Agentti Dårp & joulumielen vaarantajat

2011

Eletään vuotta 2011. Maailma on muuttunut. Virtuaaliset sosiaaliverkostot ovat luoneet ihmisille toisen minän. Uudenlaisen identiteetin, jonka turvin ihmiset uskaltavat ottaa kantaa ja esittää oman olemuksensa siistityn version. Suurimpana turvana heillä on aika, jonka voi käyttää vastauksen miettimiseen. Tämä virtuaaliminä tahtoo kuitenkin jakaa todellisen elämän tapahtumat sosiaalisissa verkostoissa ja vaikuttaa ihmisen alitajuntaan saaden tämän etsiytymään ja hakeutumaan tapahtumiin, jotka profiilipäivityksissä kuulostaisivat mahtavilta. Ihminen muodostaa siis minäkuvansa toisten ihmisten mielipiteiden kautta. Ihmisten käyttäytymistä ja toimintaa todellisessa maailmassa ohjaa siis enään yksi symboli. Nyrkkiin puristettu käsi, jossa peukalo on kohotettu ylöspäin hyväksymisen merkiksi. Tätä symbolia kutsutaan “tykkää” symboliksi. Peukalo on taas tuleva määrittämään ihmiskunnan kohtalon.

Agentti Dårp & vanha ystävä

Agentti Dårp tallusti tapansa mukaisesti kotikorttelinsa mäkeä alas potkien tupakantumppeja tien reunaan. Jokaisen tumpin hän pyrki saamaan mahdollisimman kauas nurmikolle. Dårp ei kuitenkaan ole mikä tahansa tumppienpotkija. Hän on farkkutakkiin ja verkkareihin pukeutuva entinen psykologian asiantuntija. Aikoinaan moni löysi itsensä Dårpin käden kautta. Sosiaalisten medioiden muokkaantuessa myös säälinkeruualustoiksi, menetti Dårp työpaikkansa ja myöhemmin myös kunniansa. Minkäs pieni ihminen sille mahtaa, jos sattuu suutuspäissään heittämään kaupunginjohtajaa kävyllä ja pissimään kaupungintalon portaille.

Seppo Lignell&piispanen jakoi linkin:

Heitti kävyllä kaupunginjohtajaa ja ureoitsi kaupungintalon portaat täydellisesti.
“Apina!” miehen kuultin huutavan, kun häntä vietiin poliisiautoon…….lue lisää.

2: Kommenttia…. 28 tykkää ...

Seppo Lignell&Piispanen, vanha fysioterapeutti, on sosiaalisen median edelläkävijä. Hän on vastannut ihmiskunnan tarpeeseen perustamalla verkkokaupan, josta kuka tahansa voi tilata kotinsa täyteen turhanpäiväistä, mutta hauskaa roinaa. Luonnollisesti Seppo tulee varsin hyvin toimeen. Sosiaalisissa medioissa Sepolla on yli 600 kaveria, mutta todellisessa elämässä vain yksi. Äiti, joka vanhana sahatyöläisenä menetti peukalonsa jo ennen Sepon syntymää.
Vuosia takaperin Seppo ja Dårp olivat hyviä ystäviä ja viettivät vapaa-aikansa yhdessä auttaen niitä, ketkä apua pyysivät. Seppo fyysisesti ja Dårp henkisesti. Nyt he kuitenkin katsovat maailmaa pöydän eri puolilta. He ovat lähteneet taisteluun toisiaan vastaan. Tuhotakseen sen, mikä toiselle on tärkeätä. Maineen hyvänä ihmisenä.

Taistelu

Dårp astui kitumarketin ovista sisään ja puisteli kengistään ylimääräiset tupakanpurut. Tuulikaapissa istui vanha raihnaisen oloinen mies ja pyysi Dårpilta kolikkoa. “Ei ole” vastasi Dårp ja jatkoi kävelyä, vaikka hetken mielessään mietti, että olisikohan seteli kelvannut? Astuessaan myymälään, mekaaniset portit aukenivat hänen edessään hyvin hitaasti. Dårp antoi porteille hieman jengaa kengän kärjellä ja tästä seurasi välittömästi paheksuvia katseita vanhemmilta ihmisiltä. Dårp yritti naamioida tempun vahingoksi ja katsoi portteja, kuin niissä olisi jotain vikaa. “Syytetään muita omasta käyttäytymisestä. Trendikäs harrastus nykyään.” Hän mietti kulkiessaan kitumarketin tavarantäyteisillä käytävillä. Dårp oli unohtanut tyystin mitä tuli hakemaan ja päätti katsella ympärilleen jos vaikka muistaisi. Joulu lähestyy hurjaa vauhtia, joten kaupat on vuorattu joulu-aiheisilla tavaroilla ja koristeilla. Ihmisillä on kiire, eikä yksikään heistä kykene vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen, että “mihin?”.

Pahaa aavistamaton Dårp kävelee tekniikkaosastolle ja huomaa tutun hahmon tutkimassa uusimpia älypuhelimia. Seppo, joka on jo pitkään levittänyt maailmalle päivityksiä Dårpin huonosta tavasta toteuttaa turhautumistaan ikään kuin pissaamalla. Dårp taas on taistellut vastaan tilaamalla Sepon verkkokaupasta hävytöntä tavaraa kaupungin päättäjille ja liittänyt yhteyteen kortin, jossa lukee “Terveisin Seppo!”. Molemmilta hyvin julmaa, mutta tehokasta nykyaikaista sodankäyntiä.

Dårp yrittää hiipiä hitaasti Sepon ohi, mutta Seppo alan ammattilaisena kuulee sadan metrin päähän, mikäli jollain sattuu olemaan tenniskyynärpää. Pian Seppo ja Dårp tuijottavat toisiaan tekniikalla vuoratun käytävän keskellä. Joululaulut kaikuvat kitumarketin kaijuttimista. Ihmiset ymmärtävät tilanteen vakavuuden ja siirtyvät kauemmas. Seppo kurottaa kätensä taskulleen ja ottaa esiin aseensa. Uuden älypuhelimen nopealla nettiyhdeytellä. Muutamalla painalluksella puhelin on yhteydessä sosiaaliseen mediaan valmiina päivittämään reaaliaikaisesti sitä, minkä aika on nyt koittanut. Dårp tekee samoin. Kaivaa aseensa esille. Ei ole suotavaa sitä tässä sen enempää ruveta kuvailemaan. Voidaan kuitenkin mainita, että erään vanhan emännän on kerran kuultu sanovan aiheeseen liittyen, että “Melkoinen”.

Kunnian viimeinen taistelu on alkanut. Ensimmäinen päivitys on lähetetty tuhansien ihmisten luettavaksi. Dårp aloittaa vastahyökkäyksen piirtämällä kaunista kasikkoa alahyllyjen hiirimattojen päälle. Seppo tehtailee linkkejä yhteisöpalvelimiin. Dårp kiipeää hyllyn päälle ja käyttää hyökkäystä:  – Helikopteri, josta valuu polttoainetta – . Seppo on luonut ryhmän, jossa kehoitetaan vihaamaan dårpia. Jäseniä jo yli kaksisataa. Dårp tähtää tarkasti digikameroiden lisälaitteisiin.

Sitten tapahtuu jotain, mitä kumpikaan ei osannut odottaa. Sosiaaliseen mediaan ilmestyy ryhmä: ” Dårp & Seppo on takapuolesta “. Tuhansia jäseniä. Tykkäyksiä ei ole säästelty. Seppo säikähtää ja tarkastaa profiilinsa. Enään kolmesataa kaveria? Dårp huomaa Sepon heikon hetken ja päättää käyttää tehokkainta hyökkäystään: – Ilman käsiä -.  Dårp levittää kätensä korkealle ja samassa huomaa, miten hedelmäosastolla ihmiset katsovat muualle nyrpeinä. “Heitä ei kiinnosta?.. Enkö olekaan sankari?”.. Dårp ja Seppo ovat molemmat hiljaa ja miettivät seuraavaa siirtoa. Joulumusiikki soi kovalla ja tuntuu jo tärykalvoissa epämiellyttävältä. Heidän taaksensa ilmestyy suuri hahmo ja molemmat tuntevat voimakkaan kiskaisun takajeejeessä. Molemmat lankeavat polvilleen maahan ja nostaessaan katseensa he näkevät hänet, jota ei pitkään aikaan ole nähty näillä main.

Joulupukki! Ennen, kuin kumpikaan erehtyy kiroilemaan, on heidän suunsa tukittu joulumakeisilla. Joulupukki seisoo vakavan oloisesti heidän edessään ja nostaa kätensä osoittaen naisten kosmetiikkaosastoa. Joululaulut soivat nyt niin kovalla, että Seppo pitelee jo korviaan. Dårp katsoo Joulupukin osoittamaan suuntaan ja näkee lyhyen hahmon. Seppo näkee hahmon myös ja kääntää katseensa joulupukkiin, joka nyökkää hyväksymisen merkiksi. Joulupukki ottaa taas lujasti kiinni Sepon ja Dårpin takatukista ja viskaa heidät hurjaan ilmalentoon, joka päättyy Kojuun, johon on kerätty myynnistä poistuvia aletuotteita. Dårp syljeskelee suustaan pois merileväuutepillerit ja nousee ylös. Hän ottaa seppoa kädestä ja auttaa tämänkin jaloilleen. “Missä se on?” Seppo kysyy.        “Ai mikä?” Dårp vastaa. “No joulupukki tietysti! Ei kun se hahmo?!” Seppo sanoo hieman tuohtuneena. Dårp katselee ympärilleen ja näkee miten hahmo istuu lähellä naisten terveystuotteita. He lähestyvät hahmoa ja huomaavat pian, että hahmo on maassa istuva itkevä lapsi. “Tämän kerran?” Dårp sanoo sepolle. “Tämän kerran” Seppo vastaa. he menevät lapsen luokse. Dårp laskeutuu kyykkyn ja laskee kätensä tämän olkapäälle. Lapsi nostaa katseensa ja Dårp kysyy, että mikä hänellä on hätänä?

Lapsi kertoo, että on hukannut äitinsä ja etsiessään liukastunut ja loukannut ranteensa. Dårp kertoo lapselle rauhoittavaan sävyyn, että mennään yhdessä neuvontapisteeseen ja pyydetään henkilökuntaa kuuluttamaan äitiä, niin kyllä se löytyy. Lapsi lakkaa itkemästä. Seppo on hakenut pakasteosastolta pussillisen pakastemarjoja ja asettaa sen lapsen rannetta vasten. Väliin hän laittoi taskusta löytyneen kännykän suojapussin. He lähtevät kohti infopistettä, josta Seppo sai tarvittavia välineitä kunnon tukisiteen tekemiseen. Infopisteen täti kuuluttaa lapsen äitiä, joka äkkiä tuleekin paikalle ja lähtee lapsen kanssa jälleen kaupan puolelle. “Näitkö tuon hymyn?” Dårp kysyi sepolta. Seppo ei vastannut, sillä oli taas kännykkänsä lumoissa. Seppo mietti pitkään, että mitäköhän tästäkin nyt kirjottaisi. Hän kuitenkin näki, miten joulupukki vilkutti vähän matkan päästä tuoliltaan leveästi hymyillen. Aivan, kuin joulupukin käsi olisi hetkellisesti vilauttanut keskisormea.

Agentti Dårp kykeni nyt olemaan taas sitä, mitä oli tahtonut. Ystävällinen ja kunnioitettu ihminen. Turva niille, jotka tahtoivat puhua. Kuuntelija niille, jotka eivät tahtoneet. Dårp ei enään pelännyt vaan liittyi sosiaaliseen mediaan, jossa hän voisi levittää hyvää mieltään.
Kaveripyyntöjen joukossa oli tuttu nimi. Seppo lignell&Piispanen. Dårp mietti hetken, mutta hyväksyi pyynnön. Ensimmäisenä päivityksenä hän näki kuvan itsestään pitämässä lasta kädestä. Kuvaan oli Seppo liittänyt tekstin: ” Se on joulu nyt! “.

14 – kommenttia.. 28 – tykkää..

Anti-Luontoilta

Hyvää iltaa hyvät kuuntelijat! Tänään on tiistai. Eilen oli maanantai.  Ennen Anti-Luontoiltaa kurkistamme hieman päivän uutisotsikoihin.

Puolet maapallon väestöstä elää tällä hetkellä edelleen ilman toimivaa hallitusta.  Tilanne on monessa maassa kriittinen, eikä mielenosoituksille näytä tulevan loppua. Euroopan elintarvikevaliokunta on ehdottanut rankkoja toimia ihmismassojen rauhoittamiseksi. Puhutaan jopa jogurtti-direktiivin väliaikaisesta purkamisesta.  Näin kertoo EU-parlamentin siivoja Irmi Iivikko:
” Onhan se tärkeää pitää jogurtti ja mysli pakkausten eri osissa, ettei kenenkään ole pakko syödä sitä mysliä jos siitä ei vaikka satu pitämään.”

Raha uhkaa loppua kesken maapallolta. Joukko toinen toistaan johtavampia tutkijoita on laskenut, että jos kaikki maailman rahavarat koottaisiin samaan paikkaan ja pinottaisiin dollarin seteleinä korkeaksi pinoksi, ei E.T pääsisi vieläkään kotiiin.

Koko maassa on juhlittu tänään munakeonpäivää.  Sen vuoksi Asikkalassa Jaakko on perinteiden mukaisesti syönyt kylmän kiven. Tänä vuonna Jaakoksi valittiin maatalousyrittäjä  Valtteri Pulla ja kiven valitsi Suomen Hammaslääkäriliitto. Tässä uutiskynnyksemme tänään. Seuraavaksi Anti-Luontoilta.

Anti-Luontoilta

Hyvää iltaa kuulijat. Studioomme on tullut niin paljon vihaisia soittoja, että meitä pyydettiin välittämään seuraavanlainen viesti yrityksen johdolta:

Pyydämme anteeksi ennen uutisia esitetyn Toivetunti-ohjelman välikohtausta. Juontajamme lausahdus ” Maailmassa on niin paljon musiikkia, että miksi h*lvetissä pitäisi soittaa niitä kappaleita, jotka olette jo kuulleet” ei suoraan edusta yhtiömme mielipidettä. Juontajaa varten on aloitettu kurinpitotoimet.  Todennäköisesti puukotamme häntä selkään seuraavissa YT-neuvotteluissa.

No niin. Siinähän oli näppärä aloitus. Tämä siis Anti-Luontoilta ja pureudumme normaaliin tapaan jännittäviin synteettisen maailman ilmiöihin. Ohjelmaformaatti on siis aikanaan kehitelty ihmisiä varten, jotka eivät joka viikko halua kuunnella lintujen piereskelyä. Onhan yhtiömme slogan ” Jokaiselle jotakin ja taksilla korkeasaareen “.

Studiossa on tänään vieraana asiantuntijat  Varma Valuutta

“Iltaa.”

Sekä Helsingin yliopistolta Hex Index

“Iltaa iltaa.”
Tehän olette tänään pukeutuneet siististi. Herra Valuutalla näyttää olevan päällä ihan puhdasta tekokuitua?

” Juu kyllä tämä on ihan pelkkää polystyreeniä. Hajoaa luonnossa vasta sitten, kun Aurinko sammuu.”

Tuota herra Indexin pukua en tunnistakaan. Mitä se on ?

” Tämähän on ihan laboratoriopuhdasta polymeerikuitua. Sitä vaan sivellään päälle ja annetaan kuivua. Tämä on siis niin synteettistä, Että tällä voitaisiin ratkaista maapallon jäteongelmat. Tätä ei nimittäin tarvitse koskaan heittää roskiin, kun tämä ei kertakaikkiaan vaan hajoa mitenkään.”

Tuohan kuullostaa hienolta ajatukselta. Roskaton maailma.

*Naurua*

*Joku yrittää lausua tanskalaisen Ø:n*

*Lisää naurua*

Otetaanpa nyt ensimmäinen soittaja linjoille. Viimeaikaisten väärinkäsitysten välttämiseksi tähdennän, ettemme etsi orkesteriimme basistia, vaan tämä on ajankohtaisohjelma. Kuka siellä?
Joku koputti studion oveen. Mutta nyt se soittaja. Haloo!

“No HalØØ!”

*Naurua*

Mikäs askarrutta tänään ja kertokaa toki kuka olette ja missä söitte ensimmäisen kerran pashaa?

” Ilkkahan se täälhä nhiiiii…!  Thuossa shellaasta oonpi ihetelly ko onpi tuohon porstuva pööälle ilmeestyn tollane ketshuppi pullo. Siin lukkeepi, ettei siältäis tommaattia. Sellai askarruttoopi. Tosiaan pashaa mie söin vuonna nelkytäseithämä Oulunkylässä.”

Oulunkylässä? Itsekkin taisin siellä joskus yhden purkin naamaani huitaista. Olisiko tämä kysymys nyt herra Indexille?

Kyllähän tämä vaikuttaa harvinaiselta tapaukselta. Yleensä ketsuppi pilataan laittamalla siihen tomaattia, mutta nyt on tainnut silmiin osua oikein valioyksilö. Todennäköisesti jonkinlaista selluloosamassaa pullo sisältää ja värjäyksessäkin toivottavasti käytetty ihan puhtaita kemikaaleja. Tuollainen harvinaisuus kannattaa hyödyntää sille soveltuvassa ympäristössä. Esimerkiksi OK-lihapullat on hyvä vaihtoehto. Niissä on vain 1% lihaa ja sekin enimmäkseen pakkauksen liimapinnassa. Erinomainen makuelämys. Itselleni osui kerran Saarijärvellä samankaltainen tapaus, kun olin valokuvaamassa tuotteita Ollos- kuvastoa varten. Siinä oli silloin sellainen omituisuus, että pakkauksen pohjassahan on se pakkauspäivä. Tässä yksilössä se päivämäärä oli vasta viikon päästä, joten kyllä se teknologia  nopeasti kehittyy ja on selvästi meitä edellä. Kannattaa sekin siis tarkistaa.

Kiitos soittajalle ja herra Indexille. Ketsuppia siis ensimmäisenä arvailtiin ja eiköhän oteta pidemmittä puheitta seuraava soittaja. kukapa siellä?
Joku koputti studion oveen. Mutta nyt seuraava soittaja!

“Haloo.aloo..loo.oo.o”

Laittaisitteko hieman radiota pienemmälle. Kaikuu ikävästi.

” Jaha! Luulin, että radiossa pitää puhua tällee.ällee.ee.e”

Ei suinkaan. Kyseessä on ilmiö, jossa kansallisen ÄO:n keskiarvon alapuolella on kovasti ihmisiä, joilla paljon asiaa maailmalle. Kerrohan, mikä mieltäsi painaa tänään ja missä olit kun WTC-tornit sortuivat?

” Hmm. Muistan kyllä, että söin sienipiirakkaa, kun Neuvostoliitto hajosi ja Korvapuustia, kun Kuussa käytiin ensimmäisen kerran. Muistan, että katsoin kotona telkkaria, kun tornit sortuivat, mutten muista missä olin. Minua askarruttaa kuitenkin nyt nuo muovipussit. Niitä kun on tavallisia ja sitten niitä ekologisia kasseja, jotka voi heittää biojätteeseen. Lähinnä se arveluttaa, että biopusseja olen käyttänyt ja on vaikeuksia saada ostokset roskakatokselta kotiin, kun heitän pussin siihen biojätteeseen Ja kannattaako niitä sitten käyttää ollenkaan?”

Tämä kysymys varmaankin herra Valuutalle..

Hmm. Kyseessähän on varsin yleinen ilmiö varsinkin Etelä-Suomessa. Ei siis ole harvinaisuudesta kyse, mutta ilmiö on joka tapauksessa mielenkiintoinen. Biopussit ovat yleensä valmistettu orgaanisesta materiaalista ja ovat täten hieman heikompia, kuin muovipussit. Eräs tutkija-kollega kerran yritti helpottaa ahdistustaan vetämällä biopussin päähänsä, mutta eihän siitä tullut mitään. Itse suosin muovipusseja, juuri kestävyytensä takia, mutta jos välttämättä haluaa kuulua tähän jeesushippimaailmanpelastus-porukkaan, niin voihan sen biopussin kanssa ostaa myös muovipussin ja kantaa sitten sillä ne ostokset roskakatokselta kotiin. Sittenhän on ainakin “ympäristöystävällinen” vai miten he nyt sitten tapaavat sanoa.

Vai oliko se peräti “YmpäristØystävällinen”?

*naurua*

*μ*

*naurua*

Noniin noniin. Ryhdistäydytääs nyt hieman. Kiitoksia taas soittajalle, vastaajalle ja asiantuntijoillemme. Tässä oli tämän viikon Anti-Luontoilta. Hyvää illanjatkoa kaikille kuuntelijoille!

*Ø*

Seuraavaksi viikon luontoääni – Linnut piereskelee.

Entä jos kaikki inkkarit eivät mahdu kanoottiin?

Hyvää päivää! Se on se terveysjuoma, josta vähemmän urheilullinen ihminen saa laksatiivisia oireita. Siksi emme tänään keskustele laksatiivisista asioista ollenkaan, vaan perehdymme sanontojen ihmeelliseen maailmaan.

Suomalaiseen perusluonteeseen kuuluu kyky puhua asioista kaikilla muilla, paitsi niiden omilla nimillään. Suomen kieleen on siksi kehittynyt mittava määrä erilaisia kiertoilmauksia enemmän tai vähemmän kiusallisille asioille. Vanha kunnon kuolema on eräs hyvä esimerkki. Jokainen on varmasti kuullut ilmaisun “heittää veivit” tai ” Lähteä taivaalliseen laulukuoroon”. Tästä siis sivistyneeseen sävyyn rupattelemme tänä sunnuntai-ehtoona.

Mitäpä olisi tiukka keskustelu ilman asiantuntevaa seuraa. Inkkari- ja lusikkatieteiden lisensiaatti, sekä ahkera toisen jalan haudassa roikottaja vuorineuvos Virtanen! Tervetuloa vesijärvenkadun parkkihallin hiekoitusastiaan!

Hyvää sunnuntai iltapäivää te evoluution kultamitalistit! täälähän on hiekkaa, kuin saharassa ja ilmakin on, kuin Esterin slipoverista. Kosteaa, pölyistä ja karvoja suussa koko ajan.

Pahoittelen herra vuorineuvos, en ehtinyt sheivata. Voisitteko kertoa teidän lusikkatutkimuksistanne hieman, jotta tiedämme minkälaisen Ernestin kanssa olemme tekemisissä?

Tottakai! Olen siis jo kymmenen vuotta tehnyt tutkimusta lusikoiden ja nurkkien keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Pääasiallisesti tutkimus on tapahtunut siten, että olen istunut sairaalan kanttiinin nurkassa pesäpalloräpylän kanssa ja ottanut koppeja aina, kun mahdollista. Näyttäisi myös siltä, että lusikoden osumatarkkuus nurkkaan on varsin hyvin kohdillaan tällä kansalla. Perus Hackmaneita lentää nurkkaan noin kolme lusikkaa päivässä ja kesäkuun diagrammissa on nähtävissä pieni piikki, mikä johtui keittäjärouvan liiallisesta kofeiiniannostuksesta. Taisi silloin nurkkaan lentää jopa keittokauha. Lusikoiden heittely nurkkiin on kuitenkin varsin vanha Suomalainen tapa ja tarvitsee vielä paljon tietoa ennen, kuin voidaan lyödä faktaa pöytään. Jokainen voi kantaa kortensa kekoon ja käydä lisäämässä lusikkahavaintoja kotikokki_vai_streptokokki.net sivustolle. Erittäin kiinnostuneita olemme siitä, miten lusikat pyörivät nurkissa tai  menevät jakoon. Nyt kuitenkin Ylös! Sanoi mummo Lasse Virenille.

Kiitos vuorenpeikko Virtanen. Voisimme nyt perehtyä viralliseen aiheeseen, joka kuuluu,  että ovatko kaikki inkkarit kanootissa?  Kysyimme viimeviikolla kuuntelijoilta tämän kysymyksen ja pyysimme vastaamaan meille verkossa osoitteessa tyyliin_ei_niinQ_mitää_hajua.com. Tässä muutama poiminta kommenteista.


Jos kaikki muumiot on laaksossa, niin kyllä kaikki inkkaritkin on silloin kanootissa.

- Pekka, jyväskylä

Riippuu penaaleista, että onko niissä kaikki kynät. Terveisiä Tampereelle! Nyt menen hissillä kakkoskerrosta ylemmäs.

- Ravenclaw of the misty forrest666

Oletko sinä se oikea? Oletko hellä ja hyväsydämminen sumalainen mies? Ota rohkeasti yhteyttä. Sinua odottaa kahdentoista lapsen äiti virroilta.

- Sexybabe 58

Sinä jok. kusetit koirasi meidän pihalle. Tule heti laittamaan uusi siirtonurmikko tilalle tai yht. poliisiin. T. poliisi

- [lisää tähän nimimerkkisi]

No kyllähän tämä kovasti vaikuttaa siltä, ettei ihan kaikki inkkarit ole retkelle päässeet, mutta tottahan toki jonkun täytyy aina jäädä rannalle vahtimaan telttoja eli tiipiitä. Golfissa tii on puuta. Mitä mieltä on herra kuorineuvos?

Taidat olla oikeassa, että golfissa tii on puuta. Vai tarkoititko sitä autoa? Siinä ei taida olla kyllä tiitä, paitsi tiivisteissä, mutta ne on kumia. Tii voi siis olla vaikka piitä. Eikö pii ole myös geometriassa se kohta, josta kello kiinnitetään seinälle?

Se taitaa olla “phi”.

No totta. Sillehän on sellainen oma merkkikin, missä kaksi helmipöllöä kantaa oliivipuunlehteä. Tosin se on hieman hutiloiden aikoinaan piirretty. Mennäänhän itse asiaan eli inkkareihin kanooteissa. Kysymys on tosiaan visainen, mutta mitä enemmän informaatiota aiheesta saamme, alkaa tuntuntumaan siltä, ettei ihan kaikki inkkarit ole kanoottiin mahtuneet. On kuitenkin tärkeä ymmärtää, että tietyt inkkarikulttuurit suosivat vaan kahden istuttavia kanootteja ja sehän on hieman, kuin olisi appiukon kanssa saunassa. Istutaan hiljaa ja odotellaan jäänmurtajaa. Penaalista on hyvä jättää ylimääräinen roina pois, jotta kaikki kynät mahtuvat varmasti, eikä liiallinen jännitys katkaise kuulakärkikynän lyijyä. Muumitkin ovat monesti runsain joukoin laaksossa, mutta Tove ei ole koskaan kertonut, että lasketaanko Tuutikki Muumiksi vai onko se syytä jättää tilastoista pois. Tuutikkihan asuu talvisin Muumien uimahuoneessa ja pakoilee elatusmaksuja. Hisseistä täytyy sanoa sen verran, että hissikorin seinällä on numero, johon voi soittaa mikäli hissi ei nouse kakkoskerrosta ylemmäs. Jos tilanne on todella paha, niin yleinen hälytysnumero on aina valmis olemaan ruuhkautunut.

Kiitos herra nuori-eukkos. Tämä oli erittäin erittäin tyhjentävä keskustelu. Nyt seuraamaan iltapäivän aamuklassikko- ohjelmaa, jossa tällä kertaa esiintyy livenä Kiril Babtsinski & ikaalisten taivaallinen laulukuoro.
Muistatteko muuten tämän herran vanhan hitin, jonka sanat eräällä tavalla aiheeseen liittyvät:

Tyhjä potku

Me vielä käsistä pideltiin,
Kun molemmat jalat oikaistiin.
tyhjä potku koski niin heihin, ketkä jaloista pieninä pitivät kiinni.
Astuttiin isompiin saappaisiin, vanhat lusikat jaettiin.
Muistoiksi kaikki muutettiin, Suututtiin, surtiin, oivallettiin.

Nimi kiveen kirjailtiin kultaisin kirjaimin.
kukat laskettiin, muistot esiin laitettiin.
pienille jaloille kerrottiin, lohdutettiin.
käsistä pidettiin, mustissa kuljettiin.

Muistettiin kun sylissä istuttiin ja kuunneltiin.
yhdessä naurettiin ja se nauru kuuluu täällä vieläkin.
Joka vuosi kynttilät kyyneleillä sammutettiin ja niin tehtiin eilenkin.
joka vuosi yhdessä hymyiltiin ja niin hymyillään vieläkin.

Kiitos.

Autot on – päivä.

Ympäristöstä on aina mukava puhua. Itsekkin olen usein siellä.

Ympäristöaiheisista teemapäivistä on aina yhtä mukava kuulla hetkeä liian myöhään. Autoton päivä tuli tänäkin vuonna esille radiossa aamulla, kun ajelin töihin. Ihmettelin suuresti, että miksei näistä ympäristöteemapäivistä tehdä hillitöntä mediaspektaakkelia kahta viikkoa etukäteen. Itse seuraan mediaa aktiivisesti ja muistan kyllä, että jossain mainintoja aiheesta oli, mutta kiinnostus on hyvin vähäistä artikkelia kohtaan, joka on otsikoitu: “Kalevi Pennalasta polkee pyörällä torstaina”. Minun puolesta Kalevi voi ylittää uutiskynnyksen vaikka keppihevosella, jos niin tahtoo. Haluaisin nähdä päivälehtien etusivuilla suuria otsikoita, kuten: “SKANDAALI! Bono saapui helikopterilla!” Tai “Öljy-yhtiöt lomauttavat henkilöstöä autottoman päivän takia!”. Olisipa se jotain.

On myös mielenkiintoista, miten ilmastonmuutoksen esiintymistiheys julkisissa puheenvuoroissa on huomattavasti vähentynyt taloudellisen taantuman myötä. Ilmastonmuutosta ei nyt hetkellisesti ole siis olemassa. Hyvä kortti vetää esiin sitten, kun budjettileikkauksista ei enään saa tiristettyä minkäänlaista mediamylläkkää ja talous nousee, kuin ylihinnoiteltu taideteos keskelle liikenneympyrää.

“Kalevi Pennalasta polkee hintoja torstaina!”

Monesti nämä tällaiset ympäristöteemapäivät jäävät kuitenkin monen mieleen, vain saamattomien hippien onnettomina yrityksinä parantaa maailmaa, joka itseasiassa on jo maailman paras maailma. Tavallisen tallaajan ja autoilijan on kuitenkin syytä ymmärtää muutamia yleisiä teemapäiviä ja niiden perusajatuksia. En ole itse varsinainen supliikkimies, joten jätän niistä kertomisen ammattilaiselle. Terve tuloa studioon! Saanko esitellä? Naisjuontaja, joka television keskusteluohjelmassa tekeytyy teennäisen fiksuksi keskeyttämällä muiden lauseita!

Ole hyvä! Kerro meille hieman ympäristöteem..

Tottakai kerron!

Elikkäs minä olen tosiaan pisteliään älykäs naisjuontaja ja aloitetaan tässä tällainen pieni lista, jottei mene liian monimutkaiseksi.

Autoton päivä:
Autottoman päivän teemana on käyttää parhaansa mukaan päästöttömiä kulkuvälineitä tai ainakin jättää oma auto kotiin. Julkisten kulkuvälineiden käyttö on myös yleisesti hyväksyttyä, sillä kimppakyyti on se, joka kannattaa. Ainakin, jos kaupungissa sattuu olemaan monopoliasemaa pitävä paikallisliikenteen yrittäjä. Kaupungilla julistetaan ympäristöystävällisyysteemaa ja paikalliset pienjärjestöt keräävät rahaa kannabiksen poltteluun ilman poliisilaitoksen myöntämää varainkeruulupaa. Joku myy pellavahattuja. Selkiin taputellaan hillitysti ja kodittomien kissojen lippaat kilisevät lupaavasti. Keskustassa autoilevalta odotetaan vähintään pieniä häpeän merkkejä kasvojen lihaksissa.

Ympäristöpäivä/Ympäristöviikko:
Tälläisenä hetkenä on myöskin suotavaa jättää auto kotiin. Varsinkin, jos aikoo itsekin jäädä. Kaupungissa on tarjoilla runsaasti tietoutta ympäristön tilasta. Järjestetään luentoja paikallisista ongelmakohteista ja paikallisjärjestöt keräävät kolikoita ilman Rahapaja Monetan välitöntä mukanaoloa. Kaukana keskustan vilskeestä, jokin taho on järjestänyt näyttelyn linnunpöntöistä. Näyttelyssä ei vieraile kukaan ja yrttitee uhkaa jäähtyä termospulloon, joka on tehty kävyistä. Erinäisissä pisteissä voi tavallinen ihminen käydä kuuntelmassa saarnan siitä, miten on huonompi ja tyhmempi ihminen, kuin tämä vanhoista kahvipaketeista tehtyyn takkiin pukeutunut nainen, joka on yhtä luonnon kanssa.  Tällä projektilla on EU:sta saadut avustukset, joten tapoihin kuuluu myös hillitön määrä palavereja, joissa selkiintaputtelua on vaikea välttää. Lahjuksia jaetaan aina häpeilemättä ja Ensio hoitaa tänäkin vuonna kausikortit lätkäpeleihin. Loppuraportti kirjoitetaan aina ja projektin päämäärät ja toteutus lopputuloksineen esitellään kirjaston auditoriossa kello seitsämän. Väliajalla kodittomat kissat esittävät etnisiä rytmejä keräyslippailla.

Feministien ympäristöpäivä:
Tämä on se päivä, kun heikompi sukupuoli jää kotiin. Mies pilaa minkä tahansa ympäristön. Madonnaa kuunnellaan ja käsiin ja selkiin taputellaan hittibiisien tahdissa. Paikallisjärjestöjen edustajat edustavat edustoilla edukationaalisessa mielessä ja rahastavat inhimillisyydellä ihan ilmaiseksi. Taikuri tekee ilmapalloista mitä vaan, mikä ei ole laskettavissa fallos-symboliksi. “Joka lapselle umpisuoli narun päähän ja nyt katoaa kolikko!”. Ympäristön tila ilmastonmuutoksineen ja päästökauppoineen on varsin taka-alalle jäävä osuus tässä sirkuksessa. Kodittomat kissat saavat uusia jäseniä.

Paikallisjärjestöjen paikallisteemapäivät:
Monet paikalliset yhdistykset järjestävät vuosittain teemapäivän, joissa opetetaan useimiten lapsille taitoja luonnossa ja kodissa. Lapsilla on mukavaa ja äitit ja iskät seuraavat vierestä, kuinka lapsonen tekee pikku kätösillään katiskaa tai maalaa vanhaa peltiämpäriä pahkavärillä. Makkaraa syödään joka välissä ja lahjuksia otetaan auliisti vastaan. Keskustellaan eri järjestöjen edustajien välillä, kuinka mukava olisi järjestää tapahtuma, jossa tehdään sitä ja tätä. Sitten unohdetaan koko juttu ja torikahvilassa taputellaan kaikkien selkiä edestä ja takaa. Kodittomat kissat ovat käyneet kaupunginteatterin pukuvarastolla ja näkyvät nyt entistä kauemmas.

Kiitos naisjuon…

“Kiitos!”

*kröhöm* Mitäs Kalevi Pennalasta on mieltä asiasta?

No tuohan kuullosti varsin kiinostavalta. On mukava kuulla, että ympäristöaktiivisuutta on ilmassa ja selätkin pysyvät vetreinä. Hetkellisesti herää mieleen kysmys, että eikö ympäristömyönteistä ajattelua ja tottumuksiin puuttumista kyettäisi jalkauttamaan tavallisen ihmisen tasolle? On aivan liian radikaalia ehdottaa keski-ikäiselle ihmiselle, että pyöräytäppäs elintapasi ympäri, koska nyt tuhoat kaiken! Ihminen ei vapaaehtoisesti suostu mihinkään, ellei siitä ole taloudellista hyötyä tai vahvaa ymmärrystä, että miksi! Informaatio on tärkeämpää, kuin omilla hippiteemoillaan pöyhistely. Selkeät konkreettiset esimerkit ovat parempia, kuin tahot, jotka omalla toiminnallaan leimaavat koko ympäristöajattelun hihhulitouhuksi. Ohjataan rahaa tutkimukseen ja sellaiseen kehitykseen, joka kykenee tulevaisuudessa ratkaisemaan ongelmia ilman, että ihmisen tarvitsisi yrittää olla mikään muu, kuin ihminen. Ympäristön ymmärtäminen on myös luonnonlakien ja inhimillisyyden ymmärtämistä. Joku voisi ehkä kyseenalaistaa, että onko mitään ideaa yrittää edes luoda jonkinlaista ihannetta siitä, miten ihminen voisi määrältään elää jonkinlaisessa tasapainossa maapallolla. “Minun pitäisi tyytyä tähän!” On hieno ajattelutapa, mutta eikö evoluutio ole alusta lähtien kehittänyt kaikkia maapallon lajeja nimenomaan kehittymään ja tekemään järjettömän viisain järjestelmin hengissä pysymisestä mahdollisimman helppoa? Aina ihannoidaan, kuinka eläimet elävät sopusoinnussa luonnon kanssa. Harvoin ymmärretään, että ilman ravintoketjussa yläpuolella olevaa lenkkiä tämä hiano eläin leviäisi, kuin VR:n uskottavuus  ja tuhoaisi elinolosuhteet niiltä lajeilta, jotka sattuisivat alle jäämään. Kaikki vaikuttaa toisiinsa. Ihmisen pahin vihollinen on luonto itse. Luonnon ravinnon rajallisuus on ihmisen pahin pelko, mutta maapallon paras ase ihmistä vastaan.

Sellainen ihminen, joka osaa kertoa elämän tarkoituksen ja päämäärään, voi myös kertoa, miksi me sitä niin kovasti suojelemme. Itse en moiseen pysty.  Sellainen ihminen, joka palkkaneuvottelussa kykenee sanomaan, että “En mä tarvi tosta ku puolet” – ilmoittautukoon. Lupaan tarjota kahvit ekokuppilassa. Onneksi nämä ovat mielipidekysymyksiä. Nyt hieron asbestia silmiini ollakseni uskottava Näkö- ja Keuhkovammaliiton yhteisseminaarissa.

Kiitos Kalevi Pennalasta ja Naisjuont..

“kiitos”

Olipas se tukevaa tekstiä. Tosiaan! Käyn joskus itsekkin ympäristössä. Suosittelen lämpimästi muillekin.

Koita, osoita tai mielenosoita.

Kuten voi huomata, otsikointi on eräs kirjoittamisen tärkeimmistä vaiheista. Pienen kesätauon jälkeen pääkoppa pursuaa kaikenlaisia hävyttömiä mielikuvia. Ilot ja surut on syytä jakaa, joten psyykeen ylläpitämiseksi aion kirjoittaa muutamia huomioita sieltä ja täältä!

KOITA, OSOITA TAI MIELENOSOITA!

Hyvää iltaa te narsismiin kääriytyneet anarkistit! Tervetuloa seuraamaan suhteutetun kuuluisaa visailuohjelmaa KOITA, OSOITA tai MIELENOSOITA!
Säännöt on kaikille tutut, jos ei lasketa katsomon takarivissa istuvaa punatukkaista naista, joka etsii älypuhelimesta vastauksia turhanpäiväisiin asioihin. Minä näytän siis kuvia tuolta isolta näytöltä ja kilpailijoiden on tarkoitus yrittää keksiä, mitä kuva esittää. Kilpailija voi yrittää arvata, eli KOITTAA tai sitten osoittaa mieltään, mikäli on erimieltä. Osoittaminen on nykymääräysten mukainen helppokäyttötoiminto puhekyvyttömiä varten.

Vaikka kiinnostus suorastaan vyöryy rinnettä alas iloisesti loikkien, aion nyt esitellä tämän päivän kilpailijat!

Ensimmäisenä meillä on herrasmies Vantaalta. Yritysjohtaja  Ilmar Vjalderholm! Mitä eunukki?

“Päivää päivää vaan…..mikä?”

Toisena kilpailijana suoraan puutarhajuhlista  Anneli Annelsson! Onko Anneli kaikki hyvin?

“Hei vaan! On kaikki ihan hyvin.”

Afrikassa kuolee Anneli lapsia nälkään ja sinä sanot, että kaikki on hyvin. Kolmantena kilpailijana on Epäpätevä kesätuuraaja Mikkelistä!  Mikke Ningnell! Mikke miten menee?

“Ihan hyvin menee. Päivää vaan kaikille.”

Hyvä Mikke! Tasaisen varma keskiverto suoritus! Minulla ei ole tuohon mitään sanottavaa. Vaimollasi sen sijaan on tummaihoinen rakastaja Sysmässä!

No niin! Eiköhän lähdetä liikkeelle ensimmäisen kuva-arvoituksen merkeissä. Mitä tämä kuva esittää?

“Anneli!”

Ei se et ole sinä Annelli. Penkin käsinojassa on nappi, jota painetaan kun on asiaa. Kotisohvissa luksusta olisi sellaiset… Mikke!..Mikkehän sieltä liipaisi nappulaa. Anna tulla.

“Onko se savupiippu?”

Ei valitettavasti ole, vaikka siltä kovasti näyttääkin.. Ilmar!

” Kärppäojan mylly?”

Mylly. Herraisä sentään.. Mylly pyörii – pylly myörii. Siinä pieni sanaleikki. Oikeastaan sanallinen esileikki. Luksusta sekin kotisohvalla!
Kuvassa näkyy, miten Stephen Elopin itsetunto nousee savuna ilmaan samalla, kun nokian tulevaisuudensuunnitelmat palavat teknisen kehityksen tulisessa polttouunissa!

Seuvaava kuva tulee nyt!

“Anneli!”

Kyllä  Anneli! Anneli Jäätteenmäki se siinä ottaa aurinkoa nahkabikineissä. Naamasta ei voi erehtyä, eikä paskahätä mene odottamalla ohi.  Anneli jäätteenmäki tunnetaan petoksestaan valtiota kohtaan. Hän vuoti täysistunnossa.  Annelille yksi piste! Mikke saa miinuspisteen.

“Miksi saan miinuspisteen?”

Koska osoitit mieltäsi.

“Milloin?”

Kaksi miinuspistettä Mikke. Kaksi…… Mikke.
Kova on peli Sysmässä ja Miken vaimo tietää sen!

Viimeinen kuva-arvoitus! Anna tulla Ilmar!

“Pohjantähti?”

Vakuutusyhtiötä vakavasti ehdottaa yhtiön vakava johtaja. Osakkeenomistajat eivät vakuutu. Ehkä eri yhtiössä. Kerran otin itselleni henkivakuutuksen ja ajoin tolppaan. Lääkäri tutki murtumia ja totesin vahingossa, että ne on vanhoja kolhuja! Järjelläkin on omavastuu. Pohjantähti se ei kuitenkaan ole…… Mikke!… Mitä kuva esittää? Aivan, kuin nainen nauttisi tummaa suklaata Päijänteen rannalla! Vai mikä se on Mikke?

“Näyttää junalta!”

Se ei ole juna Mikke Mikkelistä!… Onko Annelilla mitään sanottavaa tähän?

“Ei ole.”

Loistavaa Anneli!… kyseessä on tosiaan carmen figuratum Eli suomeksi KUVARUNO! Se on kuva, mutta kuitenkin runo. Siihen tuskin on kellään mitään sanottavaa! näyttää siltä, että Anneli vie tämän visailun suvereenisti kahdella pisteellä. Palkintoja ei tänään jaeta, koska elämä itsessään on suuri palkinto, josta tulisi yrittää nauttia jokaisessa sosiaalisessa asemassa. Ei tällä pallolla paljon muutakaan järkevää tekemistä ole.

Hyvät ihmiset! KOITA; OSOITA TAI MIELENOSOITA! Kolme sanaa ja luksusta kotisohvalle!

IKEA!

Oujea! IKEA. Tuntuupa hyvältä maistella sitä sanaa, kutitella vähän kielenpäällä ja antaa sen hyväillä auringon pehmentämiä huulia. Minulla ja IKEAlla on aina ollut ristiriitainen suhde. Rakastan ja vihaan IKEAa. Miten joku voi suunnitella konseptin, joka on yhtä aikaa niin turhauttavan hankala, loogisen helppo ja yksinkertainen?

Asiaan!

Oletko koskaan lähtenyt IKEAan vaan hakemaan yhden tietyn sohvapöydän tai vastaavan tuotteen? Tiedän. Niitä vispilöitä on vaikea vastustaa ja tarttuihan sieltä mukaan kaikkea muutakin pientä.  Onpa näppäriä kiinnityskoukkuja, KROKEN.  0,20€ kappaleelta, otanpa niitä nyt tästä pari…. tusinaa… Ei!… Mitä nyt tapahtuu!? En hallitse itseäni… ihania jälkiruokakippoja, SKÅLEN… aa  BÅLLAR! noita pakko saada, mitä ne on? Otan silti!

Niinpä niin. Olen käynyt siellä.

Edellisestä tulee hyvin esiin ensimmäinen asia mitä Ikeassa rakastan. Tuo hieno taito nimetä tuotteet ruotsinkielisillä nimillä. Minullahan ei ole mitään kyseistä kieltä vastaan, mutta välillä silti hihittelen, kun jokaisessa tuotteessa on oma pieni kylttinsä, missä lukee jokin kekseliäs tuotenimike. Joskus ajattelin, että ostoksien aikana autooni on varmasti laitettu lappu, AUTOMOBILEN. Tunnetusti tapanani on kertoa pieni tarina, SAGA. Pakko muistuttaa, että ei ole olemassa tarinaa, jota ei kannattaisi kertoa. Sana elää aina pidempään, kuin ihminen.

Nyt ihan oikeasti!

Olipa kerran synkkä ja myrskyinen yö. Kopioinnin hajun pistäessä nenän limakalvoilla, tähdennän, ettei se oikeastaan ollut edes synkkä, eikä järin myrskyinen. Kyseisenä iltana kuitenkin istuu vakava mies nojatuolissaan. Mies lukee päivän mainoksia siemaillen X-tra colaa vanhasta mukista, johon on vesivärein maalattu teksti: “Maailman paras iskä, olisitpa ollut paikalla”.  Mies vilkuilee ovelle, kuin odottaen jotain. Hetken kuluttua kolahtaa postilaatikosta uusi kasa mainoksia. Mies singahtaa tuolistaan, kuin nurkkaan ahdistettu pesukarhu mainoksien kimppuun. Miehen kädessä oleva muki ei kuitenkaan kestä maksimaalisia kiihtyvyyksiä ja kolahtaa lattiaan hajoten yhdeksi isoksi ja seitsämäksi pieneksi palaseksi. Mies tyrmistyy. ” Voi P*rkele!” hän lempeästi toteaa siivoten samalla kupin jämät miljoonalaatikkoon myöhempää käyttötarkoitusta varten. “Mistäs nyt juon tarvike-colani?” mies miettii mielessään, kuitenkin siten että huulet liikkuvat. Hän huomaa lattialla mainoksen, jonka etukanteen on isolla tekstillä painatettu teksti MUGGEN. Vanhana kielimiehenä hän heti ymmärtää kohtalon puuttuneen hänen postilaatikkoonsa ja soittaneen jokaista kerrontalon summeria ennen, kuin laski kätensä miehen tulevaisuuden päälle.

Aikaa kuluu sadan kilometrin ja yhden tupakan verran. Mies saapuu autollaan sinisen talon pihaan. Sinisen talon seinään on kirjoitettu tyylikkäällä fontilla IKEA, mies olemuksen mukaisesti toteaa ” H*lvetin isot on kirjaimet!”.  Mies ei ole niin tyhmä miltä näyttää. Hän parkkeeraa autonsa ovelasti parkkihallin takaosaan, tietämättään, ettei IKEAssa huijata järjestelmää. IKEAn parkkitilojen liikennejärjestelyt on suunniteltu siten, että parkkeeraat mihin tahansa, kävelet kuitenkin jossain vaiheessa  saman matkan.  Mies kävelee parkkihallin harmaita ajoväyliä pitkin ja tulee sisäänkäynnille. Hänen edessään on ensimmäinen pähkinä, NÖT.   Mies katselee ovea hetken ymmällään, kunnes ymmärtää sen toimintaperiaatteen. “Tältä puolelta mennään sisään ja tuo toinen puoli lappaa ulos hitaita vanhuksia”. Näppärästi mies tanssahtelee läpi pyöröoven ja saapuu IKEAn sydämmeen. Aulaan, joka on vuorattu erilaisilla hyllyköillä ja toinen toistaan isommilla hintalapuilla tuotenimikkeineen. Yläkerrassa on mahdollisuus tutustua hitaasti kävelevien kesäkokoukseen. Mies tietää kuitenkin mitä tahtoo, eikä kaipaa röyhkeän tyylikkäästi sommiteltuja mallihuoneita ostaakseen muutaman mukin. Mies kuitenkin tuntee itsensä nälkäiseksi. Liekö syynä ravintolasta leijuva lihapullan tuoksu – MARKNADSFÖRING KONSTE. Jono on pitkä, mutta liikkuu tasaiseen tahtiin. Kaikki ottavat valmiiksi kaksi lasia. “Laiskat ei ymmärrä, että siihen samaan mukiin voi hakea sen toisen ilmaisen limun” mies miettii. Mies pyytää lihapullia perunamuusilla. “Montako?”  kysyy lapion kanssa seisova ruokalatäti. “Seitsemän” mies vastaa. “Meillä ei valitettavasti ole seitsemää lihapullaa. On vain viisi, kymmenen tai viisitoista” täti vastaa kyllästyneen oloisena. Mies osoittaa tädin edessä olevaa peltilaaria ja tiedustelee, etteikö siinä muka ole seitsemää lihapullaa, kun varsin pullollaan näyttää olevan. “Ei, siinä ei ole, kuin viisi, kymmenen tai viisitoista lihapullaa” myyjä vastaa hieman korotettuun äänensävyyn. Mies kyllästyy väittelyyn ja pyytää kymmen lihapullaa perunamuusilla. Puolukkahilloa ja kastiketta saa laittaa. Mies katselee miten täti latoo lihapullat lautaselle ja sitten annostelee kastiketta. Mies vilkaisee lihapullalaaria “MITÄ H*LVETTIÄ?!  Laari on tyhjä!” Mies alkaa ymmärtämään tilanteen vakavuuden. IKEA ei ole leikkipaikka. Sanotaan, että sinne katoaa vuosittain kymmeniä liian uteliaita ihmisiä.

Ruokailtuaan mies suuntaa itse ostosparatiisiin. “Nyt ne kupit”.  Hän nappaa mukaansa kynän ja lappusen, johon voi kirjoittaa myöhemmin tarvittavaa informaatiota tuotteista. Heti hän saapuu ruokailuvälineparatiisiin eikä mies kerkeä p*skaa sanoa, kun hän on jo löytänyt sopivan mukin. Hyllyssä on kuitenkin vain yksi kappale sekä numerosarja, jolla voi noutovarastosta hakea paketillisen kyseisiä mukeja. Mies tuumii hetken, että tarvitseeko hän kuutta mukia ja päättää napata vain näytekappaleen mukaansa. Tyhjä lihapullalaari kuitenkin palaa miehen mieleen. “No tietenkin jos tulee kaveri kylään, niin onhan niitä hyvä olla”. Mies kirjoittaa numeron ylös ja kirjoittaa lappuseen: Muki - SNOPPEN. ” Niin ja niitä lautasliinojahan piti!”. Hetken kuluttua mies on täyden keltaisen kassinsa kanssa noutovarastossa. “Aikamoinen pytinki” hän miettii. Liian helposti hän löytää oikean hyllyn ja nappaa mukipaketin mukaansa. Hetken miehestä tuntuu, että hänelle kuiskattiin jotain. Mies pysähtyy kuuntelemaan. Hän tuntee miten näkymätön käsi ottaa häntä kädestä kiinni ja alkaa viemään häntä kohti kukkaosastoa. “Mitä p*skaa!” ihmettelee tämä lyyrisesti hieman suppea mies. ” Eikö tämä tekogerbera olisi varsin nätti keittiön ikkunalaudalla?” puhuttelee hento kuiskaus miestä. Mies miettii, että eihän hänellä ole keittiötä. Keittokomero vaan. “TÄMÄ TEKOGERBERA NÄYTTÄISI NÄTIL..”…  “SELVÄ! Yksi kappale – BLOMMOR”…Mies tuntee miten näkymätön voima heilauttaa hänen hiuksiaan, kun hän nopeaan tahtiin kävelee kassoja kohti.

Mies saapuu kassalle. “Itsepalvelukassa, kaikki pitää tehä ite!”. Mies on kuitenkin synnynnäinen kassantäti. Tai oli joskus, mutta munat vei mukanaan. IKEAsta ulospääsy on helpompaa, kuin reseptin väärentäminen. Mies seuraa kylttejä, joissa lukee isolla – UTFART – ja on pian taas tutulla moottoritiellä, missä kehän reunoilla ajavat ihmiset viis veisaavat oikealla kaistalla ajmisen jalosta taidosta. Kotonaan mies istuu nojatuoliinsa kädessään tuliterä IKEAN muki, täynnä virkistävää X-tra colaa. Mies kaivaa taskustaan vielä ikean kynän ja muistilapun ja päättää kirjoittaa sen kääntöpuolelle runon.

Näin hän kirjoitti:

Maailmanmatkaajamies, näitkö maailman?

Katsoitko unelmaa mies, omistitko maailman?

Heititkö kiven veteen, näitkö veden liikkeen kiveltä kivelle kilvan lainehtineen?

Näitkö hetken pinnan alle, pienen hetken toisen puolen veden peilipintaisen?

Tunsitko hiekan maailmanmatkaajamies, auringon kuumentaneen?

Tunsitko lämmön jääneen, kaunein värein taivaan rantaan kadonneen?

Katso uudestaan mies. Katso uudestaan.

Navigaattori on varsin näppärä vekotin.

Tämä on ensimmäinen plögi-kirjoitukseni, joten olisi ehkä syytä hieman valaista muutamia seikkoja kirjoittajasta. En kuitenkaan aio sitä tehdä. Täytyyhän elämässä vähän sotia yleisiä käyttäytymismalleja vastaan. Vai mitä hipit? Sitähän minäkin.

Nyt puhun navigaattoreista. Itsekseni tosin. Kirjoittelen tähän samalla jotain pientä.

NAVIGAATTORI

Olen asunut Lahdessa koko ikäni. Tästä kaupungista ei löydy paikkaa, mihin en löytäisi polkuani. Tietysti ennen taivalta tarkistan kartasta, että mistä löytyy möhlitynvesieristyksenkuja tai tillinkaistie 10.  Nykyään on kuitenkin karttapalvelut ja paikallistamisteknologia varsin pitkälle kehittynyttä. Tarkkaavainen autoilija voi tarvittaessa tarkistaa Googlen katunäkymästä, että missä kohdin tarvitsee väistää kaivonkansia. Yhdistettynä sosiaalisiin medioihin ja kannettaviin älyvekottimiin on mahdollista myös kertoa vaimolle jäävänsä ylitöihin, samalla kun vaimosi Ipotta ilmoittaa “Miehesi on saapunut kohteeseen WOODPUB henkilön Veronica BigBrestskava:n kanssa“. Yks tykkää, Toinen ei.

Navigaattorista sen sijaan on itselleni ollut peräti hyötyä. Useimiten silloin, kun lähden johonkin vähemmän tuttuun kaupunkiin, kuten esimerkiksi Helsinkiin. Yleensä kuitenkin vilkuilen kartasta jonkinlaisen suuntiman siltä varalta, että navigaattori päättää näyttää vähän paikkoja matkan varrelta. Helsingistä löytyy niin tiheitä ja pieniä katuverkostoja, että rakkaan kännykkäni (jota vihaan) navigaattori on sekaisin ku punkkari maanantaiaamuna. Tässä kevyesti väritetty tarina normaalista vuorovaikutuksesta navigaattorini kanssa.

“Muistaakseni tänne piti kääntyä”. Puoli tuntia myöhemmin kaivan navigaattorini esiin samaan aikaan, kun helisinkiläisen lähiön pillerikauppias koputtelee ikunaan kysyäkseen, että onko heikkiä näkynyt? Navigaattori pohtii nykyistä olinpaikkaani liian pitkään, kunnes mahtavalla volyymilla pienestä mustasta mötikästä kajahtaa  “Aja kaksisataa metriä ja käänny vasemmalle”. Lähden liikkelle rauhallisesti. Pillerikauppias juoksee edelleen auton perässä. “Nyt käänny oikealle!” …  Hetkinen, eikö se ollut vas.. “Tee U-käännös, jos mahdollista”…. Voi P*****!!……….. “Tee nyt vaan se U-käännös”………”Jos mahdollista”……

Hetken päästä navigaattorin kartta ja tienviitat vastaavat toisiaan jokseenkin tyydyttävästi. Rentoudun auton pehmeässä penkissä ja välillä silmäni hapuilevat ympäröivää infrastruktuuria. “Aja viisikymmentä metriä ja käänny”….. *jarrujen ulvontaa*……”Oikealle”.. Vastaan puhelimeeni ja Guinnessin ennätystenkirjan toimituksesta kerrotaan, että olen tehnyt ennätyksen auton ohjaamoon mahtuvien käsien ja jalkojen määrästä. Sehän oli mukava yllätys!

Nyt olemme jo selvästi ydinkeskustan tuntumassa ja navigaattori osoittaa merkkejä suuntavaistottomuudesta. Onneksi tiedän jollain tasolla määränpääni sijainnin, joten mitään hätää ei ole. Toisaalta tiedän helsinkiläisten ajojärjestelijöiden taipumuksen kostaa kaikki lapsuudentraumat liimaamalla kielletyn ajosuunnan merkkejä sinne, mihin tikka osuu seinään kiinnitetyllä isolla kartalla. “Aja sataviisikymmentä metriä ja käänny oikealle”… No kääntyisinhän minä, mutta sinne ei saa kääntyä, kuin linja-autot, taksit ja muut yhteiskunnan etuoikeutetut…  “Käänny käänny”…..”Et uskalla!”……”Kooot kot kot kot!”… Navigaattori saa minut ylipuhuttua ja näen taustapeilista, miten paikallisliikenteen kuljettaja kertoo etuistuimen matkustajalle tätä perinteistä “Tuo on kyllä pienin linja auto mitä olen eläissäni nähnyt” tarinaa.

Olen nyt niin lähellä määränpäätä, että parkkeeraan vuosien mittaan haalitulla varmuudella autoni lähiseudun ainoaan vapaaseen parkkipaikkaan. Kävellessäni parkkiautomaatille paikalliset mittailevat puskureiden väliin jäävää tilaa luonnollisesti Helsingin-Sanomien sunnuntaipainoksella. Parkkiautomaatti kysyy minulta ensin viimevuoden bruttotulot ja progressiiviseen sävyyn veroittaa parkkitunnistani joitakin kymmeniä euroja. Nappasin navigaattorin mukaani, sillä siinä on myös eräänlainen kävelijän opastus. Jossain vaiheessa yhtiöiden sikariportaassa on raha vaihtanut omistajaa, sillä tietyn ketjun trendikuppiloiden ovien kohdalla taskusta kuuluu ääni ” Nyt, käänny oikealle ja sitten tilaa nautinnollisen samettinen moccalatte”… En kuitenkaan lähde latteja läträämään.

Minun täytyy kiirehtiä. Eihän ensimmäisiltä treffeiltä ole kovinkaan kunnioitettavaa myöhästyä. Pääsin perille! Ja vielä ajoissa. Näenkin jo kohteeni ja lähden reippain askelin kävelemään häntä kohti. Samalla suoritan housujen vetoketjun asentotarkistusmanööverin, jota on muuten hiottu paljon. Kohteeni silmänvalkuaiset alkavat hiljalleen erottua ja sillä hetkellä kuuluu taskusta vanha tuttu naisen ääni.

Tee U-käännös, jos mahdollista!”.