Äärimmäisyyksien kausi 2013

Huvipuiston vuoristoradassa olen kuin Mr. Bean. Naamani pysyy peruslukemilla ja tylsistyn. En vain ymmärrä laitteen ideaa. Istuminen on ihan sellaisenaan mukavaa. Järjetön vauhti ja rymistely ei tuo siihen mitään lisäarvoa.

Jalkapallovuoristoradasta olen kuitenkin nauttinut. Olen aiemminkin käyttänyt ja FC Lahdesta puhuttaessa törmännyt tuohon kyseiseen termiin melko usein. Viimeisen kahden kauden aikana FC Lahden kannattajaa on kuitenkin viety melkoista vauhtia. Välillä on käyty ylhäällä, sitten taas alhaalla, ja välillä on tuntunut siltä kuin olisi painottomassa tilassa. Osuvaa termiä on siis tässä tapauksessa hyvä käyttää.

En ole koskaan odottanut Veikkausliiga-kautta yhtä paljon, kuin odotin keväällä 2013. Syynä tähän oli mainiosti onnistunut loppukausi edellisenä syksynä sekä kovan profiilin pelaajahankinnat. Lisäksi tein pahan virheen ja annoin kevään Liigacupin voiton nostaa odotuksiani.

En ole koskaan odottanut Veikkausliiga-kauden päättymistä yhtä paljon, kuin odotin kesäkuussa 2013. Alkukaudesta jäi käteen häpeällisen vähän pisteitä, ja lisäksi peli oli aivan lukossa. En voinut hyvin. En odottanut pelejä, odotin niiden päättymistä. Pahoja aikoja.

Sitten FC Lahti pelasi JJK:ta vastaan Kisapuistossa yhden hyvän puoliajan ja lukko aukesi. Enkä puhu nyt vain FC Lahden pelillisestä lukosta, vaan omasta henkisestä lukostani – kannattajan lukosta. Epätoivo ja ahdistus ovat jalkapallokannattajan pahimmat viholliset. Ne estävät nauttimasta elämän tärkeimmästä asiasta. Kun niistä pääsee eroon, on se maailman paras tunne.

Tämä kaksikko löysi avaimen FC Lahden lukkoon, joka aukesi JJK-ottelun myötä. Vini Dantas ja Rafael tekivät maalin mieheen 2-1-voitossa kesäkuussa. Kuva: Paavo Airo

Tämä kaksikko löysi avaimen FC Lahden lukkoon, joka aukesi JJK-ottelun myötä. Vini Dantas ja Rafael tekivät maalin mieheen 2-1-voitossa kesäkuussa.
Kuva: Paavo Airo

Loppukauden 5-2 ja 5-1 kotivoitot FF Jarosta ja IFK Mariehamnista menivät jo hieman naurettavuuden puolelle. Lahden kannattajana ei ole tottunut moisiin maalijuhliin. Ne tuntuivat epätodellisilta. Käsittämätön loppukiri ei aivan riittänyt mitaliin, mutta olihan reissu, eli kausi 2013 kokonaisuudessaan aivan mahtava.

FC Lahti on nostanut statustaan viimeisten vuosien aikana roimasti. Kaksi perättäistä viidettä sijaa kertoo siitä, että Lahti on nyt kotimaisen jalkapallon kärkikastia. Uutiset seuran tulevaisuudesta ovat erittäin valoisia, joten voidaan olettaa Kuhnurien vain vankistavan asemiaan Veikkausliigan parhaiden joukossa.

Kausi on vasta päättynyt, mutta jo nyt Rafaelin, Tucon, Henri Toivomäen ja Pyry Kärkkäisen nimet on saatu sopimuspapereihin. Myös Jean Fridolin Nganbe Nganben (toinen vas.) on huhuiltu jatkavan kuhnuripaidassa vuonna 2014. Kuva: Paavo Airo

Kausi on vasta päättynyt, mutta jo nyt Rafaelin, Tucon, Henri Toivomäen ja Pyry Kärkkäisen nimet on saatu sopimuspapereihin. Myös Jean Fridolin Nganbe Nganben (toinen vas.) on huhuiltu jatkavan kuhnuripaidassa vuonna 2014.
Kuva: Paavo Airo

Myös markkinoinnin puolella on tehty Lahdessa vahvaa työtä, sillä FC Lahden katsojakeskiarvo oli 2217, kun kaudella 2012 se oli vain 1471. Toivottavasti kehitys jatkuu samansuuntaisena myös seuraavina kausina.

Kiitos vielä FC Lahti kaudesta 2013!

Atte Airo
atteairo@hotmail.com

Bosnia ja Herzegovina vakuutti MM-karsinnoissa

Jalkapallon MM-karsinnat ovat edenneet siihen pisteeseen, että moni maa on jo varmistanut kisapaikkansa, ja enää Euroopassa pelataan neljä pudotuspeliparia, minkä jälkeen kaikki maanosan kisapaikat on jaettu. Vaihtopenkki poimi Euroopan karsinnoista muutamia maita, joiden otteet ovat herättäneet suurta mielenkiintoa ennen Brasiliassa kesällä 2014 pelattavaa loppuhuipennusta.

Bosnia ja Herzegovina

Alle viiden miljoonan asukkaan valtio Balkanilta voitti lohkonsa ja pääsee nyt ensimmäisen kerran Jugoslaviasta irtoamisen jälkeen jalkapallon arvokisoihin. Jälki oli vakuuttavaa. Vain Saksa, Hollanti ja Englanti tekivät enemmän maaleja lohkovaiheessa kuin Bosnia ja Herzegovina, joka heilutti verkkoa 30 kertaa. Toki lohko ei ollut kaikkein kovatasoisin, mutta maan hyökkäyskalusto on vakuuttanut myös seurajoukkuetasolla Edin Dzekon johdolla.

Saavutus on sodan raunioita yhä korjailevalle maalle iso juttu. Jo reilusti ennen kahden viimeisen ottelukierroksen pelaamista oli Bosnia ja Herzegovinan karsintataival maan ykkösuutinen mediassa, ja se todella näkyi katukuvassakin allekirjoittaneen eksyttyä Mostariin ja Sarajevoon ihmettelemään paikallista kulttuuria syys-lokakuussa. Bosnia ja Herzegovina on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista maista ensi kesän kisoissa.

MM-karsintahuuma näkyi muun muassa Sarajevon linja-autoasemalla. 299 markalla eli noin 150 eurolla olisi päässyt Liettuaan katsomaan tärkeää vierasottelua.

MM-karsintahuuma näkyi muun muassa Sarajevon linja-autoasemalla. 299 markalla (alkaen) eli noin 150 eurolla olisi päässyt Liettuaan katsomaan tärkeää vierasottelua. Mannekiiniksi oli valittu Manchester Cityn tähtihyökkääjä Edin Dzeko.

Ruotsi ja Portugali

Jos oli Suomella huonoa säkää karsintojen arvonnoissa, niin tällä kertaa sitä oli myös Ruotsilla, nimittäin jatkokarsinnassa. Tosin vaikka Ruotsin mediassa itkettiin huonoa arpaonnea, niin olisi vielä huonommin voinut käydä. Ukrainaparka joutuu pelaamaan jatkokarsinnassa Ranskaa vastaan.

Väittäisin, että Ranska on jopa Portugalia kovempi kokonaisuus tällä hetkellä. Eikä Ruotsin materiaali sitä paitsi ole niin kova, että kisapaikka olisi joka kerta selviö. Aina jää kovia maita kisojen ulkopuolelle, kuten Venäjälle kävi 2010 MM-kisojen jatkokarsinnassa, kun se hävisi Slovenialle vierasmaalisäännöllä. Myös Venäjä jäi tuolloin karsintalohkossaan Saksan taakse toiseksi, kuten Ruotsi nyt.

Ranska

Etenkin viime aikojen otteet (6-0-voitto Australiasta ja 3-0-voitto Suomesta) osoittivat, että Ranskan paikka ei todellakaan ole kakkoskorissa. Suomella kävi toisaalta käsittämättömän huono tuuri, kun Ranska tipahti samaan lohkoon arvonnoissa, mutta toisaalta Suomen pelaajat ja valmennus saivat myös hyvää kokemusta kahdesta kohtaamisesta.

Viime EM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon edennyt ja Espanjan pudottama maa voi edetä taas ensi kesänä pitkälle, jos nykyvire saadaan pidettyä. Pelaajamateriaalista se ei ainakaan jää kiinni. Ensin pitää toki selvitä vielä jatkokarsinnasta itse kisoihin.

Belgia

Belgian pelaajamateriaali on muutamassa vuodessa kohentunut roimasti, ja suvereeni lohkovoitto ei ole mikään valtava yllätys. Ei lohko silti helppo ollut, olihan vastassa kaksi Britannian maata, Skotlanti ja Wales sekä kolme vanhaa Jugoslavian maata, Kroatia, Serbia ja Makedonia.

Eden Hazardin, Romelu Lukakun ja Vincent Kompanyn kaltaisista huipuista koostuva maajoukkue ei hävinnyt kertaakaan, joten kunhan tärkeät pelaajat ovat pelikuntoisia kesällä, voi Belgia olla Brasiliassa kova sana. Pelaajamateriaali ei maailman levein ole, joten kisamenestyksen kannalta esimerkiksi Lukakun pelikunto on erittäin olennainen tekijä.

Islanti

Islannilla on pienestä asukasluvustaan ja hankalista olosuhteista huolimatta tällä hetkellä paljon hyviä pelaajia, kuten Ajaxin ykköshyökkääjä Kolbeinn Sigthorsson. Kakkossija omassa karsintalohkossa on kova saavutus, mutta kannattaa katsoa vähän muiden joukkueiden tasoa ja Islannin pistesaldoa ennen kuin ylistää joukkuetta maasta taivaaseen.

Islanti nimittäin voitti vain puolet kymmenestä ottelustaan, hävisi kolmesti ja pelasi kaksi tasapeliä lohkossa, jossa ei ollut yhtään jalkapallon suurmaata. Jatkokarsinnassa vastaan tulee samalla tavalla kovemmassa lohkossa pelannut Kroatia, jonka kaataminen ei tule olemaan Islannille helppoa.

Islannin lohkossa pelasivat siis ykköseksi tullut Sveitsi sekä rannalle jääneet Slovenia, Norja, Albania ja Kypros. Voi kunpa Suomikin joskus saisi vastaavanlaisen karsintalohkon…

Kreikka

Bosnia ja Herzegovinan kanssa lohkon G ykköspaikasta viime metreille taistelleet kreikkalaiset tekivät lohkovaiheessa vain 12 maalia kymmenessä ottelussa. Kreikan tyyli pelata on omalaatuinen, mutta näyttää toimivan. Joukkue ei tehnyt yhdessäkään lohkovaiheen ottelussa kahta maalia enempää, vaikka vastassa oli Bosnia ja Herzegovinan sekä Slovakian lisäksi Liechtensteinia, Latviaa ja Liettuaa.

Jatkokarsinnassa vastassa on Romania, joten edessä lienee tasainen ottelupari, jossa on vaikea määritellä ennakkosuosikkia. Se on sanomattakin selvää, että tästä kaksikosta jatkoon menee heikompi joukkue kuin Ruotsi-Portugali-otteluparista.

Viro

Vuoden 2012 EM-kisapaikka oli huomattavasti lähempänä kuin vuoden 2014 MM-kisapaikka. Pari vuotta sitten etelänaapurimme pääsi jatkokarsintaan, missä Irlanti pudotti Viron, mutta nyt ei mennyt läheskään yhtä hyvin.

Viro jäi lohkossaan toiseksi viimeiseksi. Ainoastaan heittopussi Andorra keräsi vähemmän pisteitä, eli nolla. Andorra ei myöskään tehnyt maalin maalia, mutta päästi 30. Virolla oli vaikea lohko (Hollanti, Romania, Unkari, Turkki ja Andorra), joten tuskin moni odottikaan Viron tästä jatkoon menevän. Sellaiset tulokset kuin 5-0 käkättimeen Unkarilta ja nihkeät 1-0- ja 2-0-voitot Andorrasta kertovat kuitenkin, että Viron maajoukkue ei ole enää ihan samanlaisessa nosteessa kuin pari vuotta sitten.

Paavo Airo

paavo.airo@mediataloesa.fi

Twitter: @Paavo Airo

Korruptio – jalkapallon hyväksytty ongelma

Qatarin vuoden 2022 jalkapallon MM-kisat ovat kuluneen vuoden aikana olleet jopa enemmän pinnalla kuin ensi vuoden MM-kisat Brasiliassa. Tähän ovat olleet syynä maan sääolosuhteet. Qatarin kesän kuumuudessa pelaamista pidetään nimittäin jopa mahdottomana ajatuksena.

Kansainvälinen jalkapallon pelaajayhdistys FIFPro suosittelee jäsenilleen boikottia, jos vuoden 2022 kisat päätetään pelata kesällä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kisat yritetään siirtää talvelle. Se ei kuulosta kovinkaan helpolta ja houkuttelevalta ratkaisulta.

Muutamaa pääsarjaa lukuun ottamatta kaikkialla Euroopassa pelataan jalkapalloa elokuusta toukokuuhun. MM-kisat keskellä eurooppalaista sarjakautta sekoittaisi kaiken. Pitäisi miettiä kauden aloitus- ja lopettamisajankohdat uusiksi, samoin siirtoikkunoiden ajankohdat. Lisäksi puoli Eurooppaa olisi yhtäkkiä lomalla keskellä talvea.

Kaikki on toki järjesteltävissä. Se vaatii vain kovasti töitä. Suurin kysymys on kuitenkin ”miksi?” Minkä takia kisat on pakko pelata sellaisessa paikassa, jossa ei kesällä voida pelata? Halukkaita olisi kuitenkin ollut muuallakin. Onkin yleisesti tiedossa oleva salaisuus, että Qatar osti nuo MM-kisat itselleen.

Tästä päästäänkin nykyjalkapalloa vaivaavaan suureen ongelmaan – korruptioon. Miten on mahdollista, että maailman suurinta urheilulajia nakertaa häpeilemättä suuri syöpä, eikä kukaan tee mitään? Päättömiä ja lajia vahingoittavia päätöksiä tehdään kabineteissa aivan surutta ja raha vaihtaa omistajaa. Nuo päätökset nousevat otsikoihin ja niistä kohistaan hetken aikaa. Sitten kaikki jatkuu kuten ennenkin. Korruptio ikään kuin hyväksytään hiljaisuudella.

Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n puheenjohtajana on toiminut viimeiset 15 vuotta Sepp Blatter. Häntä edelsi João Havelange, joka toimi puheenjohtajana 24 vuotta. Vaihtuvuus ei siis ole jalkapallon vaikutusvaltaisimmassa virassa kovinkaan suurta. Miksei tätä kyseenalaisteta? Minkä tähden alistutaan diktatuuriin? Kenties kansainvälisessä jalkapallossa on nakerrettu kulissien takana niin kauan ja niin tehokkaasti, että jos nuo kulissit romahtavat, ei niiden takaa löydykään enää mitään.

Pieniä merkkejä FIFA:n vastustamisesta on kuitenkin ollut viimeisinä vuosina ilmassa. Brasiliassa kansa on osoittanut voimakkaasti mieltään ensi kesän MM-kisoja vastaan. Heidän mielestään köyhän Brasilian tulisi käyttää rahansa johonkin aivan muuhun kuin jalkapallon arvoturnauksen järjestämiseen. FIFA on saanut osakseen suuren määrän kritiikkiä brasilialaisilta.

Myös pelaajayhdistyksen FIFPro:n suosittelema boikotti Qatarin kisoihin on merkki siitä, etteivät pelaajat itse ole valmiita ihan mihin tahansa. Toivoisin boikotin laajenevan käsittämään koko kisoja, ei vain ajankohtaa. Siinä tapauksessa FIFA:ssa jouduttaisiin todella katsomaan peiliin.

Atte Airo
atteairo@hotmail.com

Epätoivoa ja pronssihaaveita

Pelattiin veikkausliigakauden kolmattatoista kierrosta. Liigajumbo FC Lahti oli vetänyt ylleen Reippaan värit ja Kisapuistossa vastassa oli toinen surkeaa jalkapalloa koko alkukauden pelannut joukkue, JJK. Kun JJK yhdeksännellä minuutilla siirtyi 1-0-johtoon, oli katsomossa suorastaan epätoivoinen ilmapiiri. Alkoi näyttää siltä, ettei edes kokeneen Juha Malisen tuleminen FC Lahden valmentajaksi olisi muuttamassa peliä parempaan suuntaan, vaan Ykkönen kutsuisi. Lahtelaiset kuitenkin hyökkäsivät kovalla riskillä koko toisen puoliajan, mikä lopulta johtikin voittoon Vini Dantasin ja Rafaelin maalien myötä.

Tuon pelin, josta häviö ei olisi tilanteiden valossa ollut vääryys, voidaan sanoa olleen todellinen käännekohta FC Lahden kaudessa. Voitto vapautti koko joukkueen pahasta henkisestä lukosta, johon oli etsitty avainta kahden eri valmentajan taskuista. Rafaelin maali oli myös hänen ensimmäinen kaudella 2013, mistä alkoi pikkuhiljaa nousu kohti maalipörssin kärkitilaa, jota hän nyt pitää hallussaan yhdessä Hongan Tim Väyrysen kanssa. 35-vuotias Rafael on viimeisten 19 ottelun aikana heiluttanut verkkoa uskomattomat 15 kertaa. Veteraanihyökkääjän merkitys nousussa pohjalta neljännelle sijalle on ollut valtava. ”Rafun” yhden veikkausliigakauden maaliennätykseen puolestaan on vaikuttanut valtavasti Malisen usko brassin kykyihin. Paljon nähnyt Malinen näki Rafaelissa jotain, mitä kenkää saanut Tommi Kautonen ei huomannut.

Tai kenties Rafael ei vain sopinut Kautosen pelisysteemiin. Kautosen kohtaloksi koituikin ennen kaikkea se, että hän ei tinkinyt missään vaiheessa ennalta-arvattavasta pelityylistä, jota vastaan vastustajat osasivat pelata alivoimallakin. Lahtelaisen futisväen onneksi seurajohto teki kesällä kovan ratkaisun ja päätti vaihtaa valmentajaa, kun joukkuettakaan ei voinut uusia totaalisesti. Malinen toi uudenlaisen pelitavan, mikä sopi pelaajien ominaisuuksille paremmin. Ilman Malista Rafukaan tuskin voisi haaveilla maalikuninkuudesta.

Kauas on tultu siitä olotilasta, mikä katsojilla oli JJK-ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Epätoivo on vaihtunut positiiviseen keskusteluun siitä, kuinka lähellä kolmostila nyt on. Kahdessa viimeisimmässä ottelussa Lahti on tehnyt komeat kymmenen maalia, kun taas ensimmäisten kymmenen maalin tekemiseen joukkue tarvitsi 16 ottelua. Lahtelaisten kausi on ollut kuin todella raju vuoristorata. Ensin noustiin ylös Liigacupin voiton myötä, minkä jälkeen tultiin ryminällä ja kovaa vauhtia alas protestipistemenetyksen ja onnettomien peliesitysten myötä, minkä jälkeen on taas tultu todella korkealle huikeidenkin voittojen antaessa vauhtia. Vielä on kaksi liigaottelua jäljellä, eikä vuoristoradassa enää kovin hurjalla vauhdilla taideta alaspäin tulla. Huonoimmassa tapauksessa kausi päättyy keskikastiin, joka olisi tuntunut fantastiselta lopputulokselta JJK-ottelua katsellessa Kisapuistossa. Parhaassa tapauksessa FC Lahti juhlii kauden päätteeksi historiansa toista pronssimitalia ja lunastaa itselleen matkaliput Eurooppaan ensi kesäksi. Juha Malisen Mustat Kuhnurit voivat jo nyt olla ylpeitä ryhtiliikkeestään veikkausliigakentillä, oli lopullinen sijoitus mikä hyvänsä.

Paavo Airo

paavo.airo@mediataloesa.fi

Twitter: @PaavoAiro

Studio-osaaminen on rantautunut Suomeen

Jalkapallostudio: TV-lähetyksistä tuttu osio, missä miehet istuvat ja jutustelevat jalkapallosta. Keskustelu osaa olla meille suomalaisille piinaavan hankala asia. Siispä jäykän ja asiallisen analysoinnin katseleminen ja kuunteleminen tv:stä ei vastaa kovin monen ihmisen näkemystä hyvin käytetystä ajasta.

Vasta aivan viime vuosina on Suomessakin keksitty sellainen cocktail – jota kun kerran ei voi juoda – niin mielellään katsoo ja kuuntelee. Tuota cocktailia tarjoillaan nykyisin MTV3 MAX Sport -nimeä kantavalla kanavalla.

90-luvulla Englannissa tehtiin sketsisarjojen ehdottomaan eliittiin kuuluvaa Fast Show -sarjaa (Ruuvit löysällä). Yksi sarjan monista sketsihahmoista oli nimeltään Ron Manager: Jalkapallostudiossa aiheesta mielellään erittäin kauas eksyvä asiantuntija. Hän muun muassa pohti, onko George Best vanha Ryan Giggs, ja millaista olisi rakastella Gary Linekerin kanssa.

Ron on sketsihahmo, mutta kuitenkin mielestäni asioiden ytimessä, kun puhutaan jalkapallostudiosta. TV:stä katsottava jalkapallo on lähtökohtaisesti viihdettä. Sellaista saa siis myös studio olla. Ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä, puhutaanko jatkuvasti aiheesta, vai välillä sen vierestä kuin Väyrysen Paavo konsanaan. Tärkeintä on, että katsoja viihtyy ja studioisäntä pitää huolen siitä, että lähetys etenee johdonmukaisesti ja tärkeimmät asiat käydään läpi.

MTV3 MAX Sportin cocktail on kerrassaan nerokas. Studioon on napattu kesy villimies Pasi Rautiainen ja suomea soveltaen puhuva ja ymmärtävä Keith ”Keke” Armstrong. Kaksikko ei todellakaan kalpene kaikessa hilpeydessään sketsihahmo Ron Managerille. Studion muuten asiallinen ja arvovaltainen habitus toimii loistavana kontrastina lähetyksen verbaaliseen letkeyteen nähden.

Armstrong ja Rautiainen ovat toki molemmat menestyneitä jalkapalloilijoita sekä valmentajia. He siis myös tietävät hyvin mistä puhuvat. Rento ilmapiiri saa kuitenkin myös katsojan rentoutumaan. Itse katson nuo studio-osuudet yhtä mielelläni kuin itse pelin.

Muistan, kuinka vuoden 2012 Mestarien liigan finaalin jälkeen pubissa tv hiljennettiin heti ottelun päätyttyä. Kävin tiskillä pyytämässä, josko tv:n äänet voitaisiin laittaa vielä hetkeksi päälle. Vierelläni juomaansa tilannut heppu kyseli, että enkö nähnyt, kun peli loppui jo. Niinhän toki oli asian laita, mutta siitähän vasta kaikki alkaa. Etenkin, kun Keke ja Pasi päästetään irti. Jalkapallosta keskusteleminen on kulttuuria. Onneksi meiltä löytyy laadukasta sellaista tänä päivänä.

Atte Airo
atteairo@hotmail.com

Sota-ajasta uudisrakentamiseen

– Mike… Miksi olen ulkona? (Tom Hagen)
– Et ole sota-ajan consigliere, Tom. (Michael Corleone)
…Elokuvasta Kummisetä

FC Lahti oli viime kesäkuussa ajautunut sotatilaan. Sotatilaan putoamista vastaan. Se oli saalistanut ensimmäisestä kymmenestä pelistä vain viisi pistettä. Vaikea tilanne oli silloiselle valmentajalle Tommi Kautoselle liikaa. Tarvittiin vahvaa johtajaa. Il Ducea, joka saisi aralta vasikkalaumalta näyttäneen porukan taistelemaan kuin hullut sonnit. Sellainen löytyikin. Kaukaa pohjoisesta.

Edellisenä syksynä putoamista vastaan Hakan peräsimessä taistellut Juha Malinen oli vetäytynyt kotiinsa Ouluun. Vanha sotaratsu oli kuitenkin käynyt rauhattomaksi ja kaipasi hien ja armottomuuden kyllästämille taistelutantereille. Lahti oli juuri se haaste, jota Malinen oli odottanut.

Kuhnurien peräsimessä mies tekikin mitä piti ja johti joukkonsa voitosta voittoon. Välillä Lahti hävisi taistelun, mutta sodan kurssi pysyi kuitenkin Lahdelle suotuisana. Edes lahtelaisten Pietarsaaressa kokema teurastus ei horjuttanut määrätietoista oululaista ja hänen johtamaansa kuhnuriporukkaa.

Sota alkaa olla nyt ohi. Enää käydään kilpaa siitä, kuka ehtii ensimmäisenä Berliiniin, eli saalistaa pronssimitalin. Ensi kaudella lähdetään taas puhtaalta pöydältä. On aika rakentaa jalkapallojoukkue. Kukaan ei voi sotia loputtomasti. Se on liian kuluttavaa.

Malinen ei ensi kaudella jatka FC Lahdessa, vaan matkaa takaisin pohjoiseen, tällä kertaa Rovaniemen Palloseuran peräsimeen. Tilalle Lahteen saapuu Toni Korkeakunnas MYPAsta. Hän on erilainen valmentaja kuin Malinen. Korkeakunnas on rakentaja. Sen hän osoitti viimeistään MYPAssa.

MYPA ei ole enää vuosiin saanut tukea paikallisilta paperitehtailta. Tuon kuviteltiin johtavan seuran tuhoon tai vähintään divariin. Korkeakunnaksen johdolla MYPA näytti epäilijöille. Vähillä pelimerkeillä hän loi todella toimivan kokonaisuuden. Sellaista mieheltä varmasti odotetaan myös Lahdessa.

Totuushan on, että Malinen ei ole pelkästään itse kallis valmentaja, vaan hänellä on myös kallis maku. Oululaisen jäljiltä on monen seuran talous jäänyt pahasti pakkasen puolelle. Kaikki tietävät, että FC Lahti on perinteisesti elänyt taloudellisten realiteettien mukaisesti. Näin ajateltuna Korkeakunnas lienee Lahdelle parempi pitkäaikaisratkaisu kuin Malinen.

Malisen saappaat ovat kuitenkin valtavat. Kautta on vielä neljä ottelua jäljellä, mutta jo nyt voidaan todeta oululaisen nousevan kulttimaineeseen Lahdessa. Onhan mies Superhessuun verrattava hahmo, joka saapuu kuin tyhjästä, laittaa asiat järjestykseen ja katoaa sitten, vain kohdatakseen jälleen uusia haasteita.

Olisin itse todella tahtonut nähdä Malisen vetävän vähintään yhden kokonaisen kauden Lahdessa. Olen kuitenkin hyväksynyt muutoksen ja mielenkiinnolla jään odottamaan, miten Korkeakunnas tarttuu haasteeseen. Ajautuuko Lahti jälleen sotatilaan, ja kokeeko Korkeakunnas Tom Hagenin kohtalon, vai lähteekö homma toimimaan alusta alkaen ja hän saa rauhassa rakentaa joukkueensa?

Ja kuka tietää. Voihan Korkeakunnas olla monipuolinen valmentaja, joka kykenee sekä rakentamaan että tarpeen tullen sotimaan. Naatiskellaan nyt kuitenkin kauden viimeiset ottelut alta pois Malisen kanssa, ennen kuin käännetään katseet kunnolla seuraavaan kauteen.

Atte Airo
atteairo@hotmail.com

Jalkapallomaa oli visiitin arvoinen

Maanantaina YLE TV1 näytti dokumentin nimeltä Jalkapallomaa. Se kertoi lahtelaisista jalkapallokannattajista ja jalkapalloseuran toimitusjohtajan haasteista. Koen jalkapallokannattamisen ajoittain erittäin rankaksi hommaksi. Tappiot kirvelevät, seuran tulevaisuus pelottaa ja saa kuunnella ainaisia potkupallopuheita.

En kuitenkaan kaiken tämän lisäksi joudu kohtaamaan jatkuvasti epäluuloisia poliiseja, järjestysmiehiä ja käymään keskusteluja seurajohdon kanssa siitä, miten käyttäydytään. Oli hauska kurkistaa omastani poikkeavaan kannattajakulttuuriin. Jalkapallomaa – dokumentti antoi tähän hienon mahdollisuuden.

Ennakkoon sain sellaisen kuvan, että dokumentti olisi keskittynyt lähinnä seurajohdon ja kannattajien väliseen kinasteluun. Näin ei kuitenkaan onneksi ollut. Ennemminkin annettiin katsojalle sopivan neutraali kuvaus molempien arjesta. Näin pääsi itse muodostamaan mielikuvia ja kokonaisvaltaisia ajatuksia. Tämä kai on kaikkien dokumenttien tarkoitus, vaikkakin harvoin siinä onnistutaan. Ohjaaja Teppo Airaksisen dokumentti oli tässä suhteessa todella ilahduttava poikkeus.

Faniryhmät ovat Suomessa edelleen uusi juttu, vaikka niitä on ollut maisemissa jo parisenkymmentä vuotta. Suureksi osaksi tämä johtunee siitä, ettei ryhmistä tiedetä juuri mitään. On vain satunnaisten lehtijuttujen ja puskaradion luomia mielikuvia. Ne eivät millään voi antaa yhtä kattavaa kuvaa kannattajaporukasta kuin kokopitkä dokumentti. Juuri tämän takia Jalkapallomaan kaltainen kuvaus oli erittäin toivottava.

Jos jalkapallo-ottelussa on 2 500 katsojaa, se tarkoittaa sitä, että katsomossa on 2 500 erilaista ihmistä. Kaikkia ei tietenkään voi oppia tuntemaan. FCLK:n kaltainen kannattajaryhmä on kuitenkin sen verran suuri ja äänekäs kokonaisuus, että siitä oli valaisevaa ja mielenkiintoista nähdä ja kuulla hieman enemmän, kuin koskaan aiemmin on kuullut tai nähnyt.

Ennakkoluulot tuovat riitaisuutta ja se taas johtaa kehityksen pysähtymiseen. Kuten dokumentissakin erittäin osuvasti sanottiin, niin suomalaisessa jalkapalloilussa on paljon riitaisuutta. Avoimuus on yksi keino ennakkoluulojen kitkemiseen ja riitaisuuden hälventämiseen. Siispä toivon, ettei Jalkapallomaa jää lajissaan viimeiseksi, vaan kotimaisesta jalkapallosta, sen kannattamisesta ja johtamisesta kertovat dokumentit tulevat jatkossa yleistymään.

Jalkapallokulttuurin luominen on pitkä prosessi. Kannattajaryhmät ovat ehdottomasti merkittävässä osassa kulttuurin kehityksessä. Ovathan he jo sellaisen omaan katsomonosaansa luoneet. On siis toivottavaa, että ryhmiä näkyy katsomoissa myös jatkossa, eikä niitä tukahduteta ja tapeta.

Niin ja arvosana dokumentille: 5/5

Atte Airo
atteairo@hotmail.com

Mihin katosivat lahtelaiset A-maajoukkueesta?

Lahtelaiset maajoukkueessaSuomen A-maajoukkueen lahtelaisuusaste on suorastaan romahtanut 2000-luvun parhaista vuosista. Tällä hetkellä rosterissa ovat enää Kuusysin kasvatit Petri Pasanen, tässä kuussa 33, sekä Kari Arkivuo, 30. Viimeiset reippaalaiset vakiokasvot Jari Litmanen ja Joonas Kolkkakin ovat jo pudonneet näistä kuvioista. Uusia lahtelaisnimiä ei ole aikoihin saatu Huuhkajiin. Maajoukkueen lahtelaisuusaste huolestuttaa.

Oheinen grafiikka kuvaa muutosta melko hyvin. Se täytyy ottaa huomioon, että joinain vuosina kaikki maaottelut on lähteinä toimineissa Jalkapallokirjoissa luokiteltu A-maaotteluiksi, joten esimerkiksi Mikko Hauhian joskus pelaamaa B-maaottelua ei ole huomioitu. Mutta ei pyöri lahtelaisen juniorikoulun kasvatteja enää edes talvimaaotteluisskaan, joten viime vuosina eivät B-maaottelutkaan olisi vaikuttaneet graafiin, vaikka ne olisi huomioitu.

Mitä Lahdessa on tehty väärin, sitä on vaikea sanoa. Lupaavia pelaajia on ollut, mutta erittäin nuorina liigarinkiin nousseet eerokortteet ja rikuheinit ovat jääneet juurikin pelkiksi lupauksiksi. Tällä hetkellä ei ole ketään lahtelaista, joka olisi erityisen lähellä läpimurtoa maajoukkueeseen. Joel Mero, Matti Klinga tai Henri Toivomäki voivat sinne joskus nousta, mutta matka on vielä pitkä. Vaikka Toivomäki palasi maitojunalla Suomeen, on toivoa turha menettää hänen suhteensa. Teemu Pukkikin kävi Sevillassa kokeilemassa, palasi Veikkausliigaan kehittymään, minkä jälkeen parikin seuraa on kaupannut hänet miljoonilla eteenpäin. Varsin rohkaiseva esimerkki kaikille ulkomailla pettyville suomalaispelaajille.

Itse kuulun Kuusysissä pelanneeseen ikäluokkaan 1990, josta tuli tasan yksi lahtelainen liigapelaaja, Riku Heini. Hänkin vaikuttaa nykyään FC Lahti Akatemiassa, joten ura on jo 22-vuotiaana kääntynyt laskusuuntaan. 114 liigaottelua pelannut Heini oli juniorina täysin ylivoimainen, mutta se ei taannut huikeaa uraa miesten tasolla. Olen usein miettinyt, mikä meidän ikäluokkamme suhteen meni pieleen. Ykkösjoukkue kiersi menestymässä turnauksesta toiseen, mutta se ei lopulta johtanut mihinkään. A-juniori-ikäisenä Kuusysiin palatessani ei itseni ohella pienimmissä junioreissa aikoinaan aloittaneita 1990 syntyneitä enää näkynyt. Ikäluokka hukattiin lähes täydellisesti. Touhu oli ehkä liian vakavaa liian nuoressa iässä, eikä valmennuskaan ollut parasta mahdollista. Peliaikaa annettiin sen mukaan, paljonko kävi harjoituksissa. Pikkujuniorilla kun se ei ole itsestä kiinni, vaan kuskaajasta, syö moinen motivaatiota rajusti.

Heinin tapauksessa mielenkiintoista on se, että hän paukutteli mielettömiä määriä maaleja junnuissa. Veikkausliigassa on sitten ollut hiljaista. Laitahyökkääjänä enimmäkseen pelannut Heini on tehnyt pyöreästi 0,035 maalia per peli, eli neljä.

Vaikka lahtelaiset A- ja B-juniorit eivät ole viime vuosina menestyneet toivotulla tavalla, eikä edes Kari Arkivuon tai Pekka Lagerblomin tasoisia kansainvälisen tason pelaajia ole aikoihin tullut, on junioripuolella sentään valopilkkujakin. Kuusysi on jo tovin ollut Sami Hyypiä -akatemiassa mukana, ja nyt Reipaskin hyväksyttiin mukaan. SHA:n touhu vaikuttaa hyvältä, mutta johtaako se koskaan mihinkään, sen aika näyttää. Myös toinen Akatemia, FC Lahden sellainen, on tullut kuvioihin hiljattain. Silläkin on hyvät tarkoitusperät nuorille peliaikaa tarjoavana miesten sarjan seurana, ja SHA:n tavoin systeemistä tuskin on ainakaan haittaa lahtelaisten pelaajakehitykselle. Toivottavasti Lahdessa ollaan oikealla tiellä. Jospa edes yksi Reippaan tai Kyykän kasvateista nousisi 2010-luvulla Huuhkajien luottopelaajiksi. Tai edes sellaiseksi Allsvenskanin tasoisessa sarjassa säännöllisesti peliaikaa saavaksi tosiammattilaiseksi.

Paavo Airo

paavo.airo@mediataloesa.fi

Twitter: @PaavoAiro

 

Miksi me kierrämme ympyrää?

Pitäisikö kausi aloittaa aiemmin tulevilla kausilla? Entä jos sittenkin startattaisiin myöhemmin? Joukkuemäärää on ehdottomasti supistettava. Nyt lisää joukkueita Liigaan, kyllähän niitä riittää. Stadionit tiptop-kuntoon, katsojille priimaolosuhteet. No eipä sillä oikeastaan väliä ole, vaikka seisoisitte lumikasoilla. Tärkeintä, että saadaan pelejä pelattua.

Tällaistahan se tuntuu olevan: Samat mietteet, samat ongelmat ja jotakuinkin samat ongelmanratkaisut. Kaudesta toiseen. Kehittymisellä tarkoitetaan usein jatkuvaa heikkouksien eliminoimista. Pyörät pyörivät, siispä mennään eteenpäin. Siinä ei kuitenkaan ole koko totuus. Pitkäjänteinen toiminta on usein se paras keino kehittyä. Monille se on kuitenkin kuin kirosana. Ollaan malttamattomia. Ei tahdota hyväksyä sitä, että tulokset eivät näy vuoden tai edes viiden sisään. Pitäisi odottaa kymmenen tai kaksikymmentä vuotta. Nykyisessä hektisessä maailmassa tuollainen aika kuulostaa ikuisuudelta. Maltti loppuu monelta.

Jalkapalloihmisten ja liigaseurojen malttamattomuus näkyy usein muuallakin kuin vain sarjassa ja sen rakenteissa. Aika ajoin joku suomalainen jalkapalloseura saa johtoonsa jalkapallon ulkopuolelta tulevan ihmisen. Hän on keksinyt ratkaisut. Ihmettelee kun kukaan aiemmin ei ole ymmärtänyt, kuinka helppoa suomalaisen jalkapalloseuran nostaminen huipulle lopulta on.

Tanner tömisee ja pienet metsäneläimet juoksevat koloihinsa, kun jossain alkaa jytistä. Pelaajia tulee ovista ja ikkunoista. Osa on niin isoja, että tuskin ikkunasta edes sisään mahtuvat. Valmentaja on huippua – tietenkin. Menestystä alkaa tulla. Ihmiset innostuvat. Buumi on alkanut. Toimittajat havahtuvat: ”Tuo mies on nero. Kävin ihan paikanpäällä katsomassa, ja tunnelma oli kuin helluntaiseuroissa. Hän on luonut jotain suurenmoista.”

Euforiaa kestää enemmän kuin vain hetken aikaa. Kestää vuoden, toisen… päästään jopa sinne luvattuun maahan – Eurooppaan. Jossain vaiheessa kone kuitenkin ylikuumenee lopullisesti. Vain tulot on otettu huomioon. Menot ovat kuitenkin huutaneet jatkuvasti – lopulta todella kovaan ääneen. Niitä ei kuitenkaan ole kuunneltu, vasta kuin aivan viime hetkellä. Silloin tuo seuran johtohahmo on jo kadonnut maisemista. Eivätkä nuo häntä ylistäneet toimittajat tunnu muistavan häntä lainkaan. Kukaan ei osoita syyttävää sormeaan häneen. Ihmetellään vain, että kuinka tässä nyt näin kävi.

Otetaan esimerkki FC Lahti. Mitä Lahdessa oli kaksikymmentä vuotta sitten? Pari kuolevaa jalkapalloseuraa. Sitten tuli FC Lahti. Seura on mennyt maltilla eteenpäin. Kertaakaan ei ole taisteltu mestaruudesta. Vain kerran on päästy Eurooppaan. Tämä on kuitenkin mahdollistanut seuran hengissä säilymisen. Myönnän, että kannattajalle vuodet ovat olleet raskaita, turhauttaviakin. Silti olen äärimmäisen tyytyväinen siihen, kuinka Lahdessa on asiat hoidettu.

Nyt FC Lahti on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa jalkapalloeliitissä. On perinteet ja vahva kannattajapohja. Onneksi FC Lahden johdossa on ollut järjen miehiä, joiden ansiosta meillä kannattajilla yhä on seuramme.

En ottanut FC Lahtea esiin pottuillakseni muille tai osoittaakseni oman seurani ylivertaisuutta. Tahdoin antaa esimerkin siitä, mitä pitkäjänteisyys tarkoittaa. Mitkä ovat sen hyviä puolia. Tätä suomalainen jalkapalloilu kaipaa enemmän.

Fiktiivinen esimerkkini seurajohtajasta pohjautuu tietenkin JJK:n Joni Vesalaiseen. Vastaavia tapauksia on suomalaisessa jalkapalloilussa ollut kuitenkin aiemminkin. Opitaan jatkossa virheistämme. Ihmiskunta on ylipäätään huono lukemaan historiaa. Sieltä löytyisi paljon vastauksia. Ollaan me jalkapalloväki siinä erilaisia. Ei kierretä historian suurta ympyrää, vaan mennään eteenpäin. Pitkäjänteisesti.

Atte Airo
atteairo@hotmail.com

Isot pojat hiekkalaatikolla

Seuraatko aktiivisesti kansainvälistä huippujalkapalloa? Vihaatko saippuasarjoja? Minulla on sinulle huonoja uutisia. Olet tahtomattasi kovemman luokan saippuasarjafani, sillä mitä muuta jalkapallomaailma on siirtoikkunan ollessa auki, kuin yhtä suurta saippuaoopperaa? Kuka on kenenkin perässä? Mikä olisi oikea valinta? Kuka jää nuolemaan näppejään, ja kuka saa sankarin omakseen? Kauniiden ja rohkeiden teemat sopivat turhan hyvin jalkapalloskeneen.

Tarvitseeko siirtomarkkinoiden olla järjetön show, jossa puhutaan enemmän kuin Tarantinon leffassa? Esimerkiksi Arsené Wenger on kerännyt valtavan mediahuomion oikeastaan ostamatta ketään. Ranskalaisvalmentaja lupaili jo hyvissä ajoin keväällä, että Arsenal ostaa siirtomarkkinoiden auetessa kesällä megaluokan tähden ja päälle huippupelaajia. Uho oli valtava. Wengerillä ei ollut minkäänlaisia velvollisuuksia tehdä moisia lupauksia, joten tietenkin puheet herättivät median huomion. Uskottiin, että Arsenal oikeasti aikoo tehdä jotain poikkeuksellista.

Media on siis luonnollisesti seurannut Arsenalia hyvin tarkasti siirtoikkunan ollessa auki. Wengeriltä on myös tivattu, missä nuo luvatut hankinnat ovat. Ketään kun ei ole tullut. Nyt Wenger kritisoi mediaa siitä, että he painostavat Arsenalia, ja ovat aivopesseet kannattajat Wengeriä vastaan. Joku voisi luulla, ettei miehellä ole aivan kaikki inkkarit kanootissa. Ranskalainen on kuitenkin tunnetusti älykäs mies. Wengerin yhden miehen show onkin luultavasti vain huomionhakuista pelleilyä.

Kaikki jalkapalloa seuraavat tuntevat tapaus Gareth Balen. Real Madrid on kosiskellut miestä riveihinsä 100 miljoonalla eurolla! Summa on järjetön, etenkin kun kyseessä on melko loukkaantumisherkkä pelaaja. Summa kuulostaa siltä, että Real Madrid tahtoo jälleen kerran muistuttaa maailmalle olemassaolostaan. Kun otetaan huomioon Espanjan taloustilanne, niin itse näen tuon ennemminkin ällöttävänä kukkoiluna. Kukaan ei ole lähellekään 100 miljoonan arvoinen.

Bale-saagaan kuului olennaisena osana, että Tottenham hommaa walesiläiselle korvaajan. Sellainen löytyi Shakhtar Donetskista. Willian oli hänen nimensä. Chelsean Jose Mourinho tahtoi kuitenkin heittää lusikan entisen työnantajansa Real Madridin ja paikalliskilpailija Tottenhamin soppaan. Willian oli jo Tottenhamin terveystarkastuksessa, kun Chelsea läväytti 30 miljoonaa tiskiin ja ”puff” Willian olikin hetken kuluttua Chelsean mies. Pelillistä tarvetta Chelsealla ei miehelle ole. Samalle pelipaikalle on tähtiä jotakuinkin, kuin on Otavassa.

Siirtomarkkinoilla voi operoida toisellakin tavalla, ilman suurta mediahuomiota ja muiden asioihin sekaantumatta. Suuria siirtoja on tehty pitkin kesää ilman suurta kohinaa. Napoli nappasi Gonzalo Higuainin, Juventus Tevezin ja Fiorentina Mario Gomesin ja niin edelleen. Kaikki tehtiin nopeasti ja kaikessa hiljaisuudessa. On valmentajien oma valinta, miten he käyttäytyvät siirtoikkunan ollessa auki. Yllättävän moni heistä näyttäisi olevan pikkusieluisia ja huomionkipeitä individualisteja.

Jotkut ovat kritisoineet siirtoikkunaa ja sitä, kuinka se on vain pari kertaa ja lyhyen ajan auki vuoden aikana. Itse olen helpottunut, ettei tätä showta tarvitse katsella sen enempää. Pian taas voidaan keskittyä itse asiaan, eli jalkapalloon. Ainakin toivottavasti.

Atte Airo
atteairo@hotmail.com