Kaupunkilaisen kalakukko

kuoritaikina:
6 dl kylmää vettä
2 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
n. 12 dl ruisjauhoja
100 g pehmeää voita tai margariinia

täyte:
1 1/2 kg perattua kalaa, esim. muikkuja tai pieniä ahvenia
4 tl suolaa
250-300 g siansivua viipaleina

1. Sekoita veden joukkoon suola ja vehnäjauhot. Alusta taikina tiukaksi ruisjauhoilla. Lisää viimeisenä pehmeä rasva.
2. Kaaviloi taikina jauhotetulla pöydällä suureksi soikioksi niin, että taikinalevy on keskeltä reunoja lähes kaksi kertaa paksumpi.
3. Aseta kalat ja lihaviipaleet suolan kanssa kerroksittain keoksi taikinalevyn keskelle.
4. Jätä sianlihaa päällimmäiseksi.
5. Nosta taikinalevyn sivut ja päät tiukaksi paketiksi täytteen päälle.
6. Liimaa saumat kiinni toisiinsa kylmää vettä ja veistä apuna käyttäen.
7. Pistä kukko paistopussiin ja leikkaa sulkemisen jälkeen pussiin pieni höyryaukko.
8. Nosta kukko uunipellille.
9. Paista kukkoa uunin keskiosassa 175-asteisessa uunissa noin 2 1/2 tuntia ja sitten 100 asteessa noin 3 tuntia.
10. Anna kukon jäähtyä pussissa uunissa.
11. Tarjoa se mielellään lämpimänä piimän tai maidon kanssa.

Tomaattinen kaalilaatikko

noin 1 kg keräkaalia
2 sipulia
1 dl puuroriisiä tai rikottuja ohrasuurimoita
2 dl vettä
250 g naudan jauhelihaa
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1 1/2 tl suolaa
1 rkl meiramia
3/4 tl mustapippuria
2-3 rkl siirappia
Pinnalle: 3-4 tomaattia ja 1 tl basilikaa

1. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi ja hienonna sipulit.
2. Pane suurimot kiehumaan suurehkoon paksupohjaiseen kattilaan kiehuvaan veteen ja anna kiehua muutama minuutti.
3. Sekoita suurimoiden joukkoon jauheliha pieninä nokareina ja hienonnetut sipulit.
4. Lisää hetken kuluttua suikaloitu kaali ja tomaattimurska.
5. Mausta suolalla, meiramilla, pippurilla ja siirapilla.
6. Hauduta hiljalleen kannen alla välillä sekoittaen, kunnes kaali on pehmeää ja neste on imeytynyt suurimoihin eli 20-30 minuuttia.
7. Tarkista maku ja lisää halutessasi mausteita.
8. Kaada seos voideltuun uunivuokaan.
9. Levitä pinnalle tomaattiviipaleet.
10. Ripottele tomaattiviipaleille basilikaa.
11. Kypsennä 175-asteisen uunin alatasolla runsas tunti.
12. Sammuta uuni ja anna hautua vielä hetki.
13. Tarjoa perinteisesti puolukkahillon kera.

Tattikeitto

½ litraa (250 g) pakastettuja tatteja
1 hienonnettu sipuli
2 rkl margariinia
2 rkl vehnäjauhoja
mustapippuria
5 dl kasvislientä 
2 dl ruokakermaa

1. Kuullota tatit ja sipuli voissa.
2. Lisää vehnäjauhot ja jatka kuullottamista pari minuuttia.
3. Jauha päälle mustapippuria ja lisää kasvisliemi.
4. Hauduta 15-20 minuuttia.
5. Lisää kerma ja kuumenna. Tarkista maku.
6. Tarjoa tuoreen leivän kera.

Perunaruudut

2 1/2 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
3 keitettyä, raastettua perunaa
3 rkl öljyä
2 dl ohrajauhoja
4½ dl hiivaleipäjauhoja

1. Murenna lämpimään veteen hiiva, lisää suola, raastettu peruna ja öljy.
2. Alusta jauhot joukkoon. Anna taikinan kohota.
3. Taputtele taikina tasaiseksi leivinpaperille pellille ja jaa taikinapyörällä tai veitsellä painellen ruuduiksi.
4. Anna kohota ja paista 225 asteessa kauniin ruskeaksi.

Peruna-makkarapaistos, Kaaliraaste

800 g perunoita
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 dl juustoraastetta
3 dl vettä
1 lihaliemikuutio
300 g lenkkimakkaraa
4 pientä tomaattia
1/2 tl sitruunapippuria
1 tl oreganoa
1 dl juustoraastetta

1. Kuori ja viipaloi perunat.
2. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli.
3. Lado perunat suurehkoon voideltuun uunivuokaan ja ripottele väliin hienonnetut sipulit ja juustoraaste.
4. Kiehauta vesi ja liuota lihaliemikuutio veteen, valuta liemi perunoiden päälle.
5. Kypsennä paistosta 225 asteessa runsas puoli tuntia.
6. Leikkaa makkarat ja tomaatit viipaleiksi ja asettele puolikypsien perunoiden päälle vuorotellen riveihin.
7. Ripottele pinnalle mausteet ja juustoraaste, kypsennä paistosta vielä 15-20 minuuttia.
8. Tarjoa kaaliraasteen kera.

Kaaliraaste

200-300 g kaalia
2 dl kurpitsasäilykettä

1. Raasta kaali hienoksi tai ohuiksi suikaleiksi.
2. Sekoita joukkoon kurpitsasäilyke.

Savukalasalaatti ja sinappikastike

Salaatti:
300 g ruodotonta ja nahatonta savukalaa
4 kovaksi keitettyä kananmunaa
4 kypsää perunaa
2 tomaattia
1 kerä lehtisalaattia
1 jääsalaatti
1 dl purjosipulia ohuina suikaleina
100 g herneitä, pakaste
tilli ja/tai ruohosipulisilppua

1. Keitä kananmunat koviksi, jäähdytä, kuori ja paloittele.
2. Paloittele perunat ja tomaatit.
3. Pese ja valuta salaatit. Suikaloi amerikansalaatti, revi jääsalaatti.
4. Yhdistä kaikki ainekset kerroksittain salaatiksi, salaatit pohjimmaisina.

Kastike:
1 dl appelsiinimehua
1 dl (Dijon) sinappia
0,5 dl sokeria
0,5 dl ruokaöljyä
1 tl rouhittua mustapippuria
suolaa

1. Mittaa kastikkeen aineet sekoituskulhoon ja vatkaa rakenne kiiltäväksi ja tasaiseksi.
2. Tarjoa kastike erikseen.

Kalaisa munakasrulla

6 munaa
1 1/4 dl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
1/2 tl suolaa

Täyte:
n. 4 dl perattua kypsää kalaa tai kalasäilykettä
2-3 sipulia
2-3 rkl öljyä
1 dl kevyt kermaa
tillisilppua

1. Valmista ensin taikina. Vatkaa munat vaahdoksi ja lisää maito, jauhot ja suola.
2. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle.
3. Kypsennä 225 asteessa noin 15 min.
4. Valmista sillä välin täyte. Hienonna sipulit ja hauduta ne öljyssä pehmeiksi.
5. Hienonna kala. Yhdistä kaikki täytteen aineet keskenään.
6. Kaada kypsä levy voipaperille. Levitä täyte tasaisesti munakaslevylle ja kääri levy rullalle.
7. Tarjoa lämpimänä salaatin kera.

Kasviskaalikääryleet

1 keskikokoinen valko- tai kurttukaali
200 g herkkusieniä tai muita mietoja metsäsieniä
1 pss raakoja keittojuuressuikaleita
1-2 dl kypsiä ohrasuurimoita
1 valkosipulinkynsi
1 rkl öljyä
1 rkl oreganoa / basilikaa
1 tl suolaa
0,5 tlk (100 g) raejuustoa
50 g juustoraastetta
1 rkl siirappia
3-5 dl vettä

1. Koverra kaalista kanta pois.
2. Nosta kaali kattilaan kiehuvaan veteen.
3. Anna hautua, kunnes lehdet irtoavat helposti.
4. Viipaloi herkkusienet.
5. Hauduta herkkusienistä turha neste pois.
6. Lisää joukkoon hienonnetut keittojuurekset ja puristetu valkosipuli.
7. Hauduta 5-10 minuuttia. Lisää tarvittaessa öljyä.
8. Mausta täyte oreganolla ja suolalla.
9. Lisää jäähtyneeseen massaan kypsät ohrasuurimot, raejuusto ja juustoraaste. Sekoita.
10. Jaa täyte kaalinlehdille. Kääri lehdet kääryleiksi ja aseta kääryleet tiiviisti uunivuokaan.
11. Kaada päälle vesi, johon on sekoitettu siirappi.
12. Valele kääryleitä liemellä muutaman kerran kypsennyksen aikana.
13. Anna hautua 175 asteessa 2 tunnin ajan.

Lämmin kinkkuleipä

4 isoa paahtoleipäviipaletta
margariinia
1 tomaatti
2 viipaletta kinkkua
oreganoa
sinappia
70 g kevyt juustoraastetta

1. Voitele leivät margariinilla.
2. Levitä kinkkuviipaleet kahdelle leivälle ja voitele sinapilla.
3. Viipaloi tomaatti ja laita viipaleet leiville.
4. Ripottele puolet juustoraasteesta tomaattien päälle, sekä oregano.
5. Laita toinen leipäviipale päälle ja leikkaa leivät kolmioiksi.
6. Ripottele pinnalle loput juustoraasteesta.
7. Kuumenna mikrossa täydellä teholla 2 minuuttia tai paista uunissa 225 asteessa noin 5 minuuttia.
8. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

Kevyt salaatti

1 pieni keräsalaatti
2 tomaattia
100g retiisejä
pala kurkkua
kastikkeeksi laimennettua, sokerilla maustettua sitruunamehua

1. Revi salaatti.
2. Leikkaa tomaatit lohkoiksi  ja kurkku kuutioiksi.
3. Viipaloi retiisit.
4. Sekoita ainekset ja kastike keskenään.