Stefan Wallin, Rkp

Mediassa ja poliittisissa piireissä on keskusteltu siitä, että valehteliko puolustusministeri Wallin eduskunnalle väittäessään, että Dragsvikin varuskunnan säilyttäminen tapahtui pelkästään maanpuolutuksellisin perustein. Valehtelemisesta syyttävä sormi on kohdistunut myös pääministeri Kataiseen, joka niin ikään eduskunnalle vakuutti maanpuolustuksellisten perusteiden olevan absoluuttinen totuus.

Puolustusministeri selvisi perussuomalaisten tekemästä välikysymyksestä käytyään selvittämässä asiaa demarien hallitus-ja eduskuntaryhmälle ja kerrottuaan toimineensa ajattelemattomasti salatessaan sen, että hän vaikutti asiaan. Wallin ja Rkp puolustauvuivat sillä, että asiasta käytänössä sovittiin hallitusohjelmaa tehtäessä, vaikka asiaa ei paperille pantukaan.

Sitä Wallin eikä Rkp ole kertoneet, että kenen kanssa sovittiin ja miten sovittiin? Ketkä olivat paikalla? Pääministeri Katainen kieltää sopimisen, valtiovarainministeri Urpilainen kieltää sopimisen ja molemmat kieltävät tienneensä Wallinin harjoittamasta poliittisesta ohjauksesta. Kuka valehtelee, tai muistaa väärin; Wallin, Rkp, Katainen vai Urpilainen?

Mediassa on selitelty Wallinin puolustukseksi sitä, että toki voi poliittisesti ohjata, mutta siitä pitää kertoa. Demareita on moitittu herkkänahkaisiksi kölin alta vetäjiksi, kun medialle oli kerrottu Wallinin kuulemisen ajankohta. Ensimmäistä kertaa minä kuulen, kun media valittaa siitä,että heille jostain asiasta kerrotaan etukäteen. Normaalisti media valittaa, että asioita pyritään tekemään heiltä salaa.

Kuka siis valehteli? Jos valehtelu määritellään niin, että siinä esitetään vilpillisesti jotain, mikä ei ole totta, niin valehtelivatko Wallin ja Katainen? Kun Rkp ja Wallin eivät hallitusohjelmaan saaneet kuin lakiin perustuvan kirjauksen ruotsinkielisen varusmieskoulutuksen jatkumisesta, he tulkitsivat asiaa itselleen sopivalla tavalla.

Katainen ja kokoomus ilmoittavat tekevänsä politiikkaa ilman politiikkaa, olemalla kaiken yläpuolella ja kertoen,mikä kulloinkin on Elinkeinoelämän Keskusliiton mielestä oikein ja isänmaalle parasta, eli absoluuttisen totuuden. Katainen arveli hyvän ystävänsä Wallinin toimivan samoin ja kertovan vain mikä on isänmaalle parasta, ilman mitään politiikkaa.

Määritelmällisesti Wallin ja Katainen siis tuskin valehteilvat. Kepulisti ja kansaa hämäten he kuitenkin toimivat. Ainoastaan Urpilainen saa puhtaat paperit tässä ja muussakin poliittisessa toiminnassa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>