Ilon kautta!

Kahdeksan päivää vaaleihin. Vain viikko enää jäljellä! Tästä alkaa jännittävä loppuhuipennus tälle keväälle. Sain osallistua eilen äärimmäisen antoisaan esiintymiskoulutukseen, jossa mietittiin omaa ja kaverin olemusta monelta eri kantilta, erityisesti pohdittiin sanattoman viestinnän voimaa. Itse aloin miettimään, mikä tekee onnistuneen vaalikampanjan? Todennäköisesti se ehdokas tulee pärjäämään, jonka viestiä tukee ääni ja ennen kaikkea se sanaton viestintä, koska sen osuus kaikesta viestinnästä on 55%, kun itse sanojen merkitys on vain 7%. Sain tänään hienoa palautetta Sarista Lahden torilla. Eräs mies tuli kertomaan minulle, että hän uskoo Sarin läpimenoon ja pärjäämiseen tulevaisuuden politiikassa juuri sen takia, että Sari ei ikinä lähde loan heittoon mukaan, vaan löytää aina jokaisesta jotain hyvää sanottavaa. Sarin vaalilauseena on ollut jo kauan: Aidosti ja avoimesti.

Olemme saaneet tiiminä palautetta positiivisestä ilmeestä ja tavasta lähestyä ihmisiä. Kokoomus on antanut Toivon käyttöohjeet. Tässä mielestäni ne kohdat, jotka sopivat erityisen hyvin Sarin kampanjaan ja Sarin tapaan toimia:

ÄLÄ HÄPEÄ olla innostunut. Kaiken kyynisyyden keskellä innostus on paras tapa saada muutkin innostumaan. – Uskon että innostumisemme on näkynyt läpi kampanjan. Politiikastakin voi olla innostunut.

EI OLE TOIVOA ilman positiivisia viestejä. Anna ihmisille uskoa tulevaisuuteen. Ole kuitenkin rehellinen.
 – Juuri niin. Tätä Sari on, positiivinen viestiä, joka ei jämähdä menneisyyteen vaan katsoo rohkeasti ja rehellisesti tulevaisuuteen. Sarin yksi lempilauseista on ”Asioilla on tapana järjestyä!”

ÄLÄ HEITÄ LOKAA. Sano mieluummin jotain positiivista niistä, jotka ovat kanssasi toista mieltä. – Ja tästähän Sari on saanut palautetta, viimeksi tänään.

JOS SINUA VASTAAN HYÖKÄTÄÄN, älä provosoidu. Empatia on yllättävä ja tehokas puolustus. – Silloin kun itseluottamus on kohdillaan ja tietää olevansa uskottava ja vakuuttava, ei tarvitse provosoitua.

KUUNTELE. Omat ajatukset ovat sinulle jo tuttuja. Vain kuuntelemalla tiedät, mitä myös muut ajattelevat. – Kampanjan alkumetreillä viime vuoden lopulla ja alkuvuodesta Sari kysyi ihmisiltä ”Mitä mieltä itse olet?”

OLE ROHKEA. Toimi. Toiminta on kauneinta puhetta. – Tästä syystä Sarista tulee hyvä kansanedustaja ja tästä syystä hän on mukana politiikassa. Tässä Sarin tarina:

”Meidän Osku on autistinen. Kun hän oli pieni, kaikki tieto ja tuki oli meille tarpeen. Elämässä on silti muutakin. Meillä kaikilla pitää olla mahdollisuus elää koko yhteiskunnassa, ei vain erityistapauksille varatussa lokerossa. Siksi päätin hakeutua niihin pöytiin, joissa kokonaisuuksista päätetään. Hyvinvoiva Suomi tarvitsee kaikkia tekijöitään.”  – Niinpä. Toiminta on kauneinta puhetta.

Muista: Äänestä hyvä ihminen! Minun kansanedustajani on Sari Rautio, numero 8!

Upeita hetkiä ja tiivistä tunnelmaa

Vaaleihin on 16 päivää aikaa. Olen viimeisen viikon aikana kokenut hienoja ja koskettavia hetkiä Sarin matkassa. Olemme tehneet hyvää pohjatyötä jo lähes vuoden ajan ja nyt on se aika, kun kaikki tiivistyy, viimeiset kaksi viikkoa, viimeiset sata tuntia ja viimeinen vuorokausi.

Kohtaamisia

Olen todistanut hienoja, mahtavia kohtaamisia, missä asetelma on alkuun ollut ehkä hieman Saria haastava, mutta missä hän omalla upealla persoonallaan, läsnäololla ja osaamisella on saanut aikaiseksi sen, että kyseessä olevat ihmiset ovat oikeasti alkaneet kuunnelle ja ovat vaikuttuneet, ja mikä parasta halunneet kuulla ja tietää lisää. Upeaa! Olen sanoin kuvaamattoman ylpeä “minun kansanedustajastani”. Kohokohtia oli, kun tapasimme miehen, joka huomasi rintanappini ja katsottuaan sitä totesi: ” Ei voi olla totta! Olen tehnyt vaikka kuinka monta vaalikonetta ja aina tuo nainen on ollut ykkösehdokkaani!”

Kansanedustajan työstä

Viime viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista odotti edustajaltaan yhteistyökykyä ja kokonaisuuksien kautta asioiden käsittelyä. Suomi on jaettu vaalipiireihin alueellisen edustavuuden varmistamiseksi. Kuitenkin globaalissa maailmassa yhä useampi asia on euroopanlaajuista tai maailmanlaajuista. Olennaista on ymmärtää miten asiat vaikuttavat toisiinsa, ja mitä päätöksistä seuraa. Jos kansanedustaja katsoo vain oman torin näkökulmasta, ei todennäköisesti saa yhtään mitään aikaiseksi. Toisilta oppiminen ja osaamisen jakaminen on Suomen menestyksen edellytys laajenevassa maailmassa.

ESS 29.3 ihmetteli kanta-hämäläisten ehdokkaiden läsnäoloa ministeri Vapaavuoren ja keskustayhdistyksen tilaisuudessa. Ensinnäkin tilaisuuteen oli kutsuttu kaikki Hämeen kansanedustajaehdokkaat.  Minä ihmettelisin kovasti jos keskustan kehittäminen olisi kiinnostanut vain lahtelaisia ihmisiä. Vain yhteistyöllä asiat etenevät. Ja aivan samalla tavalla päijäthämäläiset ehdokkaat ovat kutsuttuina ja edustettuina esim. Hämeenlinnassa, Riihimäellä ja Forssassa.

Mukavaa viikonloppua, toreilla ja turuilla tavataan!

Hallelujah!

Olin todistamassa viime viikonloppuna 1 500 kokoomuslaisen hengennostatusristeilyä itämerellä. Jossain määrin olo oli kuin herätyskokouksessa, erityisesti kun Jyrki Katainen puhui ja yleisö puhkesi säännöllisesti spontaaneihin aplodeihin. Hieno reissu kaiken kaikkiaan, oli upeaa tavata puoluejohtoa, erityinen kohokohta oli, kun Jyrki nauhoitti Sarin kannatusvideon. Käykääpä  katsomassa osoitteessa www.sarirautio.fi, painavaa asiaa! Mutta hienoa oli myös keskustella kokoomuksen tavallisten rivijäsenten kanssa, jotka ovat olleet jäseniä jo 60- ja 70-luvulla. Eräskin vanha herrasmies keskusteli kanssani buffet-ravintolan jonossa ja kertoi omaa poliittista tarinaansa Helsingissä, joka oli kestänyt useita vuosikymmeniä. Tunnelma laivalla oli joka paikassa samanlainen, ihmiset jakoivat tarinoitaan ja omia muistojaan politiikan tekemisessä.  Oli hienoa tavata ihmisiä, jotka ovat pitkäjänteisesti tehneet työtä ja ovat halunneet olla mukana vaikuttamassa meidän kaikkien hyvinvointiin.

Vaaleihin on tasan kuukausi aikaa ja tänään ehdokkaat saivat numeronsa. Sari on siis Hämeen vaalipiirissä Kokoomuksen listalla numero 8! Suosittelen lämpimästi!

Vauhti vain kiihtyy loppua kohti ja näistä vaaleista tulee mitä ilmeisimmin erittäin mielenkiintoiset, johtuen siitä, että galluppien mukaan ns. liikkuvia ääniä on liikkeellä enemmän kuin koskaan. Olen kiertänyt Sarin kanssa jo useissa tilaisuuksissa ja jaksan joka kerta riemastua aina yhtä paljon, kun ihmiset tulevat juttelemaan Sarin kanssa ja huomaavat, kuinka fiksu, osaava ja välittävä ihminen on kyseessä. Kannan suurella ylpeydellä rintanappiani, jossa lukee ”Minun kansanedustajani – Sari Rautio”.

Seuraavien neljän viikon aikana teemme Päijät-Hämeessä useita mielenkiintoisia vaalitapahtumia – tervetuloa mukaan! Ajankohtaiset tapahtumat löytyvät aina Sarin nettisivuilta.

Kaikki alkaa konkretisoitua

Huh- huijaa, tänään vedettiin vielä työpäivän päätteeksi Lahden tiimin palaveri, jossa käytiin läpi tulevien viikkojen tapahtumat ja täytyy sanoa, että tekemisestä ei ole puutetta! Mutta ensin pidetään kyllä talviloma. Oma matkalaukku on pakattuna ja lähden tutustumaan kaukomaan matkailuun reilun viikon ajaksi. Tauko tulee tarpeeseen, pieni ajatusten nollaaminen ennen loppukiriä tekee hyvää.  Sari toi tänään mukanaan palaveriin näytteitä jo todentuneista kampanjamateriaaleista, käytännöllisestä kangaskassista ja vesipullosta, jonka etiketissä kerrotaan Sarin tarina. Loppuja hiotaan vielä, mutta nekin ovat vain viimeistä silausta vaille. Samoin kuin muu ilmoitusmateriaali. Uskomattoman paljon asioita mahtuu yhteen kampanjaan ja niin paljon tekemistä. Mutta fiilis on loistava! Ahkerat tiimiläiset ottivat Hämeenlinnassa työn alle reilut tuhat vesipulloa, niin etiketit olivat paikallaan tunnissa!! Kertoo paljon siitä sitoutumisesta, mikä meidän jengillä on..hienoa.

Tunnelma tiivistyy ja kampanja etenee

Vaaleihin on siis aikaa jäljellä 51 päivää. Tunnelma tiivistyy vaalirintamalla ja nostattaa ilmeisesti myös jonkin asteista vaalikuumetta paukkupakkasista huolimatta. Olen tässä matkan varrella saanut hienovaraisia huomautuksia siitä, että minun ehdokkaani Sari Rautio ei ole lahtelainen. Kysymykset ovat lähinnä liittyneet siihen, että uskonko Sarin ajavan Päijät-Hämeen etuja, jos hänet valitaan eduskuntaan? Vastaus kysymykseen on kyllä, ehdottomasti uskon Sarin ajavan meidän kaikkien etuja asuinpaikkakunnasta huolimatta, kuten oikean valtakunnan tason poliitikon kuuluukin – jokaiselle tarpeen mukaan on Sarin lempilauseita.  Olen Sarin tapaan elänyt ja asunut useammalla paikkakunnalla ja jopa eri maissa. Uskon tämän kokemuksen olevan iso etu kokonaisvaltaisen kuvan näkemisessä.  Nurkkakuntalaisuus on vanhanaikainen tapa katsoa asioita ja tulevaisuudessa tarvitsemme yhä enemmän ihmisiä, joilla näkemystä ja kokemusta ja ennen kaikkea yhteistyökykyä ja – taitoa. Kukaan ei tee päätöksiä yksin, vaan tarvitaan olemassa olevia verkostoja ja niitähän Sarilla on, joka puolella ja myös valtakunnan tasolla yli puoluerajojen.  Ne ovat niitä taitoja, mitä nykyaikaisessa politiikassa tarvitaan ja joiden avulla asioita saadaan eteenpäin.

Eilen pahoitin mieleni oikeasti, koska sain mielestäni kohtuutonta ja halventavaa kritiikkiä tästä aiheesta jälleen.  En jaksa ymmärtää, että aikuiset sivistyneet ihmiset eivät oikeasti usko valinnan vapauteen ja kunnioita toisten ihmisten päätöksiä. Tuskin kukaan tässä vaiheessa uskoo minun lähteneen Sarin kampanjaan kovinkaan kevyin perustein? Seison takuuvarmasti valintani takana 110 %:sti. Kunnioitan myös kaikkia muita ehdokkaita ja heidän tiimiensä tekemään kovaa työtä uskomansa asian eteen.  Toisaalta tilanne on myös positiivinen – sillä jos kampanjamme ja tekemisemme herättää näin vahvoja tuntemuksia, olemme varmasti tehneet asioita oikein! Ja samalla linjalla aiomme jatkaa, yhteistyössä kaikkien kanssa, aidosti ja avoimesti.

Tästä se alkaa

Olen viime kesäkuusta lähtien ollut mukana rakentamassa hyvän ystäväni Sari Raution (www.sarirautio.fi) eduskuntavaalikampanjaa. Sari on ehdokkaana täällä Hämeessä Kokoomuksen listalla. Tutustuin Sariin jo vuonna 1995 Hämeenlinnassa,  kun mieheni Erik Kakko  ja Sarin mies Kai Rautio pelasivat aikanaan jopa pakkiparina HPK:n paidassa.  Sari oli  kaasoni, kun vuonna 1999 menimme naimisiin. Sari on erittäin hyvä ystäväni, ja vaikka emme enää ehdi nähdä niin usein, niin vuodet eivät ole meitä erottaneet. Tai siis emme nähneet niin usein, ennen kuin lähdin mukaan Sarin vaalikampanjaan. Tätä nykyä me näemme useita kertoja viikossa, soitamme päivittäin ja vaihdamme noin 20 sähköpostiviestiä per päivä.

 En ole ikinä ollut itse niin sanotusti poliittisesti aktiivinen, mutta kun Sari pyysi minua mukaan vaalikampanjaansa, ei minun tarvinnut harkita hetkeäkään vastaustani. Monet ystävistäni  ja sukulaisistani ovat kysyneet kuluneina kuukausina useaan otteeseen, mitä minä oikein saan tai hyödyn tästä? Kysymys kumpuaa siitä, että olen todellakin käyttänyt tähän kampanjaan vapaa-aikaani enemmän kuin mihinkään muuhun, erityisesti vuoden vaihteen jälkeen tahti on tiivistynyt ja tulee vielä tiivistymään. Vaaleihin on aikaa enään alle kahdeksan viikkoa (Sari osaa aina sanoa päivälleen kuinka monta päivää on jäljellä ). Viimeksi sunnuntaina iltapäivällä istuimme putkeen kuuden tunnin palaverin, ilman taukoja, ja hioimme kampanjan teemoja ja ilmeitä ja viimeisiä tapahtumia. Hei oikeasti, sunnuntai-iltapäivällä, lähes kokonaisen työpäivän verran?  Perjantaina ajoin työpäivän päätteeksi suoraan Hämeenlinnaan kampanjastarttiin puhumaan, ja olin takaisin kotona puoli kymmenen aikoihin. Maanantaina syöksyin töistä kotiin laittamaan ruokaa ja jatkoin saman tien matkaa vaalitilaisuuteen. Ja täällä istun tänään koneen ääressä ottamassa kantaa päivän mittaan tulleisiin ehdotuksiin kampanjamateriaaleista.  On kuin tekisin toista työtä oman työni ohella.  Olen värvännyt mukaan kampanjaan äitini, anoppini, muut sukulaiset, työkaverini ja ystäväni.  Ja ei, minä en saa tästä mitään taloudellista korvausta enkä hyödy tästä varsinaisesti suoraan muutenkaan, paitsi kaikkia niitä uusia kokemuksia ja ihmisiä. Näin paljon minä uskon Sariin. Sarin jos kenen kuuluu päästä kansanedustajaksi, hänet on luotu siihen tehtävään, emmekä voi löytää parempaa ihmistä tekemään sitä työtä. Siinä se.

Alan tästä päivästä eteenpäin kirjoittamaan blogia vaalityöstä, koska se on mielestäni hulluin työnhakuprosessi, mihin kukaan voi ikinä ryhtyä, ja samalla niin mielenkiintoista puuhaa. Oikeasti. Aidosti ja avoimesti kampanjapäiväkirja alkaa tästä, osoitteessa ess.fi. Ai niin, ja siihen että en olisi poliittisesti aktiivinen, ei usko enää kukaan. Olen viime syksystä asti käynyt Kokoomuksen erilaisissa tilaisuuksissa ja yhdessä Sarin ja kampanjapäällikkö Tapio Vekan kanssa olemme käyneet jopa Kansallisen sivistysliiton ehdokasakatemian..Ok, ehkä olen vähän poliittisesti aktiivinen – tai Sari-aktiivinen!