Erehdyin sanomaan ”persu” kun annoin puheenvuoron valt. Lasse Koskiselle kävely-Aleksi -tilaisuudessa viime maanantaina. Tuntui pahalta. Kaduin sanaani. Pyydän anteeksi sananvalintaani kaikilta maailman persuilta.

Vanhassakaupungissamme on sanoja ja sanontoja, joita ei myöskään saa käyttää. Niin kuin esimerkiksi ”veronmaksajien rahoittama toriparkki”.

Tai ”Salosen nakkiputka” ja ”Hakkapeliittojen surkea patsaspaikka”. Emme käytä etnisesti osoittavassa mielessä ”thaihieronnan rahanpesua” emmekä ”sävelkorviapuhkovia katusoittajia”.

Torikoodiimme kuuluu seuraavien sanaparien käyttökielto: ”vapaat parkkipaikat”, ”ylikalliit liiketilat” ja ”tupakantumppiset kävelykadut”.

Poistan aivoistani varmistimen kun kuulen sanaparin ”Museoviraston suojelema”. Kansallisen kulttuuriomaisuuden suojelutyö on elintärkeää, välttämätöntä markkinatalouden rahanahneuden torjumiseksi. Mutta kun suojelu estää invalidirampit, uusien kattohuoneistojen ikkunat, Kauppahallin sisääntulon ehostamisen… varmistamattomassa päässä herää kysymys mitä suojellaan, eikö mikään saa muuttua ja eikö uutta voi tehdä kulttuurisesti oikeaoppisesti. Jokuhan niitä ramppejakin sadan vuoden päästä suojelisi.

Kiellettyjen sanojen keskustaan ei maanantain kävely-Aleksi -tilaisuuden perusteella vielä tarvitse liittää ”kävely-Aleksia”. Vaikka näppishenkeä (= kaikkea muutosta vastustavaa tekstarivihapuhetta ilman vaihtoehtoja) löytyikin, lahtelaiset ideoivat hyviä ehdotuksia; millainen kaupungin sydämen tulisi olla, jotta siitä jäisi jälkipolville muutakin kuin kiellettyjä sanoja.

Pysäköintilaitoksen rakennustyöt avaavat Kauppatorin noppakivipinnan vuoden päiviksi. Lahden kuulut kuukausimarkkinat saavat etsiä uuden kauppapaikan. Luontainen tila evakkomarkkinoille on kaupungin valtakatu Aleksi, josta suunnitellaan Lahden kävelykeskustan uutta verisuonta.

Torimarkkinat Aleksanterinkadulla ja sen varrella on hyvä testi kaupungin orastavalle ja odotetulle kävelykatuarjelle – bussi- ja huoltoajoreittejä unohtamatta. Leveä ja kaunis Aleksi antaa tilaa yhdelle torilliselle kauppiaita, nykyiset kävelykatujen pätkät huilauskujia markkinaväelle.

Hämäläinen torimarkkinakulttuuri elää tuimaa murroskautta. Kauppiassukupolvi on vaihtumassa, uutta väkeä on vähänlaisesti jatkamassa perinteitä. Torimarkkinat kansainvälistyvät. Lahden noppakivillä ovat jo mm. hollantilaiset, italialaiset ja englantilaiset kauppiaat ovat tarjonneet eksotiikkavaihtoehtoja lähituotteille.

Vaikkei se italialainen parmesaanipala vielä Mynttisen rouvan (Kauppatorin kaakkoiskulmassa since 1964) lihapiirakoita voita, kymmenen vuoden päästä torimarkkinamme näyttävät ja tuoksuvat aivan erilaisilta.

Toriparkin jälkeinen maanpäällinen aika uusine kävelykeskustoineen luo markkinaperinteelle uusia suuntia ja uutta tarpeellista tilaa. Sitä odotellessa kenraaliharjoitellaan Meidän Aleksilla.

(Kaupunkilaiset, tulkaa ideoimaan ja keskustelemaan kävelykadusta Meidän Aleksi -tilaisuuteen maanantaina 26.9. klo 18–20 kirjaston auditorioon: www.lahticity.fi/)

Vuoden lahtelainen arjen sankari on torikauppias Tauno “Tane” Salonen. Nuorkauppakamarin ja Positiivarit Oy:n jakama tunnustus meni todella oikealle henkilölle.

Tane aloitti kauppahommat 7-vuotiaana, 1970-luvulta alkaen hän on ollut vaatemyyjänä torilla. Viime vuonna Tane jäi 62-vuotiaana varhaiseläkkeelle.

Tosin Tanen näkee torilla joka päivä. Kun syksy koittaa hän myy villa-, flanelli- ja raappahousuja kylmän kangistamille kansalaisille. Auttaa torikahviloissa ja tori-isännän töissä.

Arjen sankari -valintaa perusteltiin muun muassa sillä, että Salonen on ”lahtelaisten tuntema ja rakastama, asiakaspalveluhenkisyydessään ensiluokkainen.” Pitkän linjan torikauppias on tehnyt työtään ”satoi tai paistoi”.

Tane on tori-ikoni.

Hän tuli miettineeksi, että voisiko teinejä johdattaa kulttuuririentojen pariin ja tuoda taiteen Lahden kaduille. Siitä se alkoi. Mukaan muita lahtelaisia kulttuuri-ihmisiä: Arja Käyhty, Juhani Vainio, Heikki Talvenmaa, Kari Salmi… Pehmeänä perjantaina sambattiin, soitettiin saksofonia, laulettiin uutta villitystä karaokea… Rahat olivat järjestäjillä vähissä, joten turvauduttiin omatuotantoon. Kulttuuritoimenjohtaja lauloi Elviksen lannevetoja.

NYT 2011 VIETETÄÄN suurin piirtein 21. Taidelauantaita. Rahat ovat edelleen järjestäjillä vähissä, mutta tapahtuma elää. Yhden päivän aikana ympäri keskustaa esittäytyy lahtelainen kulttuuri. Hyvässä lykyssä jokunen nuorikin voi siitä innoittua kasvattavan taideharrastuksen pariin.

Syyskuun kolmantena voi kaupungissa vaelteleva kokea kulttuuripalettia sävystä sävyyn. Eikä joukosta ole unohdettu naisvoimisteluakaan.

UUSIA TULOKKAITA Taidelauantaissa ovat keskustan oma oppimiskeskus Fellmannia sekä muotoilu. Avoimien ovien Fellmanniassa julkistetaan kansalaisideointi Meidän Aleksi sekä pidetään Lahden ensimmäiset Lasten yliopistoluennot. Tulevan muotoiluvuoden kunniaksi Designers Street kuljettaa vieraat keskikaupungin muotoiluyhteisöön.

Pitäkää silmällä tulevaa pehmeää Taidelauantaita. Tulkaa mukaan!

Vielä 1960-luvulla Lahden keskusta tunnettiin valopihoistaan, liikerakennusten muodostamista jännittävistä sisäpihoista, joista oli salaisia kulkuja ja polkuja ympäri kaupunkia. Valopihat olivat tunnusomainen kaupunkirakenteen kuuskytlukuinen ratkaisu – kunnes ne sitten umpeutuivat.

Sisäpihat kuitenkin jäivät, ehkä näyttävimpänä 2000-luvulle siirryttäessä ns. Tuomitalon valopiha, joka yhdistää Aleksin, Hämeenkadun ja Rauhankadun. Ja on sinne sijoitettu katutaidetta ja historiallisia kuviakin, muuten sekin elelee hiljaista läpikulkuelämää.

Ns. Pohjolan valopiha Vapaudenkadulla (via Rautatienkatu) saa lähivuosina uuden arvoisensa ilmeen. Kruunuasunnot kunnostaa idyllisen sisäpihan 10 miljoonalla eurolla: valokatto ja hissi tulevaan toriparkkiin kuuluu suunnitelmiin – ja toki valopihakahvila. Jo ensi vuonna Handelsbanken siirtyy pihan kahteen uusittuun kerrokseen. Siitä uusi nimi “Hanskan piha”.

Tätä keskusta kaipaa! Viihtyisiä ja uuden ajan valopihojen uusiokäyttöä.

Yksityinen pysäköinninvalvonta on Lahdessa yleistynyt. Yksityiset parkkisakot saattavat kolahdella ikkunaruutuihin keskusta-alueella kun kunnallista pysäköintivalvontaa tehokkaammat valvojat kiertävät reviirillään – aktiivisuus lienee provikkapalkkauksen innoittamaa.

Moni on miettinyt pitääkö yksityinen parkkisakko maksaa. Korkein oikeus on ainakin sitä mieltä, että on. Vantaalaismies sai vastikään KO:n päätöksen 40 euron sakon purkuvaatimukselleen: kanne hylätty, valvontamaksu pitää maksaa.

Tulkintaa aiheuttaa se, että yksityinen pysäköinninvalvonta ei perustu lakiin. Eduskunnassa se on katsottu perustuslain vastaiseksi. Hallitusohjelmaankin kirjattu laki yksityisestä pysäköinninvalvonnasta tultanee hylkäämään.

Nykylaissa on kekseliään autoilijan mentävä reikä. Kunnallinen pysäköinninvalvonta kirjoittaa maksumuistutuksen aina auton haltijalle, ei ole väliä kuka on parkkeerannut väärin. Sen sijaan yksityinen pysäköinninvalvoja voi osoittaa valvontamaksun vain auton pysäköineelle henkilölle. Rikosoikeuden asiantuntijat sanovat, että jos auton omistaja tietää olleensa muualla, voi sakon jättää huomiotta.

Pysäköintivirheen tekeminen yksityisen valvomalla alueella on perin kiistanalainen asia. Kyse on lähinnä omastatunnosta. Mutta ainahan on maksettava, eikös juu, sanoo suomalainen. Yksityiset sakotkin.

Terveisiä hallitusneuvottelijoille sinne jonnekin. Ennen kuin uudet vaalit järjestetään (tri Tarkan arvion 30.5. mukaan) tulisi ainakin yksi uusi ministerin paikka panna pystyyn.

Maa kaipaa kokonaisvaltaista kaupunkipolitiikkaa. Agraarikeskusta-aikakausi lienee lopullisesti ohi. Jäänteet vain elävät.

Kaupunkipolitiikkaa hallinnoidaan tänä päivänä useassa eri ministeriössä eri painotuksin ja ilman järjellistä koordinointia: kaupunkien ja kuntien keskustojen tehokas kehittäminen uupuu.

Elävä Kaupunkikeskusta ry., joka on Suomen johtava keskustojen kehittäjien yhteistyöfoorumi, esittääkin että ”kaupunkipolitiikkaa koordinoimaan onkin nimettävä vastuullinen ministeri, joka hallinnoi kaupunkipolitiikan kokonaisuutta niin elinkeinon, ympäristön, liikenteen kuin asukkaiden hyvinvoinnin näkökulmasta huomioiden erityisesti keskustojen merkitys kaupunkirakenteelle”.

Valtiomiesviisautta ja ennen kaikkea kansankehitystä palvelevaa toimintaa.

Kaupunkikeskustat

Lahden Keskustaeheytys

Ihanaa lahtelaiset, ihanaa. Kulta virvoitti myös kaupunkilaiset hulluun autorälläkkään kultayönä. Aleksi ja Vapari olivat aivan turvoksissa – samaan malliin kuin muissakin suomalaisissa sivistyskaupungeissa. Myös Lahdessa nähtiin miesriittejä autojen ikkunoissa, takapakeilla ja kaduillakin, housut alas ja kulta esille.

Perinteiseen lätkäkultatapaan (jo toisen kerran) Helsingissä upottauduttiin myös Havikseen ja muihinkin suihkulähteisiin. Kuten Tampereen Keskustorilla. Lahdessa kun torin ainoa suihkulähde (Pääskyset) ryssittiin Pikku-Veskulle pulavuosina, lahtelaiset kastautuivat pienessä Lanun aukion jakutsissa. Mutta onnistuihan se sielläkin.

Kuka vielä väittää, että Lahti ja Lahden keskusta on eloton ja tylsä. Se on hieno keskusta edelleen, mutta se vaatii vain muutaman kultamitalin vetovoimaisuutensa tueksi.

KESÄ ON keskustassa ja puskat avoimen odottavia. Hätääkärsivät voivat jälleen näyttää luontaisia taipumuksiaan ja luoda Green Cityä vehreämmäksi. Muista kuitenkin kesäkuseskelun etiketti.

ETSI JULKINEN pensas tai kasvilajitelma. Lannoittamalla kaupungin omaisuutta varmistat veronmaksajien kasvien hyvän huoltosuhteen. Kylänurmikka ja rentohaarikko torin katukiveyksen väleissä odottavat hortonomista panostasi.

SUOMALAINEN MIES ujostelee turhaan pienuuttaan. Sojota avoimesti vasemmalla kädellä. Trendikästä on pitää samaan aikaan oikeassa kädessä Siwan muovipussia tai Karjalaa. Erilaiset huudahdukset tuovat piristystä hieman pitkävetiseen toimitukseen. Samalla jaat hyvää tuultasi ohikulkijoille.

TUTUSTU KESKUSTAN arkkitehtuuriin ja nähtävyyksiin. Kepillisen aikana ehdit hyvinkin sammuttaa Lahden palon muistomerkin ja ehkäistä tulevan toriparkin homeongelmia. Aina kannattaa ällistellä Ragnar Ypyän rautaista funktionalismia Stackjohannin kulmissa.

KESÄN HITTI on kimppapissa. Älä jätä kaveria Alatorille, vaan ota rinnalle. Huom. Kimppa on erityisen kiellettyä Salosen nakkiputkan ja Marolankadun taksijonoissa.

VEMPUTA HUOLELLISESTI mutta jätä sepalus auki. Ilmakylpy tekee nannaa ja antaa uutta matkavauhtia yölliselle kotireissulle tai kapakkakierrokselle.

KERJÄÄJÄ HELISYTTÄÄ kuppiaan Lanun aukion kulmalla, hyvinvointikaupungissa!

ILOISESTI HYMYILEVÄ romaninainen yrittää saada minuun kontaktin, mutta käännän katseeni, koska tunnen oloni perin epämukavaksi. En oikein tiedä sääliäkö, hävetäkö vai tuntea syyllisyyttä. Ohikulkiessani hoen mielessäni nyrkkisääntöä ”Älä koskaan anna rahaa romanikerjäläiselle”, ja kiihdytän askeleitani.

KERJÄÄMINEN ON perusoikeus kuten sananvapaus, mielenosoituksen järjestäminen. Järjestyslaki kieltää kerjäämisen aggressiivisuuden: ei tyrkkimistä, ahdistelua, koskemista.

Katukerjäämistä ei voi eikä saa kieltää, jos se ei aiheuta hämminkiä. Huono omatunto ei riitä perusteeksi kieltämiseen, rikollisuuden tuntomerkkien havaitseminen riittää kyllä. Eri juttu kun on milloin katukerjääminen on ammattimaista, milloin omaehtoista toimeentulon hankkimista.

KERJÄTÄÄN SITÄ kaupungin kadunkulmissa näinä päivinä suomalaisestikin. Vaalimainoksista tutut miehet ja naiset hymyilevät iloisesti minulle pyytäen ääntä annettavaksi. Helisyttelevät kahvikuppejaan, brosyyreitään, lupauksiaan. Nyrkkisääntönä hoen mielessäni ”Älä koskaan anna ääntäsi muille kuin lahtelaisille”, ja kiihdytän askeleitani.

ETTÄ SELLAISTA kerjäämistä kevätauringon jo paistaessa. Hyvinvointikaupungissa.