Uuden vuoden kalaa

kirjolohifilee
2 rkl sitruunamehua
1/2 tl suolaa
sitruunapippuria
200 g tuoreita herkkusieniä
pieni purjo
2 rkl öljyä
2 dl ruokakermaa 
tillisilppua

1. Pane kirjolohifilee uunivuokaan.
2. Valele päälle sitruunamehu ja ripottele pintaan suolaa ja sitruunapippuria.
3.Puhdista ja viipaloi herkkusienet ja leikkaa purjo renkaiksi.
4. Kuumenna öljy pannussa ja kypsennä kevyesti herkkusienet.
5. Lisää joukkoon purjorenkaat ja anna niidenkin hetki kuullottua.
6. Levitä sieni-purjoseos kalan pinnalle.
7. Valele päälle kerma ja kypsennä ruokaa 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
8. Ripottele pinnalle tillisilppua ja tarjoile perunoiden kanssa.

Broileri-metsäsienigratiini

500 g maustamattomia broilerin rintafileitä
1 rkl rypsiöljyä
1/2 tl suolaa
ripaus mustapippuria

 
Sienikastike:
200 g käsiteltyjä metsäsieniä
1 iso sipuli
1 rkl rypsiöljyä
3 rkl vehnäjauhoja
3 dl vettä
2 dl ruokakermaa
1 tl yrttejä
1/2 tl suolaa
 
Pinnalle:
2 tomaattia
1/2 tl timjamia
1 dl emmentaljuustoraastetta

1. Leikkaa broilerinfileet 4 osaan. Ruskista ne kuumassa öljyssä.
2. Ripottele palojen pinnalle suolaa ja mustapippurirouhetta ja levitä ne voideltuun uunivuokaan.
3. Silppua sipuli. Kuumenna rasva paistokasarissa. Ruskista sienet kevyesti ja lisää joukkoon sipulit.
4. Sekoita hetki ja ripottele pinnalle vehnäjauhot. Sekoita.
5. Kaada joukkoon vesi ja ruokakerma. Keitä sekoittaen pari minuuttia.
6. Mausta yrteillä ja suolalla. Kaada sienikastike vuokaan broilerien päälle.
7. Viipaloi tomaatit ja levitä sienikastikkeen päälle. Ripottele tomaateille timjamia. Peitä pinta juustoraasteella.
8. Paista 200 asteessa toiseksi alimmalla tasolla noin 25 minuuttia.
9. Tarjoa perunoiden ja salaatin kanssa.

Borssikeitto

500 g raakoja punajuuria
2 sipulia tai punasipulia
2 porkkanaa
250 g valkokaalia
2 rkl rypsiöljyä
1 l liha- tai kasvislientä
1-2 rkl punaviinietikkaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
2 rkl timjamia, rakuunaa, rosmariinia
200 g savulihaa ohuina suikaleina

1. Pese ja kuori juurekset.
2. Leikkaa ohuiksi suikaleiksi käsin tai monitoimikoneessa. Suikaloi myös valkokaali.
3. Kuumenna öljy suurehkossa kattilassa tai padassa ja kuullota suikaloituja kasviksia hetki. Älä ruskista.
4. Kaada liemi kasvisten päälle ja anna keiton hautua kannen alla vajaat 30 minuuttia.
5. Mausta keitto makusi mukaan ja lisää savuliha. Hauduta vielä hetki.
6. Tarjoa vaahdotetun smetanan ja ruisleivän kanssa.

Kiusaus joulukinkusta

500 g perunasipulisekoitusta (kaupan valmis tai suikaloi perunoista itse)
250 g suikalekasviksia
300 g joulukinkkua
2,5 dl kevyttä kasvisrasvasekoitetta
1 tl suolaa
persiljaa

1. Suikaloi kinkku.
2. Lado vuokaan ensin osa perunasuikaleista ja kasvissuikaleet, sitten kinkku ja päälle loput perunasuikaleet.
3. Sekoita kasvisrasvasekoitteeseen suola ja kaada tasaisesti kiusauksen päälle.
4. Paista 200 asteessa noin tunti. Suojaa lopussa foliolla, jos tummuu liikaa.
5. Tarkista kypsyys ja anna hetki vetäytyä.
4. Maistuu hyvälle vaikkapa rosollin kanssa.

Sämpylät kasvislaatikoiden rippeistä

5 dl vettä tai maitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
1-2 rkl sokeria tai siirappia
2 dl porkkana, lanttu tai perunalaatikkoa
5 dl grahamjauhoja
8 dl vehnäjauhoja
0,5 dl öljyä tai sulatettua margariinia

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi.
2. Lisää mausteet, kasvislaatikon loput ja grahamjauhot.
3. Alusta  vehnäjauhot ja rasva taikinaan käsin. Vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista ja käsistä.
4. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa tasaiseksi ja notkeaksi. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo tangoiksi. Leikkaa tangot viipaleiksi ja pyöritä sämpylöiksi.
5. Kohota sämpylät lämpimässä paikassa. Sämpylät ovat riittävästi kohonneet kun niihin painettu kuoppa palautuu heti.
6. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Kaneliviipaleet

(n. 40 kpl)
200 g margariinia
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
1 rkl kanelia
2 tl leivinjauhetta
3 3/4 dl vehnäjauhoja
pinnalle: hasselpähkinärouhetta

1. Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää joukkoon siirappi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Anna taikinan jähmettyä viileässä hetken aikaa ennen leipomista.
3. Jaa taikina viiteen osaan. Leivo jokaisesta uunipellin pituinen tanko ja nosta leivinpaperin päälle pellille. Huom! Tangot leviävät paistettaessa melko paljon, joten pane vain kaksi tankoa pellille. Painele tankoa vähän litteäksi, ripottele pinnalle pähkinärouhetta.
4. Paista 200 asteessa noin 12 minuuttia. Leikkaa tangot kuumina parin sentin levyisiksi vinoiksi viipaleiksi.

Mustaherukkaglögi

2 dl vettä
2 rkl glögimaustetta tai muutama kokonainen neilikka ja kardemumman siemen, pala inkivääriä ja kanelitanko
mustaherukkamehua
sokeria
vettä
kuorittuja manteleita
rusinoita

1. Keitä vettä ja mausteita muutaman minuutin ajan.
2. Siivilöi mausteliemi ja laita se uudelleen kattilaan.
3. Lisää mehua, sokeria ja vettä. Kuumenna ja tarjoa höyryävänä. Lisää laseihin muutama manteli ja rusina. Lisää halutessasi glögiin punaviiniä.

Omenainen kalkkunarulla

valmis kalkkunarulla
3-4 hapahkoa, jauhoista omenaa
2-3 kivetöntä luumua
mustapippuria
omenamehua tai valkoviiniä
ruokakermaa
nokare voita

1. Ota rulla huoneenlämpöön noin tuntia ennen paistamista. Työnnä lihalämpömittari rullaan niin, että mittarin kärki ulottuu noin lihan keskikohtaan. Pane rulla suhteellisen ahtaaseen uuninkestävään vuokaan. Kalkkuna on valmiiksi suolattua, joten suolaa ei tarvita, mutta ripota pintaan mustapippuria. Kuori omenat, poista siemenkota ja lado omenaviipaleet rullan päälle ja ympärille. Lisää myös luumut.
2. Kypsennä rullaa 175 asteessa. Kun mittari lähenee 70 astetta, pyyhkäise omenaviipaleet rullan päältä vuokaan ja sivele rulla kevyesti voilla. Lisää vuokaan desin verran omenamehua tai valkoviiniä. Anna kypsyä, kunnes mittari näyttää 75, korkeintaan 80 astetta.
3. Ota rulla vuoasta ja kiedo folioon lepäämään.
4. Soseuta omenaviipaleet ja luumut sauvasekoittimella. Lisää omenamehua ja kermaa, jotta saat sopivan sakean kastikkeen. Omena saostaa tehokkaasti.
5. Leikkaa kalkkunarulla viipaleiksi ja tarjoile omenakastikkeen, perunalaatikon ja haudutetun punakaalin kanssa.

Haudutettu punakaali

n. 1 kg punakaalia
2-3 rkl öljyä
2 rkl siirappia
1 sipuli
pala purjoa
2-3 omenaa
1-2 rkl viinietikkaa
suolaa, mustapippuria
1/2 dl laimentamatonta mustaherukkamehua

Leikkaa punakaali ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna öljy padassa. Lisää kaalisuikaleet ja siirappi. Sekoittele, kunnes kaali alkaa pehmetä. Hienonna sipulit ja leikkaa omenat lohkoiksi. Lisää sipulit, omenalohkot ja viinietikka pataan. Hauduta miedolla lämmöllä noin 45 minuuttia. Sekoita välillä. Mausta. Jos kaali tuntuu liian kuivalta, lisää kypsymisen aikana pataan tilkka vettä.

Piimäjuusto

3 l maitoa
1 l piimää
4-5 munaa
1 tl suolaa

1. Kuumenna maito kiehumispisteeseen. Lisää piimä, johon on lisätty munat, varovasti sekoittaen. Kuumenna keitos uudelleen kiehumispisteeseen ja nosta pois liedeltä. Anna seistä puolisen tuntia.
2. Kerää juustomassa reikäkauhalla siivilään, joka on vuorattu sideharsolla. Painele heraa kevyesti pois. Sekoita suola tasaisesti massaan. Laita kevyt paino juuston päälle. Anna juuston kiinteytyä kylmässä yön yli.
3. Kumoa juusto uuninkestävälle alustalle ja voitele se munalla. Pane se 250-asteiseen uuniin ja anna ruskistua kauniin väriseksi. (Juuston voi nauttia ilman uuni ruskistustakin.)
4. Juuston heran voit käyttää leipä- tai sämpylätaikinan nesteeksi.