Vihreä matto on kulunut, liukas ja pistävänhajuinen. Pakkasta pakoilevat vanhemmat juovat kahvia pahvimukeista ja kiistelevät lahtelaisen juniorikasvatuksen tasoeroista. Reipasta ja Kuusysiä kehutaan ja haukutaan vuorotellen. Edustusjoukkueen kapteeni tsemppaa pukuhuoneessa täriseviä testipelaajia. Onhan katsomossa sentään tyttöystävien lisäksi parikymmentä lahtelaisen jalkapalloilun huru-ukkoa, jotka pinnaavat töistä kauden ensimmäisen harjoitusottelun vuoksi. Isä kertoo pojalleen, kuinka nuori Jari Litmanen leikki pallolla hallin vapaissa nurkissa kaikki illat ja kenties aamutkin.

Tuhansilla jalkapalloihmisillä on mukavia muistoja Lahden Suurhallista. Onko halli laadukkaan lahtelaisen juniorityön salaisuus vai romuluisten toppareiden alaraajat rikkova betonialusta? Luultavasti se on vähän molempia. Ainakin se on tuttu kaikille Kuusysin ja Reippaan nykyisille tai entisille junioreille.

Pakkanen kiristyy ja Lahden liikuntatoimi on tiukan paikan edessä. Sisäurheilulajien tilaongelma leviää käsiin. Urheilutalo on heikossa kunnossa, ja sen purkamista on ehdotettu. Launeelle on suunniteltu uuden liikuntahallin rakentamista. Liikuntatoimen johtaja Tommi Lanki sanoi kuitenkin Radio Voiman haastattelussa viime viikolla, että hanke ei välttämättä toteudu. Tilakeskuksen uuteen hankesuunnitelmaan on hänen mukaansa lisätty ehdotus, jonka myötä Suurhalli peruskorjattaisiin.

Jatkossa Suurhallissa pelaisivat ja harjoittelisivat sekä jalkapalloilijat että sisälajien harrastajat. Näin esimerkiksi Namika, Kimmo Volley ja Sbandy pelaisivat jatkossa Suurhallissa, josta jäisi jalkapallokäyttöön enää pieni osa. Lanki myöntää, että esitys on kompromissi. Riemunkiljahduksia ei ole kuultu minkään lajin leiristä. Haluaisin tietää, millainen on se kolmen harjoituskentän ympäröimä areena, jota Suurhallin keskelle ollaan taikomassa.

Tilanne on kieltämättä vaikea, eikä kaikkia miellyttävää ratkaisua taida olla. Jos esitys toteutuu, yksi asia on varma kuin Kuninkaan kosketus. Jalkapallo kärsii, vaikka se saisikin lohdutuspalkinnoksi yhden lämmitettävän ulkokentän lisää. Kuluva talvi on osoittanut Suurhallin arvon. 30-vuotiaan hallin matto saattaa olla ohut ja betoni kova, mutta talvipakkasilla se on Päijät-Hämeen paras paikka pelata jalkapalloa.

Silmästäni valuu kyynel, jos futaajille jää hallista vain postimerkin kokoinen karsina. Tällä hetkellä hallissa mahtuu harjoittelemaan samaan aikaan useampi joukkue, ja isot pojat voivat pelata oikeita otteluja. Futsal-salit ovat erikseen. Esityksen toteutuessa hallin käyttäjämäärä toki kasvaisi. Jalkapalloilijat ovat kuitenkin jo pitäneet käyttöasteen kohtuullisena, eikä hallin arvoa lahtelaiselle ja suomalaiselle jalkapallolle voi mitata rahassa. Myönnetään, että pallonpotkijat ovat olleet etuoikeutettuja.

Suurhallista ovat ponnistaneet suurimmat tähtemme Jari Litmanen, Joonas Kolkka ja Petri Pasanen. Siellä ovat hioneet taitojaan ammattilaiset ja amatöörit, kuhnurit ja korttelivirtuoosit. Jalkapallo on Suomen harrastetuin laji, ja tuhansien puulaakipelureiden Lahti ei todellakaan ole poikkeus. Lahti on ajoittaisista laskusuhdanteista huolimatta maamme ehdotonta kärkikastia tasokkaassa juniorityössä. Suurhallin merkitystä asiassa ei kannata vähätellä.

Tammikuun lopussa Suurhallissa pelattiin 30. Lahti-cup. Tuolloin huhuttiin, että turnaus saattaa jäädä viimeiseksi. Vaikka Suuhalli-ehdotus toteutuisikin, ei perinteistä turnausta silti välttämättä haudattaisi. Pienikin mahdollisuus sellaiseen on silti huolestuttava. Lahti-cup on ollut jo 30 vuotta yksi suomalaisen jalkapallotalven kovimmista jutuista. Merkittävät palkintorahat, kovat joukkueet, tuhatpäinen yleisö ja lukuisat rankkarikisat ovat kuin hetki aurinkoa, lämpöä ja Piña Coladaa kaamoksen keskellä.

Viimeisimmässä Lahti-cupissa loistanut Jari Litmanen on Suurhallin ykköstuote. Mitähän mieltä maestro on tuoreista suunnitelmista?

Tatu Airo

Jalkapallohulluus ei helpota edes talvipakkasilla. Olen niin riippuvainen jalkapallosta, että päätin yhtenä päivänä kokeilla vieroitushoitoa. Yritin olla ajattelematta koko lajia. Sivuutin sanomalehtien urheilusivut, enkä edes selannut futisuutisia netistä. Sinnittelin hienosti – kunnes tuli yö. Kun jalkapallo tulee uniin, tauti nimeltä futishulluus on diagnoosia vaille varma.

Viimeisin jalkapallouneni oli merkillinen, sillä siinä sivuttiin myös hiihtourheilua. Sivakoin Salpausselän jylhässä maastossa. Hyppäsin Karpalon pikkumäestä K-pisteelle, laskin ulos intiaanikukkulan kuolemanmutkasta ja lopulta kapusin Lahden suurmäen huipulle. Sieltä näin yli stadionin ja Kisapuiston, aina Etelä-Afrikkaan saakka. Koko jalkapallovuosi 2010 vilisi silmissäni. En tiedä, johtuiko villi uneni Lahti-cupin aiheuttamasta hurmoksesta vai keskioluen syventämästä horroksesta. Ehkä molemmista.

Jalkapalloa lahtelaisesta näkökulmasta tiiraileva Vaihtopenkki-blogi herää talviunestaan, ja mikäs on herätessä. Urheilu-uneni antoi hyvän ennustuksen jalkapallovuodelle. Jos uni toteutuu, Suomi voittaa Ruotsin syksyllä EM-karsinnoissa, Espanja juhlii Etelä-Afrikassa, ja Jari Litmanen iskee kahdeksan maalia FC Lahdelle – kaikki vasurilla.

Voisin kuvitella sanani myös maestro Litmasen suuhun, kun sanon, että tässä vaiheessa jalkapallovuotta kaikki on vielä auki. Liigacup vasta alkoi, ja muita kotimaisia kilpailuja odotetaan vesi kielellä ja jalat säärisuojia myöten lumihangessa. Mestarien liiga ja kansainväliset huippusarjat etenevät kohti finaalia, ja maajoukkuefanit odottavat EM-karsintakalenterin valmistumista. Hätäisimmät varailevat jo lippuja Ruotsin-laivalle ja pelkäävät, että Suomi kohtaa Unkarin karsintojen viimeisessä ottelussa Olympiastadionilla. Työpaikoilla laaditaan MM-kisaveikkauksia, ja kovimmat niilot ovat buukanneet kesälomansa MM-turnauksen mukaan.

Helmikuussa jalkapallomaailma täyttyy kysymyksistä. Vastauksia on vähän. Ainoastaan Urheilulehti ja Veikkaaja tietävät jo etukäteen, mitä jalkapallovuonna 2010 tapahtuu. Vaihtopenkkiä kiinnostavat tänä vuonna erityisesti lahtelainen jalkapallo, Suomen A-maajoukkue ja MM-lopputurnaus. Oman osansa saa myös jalkapallokulttuuri.

Mitä ne futishullun mieltä kutkuttavat kysymykset sitten ovat? Niitä piisaa kuin tyhjiä penkkejä stadionilla. Mitä, missä ja milloin tekee Jari Litmanen? Vartioiko FC Lahden maalia kesällä unkarilainen? Onko hänen nimensä Istvan, Gabor vai Viktor?  Montako maalia Kuhnurit keskimäärin ottelua kohden päästää, jos puolustusta ei vahvisteta? Maksaako Atalanta Henri Toivomäestä rahaa? Pelaako Konsta Hietanen elämänsä kauden MYPAssa? Ostaako Tintti Johansson Turun linnan? Tekeekö Lahden markkinointipuoli makkaranmyyntiennätyksensä? Näpäyttääkö Palloliiton väki puhemiespuheenjohtaja Sauli Niinistöä? Palaako Antti Niemi maajoukkueeseen? Kuka voittaa MM-kisat? Kuka Kortteliliigan? Näihin kysymyksiin saataneen vastaus tämän vuoden kuluessa.

Yksi on kuitenkin varmaa. Jalkapallohulluus ei helpota vuonna 2010. Ei vaikka Suomi kohtaisi Unkarin sateisella Olympiastadionilla ja häviäisi sille viime hetken omalla maalilla.

Tatu Airo

Vaihtopenkki-blogi palaa talvitauolta ja päivittyy jälleen keskimäärin kerran viikossa tässä osoitteessa.