Olen ollut Lahden ympäristötoimessa erilaisissa kestävää kehitystä edistävissä toimissa ja hankkeissa yli 15 vuotta, mutta vieläkin koko KeKe on minulle mystinen ja osittain hahmoton asia. Kestävän kehityksen määrittely on laaja tehtävä, joka ei onnistu pieneltä asiantuntijoiden joukolta eikä kovin lyhyen hankkeen puitteissa. Voi jopa olla, että sitä ei voi koskaan määritellä tyhjentävästi koska ”kestävyyden lonkerot” ulottuvat kaikkialle. Ja näiden lonkeroiden välityksellä me olemme yhteydessä ja riippuvaisia asioista ja ihmisistä toisella puolella maapalloa. Toisaalta lonkerot kurkottavat myös ajassa niin, että se mitä päätettiin ja tehtiin 50 vuotta sitten vaikuttaa vieläkin ja se mitä valintoja teemme nyt saattaa olla riesana tai siunauksena vielä kymmenille tuleville ihmissukupolville.

Jos kestävää kehitystä ei pystytä tai haluta määritellä, tulee entistä tärkeämmäksi pyrkiä havaitsemaan se mikä EI ole kestävää. Yksi kestävyyden eittämättömistä lähtökohdista on pitkäjänteisyys, suunnitelmallisuus ja ennalta varautuminen. Jotta emme tekisi peruuttamatonta vahinkoa, tulee meidän olla erityisen varovaisia sellaisissa valinnoissa ja päätöksissä, joiden vaikutuksia ei pystytä kattavasti arvioimaan.

Täällä rikkaassa pohjolassa (lue pohjoinen pallonpuolisko) kehityksen luja vauhti on luultavasti sokeuttanut meidät näkemästä niitä riskejä ja uhkia, joita elämisen ja olemisen tapamme väistämättä ovat aiheuttaneet. Ikävä kyllä olemme samalla luoneet tavoiteltavan mallin myös maapallon niihin osiin, joissa silmin näkyvä kehitys ja kasvu ei ole ollut niin rivakkaa. Osa luulemastamme kehityksestä onkin osoittautumassa antikehitykseksi, joka ennennäkemättömällä tavalla saattaa vaarantaa ihmiskunnan tulevan hyvinvoinnin mahdollisuudet. Ehkä hyvinvointimme ei olekaan enää pitkiin aikoihin lisääntynyt vaan olemme antaneet sen ulkoisten ja pinnallisten tunnusmerkkien hämätä meitä perusteellisesti. Kestävyyden kannalta järjettömien halujemme tyydyttäminen on ajanut tarpeiden tyydyttämisen edelle ja johtanut myös koko maapallon väestön jatkuvaan eriarvoistumiseen.

Meidän tulee siis pikkuhiljaa luopua paljosta sellaisesta, mitä luultavasti enin osa meistä pitää vielä hyvänä ja tavoiteltavana, jotta pääsisimme kestävälle kehitysuralle. Erityisen hankala tilanne on päätöksentekijöidemme kannalta. Voitte vain kuvitella tuloksia vaalikampanjasta, jossa ehdokas lupaa valituksi tultuaan esim. vähentää kaikkien aineellista kulutusta ja asettaa rajoituksia erilaisille enemmistön jokapäiväisille itsestään selvyyksille. Tehtävä on siis sekä yhteiskunnallisesti että yksilöllisesti vähintäänkin haastava.

Synkkyyteen on siis syytä, muttei epätoivoon. En kirjoittaisi tätä jos ajattelisin (uskoisin), että mitään ei enää ole tehtävissä. Herättäkäämme siis viisaus itsessämme ja alkakaamme suojella lajiamme, kuten jokaisen lajin geeneihin on kirjoitettu. Lainatakseni keskiaikaista, nykypäivänä hieman sovinistista sanontaa: ”Kun hyvät miehet vaikenevat, pahuus saa vallan”. Jos siis huomaat harkitsevasi kestämätöntä valintaa, älä epäröi muuttaa suuntaa ja nosta kissa pöydälle myös lähipiirissäsi. Uskon, että me lahtelaiset yhdessä voimme rakentaa tästa omasta lähiyhteisöstämme kestävämmän asumisen ja tekemisen tyyssijan. Uskon myös, ettei se ole mahdoton tai edes kovin vaikea tehtävä, jos annamme itsellemme riittävästi aikaa. Muutos ei tapahdu hetkessä eikä itsestään. Siksi oikean suunnan valinnalla ja riittävän kunnianhimoisista tavoitteista sopimisella alkaa jo olla kiire.