1 tl öljyä
2 porkkanaa
4 punajuurta
1 sipuli
1 dl rikottuja, esikypsennettyjä ohrasuurimoita
200 g jauhelihaa
½ tl suolaa
½ tl paprikajauhetta
1 kanamuna
4 dl maitoa
1 tl yrttisuolaa
ripaus musta- tai valkopippuria
1 tl kuivattua oreganoa
(vettä tai kasvislientä)
- Voitele noin 2 litran vetoinen uunivuoka öljyllä.
- Kuori ja raasta porkkanat ja punajuuret sekä sipuli hienoksi raasteeksi. Sipulin voi myös silputa.
- Levitä puolet raasteesta uunivuokaan ja ripottele raasteelle puolet ohrasta.
- Ruskista jauheliha pannulla ja mausta suolalla ja paprikajauheella. Levitä jauheliha ohran päälle vuokaan.
- Sekoita loppuraaste ja ohra keskenään ja levitä vuokaan.
- Riko kananmuna kulhoon ja kaada maito päälle. Mausta yrttisuolalla, pippurilla ja oreganolla. Vatkaa sen verran, että muna maito menevät sekaisin. Kaada munamaito vuokaan kasvisraasteen päälle. Nestettä tulee olla sen verran, että näet sitä kasvisten lomasta. Jos niin ei ole, kaada vuokaan vettä tai mietoa kasvislientä sen verran, että näet lientä.
- Kypsennä 175 asteessa noin 45 minuuttia. Ota vuoka välillä uunista ja vamista nesteen määrä. Jos ruoka tuntuu liian kuivalta, lisää nestettä. Jos pinta uhkaa tummua liikaa, peitä vuoan pinta foliolla tai leivinpaperilla.
- Tarkista kypsyys maistamalla. Kasvisten ja ohran tulee olla pehmeitä.
- Tarjoa lisänä raikasta vihreää salaattia.