lapsilisät

Lapsilisät on tarkoitettu kaikille. Se pitää tulla kaikille! Ei ole mitään järkeä keskustella siitä, että saavatko he lapsilisää vai ei. Ei ole mitään järkeä siitä tehdystä päätöksestä, että vähävaraiset jätetään lapsilisien ulkopuolelle. Aikanaan yhteiskunta haki jatkuvuutta lapsilisien muodossa ja hyvä niin. Sitten tuli ns säästöhöylä, joka merkitsee sitä, että otetaan mahdollisimman vähän mahdollisimman monelta. Edelleen ns köyhyys ja vähävaraisuus johtuu ennen vain ja ainoastaan yhteiskunnan huonosta hoidosta. Ei ole mitään syytä valittaa ympäröivän maailman muutosta, mutta syytä sanoa sitä yksisilmäisyyttä, joka ei näe ympäröivän maailman muutosta. Siis huonostihoidetusta yhteiskunnasta kärsivät ne, joiden selviämisedellytykset ovat heikommat. Tilostoista näemme sen. Suuret säästöt kohdistuvat sinne, missä rahamassa on suurin. Siellä on myös jakajien määrä suurin. Nykyinen yhteiskuntarakenne on omien etujen ajamista. Se, jolla on voimaa, se porskuttaa – todellisuudessa toisten kustannuksella. Tavoitteena tulisi olla yhteiskunnalla se, että keski-ikä olisi vakio ja jokaisen ”sijoittama” raha valtion budjettiin olisi mahdollisimman vähäinen velkataakkaa lisäämättä. Ministeri on suomeksi palvelija ei politrukki. Politrukkihan piirtelee vain kaiken maailma fantasiotaan, mitä oma aatemaailma antaa edellytyksiä ja unohtaa muut.

Tämä käytäntö on jo vuosikymmeniä ollut. Siis Sekoomuksen, Kepulin, Sosiaalisen oikeanmukakaisten eli sossujen, Virheiden eli vihreiden, Asennevammaliiton eli vasemmistoliitto, Romanienromaanienkansanpuolueen, Kirkollisdemokraatien, pettusuomalaisten siis kaikkien suomalaisten politrukkien ajan, ennekuin joku nosti tämäkin aiheen pinnalle. Siis kukaan politiikko ei voi mennä tässä toisen selän taakse suojaa. Hänellä on ollut kyllin aikaa tämän korjaamiseen, jos on ollut vain halua. Mitäköhän sieltä unipeiton alta vielä löytyy!?! Neljäsvaltiomahti nukkuu, kunnes jokin vastaava joskus sen johonkin aikaa herättää.

Veronmaksajat ja siten lapsilisien maksajat pyritään ulkoistamaan! Kolmen suuren avulla siis Sekoomuksen, Kepulit, Sosiaalisen Suomen Oikeudenmukaisuuspuolue ovat vuodesta toiseen hakeneet apua ulkolaisesta työvoimasta mm näiden maksujen maksamiseen lupaamalla omalle nuorisolle työtä ja toimentuloa kuitenkin jättäen heidät yhä enenemissämäärin syrjäytymään, turhautumaan ja etsimään omaa itseään. KeSoSet-ryhmä tukivoimin luovat sateenkaarensa alla vapaa-aikaa omille tuleville sukupolville ulkoistamalla verojen maksun uustyövoimalle ja sitten hieman myöhemmin myös lapsilisien muodossa tuen saannin enenemissä määrin aivan oikeutetusti myös heidän perillisilleen perillisten syntymämäärän mukaan, koska jokaisen lapsen kuuluu saada oikeutetusti lapsilisänsä. Mikäkö oli se taho, joka haluaisi tuoda tänne Suomeen ei lisätyövoimaa vaan pakolaisten koko lähisuvun.

Kun oikein säästetään tulee kuitenkin investoida terkkaripalveluihin suomalaisille tulkkauspalvelu, jotta tiedonvälitys toimisi hoitosuhteessa oikein. No tulevaisuudessa se kyllä yhdenmukaistuu, kun kuuluu tummatukkainen ruskeasilmäinenlapsi pyytää äidiltään:Hei kus miun masla on. Niin äiti vastaa well titta på nurkahyly.

Tyhmää on säästöhöylä vaan kyllä pitäisi laittaa myös meillä asiat tärkeysjärjestykseen siis mikä on tärkeintä meidän yhteiskunnalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>