Olin 90-luvun alussa taas lähdössä Thaimaahan.
Ostin pari Finlandia-vodka pulloa Tax-freestä.
Menimme koneeseen istumaan ja odottelimme.
Mutta lähtöä ei kuulunut, vaan tärkeä tiedotus,
emme ole saaneet ylilentolupaa, joten joudumme
odottelemaan lähtöä vielä huomiseen, siksi
majoitamme teidät Helsingin hotelleihin.
Minä jouduin Hesperiaan ja annoin toisen pullon
kentällä tutustumalleni ‘kaverille’ ja hän
parin muun ystäväni kanssa jatkoivat yötä
ryypyillä ja saunomalla, minä menin maata.
Ja aamulla kävin lenkillä ja vein sen toisen
pullon eräälle liiketuttavalleni.
Kun sitten puolenpäivän maissa olimme taas
kentällä lähtötunnelmissa ja konekin oli saanut
ylilentoluvan, elimmehän Afganistanin sodan
kiihkeätä vaihetta.
Mutta nämä kolme olivatkin juhlineet koko yön
ja tämä ‘kokematon’ kaveri Kuopiosta oli
aivan vetämättömissä, joten toiset kaksi
työnsivät häntä kärryissä lähtöselvitykseen.
Mutta eihän Finnair huolinut sellaista henkilöä
koneeseen pitkälle matkalle, joten opettajalta
meni 2 viikon loma sivusuun.
Millaisen matkakertomuksen hän mahtoikaan
myöhemmin kertoa omille oppilailleen.
———-
sinne yhä menen – ja kyllä tuo altaan vesi onkin nyt kuumaa
vaikka minut 5 vuotta sitten ryöstettiin kadulla
vaikkei mitään ollut näkyvillä
kun 3 miestä motskarilla vain pysähtyi vierelle ja alkoi
kysellä ja samassa tuli nyrkkiä pläsiin ja halkoa olkapäähän
(Lahdessa mopopojat onneksi vain vielä riuhtovat laukkuja)
jouduin 3 päiväksi sairaalaan – aivotärähdys
