Eläköön Kuningas!

Jari Litmanen, Jari Litmanen, Jari Litmanen… Olenko ainoa, joka alkaa olla kyllästynyt aiheeseen Jari Litmanen? Ei sillä, ettenkö arvostaisi miestä yli kaiken. Samaa jahkailua miehen taidoista, iästä, loukkaantumisista sekä maajoukkuestatuksesta on vain käyty jo aivan liian kauan. Litmanen palasi Suomeen ensimmäisen kerran jo yli seitsemän vuotta sitten. Jo silloin kävi kuumana keskustelu Litmasen uran jatkosta. Tero Karhun tallottua Litmasen jälleen kerran sairastuvalle, sai keskustelu lisää vettä myllyyn. Siitä lähtien on käyty lähes tauotonta spekulointia miehen tulevaisuudesta.

On hämmästyttävää, kuinka moni ihminen uskoo tietävänsä mikä Litmaselle parhaiten sopii. ”Lopettaisi jo, kun ei enää pysy nuorempien vauhdissa.” Vastaavia lauseita olen kuullut viimeisten vuosien aikana ties kuinka monta kertaa. Yleensä kommentin antaja myöntää nähneensä korkeintaan muutaman Jari Litmasen pelaaman ottelun viimeisen vuoden aikana. Olettamus johtunee puhtaasti miehen iästä. Monet tuntuvat ajattelevan, ettei nelikymppisenä voi enää pelata jalkapalloa. Ei ainakaan tasokkaasti. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Pelaajat voivat ostaa uralleen lisäaikaa viettämällä äärimmäisen kurinalaista elämää ruokavalioineen ja kunto-ohjelmineen.

37-vuotias Ryan Giggs paljasti vuosi sitten löytäneensä nuoruuden lähteen joogasta. Vielä jokunen vuosi sitten joogaavaa pelaajaa olisi todennäköisesti vedetty Englannissa turpaan ja haukuttu homoksi. En tiedä joogaileeko Litmanen, mutta pointti on siinä, että pelaajilla on nykyään mahdollisuus pitää kehostaan niin hyvää huolta, ettei nelikymppiseksi pelaaminen ole mitenkään mahdotonta. Paolo Maldini pelasi Italiassa AC Milanin joukkueessa vielä 41-vuotiaana. Spekulaatiot siitä, onko Litmanen liian vanha Suomeen ja Veikkausliigaan, voitaisiin mielestäni siis lopettaa. Otetaan asia uudelleen pöydälle, kun Jari lähentelee viittäkymmentä.

Oli huvittavaa havaita, kuinka keväällä Mixu Paatelaisen jätettyä Litmasen maajoukkueen ulkopuolelle, media koetti väkisin luoda vastakkainasettelua miesten välille. Paatelainen oli ensimmäinen, joka uskalsi sanoa ei Litmaselle. Aivan kuin ”Litti” olisi väen väkisin tunkenut maajoukkueeseen kaikki nämä vuodet. Totuus kuitenkin on, että Litmanen vastasi kutsuun aina kun häntä maajoukkueessa tarvittiin. Hän ei alkanut kiukuttelemaan, kuten esimerkiksi Jussi Jääskeläinen ja Antti Niemi, jotka kyllästyivät ennen aikojaan ottamaan turpaan vastustajilta sinivalkoisissa. Jopa Sami Hyypiä väläytteli lopettamiskorttia maajoukkueessa tasaisin väliajoin uransa ehtoopuolella. Litmasen toiminnassa maajoukkueen suhteen ei siis ole ainakaan allekirjoittaneesta mitään vikaa. Hän pelasi maajoukkueessa niin kauan kuin se nähtiin tarpeelliseksi.

Keskustelu on toki yleensä hyvästä. Se näyttää, että ihmisiä kiinnostaa. Mielestäni Litmasen kohdalla keskustelu on vain kääntynyt vääristyneeksi viimeisten vuosien aikana, jopa vastenmieliseksi. On paneuduttu lähinnä vain negatiivisiin asioihin, ei positiivisiin. Litmasen tultua Suomeen pelaamaan on häntä kohdeltu samankaltaisesti kuin Bob Dylania hänen siirryttyä akustisesta sähköiseksi. Soiton aikana lauletaan mukana, mutta kun soitto lakkaa, mollaaminen alkaa. Litmasesta on kasvanut liian suuri mies ja idoli – samoin kuin Dylanista aikanaan. Ihmisten mielestä hän ei enää saa elää omaa elämäänsä, vaan hänen tulisi elää kannattajilleen. Milloin Jarin tulisi laittaa kannattajat perheensä edelle, milloin pelata missäkin, ja milloin siirtyä kokonaan pois rakastamansa lajin parista. En tiedä paljon, mutta sen tiedän, ettei Suomeen tule koskaan toista Litmasen kaltaista. Kun Jari sitten joskus uransa lopettaa, päättyy poikkeuksellinen aikakausi suomalaisessa jalkapalloilussa. Silloin on ensimmäinen ja viimeinen Kuningas poissa.

Atte Airo
atteairo@hotmail.com

Ps. Kiitos ja onnea koko FC Lahden seuraorganisaatiolle mahtavasta kaudesta!

Yleensä kommentin antaja myöntää nähneensä korkeintaan muutaman Jari Litmasen pelaaman ottelun viimeisen vuoden aikana.

Ensi kautta odotellessa

Lauantaina se sitten viimein ratkesi, FC Lahden nousu Veikkausliigaan. Vielä on yksi peli tätä kautta pelaamatta, mutta ensi kauden joukkueella spekuloimisen voinee jo aloittaa. Tällä hetkellä joukkueella on kasassa kourallinen sopimuspelaajia kaudelle 2012. Niillä ei vielä pitkälle pötkitä, joten paljon tarvitaan uusia sopimuksia.

Veikkausliigassa otteluita on 33 kauden aikana, siis yhdeksän enemmän kuin Ykkösessä. Pelaajaringin on oltava laaja, koska loukkaantumisia tulee aivan varmasti. Perinteisestihän kauteen kuuluu vähintään yksi kunnon polvivamma ja paljon muita yllätyksiä. Viime vuosina Lahdessa on nähty niin paljon puolikuntoisia pelaajia, että toivoisin ensi kaudeksi hankittavan miehiä, joiden sairaskertomus ei ole kovin pitkä. Loukkaantumisherkkänä tunnettu Teemu Turunen pystyi pelaamaan melko paljon tällä kaudella, mutta ensi kauden kunto on arvoitus. Toivottavasti paikat kestävät ja mies jatkaa Lahdessa, sillä harvassa ovat yhtä luontaiset maalintekijät.

Turunen ei ole ainoa kysymysmerkki. Hugo Mirandan polvi on vaivannut pitkin kautta, eikä Toni Huuhka ole pariin kauteen ollut pitkiä jaksoja ehjänä. Myös Rafael on kärsinyt pitkistä loukkaantumisista, viimeksi keväällä, jolloin häneltä jäi väliin lähes koko pre-season ja monta sarjapeliä alkukaudesta. ”Rafun” kyllä soisi pelaavan vielä jos vain paikat kestävät. Seitsemän maalia (tähän mennessä) divarissa on peliaikaan ja -paikkaan nähden ihan hyvä saldo. Näiden pelaajien varaan ei kuitenkaan kannata laskea mitään, vaan paikkaajia pitää löytyä.

Ketkä sitten ovat Lahden maalivahdit ensi kaudella? Juha Tuomi on pelannut parhaan kautensa tänä vuonna, mutta divari on divari. Otteet ovat olleet varmempia kuin ennen, mutta riittääkö taso liigaan? Viimeksi kun Lahti otti riskin ja lähti kauteen nuorella maalivahtikaksikolla Juha Tuomi – Janne Leino ei kumpikaan ottanut selvää ykkösmaalivahdin asemaa ja varma veräjänvartija puuttui. Olisiko 2012 kuitenkin Tuomen todellisen läpimurron vuosi? Mikäli Tuomi jatkaa hyviä otteitaan liigassa, olisi Leino kelvollinen valinta toiseksi maalivahdiksi.

Sami Sanevuori on tällä hetkellä lainalla Lahdessa. Pelituntuman puute on näkynyt esityksissä, mutta otteet voivat parantua jos hänelle annetaan aikaa. Mies on kuitenkin pelannut monta kymmentä liigapeliä Interissä ja lähestyy topparin parasta ikää. Samanlaisen profiilin pelaajaa ei ole helppo hankkia, ja Sanevuori on jo päässyt joukkueeseen sisään. Varteenotettava vaihtoehto ensi kauden joukkueeseen siis, mutta toki muitakin puolustajia kannattaa kartoittaa.

Nyt kun Lahti nousee takaisin liigaan, lienee pelaajia helpompi houkutella joukkueeseen, muttei suinkaan helppoa. Pelaajabudjetti kasvaa, tosin vain vähän. Toivoa sopii, että pelaajahankinnat osuvat yhtä nappiin kuin tänä vuonna, jolloin kukaan ei flopannut. Jukka Sinisalon kaltaiset täsmähankinnat olisivat tervetulleita.

Monet liigajoukkueet joutuvat karsimaan menojaan ensi kaudeksi. Hyviä pelaajia voi vapautua siirtomarkkinoille, mutta ongelma on siinä, että esimerkiksi KuPSin luopuessa Dicksonista ei Lahdellakaan luultavasti ole pelimerkkejä niin kalliiseen pelaajaan. Seurat tuskin karsivat pahemmin edullisia pelaajiaan, joten haasteena on löytää vähään palkkaan tyytyviä vahvistuksia ulkopuolelta. Ex-TamU Jonne Hjelm on hyvä esimerkki hyvästä pelaajasta, joka ei ole löytänyt uutta seuraa koko vuonna, koska ei ole tyytynyt vähään palkkaan ja pelaamaan Suomessa.

Mahdollisimman moni tämän kauden pelaajista olisi hyvä kiinnittää ensi kaudeksi, mutta kuten Tommi Kautonen tiistain 18.10.2011 IS Veikkaajassa sanoi, tarvitsee Lahti ainakin uuden puolustajan, yhdestä kahteen keskikenttämiestä ja hyökkääjän. Nyt tarvitaan huolellista scouttausta, jos liigassa meinataan pärjätä.

Samassa Veikkaajassa myöskin kirjoitettiin, että futispiireissä supistaan, että Lahti jäisi ilman liigalisenssiä. En tiedä mitä nämä futispiirit ovat, mutta jos ei Lahdelle myönnetä lisenssiä, ei sitä todennäköisesti saa kovin moni tämän kauden liigaseura. Todennäköisempänä pitäisin esimerkiksi sitä, että JJK jää ilman lisenssiä. Sen verran epävarmoja lausuntoja on toimitusjohtaja Joni Vesalainen antanut julkisuudessa. Onneksi Lahden kohdalla kyse on vain juorusta, joten en näe syytä huoleen ensi kauden sarjapaikan suhteen.

Paavo Airo

paavoairo@gmail.com

Irrationaalisten silmien alla

Sympatiaa valmentajille. He joutuvat täysin sekopäisen ja irrationaalisen rodun eli jalkapallokannattajien silmätikuksi. Joka ikinen valmentaja joutuu jossain vaiheessa urallaan sylkykupin rooliin. Valmentajien sopimukset ovat määräaikaisia. Sopimuksen uusimisesta ei koskaan voi olla varma. Takapuoli kannattaa aina pitää paljaana mahdollisia potkuja varten. Menestys tuo mukanaan palvontaa ja ylistyslauluja. Muutama huono vaihe, niin palvottu ja ylistetty onkin haukuttu ja syyllistetty. Joissain tapauksissa edes menestys ei riitä. Pelin täytyy näyttää tietynlaiselta tai tietyt vastustajat tulee voittaa. Kannattajien odotuksiin vastaaminen on kertakaikkisen haastavaa.

FC Lahti on tähän mennessä pelannut upean kauden. 15 voittoa, neljä tasapeliä ja vain kolme tappiota 22 pelistä on vähintäänkin oikein hyvä saldo. Lahti johtaa sarjaa viidellä pisteellä ennen kauden kahta viimeistä koitosta. Tommi Kautonen on siis suoriutunut tehtävästään erinomaisesti tähän mennessä. Eikö niin? Valtaosan mielestä näin varmasti on, mutta ei suinkaan jokaisen. Kautosta on arvosteltu läpi kauden taktiikan yksipuolisuuden johdosta. Hyökkäyksiin on lähdetty usein turhan verkkaisesti, ja laitoja on käytetty keskitysten muodossa vain silloin tällöin. Välillä ei oikein sitäkään vähää.

Täytyy myöntää, että itsekin turhauduin Kautosen taktiikkaan FC Viikingeille koetun vierastappion tiimoilla. Paniikin sekainen epätoivo valtasi minut, enkä nähnyt tulevaisuutta enää avarana ja valoisana. Olin pimeässä paikassa. Siellä ei ollut sijaa Tommi Kautoselle. Aikaa on kulunut, ja Lahden voitokkaiden otteiden jälkeen tunnen olleeni väärässä. En kuitenkaan koe huonoa omaatuntoa Kautosen vastaisista ajatuksistani. Kuulun tuohon irrationaaliseen rotuun. Saan olla kaikkitietävä aina silloin kun luulen tietäväni jotain. Minun ei tarvitse olla järkevä tai edes järjissäni. Voisin kenties ajatella järkevästi, mutta mitä hauskaa siinä olisi. Seuran johtoporras päättää valmentajan kohtalosta. Heille siirrän vastuun. Odotan heidän hoitavan asiat järkevästi ja pitkäjänteisesti, panostaen nykyisyyden lisäksi seuran tulevaisuuteen.

Tietenkin myös kannattajilla on valtaa. Massana he voivat hiillostaa valmentajan ulos. Esimerkiksi Englannissa valmentajan hiillostaminen kannattajien toimesta on arkipäivää. Suomessa se kuitenkin on melko harvinaista. Nopeasti mieleen tulee vain Antti Muurisen grillaaminen Suomen A-maajoukkueen valmentajan pallilta. Suomessa seurajoukkueilla ei ole riittävästi kannattajia, jotta äänekkäitä mielenilmauksia olisi mahdollista järjestää. Toki seurajohto saattaa aistia yleisen mielipiteen. Harvalla seuralla Suomessa on kuitenkaan resursseja antaa tuosta vain potkuja valmentajalleen. Valmentajalle kun täytyy maksaa vähistä pelimerkeistä sopimuksen mukaiset palkat loppuun asti.

FC Lahdella on vielä pitkä matka Veikkausliigaan. Mikäli tähdet ja kuu ovat oikeassa asennossa ja FC Lahti nousee Veikkausliigaan, niin toivon ehdottomasti Tommi Kautosen jatkavan myös ensi kaudella Kuhnureiden peräsimessä. Tietenkin on mahdollista, ettei Lahti pärjäisi liigassa pelaavalla taktiikallaan mahdollisena altavastaajana. Tämä on kuitenkin melkoista spekulointia. Kuka tietää, minkä tasoisia joukkueita liigassa ensi kaudella on, tai minkälaisia vahvistuksia mahdollinen nousu toisi tullessaan Lahdelle. Todennäköistä on myös, että Kautonen tahtoo jatkossakin mennä eteenpäin ja kehittää taktiikkaansa. Onnistuneen kauden jälkeen valmentajaan tulee olla tyytyväinen. Vai tuleeko sittenkään?

Atte Airo
atteairo@hotmail.com

Veikkausliigassa on hyvä olla

FC Lahden kausi on kahta ottelua vaille paketissa, ja kovasti näyttää siltä, että kauden tavoite, ykkösdivisioonan mestaruus, toteutuu. En vielä uskalla julistaa FC Lahtea mestariksi, mutta tässä vaiheessa kautta on hyvä tehdä pientä vertailua Ykkösen ja Veikkausliigan välillä. Nousutaistelun tuoksinnassa on tullut mietittyä, kumpi on parempi osoite ensi kaudeksi katsojan näkökulmasta, Veikkausliiga vai Ykkönen.

Vaikka voittaminen on mukavaa ja häviäminen ei, ja Ykkösessä voittoja tulee todennäköisesti enemmän kuin Veikkausliigassa, näen oman kylän seuran paljon mieluummin pääsarjassa. Perimmäinen syy on se, että Ykkösessä kukaan ei odota FC Lahdelta juuri mistään ottelusta vähempää kuin voittoa. Jos Lahti menettää pisteitä, se on suuri pettymys. Jos taas Lahti voittaa, se ei aiheuta uskomattomia euforian tunteita. Lahden kuuluukin voittaa itseään paperilla huonommat, ja voitto tuottaa vain tyytyväisen, astetta iloisemman olon.

Veikkausliigassa pelatessaan FC Lahti on useasti lähtenyt peleihin altavastaajana, eikä voitto ole kovin usein ollut itsestäänselvyys. Siispä esimerkiksi nousu vierasreissulla Maarianhaminassa parin maalin tappioasemasta tasapeliin on jotain, mihin fani on hyvinkin tyytyväinen. Liigassa voittaminen tuntuu hienommalta, koska sitä ei aina odota. Toki myös siksi, että liigassa Lahti ei ole yhtä kautta lukuunottamatta ottanut suurta määrää voittoja kauden aikana.

Yksi tämän kauden omituisimmista otteluista oli FC Espoo – FC Lahti. Leppävaaran urheilupuistoon kerääntyneistä katsojista suurin osa oli selvästi lahtelaisia, koska kotijoukkue ei vain kiinnostanut paikallisia. Samaan aikaan Tapiolassa oli meneillään FC Hongan Eurooppa-liigan karsintaottelu, joka luultavasti söi vähäisetkin seurasta kiinnostuneet. FC Espoo vaikutti FC Lahden rinnalla joltain koulun joukkueelta, ja lopputulos 0­-7 oli täysin oikeutettu.

Kauden tähän asti suurimmista murskajaisista huolimatta lahtelaiset eivät pomppineet riemusta, sillä näin sen pelin pitikin mennä. Espoon pelatessa ottelun lopussa kahden miehen vajaalla ei peli ollut pätkääkään jännittävä. Mietittiin vain, kuka tekee seuraavaksi maalin, ja toivottiin, ettei kukaan loukkaannu.

Sen lisäksi, että FC Espoo oli kentällä onneton, näkyi seuran pienuus myös oheispalveluissa. Seura ei ilmeisesti ollut varautunut niin suureen vierasmäärään Lahdesta, joten makkarat loppuivat puoliajalla kesken. Onneksi itse säntäsin vauhdilla makkarajonoon ja sain Campingini. Liigassa en ole vastaavaan vierasreissuilla kierrellessäni törmännyt. Makkara kuitenkin kuuluu suomalaisiin jalkapallokatsomoihin, ja varsinkin vierasjoukkueen fanit ovat yleensä tauolla nälkäisiä, joten tällaista ei saisi päästä käymään. Veikkausliigassa seurat ovat ammattilaisseuroja, ja vaikka sielläkin välillä vähän puuhastellaan, on ottelutapahtumat yleensä järjestetty paremmin.

Kun nyt makkaroista aloin kirjoittaa, niin on pakko kehua vielä erityisesti Lahden Kisapuistossa tällä kaudella myytyjä Merosen makkaroita. Millään aiemmalla kaudella ei ole Lahden sarjapeleissä myyty yhtä hyviä makkaroita. Toivottavasti yhteistyö Merosen kanssa jatkuu myös ensi kaudella, oli sarjataso mikä hyvänsä.

Mutta se makkaroista, ja takaisin ottelutapahtumien järjestämiseen. Vielä yksi syy, mikä tekee Veikkausliigasta mieluisamman paikan kuin Ykkönen, on se, että liigassa pelatessaan Lahdelle tuskin olisi annettu yhtä paljoa sakkoja kuin nyt. Ykkösen stadionit ovat heikompaa luokkaa, samoin turvajärjestelyt, mikä on osaltaan johtanut ikäviin tapahtumiin.

Nähtäväksi jää, millä stadionilla Lahti ensi kaudella pelaa, mikäli se nousee Veikkausliigaan. Liigaa on aina pelattu Urheilukeskuksessa, mutta nousijajoukkueille on ollut tapana myöntää poikkeuslupia Kisapuiston kaltaisilla areenoilla pelaamiseen. Itse olen sitä mieltä, että Veikkausliigaa tulee pelata kunnon stadionilla, ja ”Kispiin” voidaan mennä sitten kun se on saatu remontoitua kunnolla.

Nyt vain hoidetaan homma ja noustaan sinne liigaan!

Paavo Airo

paavoairo@gmail.com