Kehitysmaiden kansalaisyhteiskunnan edustajat vaativat kokouksessaan muutama vuosi sitten valtioidensa poliittiselle johdolle palkkakattoa. Ideana oli, ettei yksikään valtion virkamies saisi tienata enempää kuin 40 kertaa opettajan keskivertopalkan verran kuussa. Jos virkamiesten palkat kuitenkin nousisivat korkeammiksi, tulisi se heti johtaa opettajien sekä minipalkan tarkistuksiin.
Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen on kuitenkin pistänyt kehitysmaiden johtajia paremmaksi. Hän tienasi viime vuonna yhtä paljon kuin 42 koneenhoitajaa. Tämä ei kuitenkaan laukaissut koneenhoitajien tai pienpalkkaisten palkkaneuvotteluja. Karviainen olikin ehkä vain tuntenut kateutta kehitysmaiden kollegoidensa ansioille ja päätti lisätä viime vuonna tienestejään 132 prosentilla. Kaksi miljoonaa euroa näistä korotuksista oli kannustinpalkkioita.
Royal Bank of Scotlandin (RBS) johtaja Stephen Hester yrittää tulla toimeen samaa suuruusluokkaa olevalla palkalla kuin Karvinen. Hän oli saamassa vuoden lopussa miljoonan punnan kannustinrahat, koska oli saneerannut pankkinsa tuotantokykyisemmäksi. Tämä aiheutti kuitenkin niin kovaa arvostelua parlamentin ja pankin asiakkaiden keskuudessa, että Stephen päätti luopua kannustinrahastaan. ”Katsoin ympärilleni ja huomasin kuinka ihmisillä oli vaikea selvitä laskuistaan ja näin kuinka osa pankkini työntekijöistä menetti työpaikkansa. Ajattelin silloin itsekseni – Stephen, pienellä vyönkiristyksellä voit tulla toimeen ilman kannustinrahaasi ja voit selvitä vuodesta 1,2 miljoonan punnan palkallasi”. Ja näin Stephen luopui kannustinrahoistaan firmansa työntekijöiden ja veronmaksajien edun nimissä.
Ajatteliko Karvinen paperitehtaiden työläisiä ja heidän perheitään, kun nosti kannustinrahansa? Ei varmasti, sillä Karvinen hörppii iltaisin juomansa asuinmaassaan Englannissa, eikä hänellä ole mahdollisuutta jakaa kokemuksia työläistensä kanssa paperitehtaiden läheisyydessä sijaitsevien lähiöiden baarissa. Karviselle omien tehtaiden työtekijöiden ongelmat ovat Englannissa poissa silmistä ja mielestä.
Vaikka Karvinen on omaksunut firmansa eriarvoisen palkkapolitiikan kehitysmailta, ei hän kuitenkaan erottuisi joukosta Afrikan johtajien keskuudessa. Kenian kansanedustajat nimittäin juuri kohottivat palkkojaan ja nyt yksi kansanedustaja tienaa enemmän kuin sata matalapalkkaista opettajaa yhteensä. Toisaalta Karvinen tienaa enemmän kuin kaksikymmentä Kenian kansanedustajaa vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että Karvinen tienasi viime vuonna enemmän kuin 2000 kenialaista opettajaa yhteensä.
