Törsään rahojani ruokaan hieman enemmän kuin olisi pakko. Eniten tämä johtuu kirjavista vakaumuksistani. Reilun kaupan hedelmä tai kahvi on useimmiten epäreilua kalliimpaa, kotimainen taas tuontituotetta ja luomu perinteisesti tuotettua tyyriimpää. Pientuottajien herkut ovat samoin kovemmin hinnoiteltuja kuin isojen ruokatalojen massatuotteet. Silti joku roti minunkin on säilytettävä. Taivaan tosi nimittäin on, ettei kukaan voi käyttää ruokaan enempää rahaa kuin tienaa. Pääsääntöisesti.

Joskus sattuu nimittäin niin, että elämä lätkäisee isolla onnenpotkulla keskelle persustaa. Minulle kävi näin reilut kolme kuukautta sitten, kun pääsin esittelemään silloin uutta projektiani radioon. Sain Novan pojilta pienen kannustimen yritykseeni. Lupasivat lähettää lahjakortin The Ruokakauppaan, Stockalle.

Joulun jo kolkuttaessa ovella aloin epäillä, että minua oli vedätetty. Nimeni komeilisi parhaillaan Novan nettisivuilla listassa ”Seuraavat idiootit ovat sekopäitä ja luulevat saavansa siitä vielä rahaa”. Pelkoni oli turha. Pian postilaatikkoon tupsahti kirje, sisällään se paljon odotettu lahjakortti! Ikinä ei tiedä, mitä elämässä tapahtuu seuraavaksi!

Teimme ostosmatkan muutama viikko sitten. Sain tuhlattua kortistani leijonan osan, sillä olin varautunut koitokseen hyvällä kauppalistalla. Tuomo istui lihatiskin edessä seniorikansalaisille varatulla tuolilla, puristi kärryjä ja huokaili, kun minä loikin hyllyjen välissä ja tiskeillä ja kannoin herkkuja kyytiin. Mahtava reissu!

Tänään sain käyttää ensimmäisen ostamistani ylihinnoitelluista aarteista. Saimme taigan kylmien viimojen jälkeen keittiöömme lempeitä tuulia pustalta, kun testasin muutaman Kirjani unkarilaisvaikutteisen reseptin. Ensin lyhyt oppimäärä sukulaiskansamme ruokatottumuksista, lähteinä pari naistenlehteä ja wikipedia.

Unkarilainen ruoka on perinteisesti raskasta. Se ei vielä nykyäänkään liene ihannevalinta laihduttajille, sillä annokset ovat isoja ja tuhteja, usein rasvaisiakin. Pääraaka-aineena suositaan tietenkin lihaa. Salami ja mausteiset makkarat ovat myös tyypillisiä, ja Pick lienee näistä kuuluisin. Lisukkeet ovat konstailemattomia ja yksinkertaisia. Tavanomaisia lautasella ovat etikkasäilykkeet, kuten pikkelssit ja hapankaali, ja mausteena käytetään paljon kuminaa. Usein ruoka on suomalaiseen makuun myös tulista.

Paprika on eittämättä yksi unkarilaisen keittiön kulmakivistä. Se on paikallisen kansallisruoan, gulassikeiton, yksi raaka-aineista. Paprikoita on montaa sorttia, tulisia ja mietoja, ja niitä käytetään tuoreina, jauheena lähes kaiken maustamiseen sekä säilöttyinä.

Unohtaa ei tietenkään sovi unkarilaisten hedelmäviljelmiä. Omenat, luumut ja aprikoosit löytävät tiensä erityisesti jälkiruokiin ja leivonnaisiin. Hyvin tavallinen raaka-aine niissä on myös saksanpähkinä. Lisäksi Unkari on vanha viinimaa, jonka tuotteita kannattaa kokeilla.

Olen valmistanut muutama syksy sitten unkarilaistyylisen illallisen yhdelle rakkaimmista ruokaystävistäni. Söimme alkuun gulassikeittoa muistuttavaa kasvissoppaa, jossa oli hapankaalia, ja jatkoimme miniannoksilla hanhenmaksaa ja lasillisilla tokajia. Pääruokana söimme porsaankylkeä luumuhillokkeella, punakaalin ja kurkkupikkelssin kanssa. Jälkiruoaksi nautimme kookkaat palat struudelia, jossa oli täytteenä hedelmiä ja pähkinää. En enää muista, oliko keralla tarjoamani kuohuviini Törleyn, mutta oli tai ei, se maistui.

Tänään tein loki-iltaruoaksi Oliverin oliivibroileria, joka muistuttaa paljon unkarilaista paprikakanaa. Kokonaisen broilerin käsittely on hauskaa puuhaa ja ”harvinaista herkkua”, sillä sitä ei tuoreena kovin monesta lähialueen kaupasta löydä. Broileri paloiteltiin vuokaan, maustettiin paprikajauheella, ja päälle lisättiin sipuli-paprika-oliiviseos, jossa oli myös kermaa ja unkarilaista punaviiniä. Vuoka hautui kypsäksi uunissa, ja onnistui hyvin. Alan muuten olla jo haka lintujen paloittelussa.

Jälkiruoka oli karvan verran turhan monimutkainen tavalliselle keskiviikkoillalle, mutta siitä tuli hyvänmakuinen. Hurjan hintainen laatutuote, lasipurkkiin säilötyt aprikoosit, osoittautui sen arvoiseksi. Jokainen tietää, miltä peltipurkkipersikat ja –aprikoosit maistuvat. Nämä eivät olleet niitä kohdanneet puusta ottamisen jälkeen millään tuotantolinjalla, olen varma.

Aprikoosit kieriteltiin olut-jauhoseoksessa ja friteerattiin öljyssä. Lämpimät palloset saivat kastikkeen pehmitetystä, appelsiinimarmeladilla ja liköörillä maustetusta vaniljajäätelöstä. Jälkiruoka ei ehkä saanut arvoistaan vastaanottoa, kun söimme ne telkan ääressä, minä trikoissa ja villasukat jalassa, siipalla pelkät kalsarit. Mutta tätä tämä nyt on. Parinkin reseptin viikkotahti tarkoittaa, että toisinaan niitä on kuitattava ihan kuittaamisen vuoksi. Kaikkea ei voi säästellä juhlatilanteisiin.

Sama koskee myös 12 euroa maksanutta Vinagre de vino dulce:a! Olkaa siis kuulolla lauantaina, kun makumatkamme jatkuu pidemmälle etelään. Luvassa omia ruokamuistoja ja jääkaappini, ellei koko Järvikylän, kalleinta etikkaa. Villasukat jalassa.