Yrtti-kermaviilikastike

1 prk kevyt kermaviiliä
2 tl sinappia
1 tl viinietikkaa
ripaus suolaa
1 tl yrttisekoitusta
2 valkosipulinkynttä murskattuna

1. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja anna maustua hetken kylmässä.

Kasvispihvit

1 iso peruna
2 porkkanaa
1 pieni palsternakka
pala juuriselleriä
1 dl hienonnettua persiljaa
1 sipuli
1dl maitoa
2 munaa
0,5 dl öljyä
0,5 dl vehnäjauhoja
0,5dl korppujauhoja
2 dl kevyt juustoraastetta
1 tl suolaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl mustapippuria
rypsiöljyä paistamiseen

1. Sekoita kulhossa munat, öljy, persilja, maito, vehnäjauhot, korppujauho, mausteet ja juustoraaste.
2. Lisää joukkoon raastetut kasvikset ja sipulisilppu.
3. Paista taikinasta pihvejä lettupannulla, paistinpannulla tai uunissa.
4. Tarjoa pihvit kermaviilikastikkeen ja perunoiden kera.

Hirvenliha-sienipata

n. 800 g hirven paistia/lapaa
200 g pekonia
4 sipulia
5 dl tuoreita suppilovahveroita
1.5 tl suolaa
5 murskattua katajanmarjaa
7 dl lihalientä
2 porkkanaa lohkoina
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl ruokakermaa

1. Paloittele liha ja suikaloi pekoni.
2. Laita ensin pekonit pataan ja kun niistä alkaa irrota rasvaa, lisää hirvenliha palat.
3. Anna lihojen ruskistua. Mausta suolalla.
4. Lisää hienonnetut sipulit ja anna niiden kuultua.
5. Lisää lihaliemi ja katajanmarjat ja anna ruuan hautua kunnes liha on melkein kypsää. Pitkä haudutusaika takaa murean lopputuloksen.
6. Laita paloitellut sienet ja porkkanat pataan ja jatka kypsennystä kunnes liha on mureaa.
7. Sekoita jauhot ruokakermaan ja kaada seos pataan ja kiehauta.
8. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa lisää.
9. Tarjoa keitetyjen perunoiden ja puolukkasurvoksen kanssa.

Hapankaalia ja kalaa

1 pieni purjo
1 rkl öljyä
400 g hapankaalia
2 dl ruokakermaa
1 tl kuminoita hienonnettuna
400–500 g kalaa fileinä, esim. puolet kuhaa ja puolet kirjolohta
½ tl mustapippurirouhetta
1 tl suolaa
2–3 rkl vettä

1. Leikkaa huuhdottu, halkaistu purjo suikaleiksi. Hauduta hetki isossa pannussa öljyssä.
2. Hienonna hiukan hapankaalia ja lisää purjon joukkoon.
3. Lisää pannuun ruokakerma ja kuminat ja hauduta miedolla lämmöllä.
4. Ripottele kalafileille suolaa ja pippuria.
5. Nosta fileet hapankaalin päälle.
6. Lisää pannulle tarvittaessa vettä ja hauduta kala kannen tai folion alla kypsäksi, 10–15 minuuttia.
7. Huom. Voit myös siirtää hapankaaliseoksen vuokaan ja asettaa maustetut kalafileet päälle. Kypsennä vuokaa 200 asteessa noin 15 minuuttia.
8. Tarkista hapankaaliseoksen maku. Lisää tarvittaessa mausteita.
9. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja höyrytettyjen vihannesten kera.

Juustosalaatti

150 g juustoa
1 tlk (425 g/240 g) säilykepersikkaa
½ rasiaa (125 g) kirsikkatomaatteja
150 g viinirypäleitä
pala hunajamelonia
1 ruukku lollo rosso -salaattia
1 ruukku jääsalaattia tai lehtisalaattia
Päälle: yrttejä, versoja tms.

Kastike:
2 dl kevytkermaviiliä
2 rkl makeaa chilikastiketta
½ dl hienonnettua persiljaa
2 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa

1. Kuutioi juusto ja valutettu säilykepersikka.
2. Puolita tomaatit ja viinirypäleet. Poista viinirypäleistä siemenet.
3. Paloittele meloni.
4. Revi salaatit ja kokoa muut ainekset paitsi meloni kerroksittain salaattikulhoon.
5. Asettele melonipalat salaatin päälle. Koristele yrteillä.
6. Valmista kastike sekoittamalla ainekset keskenään. Tarjoa salaatin lisänä erikseen.
7. Tarjoa ruisleivän kera.

Porkkana-appelsiiniraaste

3 porkkanaa
1 appelsiini
 
Kastike:
2 rkl sitruunamehua
2,5 rkl vettä
1 tl hunajaa
ripaus valkopippuria
 
1. Kuori ja raasta porkkanat ja pane tarjoiluastiaan.
2. Kuori appelsiini. Irrota lohkot ja saksi ne pieniksi porkkanaraasteen päälle.
3. Sekoita kastikkeen aineet keskenään, kaada salaatin päälle ja sekoita.

Broileripasta

1 sipuli
500 g maustamattomia broilerisuikaleita
2 rkl öljyä
100 g pippurituorejuustoa
2 dl omenamehua
3 dl kuumaa kanalientä
4 dl täysjyväpastaa
1 tl currya
1 tl suolaa
200 g maissia
50 g mantelilastuja tai pähkinöitä
1 dl hienonnettua persiljaa

1. Kuori ja silppua sipuli.
2. Ruskista broilerisuikaleet öljyssä pannulla.
3. Lisää sipuli ja jatka ruskistamista vielä 1–2 minuuttia.
4. Lisää tuorejuusto, omenamehu ja kanaliemi. Kiehauta.
5. Lisää pasta ja mausteet. Keitä kunnes pastat ovat kypsiä. Katso kypsymisaika pakkauksesta.
6. Lisää maissi. Hauduta ruokaa vielä noin 10 minuuttia. Tarkista maku.
7. Paahda mantelilastut kuivalla pannulla vaaleanruskeiksi.
8. Hienonna persilja.
9. Lisää mantelilastut ja pinnalle persiljaa.
10. Tarjoa porkkanaraasteen kera.

Paprika-kesäkurpitsakeitto

1 punainen paprika
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
2 rkl öljyä
1 tlk paseerattua tomaattia
5 dl kasvislientä
3 valkosipulinkynttä
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria rouhittuna
basilikaa

1. Halkaise paprika ja poista siemenet.
2. Kuutioi paprika ja kesäkurpitsa.
3. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota siinä sipulit. Sekoita joukkoon kesäkurpitsa ja paprika.
4. Hauduta kannen alla kypsäksi ja soseuta vihannekset kevyesti sauvasekoittimella.
5. Kaada kattilaan paseerattu tomaatti ja vesi.
6. Lisää hienonnetut valkosipulinkynnet, balsamiviinietikka, suola ja mustapippuria. Hienonna pinnalle basilikaa.
7. Tarkista maku. Anna keiton vielä kiehahtaa.
8. Tarjoa keiton kanssa tuoreita sämpylöitä.

Limelohta

700 g lohifileetä
2 limehedelmää
merisuolaa tai mineraalisuolaa
valkopippuria
(ripaus sokeria)

1. Mausta filee tasaisesti suolalla, pippurilla sekä (sokerilla).
2. Purista limen mehu ja pirskottele se fileen pintaan. Leikkaa toinen lime viipaleiksi ja lado viipaleet kalan päälle.
3. Laita lohi jääkaappiin marinoitumaan n. tunniksi (kalaa voi myös marinoida pitempään).
4. Pyyhi fileestä liiat mausteet ja lime viipaleet pois ja laita se nahkapuoli alaspäin kevyesti öljyttyyn uunivuokaan.
5. Paista filee 200 asteisessa uunissa n. 25 minuuttia, tarkista kypsyys.
6. Tarjoa lohi kastikkeen, keitettyjen perunoiden ja salaatin kera.

Katkarapukastike

1 rkl öljyä
1 pieni sipuli
1/2 dl vehnäjauhoja
3 dl kalalientä
1 1/2 dl katkarapuja
1-2 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
3 rkl tilliä hienonnettuna
1dl ruokakermaa

1. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota siinä hienonnettu sipuli.
2. Lisää jauhot ja kiehauta.
3. Lisää kalaliemi ja sekoita hyvin. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen.
4. Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.
5. Lisää vettä, jos kastike on liian sakeaa.
6. Lisää katkaravut ja kiehauta.
7. Mausta kastike sitruunanmehulla, suolalla, mustapippurilla ja tillillä.
8. Viimeistele kermatilkalla.