekä useita loukkaantumisia, kuten murtumia, revähtymiä, sivusidevammoja, hampaiden menetyksiä ja muita pienempiä vammoja. Ammattiurheilijan työ on sivustakatsojan silmissä raskasta työtä, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Silti en voi olla kadehtimatta häntä hieman, sillä vielä kahdenkymmenenkin vuoden jälkeen hän suhtautuu työhönsä yhtä intohimoisesti. Eikä se koske pelkästään otteluita, vaan kaikkea pelaamiseen liittyvää, kuten harjoittelua ja niitä pieniä asioita, mitä hän tekee kotona palautuakseen paremmin, jotta olisi taas valmiina seuraavaan peliin. Hän ei ole koskaan laskenut omia pisteitään tai pitänyt niitä merkityksellisinä, ainoastaan voittaminen joukkueena on ollut merkitsevää ja palkitsevaa. Viime viikolla uutisotsikon ylitti tapahtuma, jossa Ekku heitti kiukkuisen näköisenä Juhamatti Aaltosen vitsinä vaihtoaitioon tuoman kiekon yli laidan ottelussa TPS:ää vastaan. Kyse ei ollut loukatusta ylpeydestä (vaikka Aaltonen olikin Ekun pelatessa ensimmäistä SM-liigakauttaan vasta viisivuotias…), vaan pelin kulkuun liittyvä hieman taikauskoinen reaktio.
Tuo oikea ensimmäinen SM-liiga maali syntyi kuulemma kaudella 1990–91 pelatussa ottelussa Jokereita vastaan. Maali syntyi rannelaukauksella heti aloituksen jälkeen. Sanotaan, että jokainen pelaaja muistaa ensimmäisen pääsarjatason maalinsa ja se näköjään pitää paikkansa. Maalivahdeilla oli kuulemma vielä ruskeat patjat niihin aikoihin…
Tiedän, että miehelleni huominen ottelu on vain yksi muiden joukossa, mutta kuten aiemmin totesin, läheltä seuranneena täytyy minun nostaa hattua saavutukselle! Onnittelut Ekku!
Heipä hei:-)
Hienoa Ekun vaimo, jaksat olla positiivinen ihminen ja ilostuttaa meitä faneja omilla kirjoituksillasi;-)
Kyllä se kiekkoilijan vaimona ei aina varmasti helppoa ole, mutta suurin tukihan se perheestä lähtee. Jos himpessä kaikki okei, niin kiva on pelaajan keskittyä peleihin ja saada tulosta.
Tiedätkö muuten onko Pelsuilla tapana kukittaa kaikki pelaajansa, kun tietyt ottelukerrat täyttyvät?
Mietin vaan, kun Ilikin jossain vierasottelussa puhui muutama viikko sitten kenelle (en muista ketä ne nyt olivat) tulee täytee otteluita, mutta ei ainakaan kotipeleissä sitä millään lailla ole huomioitu?
Olisihan se joka pelaajalle tosi tärkeä juttu, niin tuo huomion osoitus tai maininta viis niistä hortessoista;-).Vai mitä olet mieltä?
ONNEA EKKU JA EKUN PERHE KUITENKIN MINULTA 700 OTTELUA HIENOA, JES……;-).
Olen seurannut kiekkoa jo silloin, kun Matti Hagman pelasi, omistan hänen paitansa ja siitäkös olen tosi ylpeä:-) ja ylipäätään meidän joukkueista jo niiltä ajoilta tähän päivään.
MENESTYSTÄ EKULLE JA IHAN KAIKILLE PELSUPELAAJILLE:-)