Kalapuikot

1 pkt pakastekalaa (seiti, turska)
1 muna
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl korppujauhoja
1 tl suolaa
1 maustemitta valkopippuria
rypsiöljyä paistamiseen

1. Anna kalapaketin sulaa osittain ja leikkaa se viipaleiksi (8 kpl).
2. Pyöritä viipaleet ensin vatkatussa munassa ja sitten jauho-korppujauho-mausteseoksessa.
3. Paista viipaleet kypsiksi ja kauniin ruskeiksi molemmin puolin.
4. Tarjoa esim. perunoiden ja kermaviilikastikkeen kanssa.

Kylmä omena-kurkkukastike

½ sipulia
½ kurkkua
½ omenaa
½ dl tilliä
2 dl kevyt kermaviiliä
1 dl kevyt majoneesia
2 tl sokeria
2 rkl sitruunanmehua

1. Leikkaa sipuli, kurkku ja omena pieniksi kuutioiksi tai raasta ne. Hienonna tilli.
2. Sekoita kermaviilin joukkoon majoneesi, sokeri ja sitruunamehu.
3. Lisää myös kurkku- ja omenakuutiot, sekä hienonnettu sipuli ja sekoita.
4. Anna kastikkeen maustua jääkaapissa hetki.

Carbanzokeitto

3-4 rkl öljyä
1 sipuli pilkottuna
1-2 rkl tomaattipyreetä
½ tl chilijauhetta
3-4 porkkanaa
3 perunaa
1 paprika
1 ½ l vettä
kasvisfondia
2-3 murskattua valkosipulinkynttä
1 tl oreganoa
1 tl paprikajauhetta
½ tl mustapippuria
5 dl liotettuja, keitettyjä kik- eli kahviherneitä
1 tlk (400g) tomaattimurskaa

1. Kuumenna öljy kattilassa.
2. Hauduta siinä hetki hienonnettua sipulia, tomaattipyreetä ja chilijauhetta.
3. Lisää kuoritut, viipaloidut porkkanat ja kuutioidut perunat sekä paprika.
4. Lisää joukkoon keiton muut aineet.
5. Anna keiton hautua hiljalleen reilu tunti.
6. Tarjoa tuoreen leivän kera.

Waldorfinsalaatti

4 vartta varsiselleriä
1 iso omena kuorittuna
1 pieni prk ananaspaloja valutettuna
100 g kevytmajoneesia
100 g kermaviiliä
½ rkl sitruunanmehua
3 dl viinirypäleitä
½ dl pähkinärouhetta

1. Leikkaa varsisellerit ja omena ohuiksi viipaleiksi, valuta joukkoon ananaspalat.
2. Sekoita majoneesi, kermaviili ja sitruunanmehu keskenään ja lisää muiden ainesten joukkoon.
3. Sekoita joukkoon viinirypäleet ja pähkinärouhe.

Tomaattiset porsaankyljykset

1 rkl öljyä
2 sipulia siivuina
5 kpl porsaankyljystä
suolaa
mustapippuria rouheena
sinappia
miniluumutomaatteja tms
paprikaa
5 pekonisiivua
2 dl vettä

1. Kuumenna öljy pannussa, paista sipuleita hetki, laita ne uunivuokaan.
2. Paista kyljyksiin väri kuumassa pannussa, ripottele pinnalle suolaa.
3. Nosta kyljykset sipuleitten päälle, rouhi päälle mustapippuria.
4. Levitä jokaisen kyljyksen päälle sinappia, nosta pinnalle paprikarenkaat, halkaistuja miniluumutomaatteja ja päällimmäiseksi pekonisiivut.
5. Kaaada vesi vuokaan.
6. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, sammuta uuni, peitä uunivuoka ja anna hautua vielä 20 minuuttia.
7. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja waldorfinsalaatin kanssa.

Hapankaalipiirakka

Pohja:
2 dl piimää
2 dl kaurahiutaleita
25 g hiivaa
tilkka vettä
1 tl suolaa
1 dl öljyä
3–4 dl vehnäjauhoja

Täyte:
1 l hapankaalia
1 sipuli
100 g siansivua tai pekonia
½ dl öljyä
ripaus muskottia
3 rkl siirappia
(suolaa)

Voiteluun:
1 muna

1. Sekoita kaurahiutaleet piimään ja anna niiden turvota muutama tunti.
2. Liuota hiiva kädenlämpöiseen vesitilkkaan ja lisää taikinaan.
3. Lisää suola ja öljy.
4. Alusta taikina vehnäjauhoilla notkeaksi taikinaksi.
5. Kohota leivinliinan alla.
6. Liota hapankaalia vedessä noin tunnin ajan (vähempi aika riittää, jos haluaa voimakkaamman maun).
7. Puristele vesi pois.
8. Kuori ja hienonna sipuli. Kuutioi siansivu.
9. Kuumenna pannulla öljy. Lisää ensin lihakuutiot ja ruskista hetki.
10. Lisää sipulisilppu ja lopuksi kaali. Mausta seos ja hauduta hetki.
11. Lisää suolaa tarvittaessa.
12. Kauli piirakkataikina levyksi tai muotoile piirakkavuoan pohjalle.
13. Jätä hieman taikinaa koristenauhoja varten.
14. Levitä täyte pohjalle ja käännä reunoja vähän täytteen päälle.
15. Kauli lopputaikina ja leikkaa ohuita nauhoja piirakan päälle. Voitele reunat ja nauhat munalla.
16. Paista piirakkaa 200 asteessa puolisen tuntia.

Kalakeitto

400 g pakastekalaa esim. seitiä
6 dl maitoa
2 sipulia
7 keskikokoista perunaa
2-3 porkkanaa
1 fenkoli
5 dl vettä
½ tl suolaa
2 laakerinlehteä
10 kokonaista mustapippuria
1 kalaliemikuutio
tilliä

1. Kuori ja paloittele kasvikset.
2. Mittaa kattilaan vesi ja mausteet ja lisää kasvikset.
2. Keitä kunnes perunat ovat pehmenneet, noin 10-15 minuuttia.
3. Lisää joukkoon paloiteltu kala sekä maito ja anna kiehua muutama minuutti.
4. Mausta keitto tuoreella tillillä juuri ennen tarjoilua.
5. Tarjoa leivän kera.

Hiivaleipä

5 dl vettä, maitoa tai piimää
50 g hiivaa
1 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
noin 9 dl hiivaleipä­jauhoja

1. Murenna hiiva kädenlämpöiseen taikinanesteeseen. Vatkaa taikinaan suola ja ruisjauhot.
2. Alusta hiivaleipäjauhot taikinaan käsin, kunnes se irtoaa käsistä ja kulhon reunoista.
3. Anna taikinan nousta leivinliinan alla noin kaksinkertaiseksi.
4. Kaada taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa se tasaiseksi.
5. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo palat pyöreiksi limpuiksi.
6. Taputtele leivät litteiksi ja nosta pellille leivinpaperin päälle kohoamaan.
7. Pistele nousseet leivät haarukalla tai puikolla ja paista niitä uunin alimmalla tasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia.
8. Jäähdytä leipä ritilän päällä peitettynä.

Juusto-kinkkukastike pastalle

2 rkl öljyä
1 dl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
mustapippuria
150-200 g kinkkukuutioita
100 g pippurituorejuustoa
persiljaa
parmesaaniraastetta

1. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää jauhot.
2. Vatkaa joukkoon kylmä maito pienissä erissä ja anna kastikkeen kiehua viisi minuuttia.
3. Lisää kinkkukuutiot ja tuorejuusto.
4. Pidä lämpimänä, jotta juusto sulaa.
5. Tarjoa pastan tai perunoiden kanssa. Ripottele pinnalle hienonnettua persiljaa ja juustoraastetta.

Kaali-porkkanaraaste

200 g keräkaalia
100 g purjoa
100 g porkkanaa
2 rkl kevyt-salaatinkastiketta
0.5 tl mustapippurirouhetta

 
1. Raasta kaali ja porkkana.
2. Leikkaa purjo pitkittäin kahtia, huuhtele hyvin ja leikkaa puolirenkaiksi.
3. Sekoita joukkoon kevyt salaattikastike ja rouhi päälle mustapippuria.
4. Raaste on parhaimmillaan muutaman tunnin päästä, kun kastike on hieman imeytynyt.