Vapun piknikillä viihdytään vaikka koko päivä ja menun voi koota erilaisista pikkuherkuista.
4 broilerin rintafileetä
marinadi: soijakastiketta, öljyä, jauhettua korianteria ja juustokuminaa, paprikajauhetta, currya, suolaa ja pippuria
lisäksi: puisia varrastikkuja
1.Leikkaa broilerinrinnat pitkittäissuunnassa kolmeen osaan.
2.Sekoita marinadin aineet ja upota broilerit maustumaan tunniksi pariksi, tai yön yli.
3.Valuta enin marinadi pois, kierrä tai poimuta suikaleet varrastikkuihin ja paista 200 asteisessa uunissa 10-13 minuuttia. Tarkista kypsyys.
4.Tarjoa vihannessalaatin, leivän ja erilaisten dippien kera.
Vihannessalaatti
2 punasipulia
1 vihreä paprika
½ tuoretta kurkkua kuutioina
2 tl tuoretta chiliä
1 rkl persiljaa hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä
2 tomaattia
3 rkl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria
200 g fetajuustoa muruina tai kuutioina
1.Kuutioi ja silppua kaikki vihannekset ja sekoita varovasti keskenään.
2.Mausta, ripottele fetajuusto ja öljy pinnalle juuri ennen tarjoilua.