Lämmin vesisade on poikaa kun täällä Pattayalla on kuuma!
Ja pikku ukkosmyräkkäkin oli ja taas sataa, bravoo.
Lähes päivittäin ropisee ja tänään koko päivä, mutta ei haittaa uimista.
Ja jos sataa niin siten taas paistaa.
Kohtalainen hotelli ja ainakin halpa
joten jo kolme kuukautta on tullu viihdyttyä kaikkiaan
tosin kuukauden pätkissä
http://www.agoda.fi/asia/thailand/pattaya/romeo_palace_hotel.html
Ja täälläkin tuli esiin sama allaskäytäntö, vaikka on suihkut
ja ohjeet niin harva niitä lukee ja käyttäytyy asiallisesti.
Minulle allas on ’swimming pool’, monille muille ‘washing bowl’!
http://www.youtube.com/watch?v=uCxmeqgtXGI
Ja vielä
eräs ‘unohtumaton’ Pattayan matka:
Tsunamin jälkeen ajattelin, tukisin matkalla thaimaalaisia onnettomuudessa.
Mutta talven-05 Pattayan matka voi olla pahin matkakokemukseni tähänastisista.
Koska matka oli jo 10. samoille alueille, en osannut odottaa edes tapahtunutta.
Tietysti olen kaikkiaan yli 300 ulkomaamatkalla ollut varuillaan, kotimaassakin.
Olen ulkoiluihminen, kävelen paljon pitempiä matkojakin, harvoin käytän bussia.
Minusta on ollut antoisaa tutustua kävellen kaupunkeihin ja niiden puistoihin,
kuten Pietariin, Moskovaan, Tallinnaan, Tukholmaan, Pariisiin, Lontooseen jne.
Siis menin tavanomaiselle parin viikon matkalle Thaimaahan lentäen, teimme
välilaskun Intiaan. Miehistön vaihdon ja tankkauksen jälkeen jatkoimme edelleen
Bangkokiin. Sieltä oli välittömästi bussi Pattayalle.
Hotelli oli syrjässä ja kauempana aikaisemmista, lähellä temppeliä, mutta siellä
oli tärkein iso uima-allas, jossa oli tarkoitus uida vähintään tunti joka päivä.
Vaikka oli jo ilta kun saavuimme, erään kaverin kanssa menimme vielä keskustaan
ja myös tulimme yhdessä takaisin käyttäen paikallista lavataksia.
Seuraavan aamuna menin uimaan, allasta vielä puhdistettiin ja pyyhkeitä ei ollut
vielä jaossa, menin kuitenkin uimaan ja uin lähes 1,5 km, siis noin tunnin.
Aamiaisen jälkeen se allasalue olikin jo mielestäni liian kuuma auringosta, joten
oli muuta harrastettava ja myöhemmin illalla lähdin kävellen Pattayan keskustaan.
Siellä satuin tapaamaan entisen työkaverin ja menimme lopulta erääseen gogo-baariin.
Join siellä vain yhden oluen ja kun oli yli puolenyön päätimme lähteä hotelleihin,
siis asuimme aivan eri suunnilla, mutta sovimme uudesta tapaamisesta.
Minä lähdin kävelemään hotellin suuntaan, en aivan tarkkaan tiennyt suorinta
reittiä, mutta kuitenkin tiesin suunnan ja olihan siellä hotellien nimikilpiä.
Liikennettä ei ollut paljoa ja siihen viereen pysähtyi moottoripyörä ja kyydissä
oli kolme “transua”, eräs ehdotti että ottaisin hänet hotelliini, koska en ollut
kiinnostunut sentyypin ihmisistä, torjuin ehdotuksen ja he jatkoivat matkaa.
Käännyin tältä isommalta tieltä pienemmälle ja siinä ei ollut lainkaan rakennuksia,
mutta katuvalaistus oli päällä. Taas takaani lähestyi ja pysähtyi siihen viereeni
moottoripyörä ja heitäkin oli kolme nyt miehiä, olisikohan ollut moottoripyörätaksi,
kun kuskilla oli kypärä päässä.
Keskimäinen mies ikäänkuin kysyi “cosy, cosy”? Luulin hänen kysyneen olisiko
tuonniminen hotelli tms jossain lähistöllä, olin nähnyt siinä hotellin uima-altaan
viereisellä tontilla Cosy-nimisen hotellin, joten viittasin kädellä siihen suuntaan,
sanoen että siellä sen pitäisi olla!
Muuta en ehtinytkään tehdä, kun se keskimäinen seisoi siinä edessäni ja alkoi takoa
nyrkillä kasvoihin, leukaan ja poskeen, silmäkulmaan ja sitten sain vielä kovan
tällin olkavarteen, ilmeisesti metrin halolla, jolloin lensin selälleni asfalttiin.
Koska aikaisemmin ei ollut mitään vastaavaa tapahtunut, tämä oli täydellin yllätys.
Liikuin ja kävelin vain lyhythihaisessa paidassa ja pitkissä housuissa, eikä mitään
arvokasta esinettä ollut näkyvillä, s-lasit ja rannekellokin olivat taskuissa,
esillä vain vyö solkineen ja siinä pieni kolikkopussi.
Huomasin olevani siinä kadulla selälläni ja kaveri kopeloi taskujani, niin HUUSIN
minkä pystyin, muuta en voinut tehdä. En tiedä miten kauan siinä olin selälläni,
kun tajusin ettei siinä ollut enää muita, joten yritin ylös, pääsinkin,
mutta tasapainoa oli vaikea ylläpitää, jotenkin kuitenkin pääsin kaatumatta kulkemaan,
siihen tuli joku moottoripyörä ja pyysin ilmoittamaan poliisille tai viemään hotelliin,
mutta hän olisi lähtenyt viemään keskustaan, joten hoipertelin 300 m hotellin aulaan.
No siihen kerääntyi, vaikka kello oli jo yli 02.00, hotellin turvamies, pari muuta ja
sitten jopa poliisi. Silmäkulmasta vuosi koko ajan verta, mutta muuten tunsin
voivani mennä vaikka nukkumaan. Sitten tuli poliisilta ilmoitus, että pitääkin mennä
sinne keskustan poliisiin tunnistamaan nyt heti, kun olivat saaneet kiinni miehen,
jolla oli silmälasit ja joku laukku ja vielä puukapula.
Ensin minun piti mennä hakemaan huoneesta passi, onneksi se oli siellä eikä taskussa,
kun taskuista vietiin lähes kaikki nenäliinoineen, vain taskunpohjalle oli jäänyt
tämä avainlompsa, jossa oli hotelli- ja laukkuavaimet.
Kun menin huoneeseen, tuli heti oksennus, joten olin saanut ainakin aivotärähdyksen,
olinhan lentänyt selälleni asfalttiin. Menimme taksilla poliisille, mutta ei ne miehen
lasit tai tavarat olleet minun. Nyt minut vietiin läheisen sairaalan ensiapuun.
Minulle tuotiin rullatuoli, ettei tarvinnut kävellä autosta ja siinä istuin ja heti
tuli siihen hoitaja ja lääkäri, he putsasivat haavoja ja päättivät sitten vielä
kuvata pään usealta puolelta ja olkavarren, joka oli turvonnut ja mustelmina.
Myös takaraivoon oli kasvanut iso patti.
Kuvissa ei näkynyt murtuneita luita onneksi, joten silmäkulmaan laitettiin 5 tikkiä,
ja muut haavat laastaroitiin ja lääkäri määräsi minut sairaalan asukkaaksi,
vähän vastustelin, jolloin lääkäri sanoi, että minun pitäisi allekirjoittaa paperi,
joten siihen vastusteluni loppui. Ja vielä laittoivat ranteeseen letkun, tiputukseen.
Yksi uninen kaveri työnsi minut paareilla huoneeseen ja oli vaikea siirtyä
siitä vuoteeseen, en pystynyt edes vaatteita vaihtamaan heti silloin.
Nyt oli jo aamu klo 06.00 kun piti yrittää käydä vasta nukkumaan, vaikka siihen
koko ajan tuli niitä hoitajia antamaan pillereitä ja ottamaan lisäkokeita ja
jossain vaiheessa ottivat vielä sydänfilmin.
Vieressä oli verhon takana englantilainen 80-vuotias mies, hän kärsi huimauksesta.
Juttelimme jonkin verran, mutta hän pääsi sieltä jo klo 10.00 pois, vaikkei hän
vaikuttanut vielä täysin kunnossa olevan, mutta häntä oli “hoitaja” hakemassa.
Näin hänet uudelleen päivien päästä vastaanotossa, kun minulta poistettiin tikit.
Olin siinä sairaalan huoneessa yksin kolme päivää letkuissa koko ajan, vaikka
pystyin syömään tarjoilijan tuomia valitsemiani annoksia. Televisiokin oli,
mutta s-lasien puute häiritsi katselua, paikallisissa uutisissa sattumalta näin
kuitenkin itseni kuvattuna poliisitalossa, kun en tiennyt aina kuka on kuka.
Kun siellä kyseltiin tietoja, saattoi myös toimittaja kysyä omat kysymyksensä.
Myös paikallisten lehtien sivuille jouduin kuvineen, samaten nettiin.
Kerran illalla sairaalassakin kysyin eräältä siviilivaatteiselta mieheltä,
oletko poliisi? Hän vastasi, vain “no, doctor doctor”!
Todella siellä sain kaikinpuolin mallikasta sairaanhoitoa lukuisilta hoitajilta,
jopa vessaan olisivat tulleet taluttamaan, näin ainakin eräs ylihoitaja sanoi,
että häneltä menee henki jos jotain tapahtuu, joten kutsu hoitaja aina auttamaan.
Matkavakuutus maksoi sairaalan, joten sain passini kanista pois.
Muutenkin vakuutusyhtiöt hoiti tapaturman korvaukset mallikelpoisesti.
Tältä matkalta harmittamaan jäi vain uintikielto, kunnes tikit otettiin pois.
Mutta muutaman aamun pystyin silti harrastamaan uintia, vain olkavarsi oli
mustana edelleen. Kotimatkakin sujui ihan hyvin.
Ja edelleenkin tuon jälkeen olen sinne monesti matkustanut.