Yleensä jos joukkueella menee heikosti, on helppo syyttää erotuomaria. Kun oma joukkue häviää, korostuvat tuomareiden tekemät ratkaisut. Esimerkiksi FC Lahden viime kautta muistellessa voi aina jossitella, että mikäli joku tuomariratkaisu olisi ollut toisenlainen, olisi Lahti säilynyt liigassa. Luonnollisesti oman joukkueen hyväksi koituneet ratkaisut eivät jää samalla tavalla mieleen kuin esimerkiksi Hugo Mirandalta hylätty komea maali Jyväskylässä viime kaudella. Jossittelu näissä asioissa on kuitenkin turhaa, ja erotuomareiden inhimilliset virheet kuuluvat lajiin, ovathan hekin ihmisiä. Tällä kaudella on kuitenkin silmääni pistänyt epätavallisen moni tuomareiden tekemä päätös Suomen jalkapallokentillä.
Etenkin Turussa on nähty erikoisia ratkaisuja tuomareilta tämän kauden Veikkausliigan otteluissa. Erityisen mielenkiintoinen ottelu oli 31.7. pelattu TPS – Honka, jossa tuomari Vesa Hätilä katsoi TPS:n Jarno Heinikankaan viivytelleen liikaa vapaapotkua annettaessa, palkitsi ”Jallun” keltaisella kortilla ja antoi Hongalle vapaapotkun. Näinhän ei tietenkään voi sääntöjen mukaan tehdä, ja Hätilä pahoittelikin jälkikäteen erehdystään.
Toinen keskustelua herättänyt ottelu, siis kohuottelu, pelattiin 8.9. myöskin Turun Kupittaalla, kuten edellä mainittu. Ottelussa TPS – HJK tuomaroinut Matias Gestranius vihelsi rangaistuspotkun ja ajoi Klubin Sebastian Sorsan ulos katsottuaan tämän vieneen turkulaisilta selkeän maalintekopaikan. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Gestranius kuitenkin myönsi tehneensä virheen, ja Sorsan saama pelikielto kumottiin HJK:n tekemän valituksen myötä. Sen lisäksi, että tällä kaudella on ollut erikoisia sattumuksia, ovat tuomarit myöntäneet harvinaisen monta kertaa virheensä.
TPS:n kotiotteluissa jostain syystä sattuu ja tapahtuu melko usein. Muistissa on viime kauden erittäin värikäs KuPS-ottelu, jossa muun muassa jaettiin kuopiolaisille kaksi punaista, ja jonka jälkeen erotuomari Ville Järvenpää hyllytettiin Palloliiton toimesta syyskuun 2010 ajaksi.
Viime sunnuntaina oli pitkästä aikaa FC Lahden kotiottelu. Ykkösen loppukauden otteluohjelman väljyys näkyi pelaajien otteissa, mutta pelaajat eivät olleet ainoita, jotka tekivät kummallisia ratkaisuja. Muun muassa Jonne Kemppinen aiheutti epäuskoisuutta yleisössä sotkeuduttuaan omiin jalkoihinsa tilanteessa, jossa ei ollut vastustajia lähimailla. Samantyylisiä reaktioita aiheutti myöskin ottelun erotuomari Mikko Mörö, joka antoi hyvin kiistanalaisen päätöksen jälkeen Joensuun Jipolle epäsuoran vapaapotkun erittäin läheltä FC Lahden maalia. Jippo tietenkin teki tästä maalin, mutta lahtelaisten onneksi se ei ratkaissut peliä. Teemu Turusen tekemän voittomaalin ansiosta harva enää parin vuoden päästä muistaa kyseistä tuomiota.
Tällä kaudella FC Lahti on yllättänyt ainakin siinä mielessä, että joukkue on hankkinut täysin poikkeuksellisen suuren määrän rangaistuspotkuja. Totta kai Veikkausliigassa on niitä vaikeampi saada kuin Ykkösessä, jonka kärkisijoilla Lahti on koko kauden roikkunut, mutta voidaan pohtia, olisiko niistä kaikista tilanteista tuomittu Kuhnureille rangaistuspotkua, mikäli vastassa olisi ollut jokin liigaseura. Lahden pelatessa Veikkausliigaa tuntui joskus, ettei Lahti voinut rangaistuspotkua saada, vaikka vastustaja kuinka taklasi. Tuomarityöskentelyssä psykologialla on kuitenkin melko suuri rooli. Kenties Kisapuistossa on helpompi vaikuttaa yleistöstä käsin tuomarin päätöksiin, kuin Hiihtostadionilla, missä yleisön reaktiot eivät kuulu kentälle yhtä nopeasti pidemmän etäisyyden vuoksi.
Silloin kun yleisön ei tarvitse kiinnittää tuomarin vihellyksiin erityistä huomiota, voidaan sanoa tuomarin onnistuneen tehtävässään. Etenkin valitussa linjassa pysyminen on ehdottoman tärkeää, ettei katsoja koe tuomarin olevan hänen kannattamaansa seuraa vastaan. Esimerkiksi Jippo-ottelussa tuomari jätti viheltämättä epäsuoran vapaapotkun Lahdelle samantyyppisestä tilanteesta, jollaisesta Jippo sellaisen sai. Yleisön reaktio tähän olikin hyvin raivoisa. Tämän kauden tapahtumat ovat antaneet aihetta miettiä, mistä johtuvat suomalaistuomareiden ajoittaiset ihmeelliset otteet kentällä. Onko syynä koulutuksen taso tai puute, tai kenties väsymys? Toisaalta karmeita mokia on nähty jopa MM-kisoissa. Vuonna 2006 englantilainen Graham Poll ajoi Saksassa järjestetyissä kisoissa Kroatian Josip Simunicin vasta kolmannen keltaisen kortin jälkeen ulos kentältä, mikä kertoo siitä, että pahoja virheitä sattuu jopa maailman arvostetuimmille tuomareille.
Paavo Airo
paavoairo@gmail.com

Ei katsomoissa saa huutaa tuomarille, tulee nykyään sakkoja kotijoukkueelle! Pillipiiparit puhaltaa päin v****a ja kun siitä heille mainitsee, samaiset rassukat kirjaavat sen raporttiinsa ja liitto rämäyttää sakot!