Taitettu indeksi kääntymässä eläkeläisten eduksi

Julkaistu kirjoittajalta

Yksi asia ei ole sitten viime vaalien muuttunut: vaaliteltoilla eläkeläisten tunteita kuumentaa niin sanottu taitettu indeksi.

Eläkkeitä on tarkistettu vuodesta 1996 lähtien indeksillä, jossa kuluttajahintojen muutoksen paino indeksissä on 80 prosenttia ja yleisen ansiotason nousu 20 prosenttia. Kulunut vuosikymmen on ollut erittäin merkittävien palkankorotusten aikakautta, joten eläkeläisten suhteellinen ostovoima on koko ajan jäänyt jälkeen palkansaajista.

Eläkeläiset ovat ymmärrettävästi vaatineet paluuta puoliväli-indeksiin, jossa hintojen ja ansiotason kehitystä painotetaan molempia 50-prosenttisesti. Kulloisetkin hallituspuolueet ovat olleet kuuroja eläkeläisten vaatimuksille, koska eläkeasiantuntijoiden mukaan eläkevarojen tuotto ei riittäisi kattamaan puoliväli-indeksillä syntyviä korotuksia. Seurauksena olisi palkansaajien ja työnantajien työeläkemaksujen suuri korotus.

Taitettua indeksiä on perusteltu myös ikäpolvien välisen eläkerasituksen tasaajana. Nuoremmat ja yhä pienemmät ikäluokat joutuisivat maksamaan palkastaan suhteessa yhä suurempaa eläkemaksua, jotta suurten ikäluokkien eläkkeet pystyttäisiin maksamaan.

Tulevalla vaalikaudella eläkeläisillä on kuitenkin ihan uudenlaista toivoa saada vaatimuksensa lävitse, hallituskoalitioon katsomatta. Kuluttajahinnat ovat nimittäin lähteneet suorastaan räjähdysmäiseen nousuun. Pelkästään kuluvan vuoden tammikuusta helmikuuhun hinnat nousivat 0,6 prosenttia. Eniten ovat nousseet öljyn ja ruoan hinta sekä asuminen, lämmitys ja valaistus sähkön hinnan myötä. Nousut ovat vuodessa olleet jopa yli 6 prosentin luokkaa.

Nostradamusta ei tarvita ennustamaan, että tulevalla vaalikaudella palkankorotuslinja jää pakostikin maltilliseksi, jos maa aiotaan nostaa taas jaloilleen. Samaan aikaan useat puolueet ovat ratkaisuillaan korottamassa vielä merkittävästi lisää arvonlisäveroja ja energian hintaa.

Eläkeläisten kannattaakin varoa, mitä toivovat. Hallitus voi hyvinkin huijata taas ja palauttaa nykytilanteessa halvemmaksi tulevan puoliväli-indeksin.

Kuinka ylös kuopasta, SDP?

Julkaistu kirjoittajalta

Vaalitantereilla ja -toreilla demarien gallupkannatuksen alhaisuuteen löydetään kaksi pääselitystä: Lipposen hallitusten oikeistolainen politiikka ja nykyinen puheenjohtaja Urpilainen.

Näin ei varmaan saisi sanoa, mutta äänestäjät ovat väärässä. Taustalla on isompia kehityskulkuja.

Lipponen tai Urpilainen eivät nimittäin selitä sitä, miksi myös Ruotsissa demarit on lyöty vaaleissa kaksi kertaa putkeen tai miksi vasemmisto lähes koko Euroopassa on kulkenut kohti auringonlaskua.

Itse asiassa väitän, että jos Lipponen olisi edelleen SDP:n puheenjohtaja, kannatuksemme pyörisi yli 20 prosentissa.  Urpilaisen ongelmana ovat olleet epärealistiset odotukset ja muutama alun mediamoka, joista on muotoutunut noidankehä.

Urpilainen ei ole ollut sinut median tai roolinsa suhteen, jolloin oma persoona ja välittömyys ovat hukkuneet. Ihan niin kuin Hjallis Harkimo uudessa talk-showssaan totesi. Ja Juttakin antoi itsestään heti paljon aidomman kuvan.

Mutta niihin todellisiin syihin. Naapurimaassa sisarpuolue SAP ja puoluetta lähellä olevat ajatushautomot ovat tehneet vaalitappion jälkeisissä analyyseissaan muutamia osuvia huomioita.

Ihmisten luokkaperustainen äänestyskäyttäytyminen vähenee nykymaailmassa kaiken aikaa, mikä tarkoittaa tietysti entistä liikkuvampia ja yksilöllisempiä äänestäjiä. Monet asiat globaalissa maailmassa epäpolitisoituvat ja framille nousee asiantuntijuus, etenkin talouspuheessa. Media taas kaipaa liikettä, persoonia, tarinoita ja aloitekykyä.

Kenties suurin puute pohjoismaisella vasemmistolla onkin ollut visionäärisestä aloitekyvystä ja rohkeudesta. Selkeitä poliittisen keskustelun ytimeen nousevia uudistuksia ei ole viime vuosina nähty. Meistä on tullut aikanaan erinomaisesti toimineiden järjestelmien ja rakenteiden puolustajia.

Vielä esimerkiksi Lipposen aikana draivia oli ja puolueen suosio pysytteli korkealla. Tuolloin ymmärrettiin, että maa piti nostaa laajapohjaisella yhteistyöllä jaloilleen porvarituhon ja laman jäljiltä. Tulevaisuuden sosialidemokraattisen ihanneyhteiskunnan näkyä ei kuitenkaan ole osattu pitää tarpeeksi yllä enää 2000-luvun alun jälkeen.

Mitäs sitten nyt?

Ymmärtääkseni puoluejohdossa on tehty ihan oikeita johtopäätöksiä, mutta nopeaa tietä ylös kuopasta ei ole. Poliittisessa kiertokulussa on populistien vuoro taas vallata näyttämö vähäksi aikaa ja myös kadota pian. Nyt SDP:n pitää rakentaa raa’an työn kautta pohja uudelle nousulle ja uskottavuudelle.

Demaripolitiikan ytimeen pitää nousta rakenteisiin kajoavan aloitteellisuuden lisäksi yksilön ja vapaiden valintojen kunnioitus. Demariarvot ja hyvinvointiyhteiskunta ovat edelleen äärettömän suosittuja, mutta puolueen ongelma on näiden periaatteiden soveltaminen muuttuneeseen yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Ihmiset eivät enää jakaudu selkeisiin lokeroihin, ja puolueen pitää päästä eroon leimasta, jonka mukaan se on vain kapeakatseinen, perinteisten alojen ay-väen saavutettujen etujen puolustaja.

Solidaarisuusajattelu täytyy pystyä yhdistämään individualismiin ja osoittaa näiden riippuvuus toisistaan. Suomeksi se mielestäni tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lisääntyneen vapauden valita tulee johtaa myös kasvaneeseen vastuuseen. Yhteiskunnan heikoimmista taas täytyy pitää paljon nähtyä vahvemmin huolta.

Tuloerotkin koetaan nykyään oikeudenmukaisiksi, jos varallisuus nähdään saavutetuksi omilla kyvyillä. Meidän ei pidä rangaista menestymisestä tai rakennella kattoja, vaan vankkaa lattiaa, jolta kaikkien on mahdollista tasa-arvoisesti ponnistaa.

Uusi munakas maakuntajohtaja

Julkaistu kirjoittajalta

Onneksi olkoon Päijät-Hämeelle tuoreesta maakuntajohtajasta! Rohkea ja hyvä valinta. Siitä voitte olla varmoja, että  Jari Parkkonen pistää asioita tapahtumaan, eikä pyytele liiemmin anteeksi, vaikka rapatessa vähän roiskuu.

Kaveri, joka tuntee varsin hyvin seudun kuntaliitoshankkeen täystyrmäyksen ja siihen johtaneet asenteet ja asetelmat, ilmoittaa heti tulohaastattelussaan, että kuntaliitokset Lahden seudulla olisivat kova juttu… Ei helv… Siitä on jo poliittinen laskelmointi ja oman selustan turvaaminen kohtuullisen kaukana :)

Mutta eipä Parkkonen varmaan tullutkaan hakemaan mitään eläkevirkaa.

Tunnen miehen hyvin opiskeluajoilta Tampereen yliopistosta, jossa aloitimme samaan aikaan kunnallistieteen laitoksella. Hauskaa oli. Ihan hirveän paljon emme kumpikaan ulkoa pänttäämiseen panostaneet ja tietynlainen häröilykin kuului asiaan, mutta pirun tehokas Jari oli silloinkin. Jollain ihmeellisellä tavalla mies raapi itsensä joka kurssista läpi ja eteni opinnoissaan vauhdilla. Kuten on edennyt sittemmin urallaan ensin Helsingissä ja Oulussa, yli sektorirajojen. En ole ennen kuullut liikuntajohtajasta, josta tehdään perusturvapomo.

Työelämässä ja kunnallisalallakin näköjään osataan arvostaa suoraviivaisuutta, avointa rehellisyyttä ja tehoja. Niitä tällä ZZ-Top-partaisella ex-jenkkifutarilla riittää. Mutta konflikteiltakaan tuskin mies siis välttyy.

Mielenkiintoista nähdä, miten Päijät- ja Kanta-Hämeen yhteistyökuviot kehittyvät nyt, kun molempien maakuntaliittojen johdossa on varsin avarakatseiset tyypit, joilla ei ole tarvetta jumittaa menneessä. Vaikka edustavat täysin eri sukupolvea.

Sekä Lahden että Hämeenlinnan seudut suuntautuvat mieluummin kohti metropoliseutua kuin itä-länsisuunnassa, mutta valtion hallinnossa ajatellaan eri tavalla. Mitä konkreettista yhteistä voimme löytää ilmeisten väylähankkeiden lobbaamisen lisäksi?

Niiden lisäksi odotan kovasti Parkkosen tapaamista taas parin vuoden tauon jälkeen, kun hän tuo esikuntansa Hämeenlinnaan maaliskuussa katsomaan Pelsujen kynimistä Ritariareenassa.