Istuin lauantaina loppuunmyydyssä Isku Areenassa seuraamassa Pelicansin ja HIFK:n välistä ottelua. Tiukan ja jännittävän ottelun lisäksi tarkkailin ihaillen molempien joukkueiden faniryhmiä, jotka omalla toiminnallaan toivat väriä ja tunnelmaa halliin. Kannatuslaulut raikuivat vuorotellen hallin kulmissa, riippuen pelin tilanteesta. Ilman noita kahta ryhmää, halli olisi ollut huomattavasti hiljaisempi. Lisäksi nostan hattua sille sitoutumiselle, minkä fanit omalle joukkueellensa antavat. Harrastus vie varmasti aikaa – ja rahaa. Pelimatkat, liput, fanituotteet ja lisäksi jäähallin palveluiden käyttö ovat iso osa jääkiekkojoukkueiden vuosituloista. Olen myös kuullut useamman kuin kerran mieheni kertovan, että juuri se täpötäyden hallin tunnelma ja fanien kannatuslaulut tuovat oman lisänsä pelaamiseen ja saavat peleissä adrenaliinin virtaamaan. Ei suotta sanota, että yleisö voi olla kuudes kenttäpelaaja.
Asuessamme Sveitsissä näimme keskieurooppalaista fanikulttuuria, joka on samankaltaista oli sitten kyseessä jalkapallo, jääkiekko tai mikä muu urheilulaji tahansa. Erona suomalaiseen kulttuuriin on, että myös muut katsojat, jotka eivät varsinaisesti ole faniryhmän jäseniä, pukeutuvat peleissä joukkueen väreihin pelipaidan tai kaulaliinan muodossa. Asuimme pienessä Langnaun kylässä ja siellä paikallinen faniryhmä saapui hallille vähintään tunti ennen ottelun alkua ja aloittivat jo silloin kannatuslaulujen laulamisen ja rumpujen pärisyttämisen. Siitä eteenpäin he eivät juuri taukoa pitäneet, vaan jatkoivat sinnikkäästi aina pelin loppuun asti. Laulamista ei keskeyttänyt edes kotijoukkueen tappiollinen tilanne.
Syy miksi halusin kirjoittaa fanien ja faniryhmien positiivisesta vaikutuksesta jääkiekkoon, on se ikävä tilanne, että pieni osa kannatusryhmää tai välillä jopa kannatusryhmän ulkopuoliset henkilöt antavat fanitoiminnalle ikävän maineen. Avasin aamulla ESS – nettisivuston ja siellä ensimmäisenä silmään pisti uutinen HIFK- ja Pelicans-fanien tappelusta. Isku Areenalla oli eilen lähes viisituhatta ihmistä todistamassa fanien luomaa hienoa tunnelmaa, mutta kaikille niille, jotka eivät olleet paikalla, jää mieleen mielikuvia rähisevistä kannatusjoukoista. Toivottavasti faniryhmien jäsenet keskuudessaan tuomitsevat nämä ääri-ilmiöt ja saavat kehitettyä ja vietyä eteenpäin sitä hienoa fanikulttuuria, jota eilenkin saimme todistaa.
