Olen usein ihmetellyt ydinvoiman erityisroolia. Millä muulla primäärienergialla on tehty politiikkaa, järjestetty alasajoaikatauluja, kuten Saksassa ja Belgiassa, tai täyskielto kuten Italiassa? Itävallassa ja Ruotsissa ydinvoimasta on järjestetty jopa kansanäänestys. Itävallassa valmis Zwentendorfin voimalaitos jätettiin käynnistämättä. Ruotsi sitoutui luopumaan ydinvoimasta vuoteen 2010 mennessä; maa on kiertänyt päätöstään lähes kolminkertaistamalla olemassa olevien laitostensa kapasiteetin – kunnes lopulta purki koko päätöksen, koska se räjäyttäisi kasvihuonekaasupäästöjen määrän kasvuun.

Massiivisesta antikampanjoinnista huolimatta ydinvoima kattaa edelleen yli 30 prosenttia Euroopan sähköntarpeesta. Se on olennainen osa energiapalettia, etenkin kun kysymykset ilmastonmuutoksesta, energiariippuvuuden kasvusta ja kilpailukyvyn heikkenemisestä nostetaan esiin. Ankarimmankin ydinvoiman vastustajan on pakko myöntää sen hyödyllisyys ainakin ilmanlaadun kannalta. Sen puhtauden ja päästöttömyyden arvon ilmastotalkoissa on tunnustanut myös YK:n kansainvälinen ilmastopaneeli ja kasvava joukko ympäristöväkeä. Kun esimerkiksi jopa bioenergian tiedetään lisäävän vaarallisten pienhiukkasten määrää ilmassa ja sitä myötä hiukkaskuolemia, kyseessä ei ole mitätön seikka.

Ydinvoiman tyypillisimmät vasta-argumentit ovat pysyneet samoina vuodesta toiseen:

”Ydinvoima on vaarallista” – vaikka tuotettua kilowattituntia kohden se on tehnyt vähemmän vahinkoa kuin yksikään toinen primaarienergiamuoto.

”Ydinvoimassa on jäteongelma” – vaikka kyseessä on ainoa energiateknologia, joka sentään erottelee ja varastoi jätteensä. Suomi on esimerkki maasta, jolla on jo kestävä ratkaisu ydinjätteen loppusijoitukselle. Hiilen ja maakaasun kohdalla jäte unohdetaan ilmakehään – ellei hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin tekniikkaa kehitetä edelleen.

”Emme tarvitse ydinvoimaa, vaan on satsattava uusiutuviin ja energiansäästöön” – vaikka nykyoloissa on turha panna päästöttömät energiamuodot kilpailemaan toisiaan vastaan: tarvitsemme kaiken puhtaan energian jonka vain saamme, eikä sekään silti riitä vastaamaan kysyntään.

En ole ollut aina ydinvoiman ystävä. Nuo argumentit olivat minunkin argumenttejani – kuten muuten monen muunkin akateemisen naisen. Kun eduskunta äänesti vuonna 1993 ydinvoiman kumoon, olin ihastuksissani. Vakaumukseni taustalla oli vähemmän tietoa mutta enemmän luottamusta ydinvoiman vastustajien vilpittömiin motiiveihin ja johdonmukaisuuteen.

Usko johdonmukaisuuteen on ollut sittemmin koetuksella. Etenkin silloin, kun alasajon tiedetään kasvattavan fossiilisen energian määrää. Tai kun venäläisen ydinvoiman maahantuonti hyväksytään, mutta omaa ydinvoimaa vastustetaan.

Jäteongelmaa pidän nykyään huonoimpana argumenttina. Lyhyesti siksi, että ydinjäte on ennen kaikkea laadullinen ongelma, ei niinkään määrällinen. Ihmiskunnan on joka tapauksessa käsiteltävä ydinenergian ja ydinaseiden jätteet vaarattomiksi tai varastoitava ne turvallisesti. Tästä velvoitteesta ei päästä edes vastustamalla ydinvoimaa, sillä nuo aineet ovat olemassa. Onko niitä enemmän tai vähemmän, ei ole ydinkysymys. Ydinkysymys on se, että niitä on.

Siksi jäteargumentti suomalaisessa keskustelussa johtaa toistuvasti harhaan. Se luo vaikutelman, että hylkäämällä kuudennen tai seitsemännen reaktorin olisimme ohittaneet tai torjuneet jäteongelman. Nimenomaan tuota ongelmaa emme ole – ehkäpä jopa päinvastoin, sillä tulevaisuuden ydinvoimalat saattavat olla ratkaisun avain. Neljännen sukupolven ydinvoimalat voivat käyttää polttoaineena ydinjätettä, jopa ydinaseiden jätettä. Kehitys tulisi viedä loppuun, kunnes saadaan voimaloita, jotka voivat hyödyntää uraania tehokkaammin ja kokonaan.

Mutta kyllä minä myös ymmärrän. Jokainen joka on käynyt ydinvoimalassa ja nähnyt sen monimutkaisten laitteiden, turvatoimien ja varmistusten määrän, kysyy eikö ihmiskunta todellakaan keksi helpompia tapoja tuottaa energiaa. Mutta toisaalta – ydinvoiman vaihtoehdot ovat vielä surkeampia: kauhistuttavat ja tehottomat tuulimyllykentät neitseellisessä merimaisemassa tai haisevat CHP-voimalaitosten biomassakasat asutusten kupeessa, ilmanlaatua pahentava poltto ylipäätään. Kaikki harmillisia, ennen kuin aurinkoenergiasta saadaan suuren luokan ratkaisuja. Aurinkopaneelit ottaisinkin joka katolle, mutta suuren volyymin energiantuotantoa auringosta ei vielä saada.

Itse asiassa, kun mietin, nousee kaikista harmillisuuksista suosikikseni vesivoima, joka on kilpailukykyistä, päästötöntä, uusiutuvaa, helposti rakennettavaa sekä säädettävää.

Asia sattuu nyt kuitenkin olemaan niin, että sen joka vastustaa ydinvoimaa, pitää vastustaa myös vesivoimaa. Aatteellisilla liikkeillä on perinteensä ja opinkappaleensa – ja koskaan et muuttua saa?

”Rahvaanomaisuuksia rannalla”, muotoili yhdeksänvuotias poikani oman käännöksensä Sex on the Beach -drinkistä, kun kymmenen kesää sitten istuskelimme kesälomailtana perheen kanssa jäätelöbaarissa juomalistaa selailemassa. Käsitys seksin – tai seksiksi kuvittelemansa käytöksen – rahvaanomaisuudesta oli täsmälleen hänen omansa. Otan vielä vastuun opetuksesta, että julkinen röyhtäily on rahvaanomaista, samoin ruoka suussa puhuminen tai maiskuttelu, mutta seksi tai kotioloissa ilmenevä vähäpukeisuus tähän listaan ei ole kuulunut.

Itseäni suuresti huvittanut drinkkikäännös kuvasi pienen pojan maailmaa niin hyvin, että lähes liikutuin. Yhdeksänvuotiaalla oli vielä varaa väistellä ja koomisesti torjua aluetta, joka muutamia vuosia myöhemmin riepottelee miehenalkuja miten sattuu.

Nykylasta ja nuorta ympäröivä seksin ylitarjonta selittänee sanavalinnan. Minulle seksuaalisuus ei ollut rahvaanomaista, se oli salaisuus. Mutta en muistakaan lapsena ikinä nähneeni alastomia ihmisiä vääntyneissä asennoissa tursuamassa ulos lehtien kansista. Seksistä ei puhuttu, enkä saanut vaitiolosta sieluuni suuria vammoja. Eroottisin lapsuusmuistoni jäi barbienuken riisumisesta ja pukemisesta. Kun kahdeksanvuotiaana kysyin äidiltä, mitä on pukusuolielämä, hän myönsi sen olevan ihanaa, mutta lupasi kertoa loput vasta kun olisin vanhempi. Vanhempana en kehdannut enää kysyä. Oppikoulussa jännitettiin viikkoja etukäteen sitä biologian tuntia, jolloin tultaisiin kirjassa kohtaan ’Ihmisen lisääntyminen’. ”En kyllä tuu sillon kouluun”, vannoi tyttökaveri posket kuumottaen. Juttu kuivui kokoon, kun opettaja sanoi, että nuo sivut voittekin lukea kotona.

Nyt kaikki on toisin. Kaikki salaperäisyys on poissa, ja turvonneet genitaalit on lätkäisty lasten silmille ennen kuin kiinnostus on edes herännyt. Tunnustan suoraan, etten luultavasti osaa edes kuvitella, millaisissa paineissa omat nuoreni ovat joutuneet kasvamaan aikuisiksi. On hämmentävää nähdä palstoilla alaikäisten kyselevän, milloin kuuluisi aloittaa seksi, ikään kuin se olisi jokin velvollisuus eikä halu, joka kasvaa itsessä. Jos intiimistä tulee arkista, onko helppoa säilyttää itsemääräämisoikeutensa, kasvaa omaan rytmiinsä ja kunnioittaa omaa tahtiaan ja tahtoaan?

Seksin arkipäiväistyminen ei välttämättä tarkoita, että sillä alueella loukatuksi tai ylikävellyksi tuleminen sattuisi yhtään vähemmän. Lasteni lähestyessä murrosikää minua alkoikin pelottaa: kun toistuvasti lukee murheellisia uutisia rakkaudessa haavoittuneiden ja mustasukkaisten epätoivoisista teoista, tuntui kuin olisi lähettämässä lastaan rintamalle.

Se mielessäni aloin miettiä, mitä esimerkiksi tuo nuori mies tarvitsisi selvitäkseen hengissä rakastumisista. Tässä siis hellyydellä laaditut ohjeet ajalle, jolloin rahvaanomaisuudet rannalla alkavat kiinnostaa:

o Ole mies, joka hengittää vapaasti. Älä suostu syylliseksi kun eri tahot antavat ymmärtää, että olet sukupuolesi perusteella syypää vuosituhansien sortoon. Et ole. Älä myöskään provosoidu, kun kohtaat nämä syytökset. Kanna sen sijaan täysi vastuu niistä asioista, joihin oikeasti syyllistyt.

o Luota itseesi. Sinulla on jotakin, jota naisella ei ole ja jota hän tarvitsee ja kaipaa. Älä siksi mieti liikaa geeliä tukassasi.

o Älä anna naisen määritellä sinua, älä suhdettannekaan. Vaikka naistenlehtien lukeminen olisi tehnyt hänet ekspertiksi rakkauden sanastossa, se ei vielä tee hänestä teidän elämänne eksperttiä.

o Ole ylpeä siitä. Silloin siitä ei tule väline, jolla käytät toisia ihmisiä hyväksi.

o Älä koskaan hylkää itseäsi. Älä kysy toisilta lupaa olemassaolollesi äläkä anna kenenkään toisen olla tietävinään, kuka olet ja mistä sinussa oikeasti on kysymys. Älä myöskään itse tiedä sitä liian varhain – jotta et muuttuisi itsellesi tylsäksi. o Naura itsellesi. Nauti erehtymisestä.

o Ole joustava mutta tunnista itsessäsi myös se luovuttamaton, josta täytyy pitää kiinni. o Rakasta intohimoisesti ja sydän auki, niin sinuun ei voi kyllästyä.

o Ole hellä, ole hyvä, saat siitä voimaa. ”Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä.”

o Harjoita itseäsi myös pettymyksiin. Joka tapauksessa tulet rakkaudessa törmäämään kohtuuttomuuksiin ja epäoikeudenmukaisuuteen. Pelisääntöjä rikotaan, etkä saa mistään paikalle erotuomaria.

o Säästä ihmishenkiä: opettele tunnistamaan tunteesi ja anna niille nimi. Lävitsesi vyöryy koskena kaikenlaista. Voit tehdä paljon muutakin kuin etsiä tunnelmaan sopivan äänilevyn tai raivota. Voit puhua omaa kieltäsi ja tulla tilanteen herraksi. Kun opettelet tämän yksinkertaisen ja vaikean taidon, tiedät missä olet, ja sinua on vaikeampi pallotella. Silloin et myöskään tarvitse seksiä pahan- ja hyvänolontunteiden vaihtokauppaan. Voit vapauttaa sen parempaan käyttöön. Kerro kaverille

Viikonloppuna sekä Kokoomuksen että Keskustan puoluekokoukset ovat tehneet tärkeitä valintoja. Keskusta on valinnut väliaikaisen pääministerin ja Kokoomus seuraavan pääministerin – näin toivon.

Keskustan verkkoapila tekee pääkirjoituksessaan katsauksen puheenjohtajatehtävät jättävän Matti Vanhasen urasta. Se nimeää Vanhasen parhaaksi saavutukseksi energiapaketin: ”Aika tekee lopulta oikeutta Vanhasen uralle, jonka komeimmaksi saavutukseksi saatetaan tulevaisuudessa lukea hänen ilmasto- ja energiapolitiikkansa, jolla Suomen taloushistoriassa käännettiin uusi, vihreämpi sivu.”

Sivu on epäilemättä vihreämpi, mutta lähemmin tarkastellessa sitä on vaikea pitää erityisen ympäristöystävällisenä. Nehän eivät valitettavasti ole aina sama asia. Siksi pidän kyseistä pakettia Vanhasen hallituksen kenties pahimpana virheenä. Hallituksen linja lisää päästöjä, pahentaa hengitysilmaa, tuhoaa saaristomaisemaa ja on kuluttajalle valtavan kallis.

Moni tietää, että puunpoltto lisää terveydelle haitallisia hiukkaspäästöjä, mutta itse puunpolttoa on pidetty ilmastonmuutoksen kannalta ilmastotekona, jota kampanjoissa mainostetaan. Se on kuitenkin teoreettinen ilmastoteko. Jos todella halutaan leikata nopeasti hiilidioksidipäästöjä ja hillitä kasvihuoneilmiötä, runsas puunpoltto ei missään nimessä ole ratkaisu.

Puuta kutsutaan usein nollapäästöiseksi mutta nollapäästöisyys on sopimus, joka perustuu puun koko elinkaaren tarkasteluun, ei tosiasialliseen polttoon. Poltettaessa puu on CO2-päästöiltään turvetta ja kivihiiltäkin suurempi. (Jos puuta ja turvetta poltetaan rinnakkaisissa polttokattiloissa ja molempien päästöt mitataan putken päästä, puun CO2-luku on 109,6 g/Mj, turpeen luku on 106 g/Mj.) Molemmissa tapauksissa hiilidioksidi on hiilidioksidia, eivätkä yhteyttävät kasvit ”haista” niitä erilleen.

Puun laskennallinen nollapäästöisyys tulee Kioton sopimuksesta. Se antaa anteeksi hiilidioksidipäästöt, jos ne tulevat jonkin orgaanisen aineen polttamisesta. Oletus on, että kun aine kuitenkin joskus lahoaa, se päästää hiilidioksidia, joten on samantekevää, jos tämä tehdään polttamalla.

Tuo logiikka ei kuitenkaan toteudu, jos prosesseja kiihdytetään ja puuta käytetään nopeammin kuin uutta kasvaa luontaisesti tilalle. Siksi hallituksen päätös lisätä metsähakkeen energiakäyttöä 8,5 miljoonalla kuutiometrillä – eli lähes kolminkertaiseksi – kasvattaa lyhyellä aikavälillä CO2-päästöjä merkittävästi, siinä missä niitä piti laskea vuoteen 2020 mennessä. Terveydelle haitalliset hiukkaspäästöt kasvavat luonnollisesti nekin, mikä nostaa myös kansanterveyslaskua.

Toinen ongelma on vieläkin laajempi, EU-tasolla. Kattavan eurooppalaisen metsätutkimuksen mukaan, josta Nature Geoscience ensimmäisenä kaksi vuotta sitten raportoi, bioenergian voimakas lisääminen Euroopassa uhkaa romahduttaa Euroopan metsien hiilinielun eli kyvyn sitoa ilmakehän hiiltä. Tehokkaan hiilinielun ylläpito edellyttää selvästi puuston kasvun alittavia metsähakkuita. Toisin sanoen EU:n itselleen valitsema keino torjua kasvihuoneilmiötä itse asiassa kiihdyttää sitä – tuhoamalla sen, mikä kasvihuoneilmiötä jaruttaisi. Juuri siksi ajattelen, että uusiutuvien sitova tavoite 20-20 annetulla aikataululla on vaarallinen, koska meiltä puuttuvat aidot teknologiset mahdollisuudet tavoiteen toteuttamiseen – ennen kuin aurinkoenergian potentiaali saadaan käyttöön.

Tuulivoimakin on osoittautunut odotettua monimutkaisemmaksi energiaratkaisuksi. Sen tehottomuudesta suhteessa muodolliseen kapasiteettiin olen kirjoittanut usein, ja maisema- ja meluvaikutusta voi jokainen arvioida itse. Mutta tuulivoimassa on muitakin kysymysmerkkejä. Vastikään ilmestyneen tutkimuksen mukaan tuulivoimalla voi olla ilmastoa lämmittävä vaikutus, jos sitä rakennetaan runsaasti. Jos tavoite olisi nostaa tuulivoiman osuus kymmeneen prosenttiin globaalisti, tavoite vaatisi 13 miljoonaa turpiinia ja valtavan maapinta-alan. Tämä suuri määrä nostaisi pintalämpötilaa yli asteella ja aiheuttaisi muutoksia sateen ja pilvisyyden jakautumisessa – sen lisäksi että tuulivoiman lisääminen edellyttää aina varavoiman rakentamista.

Hallituksen energiapaketin talousvaikutukset ovat kokonaan toinen kysymys. Pidän virheenä niitä päätöksiä, joilla kaavaillaan energiaveron korotusta vuodesta 2011, ottamatta huomioon päästökaupan vaikutusta. Päällekkäiset ohjaustoimet, päästökauppa ja hiilidioksidivero, ovat kuin vyö ja henkselit. Kaukolämmitystä nämä polttoaineverot rokottavat merkittävästi, ja paine kohdistuu erityisesti Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin. Jos lämmityslasku kasvaa reilut 20 posenttia, sen lisäksi että sähkö kallistuu syöttötariffien myötä, normaali maksaja edellyttäisi ainakin rahalle vastinetta: että kallistunut lasku tietää parempaa ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa.

Jos näin ei kuitenkaan ole, saavutus on kaikkea muuta kuin komea. Mieletön taloudellinen satsaus energiamuotoihin, joiden kerrannaisvaikutuksia ei ole kunnolla mietitty, on vaarallista politiikkaa, niin EU:ssa kuin meilläkin.