Bruchetat

maalaisleipää
2-4 valkosipulin kynttä
1/2- 1 dl oliiviöljyä
n. 0,5 kg kypsiä tomaatteja
suolaa
mustapippuria

1. Viipaloi leivät.
2. Kaada oliiviöljy pieneen kulhoon.
3. Pilko tomaatit kuutioiksi, poista tomaatin kannat. Laita tomaattikuutiot kulhoon, ylimääräinen neste valutetaan pois.
4. Kuori 1-2 valkosipulin kynttä ja puserra valkosipulipuristimella tomaattien sekaan.
5. Mausta tomaattisilppu maun mukaan suolalla ja mustapippurilla. Seos saa olla melko vahvaa.
6. Laita tomaattiseos maustumaan hetkeksi, jolloin maut vahvistuvat mehukkaimmiksi.
7. Varmista, että käytössä on uuni, leivänpaahdin, grilli tai nuotio leipien lämmittämiseen.
8. Paahda leipäviipaleet kevyesti.
9. Hankaa puolitettua valkosipulin kynttä leivän pintaan ja sivele kevyesti oliiviöljyllä. Nostele tomaattiseosta tasaisesti leivälle.
9. Nauti kylmän raparperijuoman ja/tai keiton kanssa.
Vinkki: Hyvän keiton ohjeen bruchettojen kanssa löydät eilisestä etlarin eväistä.

Pinaatti-avokadokeitto

250 g tuoretta pinaattia
2 rkl öljyä
suolaa
pippuria
muskottipähkinää
1 1/2 rkl vehnäjauhoja
3 dl maitoa
3 dl kasvislientä
1 dl kevytranskankermaa tai ruoanvalmistusjogurttia
1 avokado
3 tippaa tabascoa
3 rkl limen mehua
tuoretta korianteria

1. Poista pinaatinlehdistä kova ruoti.
2. Keitä pinaatinlehtiä kevyesti suolatussa vedessä noin 5 minuuttia.
3. Kaada vesi pois, valuta lehdet ja anna jäähtyä. Hienonna lehdet veitsellä.
4. Kuumenna öljy kattilassa. Lisää pinaatti, suola, pippuri ja jauhettu muskottipähkinä.
5. Sekoita jauhot maitoon. Lisää jauho-maitoseos ja kasvisliemi pinaatin joukkoon koko ajan sekoittaen.
6. Anna keiton kiehua kannen alla noin 10 minuuttia.
7. Lisää puolet ranskankermasta.
8. Soseuta keitto sauvasekoittimella hienoksi ja anna jäähtyä.
9. Halkaise avokado ja poista siemen.
10. Irrota hedelmänliha kuoresta ja soseuta tasaiseksi tahnaksi haarukalla.
11.Sekoita avokadotahna keiton joukkoon, mausta tabascolla ja limen mehulla.
12. Lisää tarvittaessa kasvislientä. Koristele keitto tuoreilla korianterinlehdillä.
13. Tarjoile keitto kylmänä lopun ranskankerman kanssa.

Kesäinen broilerisalaatti

400 g broilerin fileetä
1 rkl öljyä
broilerimaustetta
curryä
ripaus chilijauhetta
1 jääsalaatti
1-2 omenaa
1 kurkku
200 g viinirypäleitä
1 pussi pakastemaissia

kastike:
1-2 dl maustamatonta jogurttia
1 tl broileri maustetta
½ rkl sitruunamehua
1 valkosipulinkynttä murskana

1. Leikkaa broilerifileet pieniksi paloiksi.
2. Paista broilerin palat pannulla öljyssä ja mausta broilerimausteella, curryllä ja chilillä.
3. Jäähdytä kypsät broilerinpalat.
4. Paloittele omena ja kurkku kuutioiksi.
5. Halkaise rypäleet.
6. Revi salaatinlehdet tarjoilukulhoon.
7. Lado kaikki aineet salaatin joukkoon sekoita varovasti.
8. Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Tarjoa erikseen.
9. Tarjoile tuoreen leivän kera.

Juhannuksen savulohi

1 lohifilee
3 tl merisuolaa
1-2 tl sitruunapippuria
savustuspuruja
4 sokeripalaa
katajanhavuja
 
1. Sivele lohifileen pintaan merisuolaa ja sitruunapippuria tasaisesti ja kääri lohi tiiviisti leivinpaperin sisään paketiksi. Anna maustua hiilloksen tekemisen ajan.
2. Tee nuotio isohkoilla puilla ja polta sitä, kunnes saat suurehkon tasaisen hiilloksen.
3. Laita savustuspöntön pohjalle folio, sen päälle puruja tasainen n. 1-2 cm:n kerros, sokeripalat ja muutama katajan havu alle 10cm pitkiä.
4. Ota kääre pois ja asettele kala ritilälle, ritilä savustuspönttöön ja pönttö nuotion päälle.
5. Sulje kansi.
6. Pidä hiillosta yllä lisäämällä sinne välillä puita niin, että ne palavat pienehköllä liekillä, mutta tasaisesti.
7. Anna kalan olla pöntössä koosta riippuen 30-45 min siitä, kun ensimmäiset savutuprahdukset tulevat pöntöstä. Tarkista kypsyys.
8. Tarjoa sellaisenaan uusien perunoiden, sitruunalohkojen ja vihersalaatin kera.

Broileripata varhaisvihanneksista

400 g broilerisuikaleita
2 kesäsipulia
2-3 naurista
3 porkkanaa
pala varhaiskaalia
3 valkosipulinkynttä
1 rkl hunajaa
2 rkl soijakastiketta
1/2-1 tl mustapippuria
suolaa
4 dl vettä
2 rkl maissitärkkelysjauhoja

1. Paloittele kesäsipuli varsineen ja hienonna valkosipulit. 
2. Leikkaa juurekset ja kaali mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi.
3. Ruskista ensin broilerisuikaleet pienissä erissä nopeasti padassa tai pannulla.
4. Pehmennä kasvissuikaleet kahdessa tai kolmessa erässä.
5. Yhdistä kana- ja kasvissuikaleet pataan. Mausta seos.
6. Sekoita kylmän veden joukkoon tärkkelysjauhot ja kaada seos ruoan joukkoon koko ajan sekoittaen.
7. Anna kiehua miedolla lämmöllä 10 minuuttia.
8. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita ja vettä.
9. Tarjoa ruoan kanssa keitettyjä varhaisperunoita.

Kinkku-paprikapiirakka

Pohja:
100 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä

Täyte:
100 g kinkkua
½  paprika
1-2 kesäsipulia varsineen
100 g juustoraastetta

Munamaito:
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippurirouhetta

1. Nypi pohjan ainekset keskenään ja painele voideltuun piirakkavuokaan.
2. Esipaista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.
3. Paloittele kinkku, paprika ja hienonna kesäsipuli.
4. Sekoita munamaidon ainekset keskenään ja lisää kaikki loput aineet sekaan ja sekoita.
5. Kaada pohjan päälle tasaisesti.
6. Paista piirakkaa vielä 15-20 minuuttia.
7. Tarjoa kesäisen salaatin kera.

Varhaisvihannessalaatti

5 porkkanaa
3 naurista
0,5 l varhaisperunoita
1 pieni kukkakaali
vettä, suolaa
3 kesäsipulia varsineen
½  kurkku

Yrttikastike:

3 valkosipulinkynttä
10 basilikanlehteä
1 rkl sinappia
2 tl valkoviinietikkaa
1 dl rypsiöljyä

1. Pese porkkanat ja perunat.
2. Kuori ja lohko nauriit.
3. Paloittele kukkakaali.
4. Lisää kasvikset kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen ja keitä napakan kypsiksi.
5. Paloittele kurkku ja viipaloi sipulit.
6. Yhdistä kasvikset.
7. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja valuta kasvisten päälle.
8. Sekoita salaatti nostellen.
9. Tarjoa leivän ja savukalan tai grillatun broilerin kanssa.

Fenkoli-kalakeitto

600 g vaaleaa kalaa fileenä (esimerkiksi kuhaa, siikaa tai ahvenia)
1 pieni purjo
2 perunaa
2 porkkanaa
200 g tuoretta fenkolia
1 l kalalientä
(suolaa)
tuoretta tilliä
2 rkl sitruunamehua

1. Halkaise ja huuhtele purjo.
2. Suikaloi kasvikset.
3. Kuumenna kalaliemi kiehuvaksi ja lisää kasvissuikaleet, sekä sitruunamehu.
4. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia.
5. Leikkaa ruodottomat kalafileet reiluiksi paloiksi ja lisää keiton joukkoon.
6. Hauduta vielä viitisen minuuttia.
7. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
8. Hienonna tilli ja ripottele lopuksi keiton pinnalle.
9. Tarjoa ruisleivän kera.

Vihersalaatti

1/2 kurkku
1 prk ananasta
1 pieni amerikansalaatti
8 kirsikkatomaattia
ruohosipulia

  
1. Kuutioi kurkku pieniksi paloiksi.
2. Hienonna ruohosipuli.
3. Leikkaa kirsikkatomaatit kahtia.
4. Valuta ananas. (liemi talteen)
5. Revi salaatinlehdet kulhoon.
6. Yhdistä salaatin aineet.
7. Valmista ananasmehusta raikas kastike salaatille.

Kesäsipuli-lihapyörykät

400 g paistijauhelihaa
3 kesäsipulia varsineen
2 dl vettä
1 dl korppujauhoa
1 muna
1 tl suolaa
1 tl grillausmaustetta
0,5 tl pippurisekoitusta
2 tl paprikajauhetta
1 tl kuivattua basilikaa tai tuore
1 tl kuivattua oreganoa

1. Laita korppujauhot veteen turpoamaan ja anna turvota hetki.
2. Silppua kesäsipuli pieneksi silpuksi ja sekoita kaikki ainekset nopeasti taikinaksi.
3. Muotoile taikinasta öljytyin käsin pyöryköitä ja paista uunipellillä leivinpaperin päällä 225 asteessa n. 14 minuuttia.